Elämäntaito

Elämäntaito: Rajat tuovat joulurauhaa

Psykoterapeutti Maaret Kallio muistuttaa uudessa kirjassaan, että suojaavat rajat kunnioittavat sekä omaa että jaettua ihmisyyttä. On oikein ajatella myös omaa jaksamistaan ja puolustaa herkkyyttään. On opeteltava ottamaan lepohetkiä myös silloin, kun kaikki on kesken.

Elämäntaito: Kerro, kerro kuvastin – irti kehohäpeästä

Kehohäpeästä kärsivät niin naiset kuin miehet. Mutta kannattaako tuhlata aikaansa, energiaansa ja rahaansa itsensä vihaamiseen? Ei, jos kysytään brittinäyttelijä Emma Thompsonilta. Aikuisen ihmisen vartalossa on kypsää kauneutta, joka on erilaista kuin nuorella.

Elämäntaito: Vaatimuksesta lepoon – vapaudu hengellisistä tunnelukoista

Jos Jumalan rakkauteen ja hyvään tahtoon luottaminen tuntuu mahdottomalta, taustalla saattavat vaikuttaa lapsuudessa psyyken suojaksi muodostuneet tunnelukot. Aikuisena niiden purkaminen on mahdollista.

Elämäntaito: Kenen äänen kuulen, kun kerron elämäni tarinaa?

Jos vanhemmat ovat lapsina jääneet vaille riittävää empatiaa, rohkaisua, kohdatuksi tulemista ja hoivaa, heihin on voinut jäädä syvää tarvitsevuutta. Trauma- ja kriisiterapiaan erikoistuneen psykologin ja psykoterapeutin Aino Juusolan mukaan aivan tavallinen lapsi normaaleine tarpeineen saattaa tuntua tällaisen taustan omaavasta vanhemmasta vaativalta ja vaikealta – ja kierre jatkuu.

Näköislehti

N:o 11 / 2024

Luetuimmat