Ahkeruus maan perii, sanottiin luomisen alkuhetkillä, kun eläimet lähtivät kukin omaan ekologiseen lokeroonsa. Valtaosa eläinten ajasta kului ravinnon etsintään ja loppu aika meni kumppanin löytämiseen, pesän rakentamiseen ja jälkeläisistä huolehtimiseen.
– Voi kuinka vaikeaa, kuiskasi Piru erään linnun korvaan. – Voisit päästä vähemmällä.
Lintu kuunteli Pirun selityksiä ja päätti tehdä saamansa neuvon mukaan. Se muni munansa toisten pesiin ja jätti jälkeläisistä huolehtimisen muiden lajien vaivaksi.
Jumala huomasi lintsarilinnun ja otti sen puhutteluun. Mutta tehty mikä tehty, evoluution portti ehti mennä kiinni.
Käestä tuli loispesijä, mutta katumusharjoituksena Jumala käski sen kukkua suviyössä.
Kukkuva käki kehottaa myös ihmisiä katumukseen.
Käki (Cuculus canorus) on pesäloinen. Se munii varpuslintujen, erityisesti leppälinnun, niittykirvisen, västäräkin, rautiaisen ja järripeipon pesiin. Käen poikanen pudottaa isäntälajin poikaset pesästä pois.
Käki on tunnettu ja rakastettu kuuluvan ja luonteenomaisen äänensä, kukunnan vuoksi. Vain koiras kukkuu.
Käki muistuttaa varpushaukkaa väritykseltään. Lentävä käki on helppo sekoittaa haukkaan.
Suomessa käki kukkuu miltei koko maassa. Maassamme käkiä on noin 100 000 paria. Euroopan käkikannaksi arvioidaan miljoona.
Käkeen on liitetty monia kansanuskomuksia. Neitokaiset tapasivat laskea käen kukunnasta vuosia, joiden jälkeen he pääsevät naimisiin. Vanhan kansan vanhukset puolestaan laskivat käen kukunnasta jäljellä olevia elinvuosiaan.
Uskomuksen mukaan käki lopettaa kukkumisen pian juhannuksen jälkeen ja muuttuu haukaksi.
Vasta ensimmäinen käen kukunta tekee kesän! Jos ei muuten, niin ainakin muistoissa kukkuvan.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Kotimaa-lehdessä.