Päätoimittaja Mari Teinilä toruu minua otsikolla ”Johanna Korhonen, kiitos, mutta nyt alkaa riittää!” (Kotimaa24.fi 15.11.) Teinilä paheksuu sitä, että kirkon luottamushenkilönä olen kääntynyt viranomaisten puoleen Helsingin piispan asumisesta heränneen veronvälttelyepäilyn selvittämiseksi.
Teinilä pitää verokysymyksen esiinottoa ”ajojahtina”. Teemu Laajasalo on selvitysteni takia jo aiemmin jäänyt kiinni luottokortin väärinkäytöstä ja joutuu lähiaikoina Helsingin käräjäoikeudessa syytteeseen tuottamuksellisesta eli törkeään huolimattomuuteen perustuvasta kirjanpitorikoksesta. Siksi veronmaksusta kysyminen osoittaa minulta vähintäänkin huonoa harkintaa, ellei sitten vielä alhaisempia motiiveja.
Teinilä kysyy, miksi en kyseenalaistanut myös piispa Irja Askolan asumisjärjestelyä. Minulla ei ollut syytä epäillä Askolaa rikoksista eikä myöskään harmaan alueen toiminnasta, kuten veronvälttelystä. Yksin asuvana ihmisenä hän mahtui niihin kahteen huoneeseen ja keittiöön, jotka oli vuokrannut kodikseen. Hänen aikanaan asunnon ”julkisen” puolen edustus- ja työkäyttö oli aitoa, todennettavaa ja dokumentoitua. Me luottamushenkilötkin olimme ”hiippakunnan olohuoneessa”, kuten Askola tilaa kutsui, koolla tämän tästä.
Teinilän mukaan ”kun Johanna Korhosen selvitysten kohteena on jatkuvasti sama henkilö, se on epäuskottavaa ja heikentää samalla hänen aiempien talousasioihin liittyvien selvitystensä arvoa”. Tätä logiikkaa en ymmärrä. Tarkoittaako Teinilä, että vastaavia väärinkäytöksiä löytyisi kyllä muiltakin kirkon viranhaltijoilta, jos niitä vain joku (minä) tutkisi? Tai että Laajasalo ei olekaan syyllistynyt luottokorttirikkeisiin ja syyttäjä on talousrikossyytteessään erehtynyt? Minun on vaikea nähdä, miksi Teinilä pitää Laajasalon epäiltyjä kirjanpitorikoksia ja luottokortilla tapahtunutta verovarojen väärinkäyttöä tutkimisen arvoisina mutta asumiseen liittyvää, kysymyksiä herättävää verojärjestelyä ei.
Olen tällä viikolla ollut (jälleen) raskaan pommituksen kohteena. Kirjoituksellaan Teinilä liittyy siihen joukkoon, jonka mielestä asiat järjestyvät, kunhan vain luottamushenkilö saadaan vaiennetuksi. Saman ovat maailmalla kokeneet monet kirkon epäkohtia selvitelleet.
Moni kirkon toimija kokee piispaan kohdistuvat rikos- tai väärinkäytösepäilyt ahdistaviksi. Kirkkoyhteisö vaikuttaa nyt kykenemättömältä käsittelemään tilannetta, jossa Helsingin piispa joutuu pian rikossyytteeseen. Vähättely- ja siloittelukoneisto toimii nyt täydellä tehollaan. Yhteisölliselle häpeälle tai vihantunteille ei löydy helposti käsittelyn tapaa. Organisaatiossa asia ei kuulu kenellekään.
Siksi keskustelua ei käydä tilanteen aiheuttajasta (Laajasalosta), vaan minusta: motiiveistani, persoonastani, luonteenpiirteistäni. Vuosi sitten halventamis- ja vaientamiskampanjat käynnistyivät jo siitä, että ehdotin erityistilintarkastusta Laajasalon yllättäen paljastuneeseen firmaan, jossa ei monien mielestä voinut olla mitään epäselvää.
Rohkaisevaa on, että muu yhteiskunta on kirkkoa edellä yhteiskuntaeettisessä keskustelussa. Kirkon jäsenet muualla kuin kirkon organisaatiossa pystyvät kohtaamaan tosiasiat tosiasioina keskimäärin paremmin kuin ”sisäpiiri”. Totuuden etsintä on kova laji, ja siinä olisi työtä myös kirkollisille journalisteille. Jos he hoitaisivat tätä tehtävää, hallinnon valvonta ja verovarojen käytön kontrolli kuuluisivat asiaan. Tällöin yksittäinen asioista kysyvä luottamushenkilö ei joutuisi niin kohtuuttoman paineen kohteeksi.
Kirkko tuntuu olevan edelleen vaiheessa, jossa auktoriteettien suojelu ja vääristyneidenkin rakenteiden ylläpito koetaan tärkeämmiksi kuin se, että tosiasiat kohdattaisiin ja käsiteltäisiin asianmukaisesti. Jos kirkkoyhteisö olisi eettisessä kyvykkyydessään muun yhteiskunnan tasolla, se voisi asiallisesti keskustella useanlaiseen ”huolimattomuuteen” syyllistyneestä piispasta ja tilanteen edellyttämistä toimista. Tällaisessa kulttuurissa olisi ihan mahdollista, että kirkollisessa lehdessä julkaistaisiin keskustelupuheenvuoro myös otsikolla ”Teemu Laajasalo, kiitos, mutta nyt alkaa riittää!”
Johanna Korhonen
kirkon luottamushenkilö
***
Kuva: Olli Seppälä. Piispa Teemu Laajasalon asunto ja edustustilat sijaitsevat Etelä-Helsingissä.
Lue myös:
Kommentti: Johanna Korhonen, kiitos, mutta nyt alkaa riittää!
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.