Evankelis-luterilaisesta kirkosta eroaminen on ollut Eroakirkosta.fi-sivuston tilastojen mukaan vilkasta tämän vuoden aikana. 30 000:n kirkosta eroajan raja rikkoutui viime sunnuntaina. Viime vuonna vastaavaan päivään mennessä oli eronnut kirkosta hieman alle 19 000 jäsentä, eli kasvu on yli 10 000 kirkosta eronnutta.
Eroakirkosta.fi:n mukaan eroamisen kasvu ei yksin selity heinäkuisella Räsäs-kohulla, jonka vaikutus on noin 7000 eronuitta. Kirkosta eroaminen on ollut vilkasta vuoden alusta asti. Vuoteen 2012 verrattuna kirkosta eroajia on ollut tänä vuonna tammi-kesäkuussa noin 10 prosenttia enemmän.
Mikäli eroaminen jatkuu samalla tasolla kuin nyt, tämän vuoden aikana kirkosta eroaa yli 50 000 jäsentä, mikä olisi kaikkein aikojen toiseksi korkein eroluku.
Katso tilastotietoja