Nyt kun joulunpyhät ovat takana päin ja uusi vuosi kolkuttelee ovella, on ”pikkupyhien” aika. Vanhalle kansalle tämä on tarkoittanut pidempää hengähdystaukoa kuormittavien töiden keskellä. Lekottelevasta olemisesta viestivät jo murrearkistosta löytyvät välipäivien historialliset kutsumanimetkin, kuten esimerkiksi ”joutopyhät” ja ”laiskanpyhät”.
Kiireettömän kauden kunniaksi on siis aika nostaa muutamia elokuvatärppejä! Kaikki alla listatut ja suositellut elokuva löytyvät Yle Areenasta.
The Straight Story (ohj. David Lynch, USA, 1999)
David Lynchin tuotantoa tuntevat tietävän ohjaajan merkillisen maailman unineen ja kummajaisineen, näkyineen ja kauhuineen. Nyt kikkaileva eksentrisyys loistaa poissaolollaan ja hyvä niin. Tällä kertaa tarina nousee muodon ohi.
Hemingway-henkisestä peruskertomuksesta on riisuttu kaikki ylimääräinen. Tositapahtumiin pohjaava teos kertoo tarinan iäkkäästä Alvinista, joka kuulee etääntyneen veljensä saaneen aivohalvauksen. Lähes siltä istumalta Alvin nousee päältäajettavan ruohonleikkurinsa kyytiin ja lähtee taittamaan lähes neljänsadan kilometrin matkaa veljensä luo. On sovinnon aika.
Elokuva on rehdin lämminhenkinen ja liikuttava, vailla päälleliimatun sentimentaalisuuden painolastia tai Hollywoodin kliseitä. Esaun ja Jaakobin jälleennäkemisestä muistuttava teos lukeutuu historian suurimpien elokuvien joukkoon. Samalla se on kaivattu sisaruskuvaus loputtomien parisuhde-elokuvien rinnalla.
The Straight Story on katsottavissa Yle Areenassa 31.12.2023 saakka.
Aguirre, Jumalan viha (ohj. Werner Herzog, Saksa, 1972)
Elokuvahistorian vaikuttavimpiin teoksiin lukeutuva Aguirre, Jumalan viha on tutkielma ahneudesta, itsekkyydestä ja hulluudesta. Konkistadorijoukko matkaa jokea pitkin yhä syvemmälle viidakon syövereihin etsiäkseen El Doradon myyttistä kultakaupunkia. Ahneus on sokaissut matkalaiset eikä Amazonin paineinen ilmasto lievitä retkikunnan kuumeista ilmapiiriä. Matka jokea pitkin kulkee kohti pimeyttä kuin Joseph Conradin romaanissa Pimeyden sydän tai sen filmatisoinnissa Ilmestyskirja, nyt ikään.
Elokuvaa itseään kiehtovammaksi nousee sen tarina. Saksalaisen elokuvan suurimpiin nimiin lukeutuva ohjaaja-käsikirjoittaja Werner Herzog kirjoitti käsikirjoituksen puolihuolimattomasti jalkapallojoukkueensa bussimatkalla ja juoni eli alati vielä kuvauksissakin. Kolmasosa budjetista meni maanisen ja kiukuttelevan pääosanesittäjä Klaus Kinskin palkkioon. Viidakko vaati veronsa myös todellisuudessa eikä kuvauksista selvitty ilman kiistoja ja kommelluksia. Erityisesti ohjaaja Herzogin ja filmitähti Kinskin väliset riidat olivat kiivaudessaan legendaarisia. Ilmassa leijunut väkivallan uhka löi taatusti leimansa kulttielokuvan tunnelmaan. Ihmisen ahneus tulee lähelle ja muistuttaa perisynnin varjosta tehokkaalla tavalla.
Kaikki minkä taivas sallii (ohj. Douglas Sirk, USA, 1955)
Ylempään keskiluokkaan kuuluva leskirouva rakastuu nuoreen työläismieheen ja molempien yllätykseksi rakkaus on molemminpuolista. Ympäröivä yhteisö ei kuitenkaan hyväksy sääty- ja sukupolvirajat rikkovaa rakkautta. Melodraaman mestari Douglas Sirk rakentaa elokuvansa arkkityyppien varaan ja puhuu häikäilemättömästi kliseiden kieltä. Elokuva sijoittuu maailmaan, missä rakkaus ja mustasukkaisuus, kohtalo ja intohimo vielä todella tarkoittavat jotain vailla ironian häivää.
Jane Wymanin keskiluokkaisen ujo kapinallisuus ja Rock Hudsonin salskea hurmurius ihastuttavat alusta loppuun. Fotogeenisyys on vahvaa ja kielletyn rakkauden teema aina kipeän ajankohtainen.
Yle Areenassa 26.1.2024 asti.
Philomena (ohj. Stephen Frears, Iso-Britannia, 2013)
Skuupunjanoinen journalisti lähtee avittamaan Judi Denchin näyttelemää rouvaa adoptoidun poikansa metsästämisessä. Kaksikko päätyy torjuttujen muistojen, hengellisen häpeän, anteeksiannon ja syyllisyyden äärelle. Elokuva käsittelee syvällisesti anteeksiantoa ja sovintoa, vaikka draama ja toteutus onkin hieman Hollywood-kuorrutteista. Kristinuskon historian raskas moralismi nostaa rumaa päätään, mutta sovinnon ja yhteisymmärryksen mahdollisuus valaa katsojaan toivoa.
Ihmeellinen on elämä (ohj. Frank Capra, USA, 1946)
Millainen maailma olisi ilman minua? Lapsellinen, mutta inhimillinen ajatusleikki johtaa itsemurhan partaalle joutuneen miehen kiitollisuuden ja oivalluksien äärelle. Huippuunsa viritetty tarina on muodostunut osaksi monen elokuvaihmisen jouluperinnettä eikä syyttä. Hollywoodin kultakauden samaistuttava perusmies James Stewart loistaa toiseksi parhaassa roolissaan (paras on tietysti Vertigo) ja ohjaajamestari Capran loihtima pikkukaupunki herää eloon kuin noiduttuna. Hetken aikaa maailmassa on toivoa ja ihmisillä hyvä tahto.