Kirkko ohjeistaa uusin ohjein työntekijöitä vaitiolovelvollisuudesta. Mikkelin piispan Seppo Häkkisen mukaan jatkossa painotetaan entistä vahvemmin lapsen hyväksikäyttötapauksissa toimimis- ja ilmoitusvelvollisuutta. Rippisalaisuudesta pidetään kuitenkin yhä kiinni.
Kirkko ja ministeriöt pitivät tänään neuvottelunsa. Niissä keskusteltiin siitä, miten kirkon sielunhoidossa ja ripissä otetaan nykyistä paremmin huomioon lastensuojelu. Neuvottelut käynnistyivät aikanaan, kun kirkko oli joutunut myrskyn silmään pedofiliakeskustelussa.
Neuvottelujen seurauksena kirkko selkeyttää ohjeitaan vaitiolovelvollisuudesta ja ripistä lasten hyväksikäyttötapauksissa. Kirkkohallitukselta tulee pian asiasta uusi opas seurakuntien työntekijöille. Myös kevään 2011 piispainkokous antaa tarkemmat ohjeet ripistä ja sielunhoidollisista keskusteluista. Ohjeistus sisällytetään pappien koulutukseen.
– Nyt lapsen etuun kiinnitetään erityisen vahvasti huomiota. Ei voi olla tilannetta, johon tavalla tai toisella pappi ei puuttuisi, kirkkoa neuvotteluissa edustanut Mikkelin piispa Seppo Häkkinen tiivistää.
Hänen mukaansa kirkkolain tulkinnassa on painotettu rippisalaisuuden ehdottomuutta. Nyt halutaan muistuttaa, että sen rinnalla vielä tärkeämpi on lapsen etu.
Jos siis lapsen etu vaatii, murtuuko rippisalaisuus aina?
– Rippisalaisuus ja lapsen etu eivät ole poissulkevia. Papin tulee puuttua aina asiaan ja ryhtyä toimenpiteisiin, jos hän saa ripissä tai sielunhoidossa epäilyksen siitä, että lapseen voisi kohdistua rikos.
Entä jos rikos on jo tapahtunut?
– Pedofilian olemukseen kuuluu, että se toistuu. Jos rikos on tapahtunut, se voi toistua, ja siksi papin on ryhdyttävä toimenpiteisiin. Tilanteesta riippuen hänen on annettava viranomaisille tietoa, kuitenkin niin, ettei asianomainen suoraan tai välillisesti tule siitä ilmi. Ripittäytyjä ei saa koskaan tulla ilmi.
Eli onko haettu kompromissia rippisalaisuuden ja lastensuojelun välillä?
– Kyse ei ole kompromissista, vaan siitä, miten aidosti voidaan sovittaa yhteen rippisalaisuus ja lapsen etu ja suojeleminen.
Miten sitten pappi voi toimia hyväksikäytön estämiseksi, jos ripittäytyjä ei saa tulla ilmi?
– Riippuu siitä, kuka ripittäytyjä on. Hän voi olla sivullinen, joka kertoo, että jotakin lasta hyväksikäytetään. Tällöin pappi voi kertoa viranomaisille hyväksikäyttäjäksi epäillyn nimen ja asian mistä on kyse. Jos on kyse uhrista, vaikkapa lapsesta, samalla tavalla voi viranomaiselle ilmoittaa tekijän nimen ja asian. Jos hyväksikäyttäjä ripittäytyy, voi ilmoittaa uhrin nimen ja asian niin, että poliisi voi ryhtyä toimenpiteisiin, mutta silloinkaan ei ripittäytyjän nimi saa tulla julki. Kaikissa näissä tapauksissa pitää ensin kehottaa ripittäytyjää itse ilmoittamaan asiasta viranomaisille.
Edellisestä päätellen ollaan hyvin lähellä sitä, että rippisalaisuus voitaisiin murtaa hyväksikäyttötapauksissa. Miksei tätä päätetä tehdä täysin?
– On selvitetty, että valtaosa seksuaalisesta hyväksikäytöstä ripissä tai sielunhoidossa kertoneista on uhreja. Heille on erittäin tärkeätä, että he voivat luottaa ehdottomaan vaitiolovelvollisuuteen.
– Rippisalaisuuden ehdottomuudella painotetaan luottamusta. On tärkeää, että meillä on yhteiskunnassa taho, jossa näin vahva ja ehdoton vaitiolovelvollisuus on edelleen voimassa.
Entä jos ripissä tulee tilanne, jossa hyväksikäytetty lapsi paljastaa asian, mutta hän kieltää kertomasta tästä eteenpäin? Eikö pitäisi tehdä lastensuojeluilmoitus?
– Pappi ja lehtori ovat lastensuojelulain nojalla ilmoitusvelvollisia kuten kaikki muutkin kirkon työntekijät. Ainoa poikkeus on sielunhoito ja rippi. Silloin sovelletaan niitä ohjeita, joita piispainkokous antaa ensi vuonna.
– Lapsen etua täytyy pitää ensisijaisena. On vaikea antaa yksityiskohtaisia ohjeita kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin.
Lue myös: Rippisalaisuudesta pidetään kiinni myös hyväksikäyttötapauksissa