Päätän viedä 5-vuotiaan lapsenlapseni metsään, jotta voisin opettaa hänelle tärkeitä asioita luonnosta. Meidän tulee kunnioittaa, viljellä ja varjella sitä. Pojannassikka katsoo kysyvästi, kun pudottelin kummallisia sanoja suustani. Lopuksi vähän kevennän ekoteologiaani ja paljastan, että joskus ämmikin halaa puita.
Metsässä pysähdyimme merkillisen kuusen luokse, ja se paljastui surukuuseksi. ”Nyt meidän täytyy halata sitä”, viisivuotias julistaa. ”Koska se on surullinen”.
Pysähdyn siihen paikkaan. En ole koskaan ajatellut, että ihminen lohduttaisi luontoa, puuta. Minulle on päivänselvää, että luonto on ihmistä varten ja puunhalailijat pyrkivät saamaan lohtua puusta, ei lohduttamaan.
Nyt me lohdutamme puuta ja seuraavassa hetkessä viisivuotias on polvillaan minusta rumalta näyttävän koppakuoriaisen edessä. ”Lauletaan sille”, lapsi ehdottaa. ”Tiedätsä mitään koppislaulua?”
Alan siinä vaiheessa ymmärtää, että opetusretkeni ei suju suunnitelmieni mukaan. Paikat ovat vaihtuneet. Oppilaasta tulee opettaja.
Kun saavumme kuolleen, kelottuneen, puun kohdalle, ja toteamme puun kuolleeksi, opettajani sanoi herkistyen: ”Nyt se ei enää näe meitä.”
Siinä vaiheessa olen jo päättänyt, että haluan tämän ekoteologin jatkokurssille. Jos ihmisellä on viisivuotiaana selkeä näkemys siitä, että luontoa pitää hoivata ja lohduttaa, pienintäkin eläväistä ilahduttaa, ja että puut näkevä meidät, on ämmin aika nöyrtyä hänen kaltaisekseen.
MINUN LUONTOSUHTEENI on aivan solutasolla niin paljon itsekkäämpi. Miten puun halaaminen hyödyttää minua, antaa voimia, ja mitä kaunista saisin kelopuusta kotiini?
Nöyrtyminen ei ole vähäisemmäksi muuttumista, se ei ole henkistä tai fyysistä pienikokoisuutta. Nöyrtyminen on sitä suuruutta, jonka Jeesus tunnisti ja tunnusti lapsista. Lapsi ymmärtää reilun vuorovaikutuksen, myös luonnon kanssa.
Puu on paratiisia ja Golgataa yhdistävä aine, sano Serafim Seppälä teoksessaan Elämän puu. ”Kirkon elämä kumpuaa ristiltä, joten kirkko ja kristityt ovat kuin elämän puusta kasvavaa oksistoa. Paratiisin ja tulevan maailman hedelmät välkkyvät sen lehdillä.”
Välkkymisestä puheenollen. Viisivuotiaan taskuissa on aina kilo kiviä, joista parhaat välkkyvät. Monta palaa kalliota. On aika lähteä kivikurssille Opettajan kanssa.
Ilmoita asiavirheestä