Monen suomalaisen päällimmäiset mielikuvat Afrikasta ovat köyhyyttä ja sairauksia, erilaisia kriisejä ja sotia, pakolaisuutta ja yhä kasvavaa muuttoliikettä pohjoiseen, meren yli Eurooppaan.
Ulkoasianministeriön Afrikan ja Lähi-idän osastolla Afrikka-politiikan johtavana asiantuntijana toimiva Martti Eirola ei kiistä maanosan tämänhetkisiä ongelmia. Hän ei kuitenkaan ajattele Afrikasta puhuttaessa ensimmäisenä jättiläismäisen mantereen monia ongelmia, vaan ajattelee koko isoa kuvaa, globaalia tilannetta, jossa nyt eletään.
– Afrikka on jättiläinen ja pysyvä Euroopan naapuri. Meidän on yksinkertaisesti tultava sen kanssa toimeen. Lisäksi Eurooppa tarvitsee Afrikkaa enemmän kuin Afrikka Eurooppaa, Eirola paaluttaa tilanteen lähtökohtia.
Hänen toimialanaan ministeriössä ovat muun muassa EU:n Afrikka-suhteet.
Eirola muistuttaa, että pelkästään mantereen luonnonvarat ovat valtavat, inhimillisistä resursseista puhumattakaan.
– Afrikassa on kaikkea. Sen potentiaali on Euroopankin kannalta tärkeä.
Hänelle Afrikka merkitsee myös valonpilkahduksia ja suuria mahdollisuuksia.
– Jos Afrikan kehitys etenee hyvään suuntaan, sen yli miljardille ihmiselle on olemassa paljon mahdollisuuksia.
Tämä kuitenkin edellyttää tiettyjä kehityskulkuja. Niistä Afrikan politiikkaa työkseen seuraavalla Eirolalla on valistuneita, kokemukseen ja tutkimukseen pohjautuvia näkemyksiä.
Eirola tuntee Afrikkaa hyvin. Hän on aikaisemmin palvellut diplomaattina Tansaniassa 2000–2004 ja Egyptissä 2004–2007, ja matkustanut muissakin maissa eri puolilla mannerta.
Mutta hänen ja Afrikan yhteinen tarina alkoi jo paljon aikaisemmin.
Afrikassa on kaikkea. Sen potentiaali on Euroopankin kannalta tärkeä.
Martti Eirola muutti Namibiaan kaksivuotiaana vuonna 1958. Hän on niin sanottu lähetyslapsi, sillä hänen vanhempansa työskentelivät Suomen Lähetysseuran lähetystyöntekijöinä Ambomaalla.
Eirolan lapsuudessa kymmenen vuotta kului Namibiassa: varhaislapsuus pohjoisessa Ambomaalla ja kouluvuodet Etelä-Atlantin rannikolla Swakopmundissa suomalaisessa sisäoppilaitoksessa.
Namibiaan Eirola palasi aikuisena uusissa rooleissa: ensin tutkijana ja sen jälkeen 1989–1990 YK:n UNTAG-operaatiossa rauhanturvaajana, sotilasvirkamiehenä, jonka vastuulla olivat humanitaarinen apu ja Suomen pataljoonan yhteydet toimialueen heimojohtajiin. Vuosina 1995–1998 hän työskenteli Pohjois-Namibiassa Nakambale-museohankkeessa.
Hänen historian väitöskirjansa The Ovambogefahr (1992) käsittelee Ambomaan reservaatin syntyä ja Ondongan kuningaskunnan suhteita Saksan siirtomaavaltaan 1884–1910.
– Lapsuudesta johtuen Namibiasta tuli minulle eräänlainen ajattelun viitekehys. Siihen vaikutti kolme A:ta: Ambomaa ja lähetystyö, Afrikka ja afrikkalaiset sekä apartheid ja Etelä-Afrikan miehitys, joka päättyi Namibian itsenäistymiseen.
Pian Afrikassa on kuusi yli kymmenen miljoonan asukkaan megakaupunkia ja tietysti suuri joukko muita suuria kaupunkeja.
Väestönkasvu on yksi Afrikan isoista haasteista. Eirola viittaa YK:n arvioihin, joiden mukaan Afrikan nykyinen 1,2 miljardin asukkaan väestö kaksinkertaistuu vuoteen 2050 mennessä.
– Kaupungistuminen lisääntyy nopeasti. 35 vuoden kuluttua enemmistö afrikkalaisista asuu kaupungeissa. Pian Afrikassa on kuusi yli kymmenen miljoonan asukkaan megakaupunkia ja tietysti suuri joukko muita suuria kaupunkeja.
Afrikka on Aasian jälkeen pinta-alaltaan toiseksi suurin maanosa. Jättiläisvaltiot Kanada tai Kiina mahtuisivat Afrikkaan kolme kertaa. Suomi mahtuisi Afrikan alalle 88 kertaa.
Mutta taloudellisesti Afrikka on heikko: maanosan maiden yhteenlaskettu bruttokansantuote on yhtä suuri kuin 65-miljoonaisen Ranskan.
Eirola kertoo tälle jälkeenjääneisyydelle olevan monia syitä.
– Vaikka useimmat Afrikan valtiot ovat olleet itsenäisiä jo vuosikymmenien ajan, mantereella on ”liikaa” rajoja. Afrikan 54 valtion välinen kauppa ei vieläkään toimi hyvin, vaikka on monenlaisia integraatiopyrkimyksiä.
Afrikassa oli lukuisa määrä itsenäisiä valtakuntia ennen kolonialismin kauden alkamista. Maanosan nykyiset valtionrajat ovat silti melkein poikkeuksetta eurooppalaisten siirtomaavaltojen 1800- ja 1900-luvuilla vetämiä.
Usein ne ovat suoria linjoja, jotka leikkaavat samaan etniseen ryhmään kuuluvia ihmisiä eri valtioiden kansalaisiksi.
Rajojen muuttaminen etnisten ryhmien mukaan olisi Afrikassa kuitenkin loputon ja toivoton urakka ja synnyttäisi konflikteja. Niitä on jo nyt liian paljon.
– Siksi Afrikan Unionin (AU) tasolla on sovittu, että ”nykyisistä rajoista pidetään kiinni”.
Konfliktien taustalla on myös paimentolaisten ja maanviljelijöiden kiistoja. Sen sijaan uskonto ei useinkaan ole kiistojen varsinainen syy, vaan sitä käytetään hyväksi. Eirolan mukaan esimerkiksi Itä-Afrikassa kristityt ja muslimit ovat perinteisesti tulleet hyvin toimeen keskenään.
Pelkästään Afrikan kännykkävallankumous on saanut paljon hyvää aikaan. Maanviljelijätkin näkevät markkinahinnat nyt netistä.
Afrikassa on myös talouskasvun alueita.
Haastattelutilanteessa Eirolan käsi liikkuu asiantuntevasti pöydälle levitetyn Afrikan kartan yllä. Sormi osoittaa alueita, joissa talouden käyrät osoittavat vaikeuksien keskelläkin ylöspäin.
– Tietysti Etelä-Afrikka ja muu eteläinen Afrikka, mutta myös esimerkiksi Nigeria, Kenia, Etiopia ja Algeria ovat talouskasvun maita.
Eirola korostaa, että eri puolilla Afrikkaa tehdään myös innovaatioita. Esimerkiksi it-sektorilla tapahtuu paljon. Paikalliseen käyttöön tehtyjä sovelluksia tulee koko ajan lisää. Kaupungistuvat, koulutetut nuoret luovat uutta.
– Pelkästään Afrikan kännykkävallankumous on saanut paljon hyvää aikaan. Maanviljelijätkin näkevät esimerkiksi markkinahinnat nyt netistä, mikä auttaa kaupankäyntiä.
Toinen syy Afrikan kehityksen hitauteen on Eirolan mukaan infrastruktuurin kehittymättömyys. Monet rauta- ja maantiet toimivat huonosti ja niiden kunto on heikko. Sama koskee usein satamia ja lentokenttiä.
Eirola toteaa, että EU:n kehitysyhteistyö- ja kauppasuhteisiin liittyy ehtoja. EU esimerkiksi kiinnittää huomiota kumppanimaan ihmisoikeustilanteeseen ja vaikkapa naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon.
– Toisaalta EU-maiden antama tuki kohdistuu usein esimerkiksi koulutukseen ja hyvän hallinnon kehittämiseen, siis ”pehmeisiin” asioihin eikä infran rakentamiseen.
Tähän Afrikan infrastruktuurin rakentajan ekologiseen lokeroon on 2000-luvulla astunut Kiina.
– Kiina ei aseta vastaanottajahallituksille ihmisoikeuksiin liittyviä ehtoja. Mutta kiinalaisten ehdot ovat taloudellisia. Kiinakin janoaa Afrikan raaka-aineita, Eirola toteaa.
Kiinalaiset yritykset myös hankkivat maa-alueita, joissa viljellään Kiinan kotimarkkinoille tarkoitettuja elintarvikkeita. Työvoimaa tuodaan usein Kiinasta, mikä ärsyttää afrikkalaisia.
Kiinalaisen kulutustavaran massiivinen tuonti taas tappaa myös Afrikassa paikallista tuotantoa.
Meitä vaivaa usein vieläkin paternalismi, holhoava asenne afrikkalaisia kohtaan. Siitä pitäisi päästä eroon.
Eirola toteaa, että Afrikan valtioilla on nykyisin tietynlaisia mahdollisuuksia jopa kilpailuttaa kumppaneitaan. Kun Brexit toteutuu, britit voivat olla vanhalla Afrikan-tuntemuksellaan ja -suhteillaan EU:n kilpailija, jonka kanssa Afrikan maat tekevät erikseen vapaakauppasopimuksia.
– Meidän olisi EU:ssa mietittävä uudelleen, miten parhaiten tulemme toimeen Afrikan maiden kanssa. Euroopan yhtenä rasitteena on kolonialismi. Meitä vaivaa usein vieläkin paternalismi, holhoava asenne afrikkalaisia kohtaan. Siitä pitäisi päästä eroon, Eirola sanoo.
Eirola painottaa, että Afrikan maat tarvitsevat hyvää ja ennakoitavaa hallintoa. Sellaisesta hyötyvät kaikki, niin omat kansalaiset kuin ulkomaiset investoijatkin.
– Mielestäni Afrikassa tarvitaan nyt myös valtiontalouden kehittämistä. Jotta valtiot ja niiden hallinto toimisivat, on kyettävä keräämään veroja. Monessa maassa aivan liian suuri osa budjetista koostuu tällä hetkellä ulkoa tulleesta rahoituksesta.
Oma iso kysymyksensä ovat epäselvät maanomistusolot.
– Tilanne vaihtelee eri Afrikan maissa. Usein valtio omistaa maan, vaikka maa on asukkaiden käytössä. Investoimisessa on todella riski, jos oikeudessa maahan on kysymysmerkkejä.
Afrikan ongelmien taustalla on myös kylmän sodan perintöä. Idän ja lännen vastakkainasettelu oli Eirolan mielestä eräänlainen Afrikan uusi jako. Blokit tukivat ja aseistivat ”omia” diktaattoreitaan.
Yli 90 prosenttia namibialaisista on lukutaitoisia. Luku on suuri Afrikassa.
Hyvään hallintoon kuuluu Eirolan mukaan myös korruptionvastaisuus. Ja korruptio on myös Afrikassa ongelma. Sen lisäksi arkea rasittaa usein rikollisuus.
Asia on vakava. YK:n joitakin vuosia sitten tekemän vertailun mukaan esimerkiksi Etelä-Afrikassa on väkilukuun suhteutettuna eniten raiskauksia ja tuliaseella tehtyjä murhia maailmassa.
Mitä korruptioon tulee, sitä on Afrikassa Eirolan mukaan ”pientä” ja ”isoa”.
– Pieni korruptio on sitä jokapäiväistä maksamista erilaisista palveluksista. Isoksi korruptioksi kutsuisin sitä, että diktaattori kerää esimerkiksi valtionvaroista tai yritysten toimiluvista henkilökohtaisen omaisuuden. Tämä on tärkeä eettinen kysymys. Miten vallanpitäjät saataisiin ymmärtämään, että vallassa ollaan kansan eikä oman itsen takia?
Monien ulkomaisten toimijoiden joukossa on myös kansainvälisiä suuryrityksiä, jotka himoitsevat Afrikan luonnonvaroja.
– Usein nuo yritykset pääsevät kuin koira veräjästä tehdessään sopimuksia toiminnastaan vallanpitäjien kanssa. Ne kotiuttavat voittonsa pois kohdemaasta eivätkä maksa sinne veroja, Eirola toteaa.
Kehitysyhteistyötä Afrikan kanssa on Suomesta tehty 60 vuotta. On sekä tehty virheitä että onnistuttu.
Eirolan mielestä kehitysyhteistyön pitäisi olla oppimisprosessi.
– Vanha tapa oli se, että tultiin Afrikkaan, tehtiin ja lähdettiin pois. Mutta se ei toimi. On tehtävä nimenomaan yhteistyötä paikallisten ihmisten ja kumppanien kanssa. Kehitysyhteistyössä rahan antaja ei voi sanella, mitä sillä tehdään. On neuvoteltava, Eirola sanoo.
Menestyksiä on Eirolan mukaan ollut monin paikoin esimerkiksi afrikkalaisella opetussektorilla.
– Köyhyys on monissa maissa oikeasti vähentynyt. YK:n vuosituhannen kehitystavoitteita on saavutettu.
Esimerkiksi hyvin toteutuneesta kehitysyhteistyöstä Afrikassa Eirola nostaa juuri Namibian.
– Yli 90 prosenttia namibialaisista on lukutaitoisia. Luku on suuri Afrikassa.
Namibian kehityksen taustalla Eirola näkee myös lähetystyön suuren merkityksen. Lähetystyö loi koululaitoksen.
– Voi olla, että Namibian menestyksen taustalla on luterilaistakin eetosta.
Namibia on Eirolan mukaan välttänyt myös monelle Afrikan maalle tyypillisen aivovuodon, siis hyvin koulutettujen ihmisten laajamittaisen muuttamisen maasta pois.
Muuttoliike riippuu siitä, eteneekö kehitys Afrikassa myönteiseen suuntaan. Jos nuorilla ei ole siellä elantoa ja tulevaisuuden toivoa, he lähtevät liikkeelle.
Hyvistä merkeistä huolimatta tämän hetken todellisuutta on myös muuttoliike Afrikasta Eurooppaan.
Eirola toteaa taustalla olevan juuri köyhyyden.
– Muuttoliike riippuu siitä, eteneekö kehitys Afrikassa myönteiseen suuntaan. Jos nuorilla ei ole siellä elantoa ja tulevaisuuden toivoa, he lähtevät liikkeelle. Monet haluavat Eurooppaan töihin, jotta voisivat lähettää sieltä rahaa kotiin, Eirola sanoo.
Eirolan mukaan on kuitenkin muistettava, että suurin osa Afrikan muuttoliikkeestä ja pakolaisuudesta on mantereen sisäistä.
Omassa työssään hän valmistelee Suomen osalta marraskuussa Norsunluurannikolla pidettävää EU:n ja Afrikan huippukokousta. Kokouksen asialistalle on ehdolla yhteisiä asioita, kuten juuri nuorisotyöllisyys ja yleensä talouskehitys, rauhanvälitys ja konfliktien esto, integraatio, kehitysrahoitus ja ylipäätään EU:n ja Afrikan suhteet.
– Kokouksessa tulisi katsoa Euroopan ja Afrikan yhteiseen tulevaisuuteen, Eirola sanoo.
Norsunluurannikon huippukokous on hänelle yksi toivon merkki Afrikan ja Euroopan suhteissa. Tämä on merkittävää aikana, jolloin Euroopassa nähdään naapurimanner ja sen väestö usein myös uhkana.
– Kaiken kaikkiaan Afrikka on minusta mieluummin mahdollisuus kuin uhka, Martti Eirola sanoo.
Kuva: Jukka Granström