Globalisaatiolla menee hyvin – ja huonosti. Sen saavutukset ovat huikeita. Maapalloistumisen toinen vaihe, joka alkoi 1980-luvulla, lisäsi dramaattisesti globaalin pohjoisen asukkaiden tuloja. Vuonna 2000 tulotaso lännessä oli kymmenen kertaa suurempi kuin vuonna 1900.
Teollisuudessa työskentelevät saivat tuolloin nauttia tuhdeista palkoista, joilla hankittiin talot, autot ja kesämökit. Keskiluokka puolestaan oli vakuuttunut, että huominen oli parempi kuin eilinen. Opiskelu kannatti, ja uusia korkeaa tietotasoa vaativia työpaikkoja syntyi yhä enemmän.
Yhdistyneiden kansakuntien niin sanotut tuhatvuotistavoitteet tähtäsivät absoluuttisen köyhyyden puolittamiseen maailmassa. Tavoite on toteutunut, osin markkinatalouden ja globalisaation seurauksena. Nyt silmämäärä on korkeammalla: YK:n Agenda 2030 -ohjelman tavoitteena on absoluuttinen köyhyyden poistaminen maailmasta kokonaan.
***
Kun absoluuttinen köyhyys on puolittunut kehittyvissä maissa, lännen teollisissa maissa taloudellinen epätasa-arvo on lisääntynyt ja teollisuuden työpaikat vähentyneet. Kun työ on siirtynyt kehittyviin maihin, ennen niin hyväpalkkaiset työntekijät ovat joutuneet vaikeuksiin. Tämä taas on heijastunut levottomuuksina ja yhteiskuntien vakauden järkkymisenä, mikä puolestaan on uhannut demokratian toimivuutta. Tämä näkyy populismin nousuna ja yhteiskuntien voimakkaana käymistilana.
Nationalismin nousun mukana suhtautuminen maahanmuuttajiin ja pakolaisiin on koventunut. Yhä useammat vaativat rajojen sulkemista kokonaan. Kansallisen itsekkyyden nousu näkyy siinä, että valtion nimen jälkeen liitetään usein epiteetti ”ensin”. Näin on käymässä myös Suomessa.
***
Kristityille ja kirkoille tilanne ei ole uusi. Ensimmäiset kristilliset sukupolvet elivät Rooman imperiumin marginaaleissa. Heitä kohtaan tunnettiin vierautta ja epäluuloja. Maailman ensimmäisiin poliittisiin pilapiirroksin kuuluu Rooman Palatine-kukkulan niin kutsutusta orjakorttelista löytynyt ”Palatine graffiti”. Siinä kuvataan ristille naulittu mies, jolla on yllään orjille tyypillinen asu – hihaton paita. Ristiinnaulitulle miehelle on piirretty aasin pää. Aasimiehen vierellä on toinen mies, joka korottaa kätensä ristiinnaulittua kohti, ikään kuin palvoen häntä. Myös tällä miehellä on yllään orjan paita. Alla on kreikkalainen kuvateksti: Alexamenos palvoo Jumalaansa”.
Ensimmäiset kristityt kuvasivat asemaansa käsitteellä ”peregrinaatio” (muukalaisuus). He olivat syrjäytyneitä, joita Rooman imperiumi vainosi. Tästä syystä apostolien toiseen polveen kuuluva kirkkoisä Diognetos määritteli kristittyjen suhtautumisen valtioihin ja kansakuntiin: ”Jokainen vieras maa on heidän isänmaansa, mutta jokainen isänmaa on heille vieras”.
Tilanne muuttui, kun keisari Konstantinus Suuri nosti kristinuskon Rooman imperiumin valtionuskonnoksi. Alkoi aikakausi, jota on luonnehdittu ”kirkon Babylonian vankeudeksi”. Uskonnosta tuli kansojen hallitsemisen väline. Kun kansallisvaltiot syntyivät, kristinuskosta tuli oleellinen osa nationalistista ideologiaa. Vasta viime vuosisadalla – lähinnä natsi-Saksan kokemusten seurauksena – herättiin tilanteen ongelmallisuuteen.
***
Nationalismiin ja globalisaatioon liittyy monia ongelmia. Nationalismiin liittyy usein alussa mainittu ”ensin”-ajattelu. Kukin valtio ajaa vain omaa etuaan. Tästä ei seuraa mitään hyvää. ”Ensin”-iskulauseen seurauksena maailmasta tulee viidakko, jossa voimakkain ja ovelin voittaa.
Globalisaatioonkin liittyy ongelmia. Globalisaation moottoreina olevat markkinavoimat liikuttavat työpaikkoja, pääomia ja yrityksiä parhaiden tuottojen toivossa. Yhteiskuntien on vaikea ohjata muutoksia, jotka toimivat oman logiikkansa mukaan.
Kristilliset kirkot ovat pyrkineet tukemaan sopimuspohjaista maailmanjärjestystä, jolla voitaisiin säädellä nationalismin ja globalisaation voimia. Kun Yhdistyneet kansakunnat perustettiin ja ihmisoikeuksien julistus hyväksyttiin, kristityillä oli merkittävä rooli näissä hankkeissa. Kun Geneven pakolaiskonventio hyväksyttiin vuonna 1951, se sai alusta lähtien tukea kirkoilta ja ekumeenisilta järjestöiltä.
***
Sääntöpohjainen maailmanjärjestys ja Geneven pakolaissopimus ovat nykyään vaikeuksissa. Suuret imperiumit keskittyvät omien etujensa ajamiseen ja sotilaallisen voiman vahvistamiseen. Maat, jotka ovat allekirjoittaneet ihmisoikeuksien sopimuksen, polkevat sitä surutta. Monet Euroopan maat ovat ottaneet etäisyyttä Geneven konventioon. Pakolaisten suojelua lyödään laimin ja uusien pakolaisten edestä suljetaan ovia. Tällaisia äänenpainoja kuullaan entistä enemmän myös Suomessa.
Nelson Mandela lausui kerran unohtumattomasti: ”Maailman pelastaminen on mahdotonta kunnes se on tehty”. Kirkoilla on tehtävänä paitsi sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen suojeleminen, myös toivon luominen. Maailmassa on näinä päivinä liian paljon kyynisyyttä ja turhautumista. Kansalaiset äänestävät enemmän jotakin vastaan kuin jonkin puolesta. Puuttuvat rohkaisevat poliittiset figuurit. Mandela oli aikoinaan sellainen.
Tunnettu Eurooppa-tutkija, bulgarialainen Ivan Krastev ennakoi läheneviä eurovaaleja toteamalla, että ihmiset ovat peloissaan ja väsyneitä. Tulevaisuus huolettaa. Nyt tarvitaan johtajia, jotka rohkaisevat ja herättävät toivoa. Tässä Euroopan kirkot ovat kuninkaantekijöitä.
***
”Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” (Matt. 25:35–36).
Jeesuksen vertaus viimeisestä tuomiosta linkittää yhteen ihmisen ikuisen kohtalon ja sen, miten hän kohtelee kodittomia, sairaita ja nälkäisiä. Rakkauden kaksoiskäsky ja niin sanottu kultainen sääntö puolestaan kehottavat kristittyjä asettumaan hädänalaisen ihmisen asemaan. Kohtele pakolaista ja maahanmuuttajaa niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan samassa tilanteessa.
Jokaisella suvereenilla valtiolla on oikeus ja velvollisuus puolustaa etujaan ja kansalaistensa oikeuksia. Tällä on kuitenkin rajansa. Toisen maailmansodan kauhuista toipuvat maat torjuivat vapaaehtoisesti nationalismia rakentamalla sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen. Kristilliset kirkot olivat rakennustyön kärjessä. Nyt on kirkkojen aika puolustaa saavutettua järjestystä. Näin estetään maailmaa luisumasta uudestaan toisen maailmansodan kaltaiseen hulluuteen.
Kirjoittaja on Espoon hiippakunnan piispa emeritus.
Kuva: Päivi Karjalainen
Lue myös:
Ateisteille ja uskonnottomille kansallisylpeys on keskimääräistä tärkeämpää
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.