Englannin piispat kehottavat äänestämään

Englannin anglikaanikirkon piispat kantavat huolta maansa demokratiasta ja kehottavat kansalaisia käyttämään äänioikeuttaan toukokuun parlamenttivaaleissa. Ensi kertaa historiassa anglikaanipiispat vetoavat julkisesti poliittisiin johtajiin ja peräänkuuluttavat uutta moraalista suuntaa politiikkaan. Piispat moittivat jyrkin sanoin maansa poliittista kulttuuria ja väittävät kansan etääntyneen politiikasta.

Anglikaanipiispoista koostuva the House of Bishops julkaisi tiistaina 55-sivuisen paimenkirjeen, jonka otsikko on ”Kuka on lähimmäiseni?” Ensimmäiseksi piispat heittävät kysymyksen: Miten kristittyjen miesten ja naisten pitäisi suhtautua parlamenttivaaleihin, jotka pidetään 7. toukokuuta 2015?

Piispat kehottavat kirkon jäseniä ottamaan selvää asioista, osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä käyttämään äänioikeuttaan, mutta korostavat ettei anglikaanikirkko kannata mitään tiettyä poliittista suuntaa.

”Anglikaaneilla ei ole yhtä näkemystä siitä, millä poliittisella puolueella on paras vastausvalikoima tämän päivän ongelmiin. Piispoina me tuemme politiikkaa, joka arvostaa luontoa, edistää ihmisarvoa ja kunnioittaa Jumalan kuvaa lähimmäisissämme”, piispat kirjoittavat.

Julkistustilaisuudessa Norwichin piispa Graham James sanoi, että piispat halusivat herättää ihmiset kyseenalaistamaan äänestysvastaisen mielialan, jota esimerkiksi näyttelijä Russell Brand on levittänyt.

– Me piispat emme ole yhtä seksikkäitä kuin Russell Brand, mutta me sanomme: ’Äänestäkää, osallistukaa ja käyttäkää kovalla työllä saavutettuja poliittisia oikeuksianne.’

Piispat vetoavat myös syrjäytyneiden ihmisten puolesta: ”Yhteiskunnan asenteissa on syvä ristiriita: yhdenvertaisuutta juhlitaan periaatteessa, mutta samalla erityisesti köyhiä ja haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä kohdellaan ei-toivottuina, heidät jätetään vaille arvostusta ja huomiota.”

Poliitikot ovat tuoreeltaan kommentoineet piispojen ulostuloa, osa kriittisesti ja syyttäen piispoja kallistumisesta vasemmalle. Pääministeri David Cameron sanoi The Guardianissa pitävänsä tervetulleena, että ”kuka tahansa” ottaa kantaa politiikkaan, mutta toivoi piispojen kiinnittävän huomiota siihen, mitä hallitus jo tekee maansa työllisyyden hyväksi.

Edellinen artikkeliArvioinnilla parempia päätöksiä
Seuraava artikkeliSeurakuntahistoria: Rauman synttärit vääränä päivänä