Englannissa ja Walesissa astuu maaliskuun lopussa voimaan uusi avioliittolainsäädäntö. Se mahdollistaa myös mies- tai naisparien vihkimisen avioliittoon.
Myös Skotlannin parlamentti on hyväksynyt muutokset avioliittolainsäädäntöön, mutta ne astuvat voimaan vasta myöhemmin.
Englannin kirkon piispainkokous ilmoitti helmikuun puolivälissä, että yhteiskunnallisen lainsäädännön muuttuminen ei vaikuta kirkon avioliitto-opetukseen: avioliitto on kirkon näkökulmasta edelleenkin yhden miehen ja yhden naisen elinikäinen liitto.
Kirkko ei tule luomaan toimituskaavoja saman sukupuolen parien vihkimiseksi, eikä tällaisten parien vihkiminen tai heidän siviiliavioliittonsa siunaaminen ole edelleenkään kirkossa mahdollista. Sen sijaan seurakuntalaiset voivat kirkon puolesta solmia myös saman sukupuolen avioliittoja. Englannin piispat korostavat, että seurakunnissa ei saa ilmetä minkäänlaista ihmisten syrjintää heidän sukupuolisen suuntautumisensa tai avioliittonsa perusteella. Kaikki ovat tervetulleita jumalanpalvelusyhteisöön ja saamaan sakramentit.
Ekumeenisesti tilanne monimutkaistuu
Englannin kirkko liittyy nyt niiden kirkkojen joukkoon, jotka joutuvat ratkaisemaan suhtautumisensa maallisen avioliittolainsäädännön muutoksiin. Aikaisemmin näin on tehnyt esimerkiksi Ruotsin kirkko, joka on marraskuusta 2009 lähtien vihkinyt myös mies- tai naispareja avioliittoon.
Ruotsin kirkon pappia ei kuitenkaan voida pakottaa vihkimään avioliittoon saman sukupuolen paria, jos hän ei omantunnonsyistä halua niin tehdä.
Myös Tanskan kirkko on hyväksynyt samaa sukupuolta olevien vihkimisen avioliittoon.
Englannin kirkon päätös on toisenlainen. Mikä merkitys sillä on ekumeenisesti? Pohjoismaiden luterilaiset kirkot ja Brittein saarten anglikaaniset kirkot muodostavat Porvoon kirkkoyhteisön, jonka sisällä on nyt erilaisia avioliittokäsityksiä.
Porvoon kirkkoyhteisön avioliittonäkemykset erkanevat toisistaan
Suomen anglikaanisen kirkon pastori Tuomas Mäkipää arvioi, että tällä hetkellä Englannin kirkon päätös on Suomessa tehtävän kirkollisen työn kannalta epärelevantti.
– Suomessahan ei ole sellaista avioliittolainsäädäntöä, joka pian astuu Englannissa ja Walesissa voimaan. Mutta jos Suomessa astuisi voimaan saman sukupuolen parien vihkimisen mahdollistava lainsäädäntö ja jos Suomen kirkkokin sen hyväksyisi, tämänhetkisen Englannin kirkon kanonisen lain mukaisesti minä en Englannin kirkon pappina voisi kuitenkaan sellaisia avioliittoon vihkimisiä toimittaa, Mäkipää teoretisoi.
Mielenkiintoinen tilanne voisi Mäkipään mukaan sen sijaan olla, jos saman sukupuolen avioliitossa elävä ruotsalainen tai tanskalainen luterilainen pappi hakisi papinvirkaa Englannin kirkossa. Porvoon sopimus mahdollistaa tällaisen pappisvaihdon anglikaanisten ja luterilaisten kirkkojen välillä.
– Saisiko tällainen pappi Englannissa viran? Porvoon sopimus mukaan nimittäin pappien siirtyminen kirkosta toiseen tapahtuu aina kirkkojen asettamien kelpoisuusehtojen ja voimassa olevien sopimuksien mukaisesti. Minä esimerkiksi en voisi saada virkaa Suomen kirkon pappina, sillä en ole teologian maisteri, Mäkipää valottaa asiaa.
Englannin kirkon vihkioikeus ei ole uhattuna
Englannin kirkko on valtionkirkko, mutta se on opillisissa kysymyksissä – myös avioliittoasiassa – hyvin itsenäinen. Lisäksi kirkon hiippakunnat ovat Mäkipään mukaan melko itsenäisiä ja niillä on monissa asioissa tilaa tiettyyn sooloiluun. Näin ollen Englannin kirkon vihkioikeus ei ole uhattuna, vaikka kirkon avioliittokäsitys nyt poikkeaa valtion lain avioliittokäsityksestä.
– Keskustelukulttuuri on Britanniassa toisenlainen kuin Suomessa. Esivalta ja suuri yleisö kuuntelevat Englannin kirkkoa. Dialogi toimii luontevammin ja jouhevammin kuin Suomessa, eikä kriittisistä kommenteista ei loukkaannuta niin herkästi. Kirkon keskusteluyhteys valtiovaltaan päin toimii. Esivallan edustajien, olivat he jopa ateisteja tai toisin uskovia, on poliittisessa keskustelussa otettava huomioon kirkon kanta.
Kirkko joutuu vielä keskustelemaan avioliittonäkemyksestään
Englannin kirkon piispat ovat nyt uudessa tilanteessa antaneet kirkolleen ohjeistuksen. Mutta Mäkipään mukaan he tietävät, että tilanne ei jää tähän.
– Mitä sitten oikeasti tehdään, jos joku pappi kuitenkin solmii saman sukupuolen avioliiton? Sanankäänteet raportin loppuosassa antavat ymmärtää, että tietynlaista kurittomuutta on aina katseltu läpi sormien, toivotaan että papisto pitäytyy kirkon opissa ja niissä lupauksissa, joita papit ovat antaneet.
Mäkipää pitää hyvänä sitä, että piispat ovat voineet ohjeistaa kirkkoa. Näin on varsinkin vihkivän papiston kannalta.
– Vaikka se tuntuu vähän hullulta, niin tiukkakin kanonisen lain tulkinta myös suojaa papistoa. Papistolle ei jää sitä omantunnon taakkaa, jos se kieltäytyy siunaamasta samaa sukupuolta olevia pareja, Mäkipää toteaa.
Asioissa on usein kaksi puolta. Mäkipää on jo ehtinyt seuraamaan piispojen ohjeen aiheuttamaa keskustelua anglikaaniyhteisössä. Keskustelu on vilkasta.
– Tyrmistys olisi ehkä aika hyvä luonnehdinta. Monet homoseksuaaliset papit pelkäävät, että pastoraalista kirjettä käytetään heitä vastaan tavalla, joka kaventaa heidän mahdollisuuksiaan toimia kirkossa. Samalla on ihmetelty miksi pastoraalinen kirje ylipäätänsä tarvittiin – eikö olisi riittänyt ohjeistus laintulkinnasta, Tuomas Mäkipää pohdiskelee.
Englannin kirkon haasteena asema anglikaanien emokirkkona
Tampereen hiippakunnalla on paljon yhteyksiä Englannin kirkon Manchesterin hiippakuntaan. Piispa Matti Revon mukaan niin Suomessa kuin Englannissa tunnustetaan yhteiskunnan muutos sekä kirkon sisällä vallitsevat erilaiset näkökannat.
– Tärkeää on, että antaessaan pastoraalisia ohjeita Englannin piispat samalla sitoutuvat jatkamaan keskustelua aiheesta niin omassa kirkossa kuin ekumeenisessa ja uskontojenvälisessä yhteydessä
Revon arvion mukaan Englannin kirkon erityisenä haasteena tässä asiassa on sen asema Anglikaanisen kirkkoyhteisön emokirkkona. Yhteisön jäsenkirkot ovat lojaaleja Canterburyn arkkipiispalle, jonka tehtävänä on vaalia maailmanlaajuista kirkollista yhteyttä hyvin erilaisissa yhteiskunnallisissa oloissa elävien kirkkojen kesken.
– Porvoon kirkkoyhteisössä on samasta aiheesta käyty useampia keskusteluja, joiden henkenä on ollut keskinäisen yhteyden säilyttäminen avioliittokäsitysten eroista huolimatta, Matti Repo sanoo.
Englannin kirkko on kritisoinut Ruotsin kirkkoa sooloilusta
Ekumeniikan dosentti Jaakko Rusaman mielestä Englannin kirkon parisuhdeohjeistuksen yhteydessä on merkittävää, että Englannin kirkko haluaa korostaa kuulumistaan sekä anglikaaniseen kirkkoyhteisöön että laajaan ekumeeniseen yhteisöön.
– Anglikaaninen kirkkoyhteisö kamppailee jo nyt sisäisesti tämän kysymyksen äärellä puhumattakaan laajasta ekumeenisesta liikkeestä. Englannin kirkolla on useita sopimuksia eri kirkkokuntien ja kirkkojen kanssa. Piispat eivät selvästi halua tässä asiassa tehdä ratkaisua, joka merkitsisi muutoksia olemassa oleviin kirkollisiin suhteisiin tai pyrkimyksiin edistää kristittyjen näkyvää ykseyttä.
Englannin kirkko on jo aiemmin esittänyt voimakkaasti kielteisen käsityksensä Ruotsin kirkon tekemästä ratkaisusta samassa asiassa.
– Englannin anglikaaneille Ruotsin kirkon ratkaisu on näyttäytynyt yksipuolisena päätöksenä ilman niiden yhteisöjen yhteistä kantaa, joissa Ruotsin kirkko on mukana, Jaakko Rusama arvioi.
Lue Kotimaan (20.2.2014) avioliittokäsitystä koskeva pääkirjoitus ja uutinen Englannin kirkon ratkaisusta.
Lue Englannin kirkon pastoraalinen ohje Englannin kirkon verkkosivuilta (englanniksi).