Tämän hetken suurin elossa oleva ikäluokka, vuonna 1963 syntyneet – johon itsekin kuulun – on nähnyt vajaassa kuudessa vuosikymmenessä ennen näkemättömän muutoksen. Agraari-Suomi on kasvanut maaltapaon ja teollistumisen kautta Hyvinvointi-Suomeksi. Sitten kahden laman kautta jälkiteolliseksi Informaatio-Suomeksi, jossa tulosta tehdään laittamalla ykkösiä ja nollia riviin.
Pelit tuovat rahaa ja urheilumenestystä, samalla kun pohjoismaiset hiihtolajit – kuten muutkin yksilölajit – hiipuvat. Yhä useammat elävät lähinnä tietoverkoissa. Huawei on jo tehnyt 5G-puhelimen, jonka valtava tiedonsiirto vaatii tukiaseman joka lyhtypylvääseen. Valtava tietokapasiteetti naulitsee nuoret paikoilleen. Sillä on jo tähän mennessä ollut huonoja vaikutuksia: netissä roikkuminen kasvattaa ylipainoa ja heikentää kuntoa, lisää syrjäytymistä ja varhaiseläkkeitä.
Lisääntyvät hyvinvointierot, kestävyysvaje ja velkaantuminen puhuvat siitä, että Hyvinvointi-Suomi on kääntymässä monien kohdalla Pahoinvointi-Suomeksi?
_ _ _
No, on tietotekniikalla myönteisiäkin vaikutuksia. Jos tietotekniikan kehitys nähdään ihmiskunnan tämän hetken keskeisenä muutosvoimana, voiko se tuoda muutoksen suurimpaan ongelmaan, luonnonvarojen liikakäyttöön ja erityisesti ilmaston lämpenemiseen?
_ _ _
Päivän Hesarissa (26.2.) psykologian tohtori Kia Aarnio kirjoitti mielipiteen otsikolla ”Ympäristölle vahingollisia elämäntapoja pitää muuttaa”. Hän toteaa, että ”ilmastoa lämmittävät valinnat ovat toistaiseksi olleet yhteisön kirjoitettujen tai kirjoittamattomien normien mukaisia.” Öljyn ja hiilen polttoon perustuva maatalous, teollisuus, asuminen ja matkustaminen ovat itsestään selviä normeja, välttämättömyyksiä. Entä kun välttämättömyydeksi tulee öljystä ja hiilestä luopuminen?
Voivatko normit muuttua nopeasti? Sisällä tupakointi tai turvavyön käyttö ovat muuttuneet muutamassa kymmenessä vuodessa hyväksytystä kielletyksi. Nyt luonnonvaroja kestämättömästi kuluttavan länsimaisen elämäntapamme pitäisi muuttua lyhyemmässä ajassa.
Normien muutoksen on oltava sen kaiken kattavuuteen nähden todella nopeaa. ”Luopuminen omista etuoikeuksista on vaikeaa, erityisesti kun näkee muiden toimivan ympäristön kannalta huonolla tavalla.” Muutosvauhti on tähän mennessä ollut täysin riittämätön.
_ _ _
Mikä tekisi muutosvauhdin riittäväksi? Pelkkä ympäristötietoisuus ei riitä. Konkreettinen pelko omien tai sukulaisten lasten elämänmahdollisuuksista voisi olla joillekin riittävä kannustin. Oman elämän jatkuminen olisi vielä parempi kannustin.
Entä mikä olisi riittävään muutokseen tarvittava mekanismi? Sitovat ja nopeat päätökset tulee tehdä valtioiden välillä – mitä enemmän luonnonvaroja kuluttavista valtioista on kyse, sitä tärkeämpää on niiden saaminen mukaan sopimuksiin. Kansainväliset ilmastoneuvottelut ovat tuoneet esille tämän vaikeuden.
Samalla lisääntyy riski, että juuri nämä suurvallat optimoivat omia asemiaan ja jättävät itsensä rajoitusten ulkopuolelle – elleivät juuri näiden valtioiden asukkaat kärsi massiivisista helteistä, tulvista, hirmumyrskyistä, satojen menetyksistä, juomaveden puutteesta, maastopaloista tai ilmanlaadun romahtamisesta.
Ehkä silloin syntyy poliittista painetta lopettaa öljyn ja hiilen polttaminen tai rajoittaa makean veden kulutusta? Eikö suunta muutu, kuin luonnon katastrofien uhkan kautta – ase ohimolla?
_ _ _
Sopimuksiin perustuva, monenkeskinen maailmanjärjestys on parhaillaan rapautumassa. Se ei tiedä hyvää ympäristösopimusten kannalta. Itsekkyys ja vähenevien resurssien haaliminen lisääntyvät. Minun on myöskään vaikea nähdä, että suuria muutoksia saadaan aikaan nykyisen kaltaisen demokratian kautta.
Puolueet kosiskelevat äänestäjiä lupaamalla vaikka laskea polttoaineveroja. Mikä puolue menestyisi vaatimalla elintason laskua? Se on kuitenkin tulevaisuuden kannalta välttämätöntä. Voi siksi olla, että riittävien muutosten aikaansaaminen edellyttää sailasmaista, mielistelemätöntä virkamieshallintoa tai valistunutta yksinvaltiutta, mutta onko sellaista?
Vai olisiko riittävä muutos mahdollinen uskonnollisen heräämisen kautta? Sen kaltaisen heräämisen, jonka Jumala herättää?
Ilmasto talkoot ei kuitenkaan ole koko kansan juttu. Kävin viime talvena kymmenen asteen pakkasessa ruokajakeluun tutustumassa. Siinä parituntia jonossa seisoskeltuani ja sisäänpääsyä odotellessa ehti pohtia elämän karua puolta. Elämäntapojen muutos koskee huonosti tätä porukkaa. Monelle nälkä on vakituinen vieras ruokapöydässäkin. Elämäntapojen muutos koskee vain niitä, joilla on siihen varaa. Voi valita mitä tuotteita kaupasta hankkii. Ruokajakelussa joutuu tyytymään siihen mitä sattuu saamaan. Elämäntapojen muutokseen ei ole varaa, jos elämä on pelkkää selviytymistaistelua.
Tämä on Pekka totta. Elämäntapojen muutospaineen olisi oltava siellä, missä suurin muutos on mahdollinen – siellä, missä fossiilisen energian kulutus ja muu kulutus ovat suurinta.
Pekka Särkiö: Olisi mielenkiintoista tietää miten HS suhtautuu pääkaupunkiseudun käyttämään hiilivoimaan…