Niin myös kuolleitten ylösnousemus: se kylvetään turmeluksessa ja nousee ylös turmelematonna, se kylvetään huonona ja nousee ylös kunniassa, se kylvetään heikkoudessa ja nousee ylös väkevyydessä, se kylvetään luonnollinen ruumis ja nousee hengellinen ruumis. Meillä on luonnollinen ruumis, on myös hengellinen ruumis. (1. Kor. 15:42-44/Biblia)
Miksi ruumiimme pitää kuolla ennen ylösnousemusta?
Miten voimme olla varmoja, että meidät herätetään viimeisenä päivänä?
Miten on mahdollista, että sielu palaa ruumiiseen ylösnousemuksessa?
Minkälainen on ruumiimme, joka nousee Taivaaseen?
Missä on voittosi, kuolema? Missä on pistimesi, kuolema? Kuoleman pistin on synti, ja synnin voimana on laki. (1. Kor. 15:55-56/Kr1992); Paavali kirjoitti edellä pistimestä, mistä siinä on kysymys?
Minkälainen olisi uskomme, jos ruumiin ylösnousemista ei olisi?
Kaikki julkaistut blogini:
Saksa on monissa asioissa ollut edelläkävijä, toisissa taas jäänyt kärjestä. Sen jälkeen, kun Angela Merkel CDU:n puheenjohtajana antoi puolueen liittopäiväedustajille vapaat kädet äänestää vakaumuksensa mukaisesti sateenkaariavioliiton laillistavasta aloitteesta, on muutos ollut nopeaa. Sateenkaariavioliitot hyväksytään yhteiskunnassa hyvin laajasti. Myös kirkot – sekä evankelinen että katolinen – ovat liikkeessä.
Saksassa avioliitto solmitaan juridisesti maallisissa viranomaisissa (Standesamt). Evankelisilla kirkoilla on kirkollinen vihkimistoimitus (Traugottesdienst). Neljässätoista maakirkossa ja lisäksi reformoidussa kirkossa Traugottesdienst koskee sekä heteroavioliittoja että sateenkaariavioliittoja. Neljässä maakirkossa sateenkaariavioliitto siunataan. Kirkoilla on vaihtelevasti erilaisia rajoituksia; pappi esimerkiksi voi omantunnonsyistä kieltäytyä toimittamasta kirkollista vihkimistä tai
siunaamista.
Saksan katolisella kirkolla on meneillään uudistumisprosessi (Der Synodale Weg), jonka puitteissa keskustellaan muun muassa kirkon suhtautumisesta homouteen ja sateenkaariparisuhteisiin. Kun Vatikaani äskettäin ilmoitti, ettei sateenkaaripareja voi siunata, monet saksalaiset piispat ja vielä lukuisammat papit ja maallikot ilmaisivat olevansa toista mieltä.
Kristillisen kirkon historiassa on monta kertaa ja eri kysymyksissä toistunut se puoluemuodostus, mistä Paavali varoitti korinttilaisia 1 Kor. 11:19. Se, että jossakin kirkossa tai kirkkokunnassa ilmaistaan tyytymättömyyttä johonkin vallitsevaan asiaintilaan, ei tarkoita, että juuri tyytymättömät tai kirkon sopeutumista yhteiskunnassa vallitseviin käsityksiin vaativat olisivat näissä oikeassa tai edes oikealla asialla. Tämä siis yleisenä huomiona.
Ei tietenkään tarkoita, ei myöskään toisinpäin.
”Kirkossa on varmasti jäseniä, joiden vakaumuksen mukaan kaikki miehen ja naisen avioliiton ulkopuolinen seksi on kiellettyä, mutta kirkko ei kyllä nykyisin opeta että esiaviollinen seksi tai seksi kahden samaa sukupuolta olevan henkilön välillä olisi haureutta.”
Mikko Nieminen puhuu ihan läpiä päähänsä. Setassa ei varmasti opeteta, kirkossa kylläkin laajalla rintamalla. Mistä näitä mikkoja tulee?
Kannattaa erottaa toisistaan ’kirkko opettaa’ ja ’kirkossa opetetaan’. Edellinen tarkoittaa tässä yhteydessä lähinnä kymmenen käskyn selitystä kirkkomme katekismuksessa. Jälkimmäinen on sitä, miten sitä missäkin yhteydessä tulkitaan ja opetetaan, missä on varmaan vaihteluakin.
Marco Sjöblomin kommenttiin viitaten taustana naisen vihkimiselle pappisvirkaan oli/on tyytymättömyys ”vallitsevaan asiantilaan”.
Naisen asema katolisessa kirkossa aiheuttaa tyytymättömyyttä vallitsevaan tilanteeseen ja on yksi Saksan katolisen kirkon uudistusprosessin teemoista. Katolisen kirkon piispainkokouksen ja maallikkojärjestön (Zentralkomitee der deutschen Katholiken) yhdessä toimeenpanemassa prosessissa naisten pappisvihkimys on noussut esille maallikoiden ja tutkijoiden ja myös eräiden pappien näkemyksenä. Yhteiseksi johtopäätökseksi se tuskin kuitenkaan yltää.
Toivoisin, että kommentit osoitettaisiin oikeisiin yhteyksiin. (Tässä terveiset Sami Paajaselle.)
Jorma Hentilä, etunimeni kirjoitetaan k:lla 🙂 Minunkaan kommmenttini eivä muuten aina yrityksistä huolimatta päädy oikeaan asiayhteyteen, ikävä kyllä. Varsinkaan polveilevissa ketjuissa. Keskeinen syy on vastausnapin sijainti ketjussa.
Martti Pentti, olet aivan oikeassa sikäli, että ilmaisu ”kirkko opettaa” on yhä kiihtyvällä tahdilla muuttunut muotoon ”kirkossa opetetaan”. Tiedän mm. rippikouluja, joissa ei haluta käyttää vuoden 1999 katekismusta. Yhdet pitävät sitä liian liberaalina, toiset liian poikkeavana oman liikkeen itseymmärryksestä ja kolmannet liian konservatiivisena. Kyse ei ole vain käytännön sovelluksista tai eri painotuksista vaan käytäntö ilmentää sitä, että mitään varsinaista oppikuria ei ole. Mm. Sammeli Juntunen on ansiokkaasti pitänyt esillä tätä ongelmakenttää kirjassaan Jumalasta voi puhua. Vastaan Anssille erikseen.
Vielä selvennys: mielestäni blogistin tapa otsikoida, esittää ja sanoittaa asiansa on tarpeettoman jyrkkä.
Anssi, nykyään ajatellaan käsittääkseni niin, että Jeesuksen ajan juutalaisuus oli hyvinkin monimuotoista. Tästä näkökulmasta käsin kristinuskonkin – nasaretilaisten lahko – synty ainakin alkuvaiheessaan oli kyllä radikaalia, mutta samalla pitkälti vain yksi radikalismin muoto monista.
Toinen näkökulma on kuitenkin se ratkaiseva. Kristinuskon synty ei ollut vain radikaalia uudelleentulkintaa. (Tiedän, että tällä väitteellä yritetään kyllä yleisesti oikeuttaa oman aikamme radikaaleja kristinuskon uudelleentulkuntoja). Jeesus ei vain ollut yksi galilealainen rabbi monien joukossa vaan ihmiseksi tullut Jumala. Siksi meidän tehtävämme on joka tapauksessa säilyttää Hänen opetuksensa eikä käyttää sitä ponnahduslautana. Ja mitä avioliittoon tulee, Hänen opetuksensa on kyllä kovinkin selvää. Se on sitten eri asia, että yksikään meistä ei voi kehua noudattaneensa Hänen opetustaan missään asiassa niin kuin pitäisi. Kannattaa myös muistaa, että kristinusko poikkesi myös aikakauden pakanallisen maailman arvoista ja käsityksistä.
Marko, monimuotoista tai ei, juutalaiskristityt juutalaisuuden yhtenä haarana tulkitsivat uskontoaan radikaalisti uudelleen luopumalla ympärileikkauksesta ja muista rituaalisäädöksistä sekä Israelin kansan kuvitellusta yksinoikeudesta Jumalaan. Kaikki se oli vanhaa isien uskoa, ikuisiksi ja koskemattomiksi ymmärrettyjä säädöksiä ja käsityksiä, joiden hylkäämisen on täytynyt tuntua aikanaan järkyttävältä pyhäinhäväistykseltä. Eivät vain ”tavallisiksi” juutalaisiksi jääneet tyrmistyneet moisesta leväperäisestä ja kirjoitusten vastaisesta ”uususkonnollisuudesta”, vaan myös juutalaiskristityt itse kipuilivat uudenlaisten, hereettisiltä vaikuttavien käsitysten kanssa, kuten UT:sta tiedämme.
Kristinusko saattaa nyt olla itse samanlaisessa tilanteessa kuin Jeesuksen ajan sisäänpäin kääntynyt ja paikalleen jämähtänyt juutalaisuus. Ajattelematon ja auktoriteettiuskoinen traditioon vetoaminen ja ”me olemme Abrahamin lapsia” -tyyppinen, itseriittoinen retoriikka eivät enää riitä, vaan olisi opittava seulomaan, mikä raamatullisessa traditiossa todella on ajatonta, arvokasta ja kestävää, ja mikä ei – ja minkä vuoksi. Mitä on oikea raamatullisuus ja mikä on todellista lähimmäisenrakkautta, kun esim. kohtaamme eettisiä ongelmia ja haasteita, joita hyvin kaukaisen ajan ihmiset eivät ole voineet arvata ja käsitellä etukäteen? Monesti meitä yhdistävät traditioon suuret periaatteet, vaikka saatammekin ymmärtää niiden soveltamisen jossain kohtaa toisin kuin aiemmin eläneet sukupolvet.
Mielestäni traditio elää vain silloin kun se kehittyy ja muuttuu ajan saatossa. Paikallaan pysyvä traditio on kuollutta traditionalismia. Raamatun ja olevaisen äärellä puhutaan niin isoista, arvoituksellisista ja monipiippuisista asioista (Jumala, ihminen, luominen, oikea ja väärä…), että on utopistista ajatella joidenkin sukupolvien käsittäneen ne niin lopullisella ja lukkoon lyödyllä tavalla, että myöhempinä vuosituhansina elävien tehtävä on vain seurata heidän käsityksiään sokeasti perässä. Mitä ikinä Raamatun inspiraatio tarkoittaakaan, se ei voi tarkoittaa sitä, että Raamattu tarjoaa meille erehtymättömän, kattavan ja ajattoman ensyklopedian kaikesta Jumalaan, uskoon ja moraaliin liittyvästä, ja on vain plaraamista vaille.
Raamattu itse tarjoaa kiehtovan panoraaman siihen, kuinka traditio kasvaa ja kehittyy ja keskustelee ja kiistelee itsensä kanssa. Samoihin, keskeisiinkin kysymyksiin saatetaan vastata eri vaiheissa aivan eri tavalla, ja juuri siten traditio menee eteenpäin. Ei välttämättä suoraviivaisesti ja ilman takapakkeja, mutta pidemmällä tähtäimellä. Dialektinen ja fundeeraava liike ei pysähtynyt Raamatun valmistumiseenkaan, vaan on tähän päivään asti jatkunut kirkon elämässä, tai ainakin siellä missä sitä ei tietoisesti haluta pysäyttää.
Anssille vielä: Olen periaatteessa samaa mieltä kanssasi siitä, että traditiota tulee voida tarkastella myös kriittisesti. On itsestään sekvää, että kukaan meistä ei tulkitse Raamatun maailmankuvaa samalla tapaa kuin vaikkapa 1500 tai 300 vuotta sitten. Tällä kriittisyydellä on kuitenkin rajansa, jotka määrittelevät sen, mikä kirkossa on muuttumatonta ja mikä muuttuvaa. Kirkon ei tule elämääkään koskevassa opetuksessaan olla ilman muuta kopio ympäröivän yhteiskunnan tai tieteen nimissä vaadituista arvoista.
Kirkon ei tule olla kopio mistään, mutta kyllä se saa joskus olla samaakin mieltä yhteiskunnan kanssa. Erityisesti silloin, kun yhteiskunnassa vallitsevaa näkemystä voi hyvin perustella kirkon omalla teologisella argumentaatiolla.
Kari Roos: ”Kaikki on taas täysin selvää…
Tuosta ”huorin tekemisestäkin” on väännetty jos vaikka mitä ”itsestään selviä” asioita. Huorin teko tai haureus taisi silloin olla muutakin kuin vain ihmissuhteita…”
Se merkitsi uskottomuutta Jumalalle. Tästähän on perimmiltään edelleen kysymys. Rikotaan liitto. Huorintekeminen on rikkomista Jumalan hyvää tahtoa vastaan myös ihmissuhteissa. Se on myös syntiä, joka koskettaa muitakin kuin vain kahta huorintekevää osapuolta. Se rikkoo Jumalan tahdon mukaista hyvää elämää ja aiheuttaa paljon pahaa myös teosta syyttömille.
Jeesus sanoi: ”Te olette kuulleet sanotuksi: ’Älä tee huorin’. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa”. Matt. 5:27-28
Jumala näkee kaiken, myös kaiken sen minkä pyrimme salaamaan häneltä.
Jaak. 1:15 ”kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.”
Kari: ”Tappamiskieltokin oli aika outo, koska Raamatun mukaan Jumala itse käski moneen otteeseen tappaa. Ja sodassahan saa muutenkin tappaa.”
Me emme ole nyt asettamassa Jumalaa tuomiolle siitä mitä hän käski tekemään, kun israelilaiset lähtivät valloittamaan Luvattua maata. Jumalalla on meistä riippumatta lupa tuomita kansoja, kun heidän syntiensä mitta on täyttynyt, koska hän on Jumala. Niin kävi myös israelilaisille itselleen kun maa valloitettiin. Ja niin käy ja tulee käymään myös tänä päivänä meille.
Jeesus sanoo ”Älä tapa käskystä” näin: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: ’Sinä tyhjänpäiväinen’, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.” Matt. 5:21-22
Ei ainoastaan fyysinen teko, vaan myös henkinen väkivalta on tappamista. Kaikki kumpuaa ihmisen pahasta turmeltuneesta luonnosta ja ajatusmaailmasta.
Kari: ”Lepopäivän pyhityskin on vähän niin ja näin, kun on paljon ihmisiä, jotka joutuvat olemaan pyhäpäivät töissä.”
Niin meidän ihmisten puolelta se on vähän niin ja näin aika paljonkin. Ei tässä kielletä palkkatyön tekemistä pyhäpäivinä, jos sellainen ammatti sattuu olemaan. Eikö Jeesusta juuri syytetty siitä, että hän salli opetuslapsiaan ”puimaan” käsissään jyviä, jotta voisivat niitä syödä. Se katsottiin työn tekemiseksi. Ei kai meidän tavoite ole olla kirjanoppineiden kaltaisia? Lähimmäisen auttaminen on oikeaa Jumalan silmissä myös pyhäpäivisin. Jumalako kieltäisi lähimmäisen rakastamisen ja auttamisen pyhäpäivinä siksi että se on tekemistä?
Kari: ”Älä himoitse, mikä oikein lasketaan himoitsemiseksi?”
Jeesus osoitti, että himot lähtevät ihmisen ajatuksista. Mielestäni se, että ihminen himoitsee, on osoitus ihmisen luonnon turmeltuneisuudesta.
”…hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee” 2Piet. 1:4.
”Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta.” 1. Joh. 2:16
”…heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä”. Fil. 3:19
Kari: ”Mikään ei ole itsestään selvää ilman tulkintaa. Käskyt on annettu Israelin kansalle noin 3000 vuotta sitten, jolloin elettiin ihan erilaisessa maailmassa. Jeesus sitä paitsi antoi rakkauden kaksoiskäskyn, jossa on laki ja profeetat.”
Kyllä. Mutta mitä sinulle tarkoittaa se, että rakkauden kaksoiskäskyyn sisältyy laki ja profeetat? Tarkoittaako Jeesus että laki ja profeetat ovat vanhaa aikansa elänyttä aineistoa? Eikö sieltä ole kuitenkin luettavissa Jumalan ikiaikainen tahto?
10. käskyä ovat itse elämää varjelevat ja ylläpitävät ohjeet kaikina maailman aikoina. Tämäkö on nyt epäselvää ja vaatii uutta tulkintaa tässä ajassa?
”Mutta mitä sinulle tarkoittaa se, että rakkauden kaksoiskäskyyn sisältyy laki ja profeetat? Tarkoittaako Jeesus että laki ja profeetat ovat vanhaa aikansa elänyttä aineistoa? Eikö sieltä ole kuitenkin luettavissa Jumalan ikiaikainen tahto?” Asiat ovat harvoin jyrkästi joko niin tai näin. ’Laki ja profeetatkaan’ eivät ole vain joko ’aikansa elänyttä aineistoa’ tai ’ikiaikainen tahto’. Ne ovat molempia; Jumalan tahto on ilmoitettu eri aikoina ja vaihtuvissa tilanteissa sekä Vanhan testamentin lain että profeettojen parannussaarnan kautta. Ymmärrän Jeesuksen opetuksen niin, että Jumalan tahtoa etsivän tulee aina arvioida asiat rakkauden käskyn näkökulmasta. Rakkauden teot ovat aina Hänen tahtonsa mukaisia, rakkaudettomat aina Jumalan tahdon vastaisia.
Kari Roos: ”Ongelma on ihmisten ”aggressiivisessa” oikeassa olemisessa ja toisten ”ohjailemisessa”. Kuvitellaan, että ymmärretään kaikki Raamatun sanat ja suunnilleen Jumalan ajatuksetkin. Pitäisi suhtautua aika lailla varovaisemmin ja kysellä enemmän kuin vastailla, olla ns. aralla tunnolla näiden asioiden edessä. Keskustella eikä saarnata itsevarmasti.”
Vastakkaisella puolella (liberaalilla) ollaan varsin aggressiivisia ja pyritään ohjailemaan ihmisiä. Näkeehän sen täälläkin. Lisäksi täysin kristinuskon ulkopuoliset ja uskosta osattomat riehuvät. No, Jumalan edessä kantavat vastuun sanoistaan. Niin kuin me kaikki.
Ja kyllä kysellään silloin kun ei tiedetä. Itse haen vastauksia Raamatusta ja niistä tahoista, joihin olen kokemuksen kautta oppinut luottamaan. Kun kymmeniä vuosia on etsinyt totuutta näistä asioista ja vihdoin löytänyt evankeliumin Kristuksesta, kristinuskon ytimen, alkavat itsevarmat toisinajattelijat hurjana riehua ja väittää ettei osata ajatella omilla aivoilla. Voiko enää pahemmin metsään mennä! Tietysti ymmärrän tämänkin Raamatun valossa. Näin pitääkin olla. Jos ei vastusteta, niin olisin ”saarnannut” väärin.
Ja muuten juuri konservatien piirissä minua on kehotettu säilyttämään itsenäinen ajattelu!
Kenenkään ei ole pakko hyväksyä mitä kirjoitan. Se jää omaksi asiaksi. Mutta antakaa nyt ihmisten itse tehdä johtopäätökset solvaamatta!
Kari, ei pidä sekoittaa varmuutta evankeliumista ja sitä että saarnaaja saattaa kuulijasta tai lukijasta vaikuttaa itsevarmalta. Persoonallisuuksia on tietysti erilaisia. Mutta usko ja varmuus evankeliumista tulee ihmisen ulkopuolelta lahjana. Se on varmuutta siitä, että Kristus on sovittanut syntini ja saan uskoa tämän omalle kohdalleni. Tämän uskosta osattomat kokevat ylimieliseksi itsevarmuudeksi.
Liberaaliteologia jättää ihmiset epävarmuuteen ja oikein korostaa että siinä muka on se varmuus kun kaikki on epävarmaa. Voiko hölmömpää ”teologiaa” olla!
Mielestäni Raamatun tekstit jättävät ja jättivät ihmiset hyvin pitkälle epävarmuuteen hyvin monista asioista. Siellä kun kerrotaan yksi asia yhdessä kohdassa ja toisessa kumotaan se. Mistä se johtuu? Todennäköisesti siitä, että erehtyväiset ihmiset ovat kirjoittaneet tekstit, usein ehkä juuri sen yhden tietyn näkökulman mukaan. Kukaan ei silloin voinut käsittää, että heidän tekstejään luetaan vielä 2000 vuoden kuluttua. Jeesuksen piti tulla ihan pian, eikä aikaa enää ollut oikein mihinkään. Pääasia, että uskottiin Kristukseen ja se on vielä tänäänkin pääasia. Paavalin jälkeen vasta kirjoitettiin evankeliumit,
kun huomattiin, että näistä tapahtumista pitää jättää mustaa valkoiselle tuleviakin sukupolvia varten.
Paavali taas kirjoitti tai saneli pääasiassa perustamiensa seurakuntien akuuttien tilanteiden kanssa, kun seurakunnat olivat jo silloin enemmän tai vähemmän epätietoisia asioista.
Sitten kirjoittelivat apostoliset isät, sitten kirkkoisät ja siitä kehkeytyi katolinen kirkko. Ns harhaoppeja tuomittiin ja koetettiin säätää jonkinlaista yksimielisyyttä uskontunnustuksien myötä. Kristillinen kirkko ei silti liene koskaan ollut yhtä mieltä kuin ehkä ihan perusasioista. Tänään niistä perusasioistakin ollaan jo epävarmoja. Perusasia oli ja on Jeesus Kristus. Kaikki muut ovat sivuasioita, joista ollaan eri mieltä. Ei meidän kannata saarnata toisillemme sivuasioista, kun pääasia on kunnossa. Yksimielisyys toki olisi toivottavaa, niinhän Jeesus toivoi ja rukoili, mutta onhan se vääjäämätöntä, että erimielisyys vain lisääntyy mitä pitemmälle tätä aikaa eletään.
Et muuten, Riitta, ole kertonut varmaankaan yhtään asiaa, jota en tietäisi. Olen ollut ”viidesläisten koulutuksessa” pitkään ja tiedän, miten siellä ajatellaan. Kymmeniä vuosia olen minäkin etsinyt totuutta näistä asioista. Haluan tutkia, että ovatko asiat niin kuin niissä ympyröissä sanotaan. Usein ei ole. Varmuutta heillä kyllä riittää vaikka läpi harmaan kiven, mutta moniko pysähtyy miettimään, että olenkohan sittenkään ihan oikeassa.
Sitä paitsi, kuten olen monesti sanonut, asiat eivät ole niin mustavalkoisia, että on vain ”konsut ja lipilaarit”. Suurin osa kristityistä lienee siinä välillä, kuten minäkin. Monet eivät edes halua keskustella konsujen kanssa, koska eivät vain kestä sitä oikeassa olemista. Minä sentään yritän. Äärikannoista kannattaa pysyä erossa, niin uskonnossa kuin politiikassakin. Niistä ei seuraa mitään hyvää.
Mutta turhahan sinulle tai muille konsuille on näitä kertoa, kun asiat valuvat kuitenkin kuin ”vesi hanhen selästä”. Ette yleensä edes halua kuunnella vaan etsitte vain, missä kohtaa voisi rajusti vastustaa Jumalan nimissä. Näin olen ainakin kokenut.
Mikä ihmeen äärikanta? En ole minkään äärikannan edustaja. Ihan tavallinen Kristukseen Vapahtajana turvaava kristitty.
Vaikka väität tietäväsi asiat hyvin, niin ihmettelen mistä moinen epävarmuus ja epäselvyys? Jos sinulle Raamattu on epäselvä kirja ja tyydyt siihen, niin sopii se minulle.
Annetaan asian olla näin.
Miksi ylipäätään konservatiivit nykyisin vetoavat niin paljon Vanhaan Testamenttiin?
Olemme eläneet jo 2000 vuotta Uuden aikaa ja Vanha on pääasiassa juutalaisten kirja, heidän, jotka eivät Jeesusta pidä Messiaanaan eli Kristuksena.
Uudessa Testamentissa kun on paljon hyviä, hienoja asioita, joita ei juuri konservatiivien suusta tai kynästä kuule. Pidetään niitä esillä eikä olla niin syntikeskeisiä ja tuomion- ja huomionkipeitä.
Vetoavat? Etkö huomaa sieltä kuinka tekstit puhuvat Kristuksesta? On sanottu, että UT:ia ei voi ymmärtää, jos ei ole lukenut VT:ia. Näin olen sen itsekin todennut.
Siis mitä ihmettä! Ei kuule konservatiiveilta UT:sta. Johan murjasit!
Vetoavat? Etkö huomaa sieltä kuinka tekstit puhuvat Kristuksesta?
. Juutalaista kansaa sanottiin paitsi Abrahamin lapsiksi, myös Lupauksen lapsiksi. Tämä johtuu siitä, että juuri Abrahamin kanssa Herra, heprealaisittain JHVH, uudisti Nooan kanssa tekemänsä liiton ja antoi hänelle lupauksen, joka on tunnettu Herran valana:
”Minä vannon itseni kautta, sanoo Herra
sen tähden, että tämän teit, etkä
kieltänyt minulta ainoata poikaasi, minä
runsaasti siunaan sinua ja teen sinun
jälkeläistesi luvun paljoksi kuin
taivaan tähdet ja hiekka, joka on meren
rannalla, ja sinun jälkeläisesi
valtaavat vihollistensa portit” (I Ms.16-17)
Tämän Herran valan alta häämöttää Messias-typos; esikuva vapauttajakuninkaasta, joka aina uudelleen ja uudelleen, kukin oman aikansa kuninkaana, voideltuna Jumalan poikana tekisi Jumalansa kanssa Uuden Liiton ja vapauttaisi kansansa vieraan vallan ikeestä. Lopun aikana olisi hän kuningas Daavidin huoneesta, sen juurivesa: Tältä pohjalta on Johanneksen evankeliumissa ymmärrettävä Natanaelin vastaus Jeesukselle:
’Rabbi, sinä olet Jumalan poika,
sinä olet Israelin kuningas.” (Jh L:49)
Näin Natanael ei muiden aikalaistensa juutalaisten tavoin näe Jeesuksessa suinkaan Jumalaa, vaan Daavidin kaltaisen kuninkaan, jonka toivoisi nousevan Jerusalemin valtaistuimelle ja ottavan haltuunsa Daavidin huoneen, jota tuolloin hallitsi rooma-laismielinen kuningas. Juutalaista kuningastahan oli kutsuttu Jumalan pojaksi jo Daavidista alkaen. Tälle Israelin ja Juudan ensimmäiselle yhteiselle kuninkaalle oli Herra itse vakuuttanut:
” Sinä olet minun poikani,
Tänä päivänä minä sinut
synnytin. ” (Ps.2: 7).”
Juutalainen kuningas siis voideltiin virkaansa ja kruunajaispäivää kutsuttiin kuninkaan syntymäksi. Näin myös Jeesus oli Bethlehemissä lapsi, mutta ei välttämättä sylilapsi. Ja outoa olisikin ollut, jos sylilapselle olisi tuotu lahjoiksi kultaa, suitsuketta ja mirhamia.
Voidaankin sanoa, että Raamatun yhtenäistää ja pitää koossa kertomukset juuri Messias-kuninkaista; he ovat vapauttaneet kansansa orjuudesta, tehneet Herran kanssa uudet liitot ja reformoineet isiensä uskon.
Sanotaan historian toistavan itseään. Raamatussa tämä on kirjaimellisesti totta. Toimintamallit otettiin esi-isien esimerkeistä, ja poliittis-maantieteellinen todellisuus toisti kaavan kerran toisensa jälkeen. Tapahtumakuvauksia on niitä pyhiin kirjoituksiin otettaessa luonnollisesti myös koottu ja retusoitu tavoitteellisiksi. Näin Kuningasten kirjoissa ja Aikakirjoissa kuvatut kuningas Josian saavutukset innoittivat maccabealaisia, ja heidän IsraelilIe hankkimansa itsenäisyys oli – pienenä sivuhyppynä asiaa jo ennakoiden – puolestaan mitä ilmeisimmin mallina Jeesuksen ajan vastaaville kansallisille tavoitteille.
Tässä mielessä koko Raamattu siis ’ajaa Messiasta’. Mutta käsitteellä tarkoitettiin lähinnä Daavidin valtaistuimen oikeasukuista perijää ja kansan itsenäisyystaistelijaa.
Pappis-messiaana hän oli ylipapin ikimuistoisen tehtäväkuvan mukaan myös kansan syntien sovittaja, ylimmäinen tuomari ja myös ylimmäinen lääkäri, jos niin haluam-me sanoa. Myöhemmin esille tulevat essealaiset, juutalaisen kolmannen uskonnollisen ryhmän jäsenet, odottivatkin kahta, joidenkin lähteiden mukaan jopa kolmea, messiasta: Kuninkaallista, papillista ja profeetallista. Joskus nämä tehtävät yhdistyi-vät yhdessä ja samassa persoonassa, kuten Simon Maccabealaisessa, joka voitollisen vapaustaistelun jälkeen v. 143 eKr. valittiin seurakuntansa ’kallioksi’ hallitsemaan kansaa sekä kuninkaana että ylimmäisenä pappina. (1. Makk. 14:41) Hänestä alkoi ns. hasmonealainen hallitsijasuku, joka joutui luopumaan vallasta Pompeijus Suuren valloitettua Jerusalemin v. 63. eKr. Tätä vuosilukua voi pitää eräänä Israelin histori-an tärkeimmistä sitten Egyptistä Iähdön, joka oli tapahtunut farao Amenhotep II: n juuri noustua Egyptin valtaistuimelle n. 1450 eaa.
JK: Israelin Jumala solmi luotujensa kanssa kuusi liittoa: 1) Liitto Adamin 2) Noan 3) Abrahamin 4) Mooseksen 5) Daavidin ja 6) Kristuksen (kristittyjen mukaan) kanssa.
Israelin historiassa lähinnä Mooseksen liiton uudistajia olivat olleet mm. kuninkaat Josia, Hiskia ja ylipappi Esra, Jeesus olisi ollut jo seitsemäs Mooseksen lakiliiton uudistanut.
Erityisen voimakkaana tämä Messias-odotus kuvastuu ns. apogryfikirjallisuudessa kuten Heenokin kirjoissa, 12 patriarkan testamentissa ja Salomoni psalmeissa, joissa Messias-kuva sai mystisiä yliluonnollisia piirteitä. Messias olisi Taivaalta laskeutunut ei Ihmisen poika vaan Ihmisen Pojan k a l t a i n e n.
Kari Roos. Olet ihan oikeassa siinä, että monet ovat ”siltä välultä” eri asioissa. Mutta eivät ”konsut” vain vastusta mitä erilaisimpia asioita. Tämäkin on median synnyttämä mielikuva. Siitä positiivisesta puolesta ja tekemisen meiningistä ei vain elämöidä ja puhuta. Syy siihen, että usein vastustamme jotain, on siinä, että uustulkinnat ihan oikeasti uhkaavat pelastavaa uskoa eri tavoin ja olemme lisäksi altavastaajia. Sitä paitsi ihminen on kuulemma taipuvainen vastustamaan muutoksia vain siksi, että muutokset ovat epämiellyttäviä.
Ihan asiallinen kommentti, Marko. Itse en kyllä ole tätä mielikuvaa mediasta saanut, ellei sitten mediaksi lasketa esimerkiksi tätä blogipalstaa, viidesläisten lehtiä ja kirjoja ja heidän omia kommenttejaan.
Olen toki sitä mieltä, että positiivisia puoliakin on paljon. On ihan hyvä, että Raamattua ja Jeesusta etenkin pidetään esillä ja paljon hyvääkin tehdään. Se esillä pito vain saisi olla huomattavasti vähemmän kärjistettyä ja aggressiivista ja sekä ymmärrettävämpää että ymmärtävämpää. Voisi mennä paremmin perillekin 🙂