Käsin tehdyissä temppeleissä
vierailee vaan ei asu Jumala.
Kirkko keskellä kylää
Ylivieskassa parin vuosisadan ajan
nyt äkkiä onkin tyystin poissa!
Lankalauantaina 26.3. A.D. 2016
ei enää alttaria, urkuja, ehtoollisvälineitä,
kirkkotekstiilejä, kelloja, saarnatuoliakaan:
taivaan tuuliin kadonneet kaikki!
Jäljellä vain rauniot savuavat,
näky lohduton.
Poroiksi on poltettu Herran huone ihana,
tuhottu täysin pyhä paikka miespolvein moniaitten.
Raunioille kokoontui nyt kirkkokansa hämmentynyt,
taivasalle viettoon pääsinpäivän ylimaallisen.
Onni onnettomuudessa tämä:
pahaa tekoaan ei pyromaani sentään
toimeen pannut aikaan messun pääsiäisöisen.
Voin kuvitella: ”Kirkko palaa!”
Huuto saisi aikaan paniikin ja pakokauhun,
ja väki suin päin pakeneva
talloisi kaatuneet jalkoihinsa.
Näin tietää historia kertoa:
kirkkovieras pitkästynyt
joulukirkossa kerran muutamankin keksi
äänellä kovalla parvelta alas saliin huutaa
varoituksen kohtalokkaan, perättömän,
mi lopulta vaati ihmishenkeä monta.
Tungoksessa ihmislauman täysin vauhkoontuneen
rusentui eturivi ulos pyrkijöitten
vasten ulko-ovea sisäänpäin aukeavaa.
Ei terrorismi, palvonta saatanan
tahi pakolaisvihakaan
ollut tuhopolton syy, vaan
ongelmat yksityisen ihmispolon,
näin kertoi poliisi.
Korvaussummalla vakuutusten
tuskin uutta kirkkoa saa,
siis yhteisvastuuta taas tarvitaan.
Rukousta, rakennustarvikkeita ja rahaa,
knowhowta, työmiehiä ja palvelusta monenmoista.
Huomioon valtakunnalliseen pääsi kirkon poltto,
muistutti kuitenkin oikein kirkkoherra paikan päällä:
Jeesus on se, joka toivon antaa, pahasta päästää,
hän voittanut on vallat pimeyden.
Tyrmistys ja järkytys Helsingissä Ylivieskan luokkaa,
jos polttaisi joku puukirkon vanhan laidalta Ruttopuiston.
Yritetty toki on, vielä onnistumatta.
Kymmentä vaille 200 vuotta väliaikaista
on Vanha kirkko nyt ollut paikallaan,
niistä 36 sen kanssa jaan.
Kera E. W. Pakkalan, Osmo Tiililän ynnä kumppanein
on ollut hienoa saada kuulua saarnaketjuun pitkään,
liittyä jatkoksi julistajajoukkoon nimekkääseen.
Tulipaloon katkeavan en tuon ketjun suinkaan soisi.
Jos kokisi vanhin kirkko Helsingissä kohtalon kovan,
ei patsas Lönnrotin enää silmillään kivisillä
näkisi uutta kirkkoa paikalla tuolla.
Vierelle kirkon kivijalan jäisivät vain vessat vihreät,
nuo Helsingin kaupungin pystyttämät.
Ainoa virsi, mi korviin kantautuu,
on Yhtymän herrain, se kuuluu näin:
Ei ole rahaa enää kuin hallintoon ja tietotekniikkaan!
Minä uskon unelmiin: portti ikuisuuden niihin piilotettu on.
Jos pois otettaisiin meiltä Vanha kirkko,
niin hihhuliteltan oitis vuokraisimme,
sellaisen oikein ison ja valkoisen,
raunioille kirkon entisen pystyttäisimme sen.
Alusta me alkaisimme kaiken uudelleen.
JEESUS ELÄÄ, tästä moton mainion itsellemme teemme.
Sillä ainoastaan avulla ylösnousemususkon
avautuu merkitys ja mieli kantamamme ristin.
Kun Talasniemen Jussi valittiin Espoossa Kivenlahden seurakunnan (nyk. Espoonlahti) ensimmäiseksi kirkkoherraksi, ei alueella vielä ollut kirkkoa. Jussi pohdiskeli omaan hauskaan tapaansa sitä, pitääkö kirkotonta kirkkoherraa kutsua vain herraksi? Johtaako Ylivieskan seurakuntaakin nyt pelkkä herra?
Vaan eivät jääneet ylivieskalaiset tumput suorina haikailemaan menneitä: Heti maanantaiaamuna rupesivat puuhaamaan uutta kirkkoa. Ensimmäisenä kädenojentajana toimii paikallinen hirsirakentaja:
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsä/hirsikirkko-valmistuisi-ylivieskaan-vakuutuskorvauksella-uskoo-hirsivalmistaja-1.141884
Kiitos hienosta runosta!
Tekeekö epäsuora sanajärjestys sepustuksesta runon?