Ylistys

Kaunis on kesäinen luonto

Nurmikon lempeä tuoksu

Kukkien viehkeä  loiste

Korkeimman kiitosta kaikuu.

 

 

Ihmellisiä ovat Jumalan työt. Täynnä hyvyyttä.  Hellää huolenpitoaan ihmisestä, maailmasta jossa elämme, kaikesta näkyvästä ja näkymättömästä.

Kirkkaammaksi kuin auringon loiste säteilivät Vapahtajamme kasvot Kirkastusvuorella.  Jumalan suuruus ja ylistettävä olemus tulivat esiin, kun Jeesuksen olemus: Todellinen  Jumala ja todellinen ihminen yhdessä persoonassa,  pääsivät esiin.

Samalla kävi ilmi, että Herramme tulosta on puhuttu jo Laissa ja Profeetoissa.  Mooses edusti Lakia ja Elia Profeettoja tuossa ilmestyksessä.

Jumalan ilmoitus tulee esille jo Vanhassa testamentissa.  Siellä on myös kerrottu Kristuksen kärsimyksestä. Jumalan Pojan sovintotyö Golgatan ristillä oli puheen aiheena Jeesuksen, Mooseksen ja Elian kohdatessa.  Näin oli ennustettu. Nytpä tie Kirkastusvuorelta eteenpäin oli kulku kärsimystä ja kuolemaa kohti. Koko maailman sovitus oli Jumalan rakkauden tien täyttymys. Jeesuksen todellisen äärettömän armon ja hyvyyden huipentuma.

 SUNNUNTAI 23.7.2023
Kirkastussunnuntai (Kristuksen kirkastumisen päivä)
Kirkastettu Kristus

Sovitustyö merkitsee rauhaa koko ihmiskunnalle.  Jumalan ja ihmisten välille.  Se on kutsu rauhaan yksittäisten ihmisten välille. Se on kutsu kansojen väliseen rauhaan. Se kutsuu myös väestön eri ryhmiä yhteiseen rauhaan. Rauhaan luonnon kansssa. Rauhaan oman itsensä kanssa.  Omien ongelmiensa kanssa.

Antakoon hän ilon sydämeemme
ja suokoon Israelille rauhan,
niin kuin menneinä päivinä,
niin myös meidän päivinämme.

 

Juhlapäivän apokryfiteksti:  Sir. 50:22–24

Ylistäkää siis tekin kaikkeuden Jumalaa!
Kaikkialla hän tekee suuria tekoja.
Äidinkohdusta asti hän pitää meistä huolta
ja osoittaa meille laupeuttaan.
Antakoon hän ilon sydämeemme
ja suokoon Israelille rauhan,
niin kuin menneinä päivinä,
niin myös meidän päivinämme.
Suokoon hän alati meille suosiotaan
ja vapauttakoon meidät jo meidän päivinämme.

  1. Kysyin pojaltani, kun hän oli vielä lapsenuskossa, että mitä hänelle tulee mieleen, kun ”Herran siunauksen” sanamuoto: ”valista kasvosi” muutettiin ”kirkasta kasvosi”-muotoon. Poika vastasi: astianpesukoneen kirkaste(aine).
    Meille monille rakkain virsi on Gustav Skinnarin kirjoittama: ”Kirkasta oi Kristus meille ristinuhri Golgatan, josta meille langenneille loistaa sydän Jumalan. Uskon silmä kiinnitä aina kohti ristiä”.
    Uskonnon korkein taso on kirjoitettu ”Jumalan Sana”. Toinen taso on omakohtainen ”memoraatti”.
    Kun ihminen ”tulee uskoon”, hänelle kirkastuu oivalluksenomaisesti Kristuksen työn merkitys hänelle itselleen ja kaikille uskoville. Hänelle kirkastuu myös Jumalan armo (vrt. Lutherin tornikokemus). Jumalan Pyhä Henki on se, joka kirkastaa pimeyden valoksi, Jumalan armon ja anteeksiantamuksen saarnan alla.
    Jumala on järjestänyt niin, että uskovaisella ihmisellä on kaksi kirkastusvuorta: ensiksi se, kun armo kirkastuu ristin tien alussa ja toiseksi päämäärä: Kirkkauden maa. (Jeesus lähti oppilaittensa kanssa kirkastusvuorelta ristin tielle kohti Jerusalemia). Me kuljemme omaa ristiämme kantaen Jeesuksen perässä kohti uutta Jerusalemia, taivasta. Siellä näemme Jeesuksen kirkastetut kasvot. Odotamme sitä suurta Herran Päivää, jossa kaikki arvoitukset ratkeavat. Ilman tätä toivon päämäärää emme jaksaisi. Ylistetty olkoon Isä ja Poika ja Pyhä Henki.

  2. Suviseurojen osallistujamäärät ovat ilahduttavan hyviä. Tänä vuonna 2023 Kauhavalla kävijöitä oli jopa enemmän kuin edellisinä vuosina, runsaat 86 000 henkeä.
    Suomen väkirikkaimpien kaupunkien väkimääriin verrattun tämä sijoittuisi kymmenenneksi suurimmaksi, edelle pääsisi Lahti (120 200) ja jälkeen jäisi Pori (83 242). Suuruusjärjestyksessä 75. olevan isäntäkaupungin Kauhavan (15 118) väkimäärään nähden osallistujia oli yli viisinkertainen määrä.

    Näytteeksi suviseurojen ohjelmasta sunnuntai 2.7. Laulutuokio klo 21.30

    https://www.youtube.com/watch?v=5GSpw4zq3Yw

  3. 150 vuotta sitten perustettiin Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys.

    Sitä on ollut aihetta juhlia. Siitä puhuttiin myös tämän vuoden evankeliumijuhlilla.

    Toholammilla pidetyn Evankeliumijuhlan ohjelma oli tällainen

    https://www.evankeliumijuhla.fi/paajuhla/

    Juhlaviikonloppua vietetään 29.9.–1.10.2023 Helsingin Luther-kirkolla. Lauantaina Riemumessu saapuu Helsingin Temppeliaukion kirkkoon.

    https://www.sley.fi/150-2/

    Erilaista ohjelmaa sisältävää yli 9300 äänitettä on julkaistu mediakirjastossa

    https://mediakirjasto.sley.fi/

  4. Ruokoilevaiset ovat vanhin mutta pienin kirkkomme herätysliikkeistä. Toiminta painottuu Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueille. Seurakuntien tiloissa vietetään jumalanpalveluksia vanhan, vuoden 1694 käsikirjan mukaan.
    Rukoilevaisten yhdistys (LSRY) järjestää kesäseurat, joka on liikkeen vuosittainen päätapahtuma,
    He pitivät kesäseurat viime viikonloppuna Kalannissa.

    Kesäseurojen tilaisuuksien streamit katsottavissa täällä

    https://www.facebook.com/rukoilevaisuus/live/

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25