Yksin Luther

Useimmat reformaation merkkivuoden uutuuskirjat sopivat ulkonäöltään toistensa seuraan. Tohtori Luther on painettu moniin kansiin ihmettelemään maailman menoa.

Saksassa Lutheriin liittyvä fanituotevalikoima on laajempi kuin suomalaisen jääkiekkojoukkueen kaupan tarjonta. Miehen – tasapuolisuuden ja sisältöjen onneksi välillä Käthe-rouvankin – kasvoilla, olemuksella ja maineella myydään kaikkea sukista päähineisiin ja piparkakkumuoteista hampurilaisiin (vaikka Hampuri ei Luther-kaupunkien joukkoon taidakaan kuulua). Kun maksulaite vingahtaa, fanituote kassiin singahtaa.

Merkkivuoden puheissa, saarnoissa ja kirjoituksissa etsitään mielellään tukea Lutherista. Vaikka soittajat ja laulajat varmasti musisoisivat ilman Luther-sitaattejakin, niitä mielellään etsitään, ja vaikka oluen ystävä kumoaisi taatusti tuoppinsa myös ilman kirjallista tukea Wittenbergin professorilta, lainaus tai pari lausutaan silti.

Kirja ja Luther on sinällään historiallisesti ja sisällöllisesti toimiva yhdistelmä. Reformaation merkkivuoden on hyvä olla myös kirjan ja lukemisen merkkivuosi. Nokkelat Luther-tuotteet pitävät osaltaan huolta siitä, että merkkivuodessa pysyy yllä sopiva postmodernin jälkeinen kepeys. Herkulliset – tai toisinaan hyvän maun rajoilla liikkuvat – tokaisut historian merkkihenkilöltä tuovat elämänmakua akateemisten pohdintojen keskelle.

Mutta entä jos istutamme niin paljon Luther-puita, että metsä jää piiloon? Entä jos emme enää erota Lutherin sormea, joka osoittaa kohti armollista Jumalaa, pyhiä kirjoituksia ja kutsua parannuksen tekoon? Entä jos unohdamme, että reformaation merkkivuosi on kristittyjen yhteinen Kristus-vuosi – ei Lutherin vuosi?

Viime viikkoina mm. Jyri Komulainen, Jari Jolkkonen ja Timo Junkkaala ovat esittäneet ajatuksia siitä, miten reformaation merkkivuosi voisi olla uudistava, ytimeen ja eteenpäin vievä vuosi. Tolle, lege – ota ja lue.

Vaeltavaa Jumalan kansaa kutsutaan lähteille, juurille ja eteenpäin.