Viime aikojen keskustelua ja kirkkomme piirissä ja liepeillä muutenkin käytävää keskustelua seuratessa mieleen on noussut monia kysymyksiä ja ajatuksia. Yksi havainto on, että nykyisin erilaisten näkemysten esittämisen kynnys on ehkä herkempi kuin ennen ja että keskustelun avoimuus ja mahdollisuus on hyvä asia. Samalla nousee huoli entisestään voimistuvasta polarisaatiosta. Moni onkin todennut kanssani, ettemme halua kuulua kumpaankaan kahdesta jollakin tavoin vastakkaisiksi määritellyistä leireistä.
Piispa Tapio Luoma otti kantaa keskusteluun tällä tavalla: ”Kristikunnan huomattavimpiin opettajiin lukeutuva Milanon piispa Ambrosius eli monien jännitteiden leimaamalla 300-luvulla. Hän kirjoitti teoksessaan ”Pappien viroista” : ”Eikö meidän ennen kaikkea meidän tulisi oppia olemaan hiljaa, jotta pystyisimme puhumaan?” Ambrosiuksen neuvo on noussut mieleen viime päivien kirkollista keskustelua seuratessani. Provosoitumisen kierre sulkee korvat mutta avaa suut tavalla, jossa eri mieltä olevien kuunteleminen käy kovin vaikeaksi. Tällaisen sananvaihdon suurimmat varjot löytyvät siitä, että eteemme asetetaan pääsääntöisesti kaksi toisensa poissulkevaa vaihtoehtoa, joista kehotetaan valitsemaan jompikumpi. Harva jaksaa kysyä, kuka tällaisen esityslistan on alunperin laatinut ja miksi.”
Tapio Luoma jatkoi edelleen: ”Samalla mietin, mikä merkitys yhteydellä lopulta on. Pyrimmekö eri tavoin ajattelevina kristittyinä ja kirkon jäseninä yhteyteen vai koetaanko se aikansa eläneenä ihanteena, jonka voi korvata jollakin muulla tärkeämmäksi koetulla? Minä kannatan yhteyttä, enkä ainoastaan virkani puolesta.”
Piispa Seppo Häkkinen kirjoitti jo jokunen aika sitten puheenvuoron, jonka otsikkona taisi olla ”Yhteys erilaisuudessa”. Tuo kirjoitus taisi liittyä ekumeeniseen keskusteluun, mutta se sopisi ideaksi myös oman kirkkomme nykyiseen tilanteeseen. Tulisi miettiä, miten yhteys erilaisuudessa voisi vahvistua eikä heikentyä. Samalla meidän kaikkien tulisi opetella asioihin pureutuvaa maltillista keskustelutapaa ilman, että syntyy asetelma raamatullisista ja vähemmän raamatullisista kristityistä.
Raamattu antaa kuvan kirkosta ja seurakunnasta Kristuksen ruumiina, jossa on erilaisia jäseniä. Jokaisella jäsenelle on paikkansa ja tehtävänsä. Tämäkin kuva voisi vahvistaa sitä suuntaa, että erilaisina ihmisinä ja kristittyinä kuulumme kirkkoon ja Jumalan perheeseen. Itse olen kirjoittanut ja pohtinut kirkon jäsenen kriteereistä. Kristillisyyden merkitys tulisi voida kuvata, mutta se pitää tehdä tavalla, joka ei sulje toisistaan eri tavoin ajattelevia pois kristillisyyden piiristä.
Omasta kirkostamme sanotaan, että ”siinä on seinät lavella ja katto korkealla”. Se liittyy jotenkin siihen, mitä ymmärrämme Jumalan armosta. Samalla tiedämme, että kirkko on myös totuusyhteisö. Uskon rajat ovat olemassa ja ne ovat uskonyhteisön piirtämät pääosin jo paljon ennen meidän aikaamme. Tämä johtaa jo esille nostettuun ajatukseen ”kolmannesta tiestä”, joksi on juuri esitetty kirkon tie.
Kristillinen kirkko ja meillä oma kirkkomme on kolmas tie kahden ääripään tai vastakkaisen leirin sijasta. Kirkko sulkee sisäänsä eri tavoin ajattelevat kristityt. Kirkko kutsuu evankeliumin osallisuuteen ja aina ehtoollispöytään asti erilaiset Jeesuksen opetuslapsiksi kastetut. Kirkon piirissä ja sisällä meidän tulee kilvoitella myös kuuntelemisessa ja vuoropuhelussa. Mielipiteiden tai näkemysten kätkeminen ei ole oikea tie, mutta niiden esittämisen tapaan voimme varmasti kiinnittää huomiota.
Itse haluan nähdä kastetut kristittyinä ja lähestyä heitä siitä näkökulmasta. Joku toinen näkee toisin. On myös hyvä muistaa, että eri kirkoissa tai suunnissa näemme asiat eri tavoin. En koe hyväksi, jos minun näkemykseni turhennetaan toisenlaisen teologian pohjalta. Samalla toivon, etten turhenna toisen suunnan näkemystä, koska heillä on toisenlainen teologia. Kirkkomme sisällä en halua määritellä kristityn kriteereitä liian tiukasti. Joku toinen ajattelee jälleen toisin piirtäessään kuvan kristitystä tietoisesti tai tiedostamattaan. Monessa yksityiskohdassa voi olla erilaisia näkemyksiä. Raamatulla ei silti saisi ketään paukuttaa päähän. Jokaisella etsijällä pitää olla paikka uskonyhteisön sisällä.
Kahta hyvin epäyhtenäistä ja oikeasti ei niin vastakkaista ryhmää ajateltaessa toinen osapuoli voisi opetella arvostamaan jokaista, joka haluaa etsiytyä armon piiriin ja pysyä siinä. Toinen osapuoli voisi taas opetella näkemään toisessa ryhmässä halun elää vahvaa kristityn elämää. Molempien tulisi opetella kuuntelemaan toisiaan ja oppimaan toisiltaan.
Kaiken keskellä on hyvä muistaa vanha viisaus: Meillä on sittenkin enemmän yhdistävää kuin meitä erottavaa. Kristus on jakamaton. Hän kuuluu kaikille. Joka haluaa sitä jotenkin rajata tai asettaa sille ehtoja, joutuu miettimään omaa asennetaan ja toivottavasti kilvoittelemaan erityisesti tässä kohtaa.
Toivo Loikkanen
Toivo, eivät nuo sinun maalaamasi vaihtoehdot, lempeys ja kadotuksen uhka, eivät ne ole mitään vaihtoehtoja!
Eivät minun keskustelussani ainakaan
Sanon näin, huolimatta siitä, että lain kolmas käyttö on asiallista.
Jeesuksen seuraajille, Kaanaan kielellä lampaille, ei kuulu kadotuksen uhka, vaikka laista vanhan ihmisen kurissa pitämiseksi puhutaankin.
Ne, jotka ovat luopuneet, ne varmasti tarvitsevat lakiakin herätäkseen.
Olen nähnyt ongelmalliseksi sen hypoteesin, että kaikki kastetut ovat uskossa. Jos haluat olla tässä ajatuksessa, mikä minä olen siitä täällä inttämään, vaikka Paavalin kirjeet tukevatkin kritiikkiäni.
Kirkkomme ja kansamme tila kertoo, että piispallista neuvoa on uskollisesti noudatettu, kaikkia on kilvan kehuttu – jos eivät satu olemaan herätyskristittyjä.
1 Joh:
Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä”
Kerimäkeläist, ” rovasti Toivo Loikkanen.”
Laila: Kerron vähän omasta lapsuudestani ja nuoruusvuosistani , Kerimäen seurakunnassa ja sen vaikutuspiiristä.
Rajanaapurissamme asui ” Paavo ” perheineen, he olivat syvästi uskovainen perhe. Kolme lasta , kaksi tytärtä ja poika joka oli lapsihalvauksen johdosta pyörätuolissa. Heidän kotona pidettiin sunnuntaisin pyhäkoulua. Paavo toimi myös kirkossa urkujen polkijana ja muissa kirkollisissa tehtävissä. Usein olimme tyttöjen kanssa urkuparvella , odotimme virsien soittamista , se oli meille juhlava kirkkokonsertti. Me asuimme pappilanpellontiellä , lähellä kirkkoa. Kanttori asui myös perheineen lähellä kotiamme, heidän tytöt ja kanttori kuuluivat tiimiimme.
Suuret seurakunnan järjestämät kesäleirit olivat tapahtumia joita ei voi unohtaa. Kirkkoherra Pohjannoro oli johtaja joka kokosi varat ja toimitsijat leirille. Pääpuhujana toimi evankelista Ensio Lehtonen, voimakas palosieluinen saarnamies. Noin viisisataa lasta ja nuorta , ohjaajineen osallistui leirille. Ohjelma siellä oli mieluisaa , lapsille, nuorille ja iltaisin pidettävät leirinuotiot , johon osallistui runsaasti kylänväkeä.
Pappilanpellontie jossa kotini sijaitsi, siellä asui monenlaisia ihmisiä, rovastin pappila jossa asui kirkkoherra Pohjannoro ja apupappeja. Kanttori perheineen sekä meitä tavallisia , pienviljelijöitä sekä käsityöläisiä. Lapsia oli paljon , kirkon suntio , veitikkamainen körtti , jolla oli aina aikaa lapsille. Kylä yhteisö toimi eräänlaisena huolenpito ja avunanto yhteisönä, johon osallistui melkein kaikki.
Helsingin yliopiston mikrofilmeiltä löytyy , aina vuodesta 1876 lähtien hyvin paljon uutisia lehdistä. Omasta elämästäni ja ympäristöstä sekä kyläyhteisöstä Itä-Savo lehdestä kuvien kera
aina 1900-luvun alusta .
>>’Herran haltuun’ ei todellakaan ole sama kuin ’oman onnensa nojaan’.
Kyllä se sitäkin näyttää olevan.
Laki määrittelee elämän ’takarajan’, jonka ylittämisestä seuraa ahdistusta ja kuolemaa. Kristityt on kutsuttu pyrkimään eteenpäin, toteuttamaan Jumalan hyvää tahtoa ja kulkemaan kohti valoa. Vaelluksella sattuu toki harha-askeleita ja kompastumisia, mutta meidän tulee niissä auttaa eikä moittia toisiamme. Se, mitä se milloinkin on käytännössä, onkin miettimisen ja opettelun paikka.
Jorma: Kommentistasi saan hieman sellaista käsitystä, että eri ryhmille on julistettava eri tavoin. Tätä on kaiketi määritelty jollakin termillä. En muista onko se ”sanan jakaminen” vai mikä. Se tarkoittaa silloin myös sitä, että julistaja tietää, kuka on missäkin ”tilassa”. Kirkon mission näkökulmasta näen siinä tietyn pointin ja tarpeen, mutta muuten samaa lakia ja evankeliumia julistetaan jokaiselle koska jokainen – myös uskova – tarvitsee joka päivä uudelleen armon ja parannusta. Uskova ei elä synnittömyydessä. Syntisyydessä ei taas ole aste-eroja vaan kaikki syntiset tarvitsevat Kristusta.
En ole esittänyt, että kaikki kastetut ovat uskossa vaan että pidän kastettuja kristittyinä ja lähestyn heitä siltä pohjalta. Sitten voi kysyä: Mitä on ”olla uskossa”. Jumalaan ja Kristukseen voi uskoa hyvin erilaiset ihmiset. Ei ole yhtä uskovan mallia vaikka vahvasti uskoaan mielestään eläville se oma uskovaisuus on luonnollisesti se malli. Sitä ei tarvitse kuitenkaan vaatia toisilta. Uskoon kuuluu myös vapaus: Vapauteen Kristus vapautti teidät sanotaan Galatalaiskirjeess.
Toivo Loikkanen
Kiitos taas Toivo sulle maltillisuudesta. En ehkä osaa sanoittaa nyt, mutt aina kun luen sun blogeja/kommentteja tai kuuntelen radiosta sun hartauksia, niin minulle tulee rauha. Että se on ikäänkuin keidas, jonne voin myrskyjen, toisten aiheuttamien ja itse omien reagointien jälkeen levätä. Toisaalta se tuntuu ansaitsemattomalta, koska otan itse voimaakkaastikin kantaa välillä. Mutta toisaalta taas koen, että minut on koulutettu siihen. Mutta kiitos Toivo!
Sonja: Kiitos lämpimästä kommentistasi ja sanoistasi. Ne rohkaisevat minua suuresti.
Näkökulma tilanteeseen lienee eri.
Olen koettanut katsoa niin papin työtä kuin kirkon tilannettakin
pelastuksen näkökulmasta. Ihmisten sieluista pappi on vastuussa.
Te tunnutte keskittyvän instituutioon. Kun veronmaksajia on ympärillä riittävästi, on kaikki hyvin.
Puhutaan kyllä katekismuksesta ja tunnustuksesta, mutta varotaan viusti kysymästä kuinka moni tunnustukseen uskoo ja sen mukaan opettaa.
Samaan henkeen tutkitaan näitä kirkosta eroamisiakin – sen mukaan mikä silmiin näkyy. Kun joku ihminen eroaa kirkosta sen vuoksi, että joku toinen puhuu Jumalan sanoja, ei katse tavoita itse asiaa .
Tällainen nyt eronnut ihminen on aikoja sitten jo hengellisesti irronnut kirkosta, nyt hän tekee sen vain juridisesti.
Sellainen, joka oikeasti on kiinni todellisessa viinpuussa eli Kristuksessa,
hän ei eroa kirkosta, koska hän ei voi olla ilman sanan ravintoa. Hänellä ei ole siihen varaa ekä halua, koska kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Rakkaus antaa hänelle voimaa kantaa ristiä haukuista huolimatta ja kärsivällisyyttä kuunnella myös sellaista, mitä ei haluaisi.
Kirkko on tarkoitettu uskovien yhteisöksi.
Kaikki ovat syntisiä, mutta kaikki eivät ole armoitettuja syntisiä, siinä kai on vissi ero. Olen ymmärtänyt, että Galatalaiskirjeessä vapaus koskee vain niitä, jotka Paavalin mukaan ”Kristuksessa Jeesuksessa ovat” (Room 8.).
(Kannattaa muuten lukea Lutherin ”Kristityn Vapaudesta, niin yllättyy todetessaan mihin rakkaus ja kuuliaisuus kristityn sitoo vapaudessa”)
Syntinen nainen fariseus Simonin talossa sai Jeesuksen toteamaan, kuinka se, joka on saanut paljon anteeksi, se myös paljon rakastaa.
Uskon, ettei herätyskristillisyys ole mikään aate tai agenda, vaan¨
seurausta siitä, että rakastaa paljon – koska on saanut paljon anteeksi.
Ilmesesti siivosyntinen ja itsehurskas ei ole saanut niin paljoa anteeksi, kun ei ole ollut niin tuota anteeks pyydettävääkään. Silloin on kai mahdotonta ymmärtää, että ihan rakkaudesta Jumalaan ja täydessä uskovan vapaudessa joku ottaa Paavalin kirjeet seurakunnille niin vakavasti, että uskoo niiden koskevan myös tätä päivää.
”Kun sen kaiken olette tehneet, sanokaa: ”me olemme ansiottomia palvelijoita…..”.
Henkilökohtaisten tekemisten korostaminen ja kiitoksista kiittäminen kertoo edelleen ajatusten harhautuvan sivulle yleistävästä näköalasta.
Kirjoitus oli hyvä ja kaunista, mutta missä on se yhtenäisyys? Missä on se perusta, jonka kaikki ev.lut kirkon papit voivat vilpittömästi allekirjoittaa? Ja jos sen saisi vielä niin selvästi esitettynä, ettei tavitsisi arvuutella mitä tarkoittaa. Pyydän anteeksi, että kaikki kommenttini taitavat olla yrityksiä saada piikiteltyä ev.lut kirkkoa, omaa seurakuntaani. Piikit on pieniä ja vaikutus varmaan olematon, mutta epäselvyys seurakuntani uskosta ja opista on todellinen.