Maailma muuttuu, kirkko sen mukana. Nykyvanhemmat tuskailevat kasteen lähestyessä kuinka löytää kaksi pätevää kummia lapselle. Kirkko on kunnioitettavasti perustanut kummipankkeja ja jopa yksi kummi voi riittää kirkkoherran luvalla. Olisiko aika tehdä tuosta poikkeusluvanvaraisesta käytännöstä pysyvä?
Ehdottaisin yhden kummin politiikkaa. Moni sellainen vanhempi joka häilyy kirkon jäsenyyden ja eroamisen rajamailla voi kokea ylitsepääsemättömäksi tuon kummien kalastelun, ja harva haluaa kummipankista ventovierasta aikuista lapselleen kummiksi. Kaikilla perheillä ei ole kirkkoon kuuluvia läheisiä, joilla ei olisi jo ennestään lukuisia kummilapsia. Olen ihan varma, että kummien lukumäärällä on yhteys kasteiden määrään, vaikkei kummien määrä toki pääsyy olekaan jos ei lasta kasteelle tuo. Mutta helpotusta varmasti toisi, ja tässä olisi kirkolla paikka, jossa voisi joustaa. En ole tutkinut onko tästä tehty kirkolliskokousaloitetta. Jos on, nyt olisi aika pusertaa se läpi, tai jos sitä ei ole vielä tehty, olisi sen paikka nyt.
Osmo. Ei noita yhteiskasteita tai yhteisvihkimisiä ole koskaan ollut kuin pienenpieni osa. Kyllä niissäkin käytiin kaste – ja vihkikeskusteluja, joskus virastossa mutta myös kotona. Naantalissa tällaisiin kasteisiin liittyi myös voimakkaasti yhteisöllisyys ja liittyminen seurakuntaan, koska jumalanpalvelusväki oli läsnä. Keskimmäisemmekin kastettiin jumalanpalvelusväen läsnäollessa Lokalahdella.
On syytä ainakin miettiä, korottavatko nämä ”monimutkaiset puitteet” kynnystä tuoda lasta kasteelle. Ulkomailla asuneena tajusin, että ainakin monet siellä vihityt halusivat paeta ”vihkihässäkkää” sukuineen… Olen Suomessakin ollut soittamassa Turun tuomiokirkon kappelissa vihkimarssia parille, joilla oli mukanaan vain kaksi todistajaa. Ja toisen kerran hain pihan ruusupuskasta olohuoneemme pöydälle oksan maljakkoon, kun paikkakunnalle tuli ohikulkumatkalla papereineen kuulutettu pari, joka halusi, että heidät vihitään pienin menoin. En muista, kuka hälytettiin toiseksi todistajaksi.
Olen myös niitä pareja, jotka saivat keskustella papin kanssa kuulutusvaiheessa (vieläpä Porin kirkkoherranvirastossa). Vieläkin muistan, kuinka hyvältä tuntui, että tuo tuttu pappi otti tämän ”virkansa” vakavasti ja asiallisesti. Olen siitä häntä monta kertaa myöhemminkin kiittänyt.
Maija. Ei kastaminen edellytä muiden läsnäoloa kuin vanhempien ja kahden todistajan. Se voi tapahtua vaikka virastossa tai missä tahansa. Ei myöskään kirkollinen vihkiminen. Olen vihkinyt pareja esimerkiksi virastossa vain kahden todistajan läsnä ollessa.
Kastemessussa olen myös kastanut lapsia. Se on hieno tapa liittää lapsi seurakunnan jäseneksi. Mutta kastekeskustelu silloinkin etukäteen käytiin.
Vierastan sellaista käytäntöä, missä tuotaisiin tiettynä päivänä lapsia kastettavaksi tiettyyn paikkaan ilman edeltävää kastekeskustelua. Sellaista käytäntöä ei nykyisin suositella. Voi olla, että se on pakko ottaa jossakin muodossa taas käyttöön, kun lapsia ainakin pääkaupunkiseudulla jää nykyisin kastamattakin. Porissa tällaisia tapauksia on kirkon jäsenten keskuudessa hyvin vähän.
Osmo. En tiedä, onko missään ollut sellaista käytäntöä, ”missä tuotaisiin tiettynä päivänä lapsia kastettavaksi tiettyyn paikkaan ilman edeltävää kastekeskustelua.” Nykyisinhän esim lapsen sukunimi on päätettävä ja kummit kirjattava. Ennen vanhaan niitä keskusteluja käytiin virastoissa, kun käytiin täyttämässä paperit ja sovittiin kastepäivästä. Silloin annettiin myös mahdolliset kummitodistukset ja kastekynttilät ja keskusteltiin aina papin kanssa, ei vain kanslistin. Joskus käytiin silloin myös kotikaffeilla kasteen jälkeen tai muulloin.
Kaikki eivät vain nykyisin oikeasti halua sitä kaikkea rumbaa, pappia kotiin jne. En ole huolissani niistä, jotka suostuvat koko juttuun… Olisi silti syytä mielestäni todella miettiä kaikki mutkat tässä kastamattomuusjutussa… Itse olen iloinnut, kun jossain maahanmuuttajakasteessa Porissakin seurakunta oli järjestänyt myös kahvituksen srksalissa kastetun omaisille ja toimitusväelle. Se tuntui hyvältä tervetulotoivotukselta koko monikulttuuriselle perheelle.
Osmolle vielä. En siis ole ollenkaan usuttamassa näihin erityisvihkimisiin enkä erityiskasteisiin. Kuuntelen ja katselen vain näitä viestejä, joissa kerrotaan, että kun tällaisia on nykyisin järjestetty, suosio on ollut suurta. Tarkoitukseni on vain muistuttaa, että tällaisia juttuja on ollut ennenkin. Ei näissä erityistilanteissa ole mitään varsinaisesti modernia ja ihmeellistä.
Niin Maija. Johan sen vanhan testamentin aikana Saarnaajan kirjan kirjoittajakin totesi, ettei ole mitään uutta auringon alla.