Kotimaa-lehti avaa vuoden 1918 herkän aiheen tasapainottelevalla pääkirjoituksella, joka on otsikoitu ”Sinivalkoisesta valkopunaiseen.” Sisäsivuilla näkökulma vaihtuu pikemminkin punaiseen.
Pääkirjoitus toteaa, että ”muistella täytyy ja tulkita täytyy vuoden 1918 tapahtumia, jotta me suomalaiset kansana ja yksilöinä ymmärtäisimme, keitä me olemme ja miksi me olemme sellaisia kuin olemme.” Lehti jatkaa Paasikiveä lainaten: ” »Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku« … Siinäpä hyvä motto alkaneelle vuodelle.” Voin hyvin yhtyä tähän.
_ _ _
Lehden uutisessee (s. 7) sen sijaan tulkitsee historiaa aika epätavanomaisesti seuraavalla kappaleella: ”Suomessa oli vuonna 1918 vain Neuvosto-Venäjän tunnustama Suomen sosialistinen työväentasavalta ja vuosina 1930-40 Neuvostoliiton tukema Suomen kansantasavalta.”
Jos tulkitsen kappaletta hyväntahtoisesti, on pakko päätyä siihen, että kirjoittajalta on pudonnut tekstistä jotain pois – kuten että nämä olivat Leninin ja bolshevikkien tukeman punaisten vallankumouksen tavoitteena.
Tämä tavoite ei kuitenkaan onnistunut. Onneksi sekä punaisten että valkoisten yhteiselle tulevaisuudelle.
_ _ _
Jos tunnustetaan tosiasiat, on Suomessa ollut syksystä 1918 keskeytyksettä tähän saakka itsenäinen, parlamentaarisesti hallittu demokraattinen tasavalta. Tosin Neuvostoliitto yritti nostaa 1939-40 Otto Ville Kuusisen johtamaa Suomen kansantasavaltaa – kommunistista nukkehallitusta – laillisen Suomen tilalle. Tässä se ei kuitenkaan onnistunut, koska entiset punaiset ja valkoiset torjuivat yhdessä Neuvostoliiton hyökkäykset talvisodassa.
Stalinin terrori ja sen kymmenet miljoonat uhrit 1920-30 –luvuilla olivat osoittaneet kaikille kyllin selvästi, mitä neuvostokansojen perheeseen kuuluminen olisi merkinnyt. Tämä antoi päättäväisyyttä puolustustaisteluun.
_ _ _
Miten asiat sitten menivät 1917 ja 1918? Suomessa oli maailmansodan vuoksi puutetta ruoasta, mellakoita ja murhia. Köyhä kansanosa koki aiheestakin olevansa sorrettu. Torpparikysymyksen ratkaisu oli pitkittynyt. Oskari Tokoin maaliskuussa 1917 nimitetty senaatti ja Svinhufvudin marraskuussa nimitetty itsenäisyyssenaatti olivat ottaneet asian ratkaistakseen ja laki torppien itsenäisyydestä eteni. Lähetekeskustelu käytiin 25.1.1918, pari päivää ennen kuin vallankumouksen punainen lyhty nostettiin Siltasaaressa työväentalon torniin ja senaatti hajosi.
_ _ _
Samaan aikaa eteni muutakin. Keväällä 1917 Saksa lähetti Leninin – kuin ruton – sinetöidyssä junaosastossa Zürichistä läpi Euroopan kohti Pietaria sotkemaan Venäjän sisäistä tilannetta. Venäjä oli jo valmiiksi sekaisin. Keisari Nikolai II oli luopunut vallasta ja vangittu maaliskuussa. Kerenskin tilapäishallitus ei saanut tilannetta hallintaansa sodan uuvuttamassa maassa.
Syksyllä 1917 Stalin kävi kahdesti Suomessa kannustamassa sosiaalidemokraatteja liittymään maailmanvallankumoukseen ja ryhtymään aseelliseen kapinaan senaattia vastaan. Väinö Tannerin maltillinen, oikeusvaltioon ja parlamentarismiin sitoutunut linja jäi sosiaalidemokraateissa tappiolle. Leninin johtama bolshevikkien lokakuun vallankumous Pietarissa oli sytyke myös Suomen vallankumoukselliselle vasemmistolle.
_ _ _
Lenin tunnusti Suomen itsenäisyysjulistuksen ensimmäisenä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että itsenäisyys olisi Leninin lahja Suomelle. Lenin oli julistanut Tsaarin Venäjän alaisille kansoille vapautusta, mutta vain liittääkseen ne sen jälkeen yhteen neuvostokansojen perheeseen. Tämä olisi odottanut myös Suomea.
Pian alkuvuodesta 1918 Suomen itsenäisyyden tunnustivat Ruotsi ja Saksa.
_ _ _
Kenraali Mannerheim näki Venäjän bolshevikkien taholta Suomea uhkaavan vaaran. Suomessa oli vielä tammikuussa 1918 noin 40 000 venäläistä sotilasta, joista osa oli liittynyt vallankumoukseen. Siksi Mannerheim ryhtyi 28. tammikuuta suojeluskuntien kanssa Pohjanmaalla riisumaan venäläisiä sotilaita aseista. Tämä oli alkuna vapaussodalle.
Samaan aikaan punakaartit ryhtyivät kapinaan ja valtasivat eteläisen Suomen. Leninin henkivartijaksi kutsuttu Eino Rahja oli toimittanut Pietarista bolshevikkien aseapua punaisille, junanvaunuittain kivääreitä, konekivääreitä ja tykkejä ammuksineen.
Neuvosto-Venäjän käymä Maailmansota 1918 sujui heikosti, jolloin se menetti Ukrainan, Puolan ja Baltian. Brest-Litovskin rauhan ehtojen mukaisesti Lenin joutui irrottamaan otettaan Suomesta ja vetämään loputkin venäläiset sotilaat maasta huhtikuussa 1918.
_ _ _
En käy kuvaamaan lähemmin sodan tapahtumia. Saksassa koulutuksessa olleet noin 1500 jääkäriä tulivat Valkoisen armeijan jääkäripataljoonien päällystöksi. Mannerheim asetti ehdoksi ylipäällikkyydelleen, että Suomen armeija ratkaisee sodan, eivät vieraiden valtojen joukot. Tämä oli kaukonäköistä. Saksalaiset joukot tosin valtasivat Helsingin, mutta muutoin sodan lopputuloksen ratkaisi Mannerheimin valkoinen armeija. Viimeistään syksyllä 1918 myös hallitus irtaantui Maailmansodassa hävinneestä Saksasta, joka olisi Neuvosto-Venäjän tavoin mielinyt Suomea osakseen.
_ _ _
Moniäänisyyttä on käytetty kuvaamaan eri kristittyjen suhtautumista kirkon eettisiin tai opillisiin kantoihin. Samalla on tunnustettu näkemysten etääntyminen toisistaan. Eri taustat ja kokemusmaailmat vaikuttavat kantoihin. Tästä on lyhyt matka erilaisiin tulkintoihin historiasta – jotka eivät välttämättä vastaa todellista tapahtumien kulkua. Moniäänisyydenkin keskellä olisi pidettävä kiinni historian perusasioista.
Näinhän se on. Faktat pysyvät, eikä ”moniäänisyys” niitä muuta.
Muuten, kaksi asiaa vuoden 1918 käsittelyssä jää yleensä aina liian vähälle huomiolle. Ensimmäinen on se, että vallankumouksen kehto, Pietari, sijaitsi aivan lähituntumassamme. Mikään vallankumous ei tietenkään synny pelkästään kiihottamalla. Silti sisällissodan puhkeamiseen ja asenteiden jyrkkenemiseen työväenliikkeen piirissä vaikutti ratkaisevasti se agitaatiotyö, jota bolsevistinen veljespuolue täällä harjoitti. Siis: pelkästään yhteiskunnalliset epäkohdat eivät olisi riittäneet synnyttämään Suomen kansalaissotaa. Muutenhan Ruotsissakin olisi kapinoitu, yhteiskunta kun oli siellä monessa suhteessa yhtä vanhakantainen kuin meillä. Vallankumouksen syitä olisi sielläkin ollut riittävästi tarjolla.
Toinen seikka on se, että järjestysvalta oli Suomessa romahtanut. Syntyi tyhjiö, jonka täyttämiseksi kumpikin osapuoli perusti omia järjestyskaartejaan. Tunnetuin seurauksin. Siellä missä järjestysvalta häviää, moraaliset normit kumoutuvat, ja pian siirrytään anarkiaan ja oman käden oikeuteen.
Oli Ruotsissakin levotonta vuonna 1917. Kapinoita (”Västervikin nälkäkapina”), kahakoita, ammuskeluja jne. Ks. esim. Herman Lindqvist: Ruotsin historia. 2014. WSOY. s. 710-713.
Kiitos Heikki kommentista. Erona Suomen ja Ruotsin välillä oli kuitenkin se, että Suomi oli osa sotaa käyvää Venäjää, joka alkoi kärsiä materiaali – ja elintarvikepulasta. Lisäksi bolshevikit, kuten Lenin ja Stalin, olivat käyttäneet Suomen suuriruhtinaskuntaa piilo- ja turvapaikkanaan 1900-luvun alusta alkaen. Tällöin syntyivät myös monet kontaktit, jotka helpottivat tulevaa agitointia 1917.
Heikki: ”Siellä missä järjestysvalta häviää, moraaliset normit kumoutuvat, ja pian siirrytään anarkiaan ja oman käden oikeuteen.” – Tästä näkökulmasta on loogista, että 1970-luvun vallankumouksellinen nuoriso tai tämän päivän anarkistit ovat poliisia ja puolustusvoimia vastaan – ja sanojensa mukaan rauhan puolesta. Järjestysvallan lakkaaminen tuo tyhjiön, johon anarkistien tai vallankumoksellisten on mahdollista pureutua ja alkaa käyttää oman käden oikeuttaan. Esimerkiksi Saksassa mellakoiden yhteydessä tuhota ja ryöstellä liikkeitä ja polttaa autoja.
Hyvä, että otit esiin torpparilain vaiheen. Laki oli jo niin pitkällä, että vallankumouksella oli kiire, mikäli haluttiin torpparit sen taakse. Torppareista kun oli hyvää vauhtia tulossa itsenäisiä maanviljelijöitä. Aiemminkaan he eivät kuuluneet maaseudun huono-osaisiin, koska heillä oli se torppa ja siihen kontrahti, toisin kuin muonamiehillä, mäkitupalaisilla ja muilla maattomilla. Väinö Linnan romaani on vääristänyt hieman yleistä käsitystä vallankumouksen kaadereista, koska se seuraa yhden torpparisuvun tarinaa. Todellisuudessa vain pieni prosenttiosuus torppareista osallistui sisällissotaan.
Pohjalaisille sota on ollut vapaussota, koska alun alkaen lähdettiin riisumaan venäläisiä varuskuntia aseista. On sitten eri asia, tarvittiinko siihen ihan sotaa, koska sotaväsymys ja koti-ikävä painoi venäläisiä. Kahakat suojeluskuntien ja venäläisten välillä olivat ensimmäisen maailmansodan mittakaavassa pieniä. Vain harvat venäläiset osallistuivat sisällissotaan punaisten puolella, tosin vallankumouksellisia oli arvioijasta riippuen 1 000 – 4 000. Upseeristo joko auttoi Mannerheimin armeijaa tai odotteli kotiin pääsyä.
Kiitos Teemu kommenteista. Venäläisillä sotilailla – vaikka heidän määränsä oli ehkä 1500-2000 .-
oli merkitystä. Upseerit toimivat punaisten armeijan kouluttajina, asiantuntuntijoina ja johtajina. Heidän määränsä vastasi jotakuinkin jääkäreitä. Erityisesti on mainittava punaisten armeijan komentajana käytännössä toiminut eversti Svetšnikov, joka oli ollut aiemmin Venäjän Tampereelle sijoitetun divisioonan komentaja.
Suomi oli 1918 agraarivaltio. Punaiset hävisivät, kun kohtalokkaasti suurelta osin sivuuttivat maaseudun. Muun muassa Lenin (ja komintern) arvioi 1920-luvun alussa uudelleen koko kansainvälisen kommunistisen liikkeen suhteet talonpoikaistoon. Koko 1920-luvun ja pitkälle 1930-lukua SKP:n kk Moskovassa sekä SKP:n Suomen byroo laativat suunnitelmia ja hankkeita keskisuurten- ja pienviljelijöiden saamikseksi puolelleen muun muassa pulaliikkeiden välityksellä. Huonolla menestyksellä.
Toinen virhe on, että kansanvaltuuskunnan pyrkimyksiä tammi-helmikuussa 1918 arvioidaan 1920-luvun radikaalimmasta perspektiivistä: Stalin tarjosi turvapaikan Mannerille, Kuusiselle, Rahjan veljeksille, Gyllingille jne. Isännälle oli paras olla kuuliainen.
Kari-Matin arvio lienee kohdallaan Mannerin ja Kuusisen osalta. Ei niinkään Gyllingin kohdalla, jonka ansiosi pitkälti voidaan lukea Karjalan-tasavallan kultakausi 1920-luvulla. Salin siirsi Gyllingin syrjään 1935 alkusoittona suomalaisperäisen ja karjalaisperäisen väestön vainoille.
Sellainen täsmennys Kari-Matille, ettei Rahjan veljeksillä ollut osuutta Suomen politiikkaan ennen vuotta 1917. Eino ja Jukka Rahja olivat syntyneet ja kasvaneet Kronstadtissa ja tulivat Suomeen 1917 agitoimaan vallankumousta. Vanhin veli Jaakko oli syntynyt Kalajoella ja muuttanut perheen mukana Kronstadtiin. Hänkin oli mukana Suomen sisällissodassa, mutta ehkei niin merkittävästi kuin nuoremmat veljensä.
Huono lauserakenne, mutta ”Suomessa oli vuonna 1918 vain Neuvosto-Venäjän tunnustama Suomen sosialistinen työväentasavalta” tarkoittanee ”Suomen sosialistinen työväentasavalta 1918 oli vain Neuvosto-Venäjän tunnustama”.
Ja mitä tulee reaalitodellisuuteen, niin kyllähän Suomen alueella parin kuukauden ajan oli tosiasiallisesti kaksi valtiota, tai ainakin protovaltiota. Punainen puoli kuitenkin painoi omaa rahaa, yritti käynnistää lainsäädäntökoneistoa jne.
Näin asian voisi ilmaista, kuten Jori sanot. Etelä-Suomessa oli syntymässä työväen tasavalta. Yleisisiä ja vapaita vaaleja tai kansanedustuslaitosta ei kai kuitenkaan ollut valmisteilla. Tarkoitus oli, että valta on (työläisten ja sotilaiden) neuvostoilla. Hallintomalli olisi ollut ehkä sama kuin Neuvosto-Venäjällä, diktaattorin (Kullervo Manner) johtama työväen tasavalta.
Itsenäisen Suomen senaatti – tai sen Vaasaan paennut osa – jatkoi jossain määrin tehtäviään.
Kyllähän noin teoriassa oli tekeillä demokraattinen valtio, ks. https://histdoc.net/historia/1917-18/pun_vs.html
Miten moni tekstin kirjoittajista siihen itsekään uskoi, sitä en osaa sanoa. Voi olla että kaikki – ajatellen, että tässä nyt ensin tarvitaan väkivaltaa mutta sitten kohta koittaa uusi huomen.
Kiitos Jori linkistä Kansanvaltuuskunnan ehdotukseen lainsäädännöksi. Se vastaa monella tavalla Itsenäisen Suomen valtiosääntöä. – Säätyvaltiopäivät olivat lakanneet 1907 ja korvautuneet eduskunnalla. Siten Kansanvaltuuskunnan ehdotuksen johdannossa viittaukset säätyjen valtaan tuntuvat jälkijättöisiltä. Itse asiassa Suomen kansanedustuslaitos sekä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus edustivat tuolloin vapainta demokratiaa. Miksi se olisi pitänyt korvata toisella lainsäädännöllä?
Minusta tuntuu siltä, että Kansanvaltuuskunnan ehdotus helmikuussa 1918 pyrkii vakuuttamaan empijöitä siitä, että aseellista vallankumousta seuraa olojen palauttaminen laillisiksi. Oliko se silmänlumetta vai todellista, vaikea sanoa. Allekirjoittajista ainakin Oskar Tokoi lienee kannattanut demokratiaa. Sen sijaan nimet kuten Kullervo Manner, Yrjö Sirola tai O.W. Kuusinen taisivat olla myöhempien vaiheidensa perusteella enemmän kansandemokratian eli diktatuurin kannalla.
Mahdotontahan tuota jälkikäteen on sanoa. Saattoivathan he vielä 1918 uskoa, että ihan aidosti kansan enemmistö on heidän ajatustensa takana eikä diktatuurille ole edes tarvetta.
Jori Mäntysalo :”Saattoivathan he vielä 1918 uskoa, että ihan aidosti kansan enemmistö on heidän ajatustensa takana eikä diktatuurille ole edes tarvetta.”
Niinpä. Samalla tavalla kuin 70-luvulla. Kun muistissa oli silloisen Suomen nuorimman opetusministerin lausunto, jonka mukaan ”kun vasemmisto ei pääse perustuslakien uudistusten kautta sosialismiin, se kasvattaa joukot siihen.”, aloitimme lasten kanssa kotona”lapsiohjautuvat” keskustelut heitä opetuksessa askarruttamaan jääneistä asioista ja myös Raamatusta, johon he tutustuivat samalla tavalla kuin olin itsekin lapsena tutustunut. Nyt vuosikymmenten jälkeenkin voi sanoa, että jos tilanne tällä hetkellä olisi sama, tekisin tuon kaiken samalla tavalla uudestaan.
Kansanvaltuuskunta lupasi vapaita vaaleja, mutta samalla myös lakkauttaa omistavan sortajaluokan vallan. Miten nämä kaksi asiaa olivat yhdistettävissä? Myöhemmissä kansandemokratioissa tämä toteutui niin, että vain kommunistista poluetta sai äänestää – ja niin että omistavaa luokkaa ei enää ollut pakkokollektivisoinnin jälkeen.
Kansanvaltuuskunnan lakiluonnoksen johdannossa todetaan: ”Suomen miehet ja naiset! Teissä on nyt vielä niitäkin, jotka epätietoisina tahi valheellisten tietojen eksyttäminä vierotte työväenluokan vaatimaa kansanvaltaa. Punnitkaa nyt ajoissa, tokko tahdotte tähän maahan suurten yhtiöherrain, pankkikapitalistien ja rusthollarien ahnetta mielivaltaa, tokko tahdotte virkavallan herruutta, puolimuukalaisten aatelisherrain sortovaltaa. Vapaan Suomen vapaa työmies ei sellaista iestä hartioillaan siedä, vaan taistelee loppuun asti oikean vapautuksensa ja kansanvallan puolesta.”
Edellinen herättää kysymyksen, ketkä kuuluvat siihen kansaan, joka käyttäisi valtaa? Nähtävästi eivät yrittäjät, maata omistavat maanviljelijät eivätkä virkamiehet?
Kaipa Suomessa 1918 oli kuitenkin kansan enemmistö maata ja juuri mitään muutakaan omistamatonta luokkaa. Teemu Kakkuri varmaan tietää tarkempiakin prosenttilukuja.
Tuula viittasi 70-lukuun. Silloin tilanne oli aivan toinen, tiedonvälityksenkin takia ja sitäpaitsi 1918 Stalinin vainot ym. olivat vasta edessäpäin.
”Edellinen herättää kysymyksen, ketkä kuuluvat siihen kansaan, joka käyttäisi valtaa? Nähtävästi eivät yrittäjät, maata omistavat maanviljelijät eivätkä virkamiehet?”
Tämä on vakava kysymys. Tiedämme maailmalta esim. Afrikasta, maita, joissa koulutettu yhteiskuntaluokka on ”hävitetty” dikataattorien toimesta. Sielläkään kansa ei käytä valtaa vaan yksinvaltaiset johtajat. Kansaa kyllä voidaan käyttää hyväksi, että itse päästään yksinvaltiuteen.
Salme Kaikusalo :”iedämme maailmalta esim. Afrikasta, maita, joissa koulutettu yhteiskuntaluokka on “hävitetty” dikataattorien toimesta. Sielläkään kansa ei käytä valtaa vaan yksinvaltaiset johtajat. Kansaa kyllä voidaan käyttää hyväksi, että itse päästään yksinvaltiuteen.”
Arja Alho julkaisi v. 2004 väitöstutkimuksen nimellä ”Silent Democracy, Noisy Media”.
Tutkimuksen mukaan ”[puolue] oligarkian sisällä on ”oligarkia”, osa poliittisesta eliitistä on suljettu informaatio- ja kommunikaatiorakenteiden ulkopuolelle ja informaatio virtaa poliittisen eliitin sisällä ilman, että siitä käytäisiin yhteistä keskustelua ja sitouduttaisiin tehtyihin valintoihin.”
Valta tässä maassa on itse asiassa keskittynyt vain muutamille johtaville poliitikoille ja virkamiehille. Puolueiden taustalla toimivia valtion johtavia virkamiehiä demokratia ei heiluttele. He voivat käytännössä ”johtaa” maata kansalaisia kuulematta. Puolueet muodostavat nykyisellään eräänlaisen ”kartellin”, jossa vallassaolijoiden päätökset ja toimintatavat eivät millään tavalla muutu, vaikka julkisuudessa näkyvät puolueiden edustajien kasvot muuttuisivatkin.”
Hiljaista demokratiaa (silent democracy) on sanottu myös diktatuurin valepuvuksi
Totaalisesti allergisoituneena poliittiselle kikkailulle toivon, että tässä yhteiskunnassa otetaan joskus, vaikka kenties kaukaisessa tulevaisuudessakin, selvityksen alle se, mitä pitää sisällään ns. ”maan tapa”.
Helsingin piispa on joutunut yrittäjyytensä ja käsitykseni mukaan vain Suomen ensimmäisen eroamaan joutuneen ”maan tapaa” noudattaneen naispääministerin tavoin vaikeuksiin.
On kai tullut se hetki, jonka saimme 90-luvulla kokea seurakunnassa vapaaehtoistyötä tekevinä ”myrkkysieninä”, kun silloisen seurakunnan valtuusto teki esityksen, että tilintarkastajille ei myönnetä vastuuvapautta.
Miksi nämä ”syynit” eivät koske esimerkiksi puolueiden verovaroilla kustantamia ”sessioita” esimerkiksi itärajan taakse konsulttifraasien avulla verovaroilla perustettuihin ”teollisuuskyliin” tai verovaroilla kustannettujen puolueiden vallankäytön todellisia tavoitteita suurvaltojen ”hyvien yhteiskuntasuhteiden” keskinäisessä taistelussa esimerkiksi maapallon energiavarojen herruudesta.?
Onko ”kryptovaluuttojen” ja muiden ”korppikotkarahastojen” louhijoilla todella ”todellisuus” takanaan, vai jatkuuko aina vaan se, mitä tasavallan presidentti Sauli Niinistö on sanonut:
”Edellinen, vuoteen 2007 päättynyt maailmantalouden huikea vetovaihe oli bluffia. Se perustui teknorahaan, hienoihin finanssi-instrumentteihin, jotka veivät luvut nousuun, mutta todellisuus sen takaa puuttui”
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/johanna-korhonen-moittii-teemu-laajasaloa-seurakuntayhtyman-luottokortin-vaarinkaytosta-laajasalo-kiistaa-asian
Valkoisten asia oli oikea, sillä he puolustivat kansanvaltaisilla vaaleilla valitun eduskunnan ja sen nimittämän parlamentaarisen hallituksen, siis Svinhufvudin senaatin, vallassa säilymistä aseellista vallankaappausta yrittäneitä sosialisteja vastaan. Punaiset yrittivät korvata koko kansaa edustavan eduskunnan ja laillisen hallituksen vallankumouksellisilla elimillä, joiden kokoonpanoon ei-sosialistinen enemmistö ei voinut lainkaan vaikuttaa. Kapinan puolelle saatiin kylläkin laajasti niitä, jotka olivat joutuneet kärsimään meneillään olevasta pula-ajasta, työttömyydestä ja elintarvikepulasta, mutta myös pulan torjunnassa olisi pitänyt noudattaa demokraattisia menettelytapoja. Niistä luopuminen vain lisäsi kurjuutta.
Tietenkin. Mutta keiltä tämän huomaamista olisi kohtuudella voinut odottaa sata vuotta sitten?
Suomen jääkäriliike olisi nykyisillä termeillä terroristi toiminnan ja siihen liittyvään vallankumouksellisuuteen verratavaa. Punaisella agitaatiolla ei ollut mitään siihen verrattavaa.Jääkäriliike alkoi jo silloin kun maassa oli järjestys tallella.Vasta Helmikuun vallankumous 1917 loi vallankumouksellisen tilanteen sekä valkoisille että punaisille. Siinä vaiheessa molemmat alkoivat organisoida itselleen puolustavia voimia ”palokunnat” ja työväenyhteisöt radikalisoituivat. Lokakuun vallankumous Venäjällä loi valkoiten puolella paniikkia ja sai kiirehtimään itsenäisyysjulistusta.
Konfrontatio , joka oli kytenyt jo kauan, kiihtyi kun molemmat osapuolet alkoivat kiihdyttää aseellista organisoitumista. Molemmat osapuolet tekivät parhaansa motivoidakseen toimenpiteensä . Mutta käytännössä valkoisia ajoi itsenäisyysaate ja punaisia, tai heidän organisoitavaa johtoa, innosti sosialistisen valtion luominen.
Valkoiset katsoivat että heillä oli laki puolellaan ja siksi he leimasivat punaiset valtiopetosrikollisiksi ja toimivat rangaistustoimissaan sen mukaan.
Sisällisodan tekee traagiseksi molemmilla puolilla harjoitetun terrorin takia. Tästähän meillä on vihdoinkin asiallista tietoa ja se ei ole kaunista luettavaa. Punaiset tappoivat n 1700 henkeä terrorissa ja valkoiset yli 7000 . Sitäpaitsi vankileirien kurijista olosuhteista johtuen niissä kuoli yli 11 000 henkeä.
Valkoisten puolen telotuksissa oli jopa sadistista meinikiä. Lahden leirillä Kateeni Kalm pohjalaisen telotusryhmän kanssa ampui mielensä mukaan varsinkin naisia ja alaikäisiä. Myöhemmin samainen Kalm oli avainhenkilöitä Viron aseellisessa auttamisessa yleten everstiluutnatiksi.
Olen tarpeeksi vanha jotta olen törmännyt myös vanhoihin punakaartilaisiin . Käsitykseni on että viimeiset sodat kaikesta huolimatta toimivat niinkuin myytti kertoo. Kun silloin jouduttiin syömään vesiperunakeittoa samasta pakista vuosikausia ,niin pahin kauna haihtui ja jälleenrakennusaika loi olosuhteet jossa vanhojen muisteleminen oli vain nostalgiaa.
Yhteinen etu vaati yhteisiä ponnistuksia.
Markku Hirn :”Suomen jääkäriliike olisi nykyisillä termeillä terroristi toiminnan ja siihen liittyvään vallankumouksellisuuteen verratavaa.”
Ennen sodan alkamista Venäjän sota-asiain kansankomissaari Podvoiski oli antanut määräyksen riisua aseista Viipurin suojeluskuntalaiset ja luovuttaa heidän aseensa punakaartille. Käskyä koskevat neuvottelut epäonnistuivat, ja tämän johdosta venäläisen 42. AK:n komitea päätti 24.1. antaa käskyn, jonka mukaan ”on ryhdyttävä taisteluun Suomen porvarikaartia vastaan ja sitä varten perustettava 42. AK:n vallankumousneuvosto…Vallankumouksen kaikki käskyt on pantava toimeen heti ja viivyttelemättä tästä lähtien, ilman keskusteluja. Porvarikaartille annetaan uhkavaatimus, että sen on luovutettava aseensa 36 tunnin kuluessa. Ellei uhkavaatimusta noudateta, AK:n joukkojen julistetaan olevan sotatilassa valkokaartin kanssa.”
Mannerheim sai tiedon asiasta 25.1. ja käydyissä neuvotteluissa hän ehdotti, että suojeluskunnat mobilisoidaan yöllä 27.-28.1., ja kuvernööreille lähetettiin 25.1. kirje, jonka mukaan ”Suojeluskunnat, jotka yleensä tunnetaan valkokaartin nimellä, ovat muodostuneet hallituksen kehoituksesta ja noudattavat hallituksen määräyksiä.” Asiasta tiedotettiin myös venäläiselle 42. AK:lle ja tämän jälkeen venäläisten hyökkäykset valkokaartia vastaan tulkittaisiin hyökkäyksiksi Suomen valtion sotavoimien kimppuun ja punakaartin hyökkäykset aseelliseksi kapinaksi.” Tämän jälkeen Mannerheim ryhtyi toimenpiteisiin riisuakseen aseista Etelä-Pohjanmaan venäläiset varuskunnat. Podvoiskin käsky peruttiin kuvernööreille menneen tiedon jälkeen illalla 26.1., mutta peruutus saatiin Svinhufvudin tietoon vasta aamulla 27.1., jolloin sodan syttymistä ei enää voitu estää. ((Anthony F. Upton: Vallankumous Suomessa 1917-1918, Jyväskylä 1980)