Joulu on suurten ja väkevien tunteiden aikaa. Kohdallani se nostaa pintaan myös lapsuuden kipeät ja traumaattisetkin kokemukset. Joten joulun aikaan joudun taistelemaan hyvin kipeiden tunnevyöryjen kanssa. Syvät hyljätyksitulemisen kokemukset nousevat kummittelemaan mielessä.
Isän tapaturmaisen kuoleman koin lapsen lailla, hylkäämisenä. Miten muutoin lapsi voisi sellaisen käsittää. Muistan vielä sen joululahjankin, jonka olin isälle varannut ja piirongin laatikkoon kätkenyt.
Se oli pieni suklainen joulupukki. Sieltä se löytyi joskus myöhään keväällä. Suru jäi surematta ja muuntui masentaviksi itsesäälin ja katkeruuden tunteiksi. Joulu nostaa ne aina esiin.
Mieleen nousee ahdistavat kuusenhakumatkat. Pimeässä piti yksin mennä torilta ostamaa kuusi.
Aina se oli vääränlainen ja maksoi liikaa. Lahjoihin ei koskaan ollut tarpeeksi varaa ja nekin oli vääränlaisia, mitä muille hankin, tai sain. Vaikea löytää lapsuuden joulusta jotain iloista ja oikein hyvää.
Sana kuitenkin kehottaa vangitsemaan kaikki ajatukset Kristukselle kuuliaisiksi. On suuri apu, kun voi tänäkin jouluna turvata Vapahtajaan. Eikä tarvitse upota masennuksen suohon. Ajatuksille ei tarvitse jättää vapaata temmellyskenttää, vaan saa kaikki kipeät kokemukset jättää Hänelle. Juuri se sisäinen puhe, joka noista ja muistakin kokemuksista nousee, on masennukselle, se voima, jolla se tahtoo ottaa minusta yliotteen. Siksi ne on otettava ajoissa kiinni ja vangittava Kristuksen syliin.
Jumalan ihmeellinen voima, joka tulee siitä, että Vapahtajani kantoi kaikki inhimillisen kärsimykseni Golgatan ristille ja minä saan siksi antaa ne taas tänäkin jouluna hänelle ja iloita ihmeellisestä evankeliumin sanomasta, jossa Jumala tuli ihmiseksi. Juuri minunkin kaltaiseksesi ja minä saan kerran muuttua Hänen kaltaisekseen.
