Kotimaan Uutisissa kerrotaan että Raamattua voi lukea väärin, mutta minua askarruttaa kysymys siitä, luenko itse Raamattua oikein. Asiantuntijana kun en voi esiintyä, niin pohdiskelemaan asiaa ryhdyn ihan omin päin.
Raamatun lukemisen aloitin alusta, keskeltä , sekä UT:n alusta. Kuusi lukua päivässä lukien. saan luettua kirjan läpi vuodessa. Sitten voin aloittaa alusta.
Raamatun lukemisessa on se erityinen ominaisuus, että joka lukukerralla voin löytää ihan uusia ja aiemmin huomiotta jääneitä kohtia ja asioita. Otan silloin avukseni ”asiantuntijoiden” kirjoittamia selitysteoksia ja muita käännöksiä. Alleviivaan ja väritän tärkeitä kohtia, jotta löydän ne myöhemmin. Lainausmerkit laitoin, koska Raamatun asiantuntijoita ei oikeasti ole olemassa.
Siitä kuitenkaan en voi olla varma, luenko Raamattua oikein. Haenko sieltä vain lisää tietoa ja nautinko vain siitä, että taas sain luettua tämän päivän läksyt. Vain etsinkö lukiessani Jumalaa ja Hänen tahtoaan. Pyydänkö olla Jumalan puhuttelussa hänen tahtoaan lukiessani?
Sitten on vielä tuo laki ja evankeliumi, joiden keskenään sotkeminen saa aikaan valtavasti vääriä tulkintoja. Rippikoulussa nuori opettelee käskyt ja saattaa tosissaan sen jälkeen yrittää niiden täyttämistä, koska sehän on Jumalan tahto. Käskyt on sitä lakia, mutta Raamatussa on paljon muutakin lakia. Jopa suurin osa . Harmittava asia on, ettei riparilaisille kerrota sitä, että
Raamattu määrittelee myös sen miten lakiin tulee suhtautua. Laille tulee antaa sen oikea merkitys ja antaa sen tehdä sydämissämme se tehtävä , jonka tähden se on meille annettu.
Muutoin käy yrityksellemme köpelösti. Huomaamme varsin pian, ettemme kykene kaikkeen mitä laki meiltä vaatii. Kyse ei olekaan pelkästään tekemisistämme , vaan myös siitä mitä on mielessämme. Tällöin moni riparilainen kokee, ettei usko ole häntä varten. Joku toinen taas luottaa Jumalan armoon ja tekee sen mitä voi. Joku ajattelee, ettei Jumala voi vaatia mahdottomia. Kuka keksii mitäkin selitystä sille, ettei täytä mittaa.
Lain tarkoitus on saattaa meidän omat yrityksemme epätoivoon. Näyttää se tosiasia , ettemme täytä mittaa, vaikka kuinka ponnistelemme. Silloin alamme selittää ja etsiä omia ratkaisuja ja helposti Jumalan meitä varten nimenomaan suunnittelema ratkaisu jää havaitsematta. Näin syntyy lukemattomia erilaisia tulkintoja siitä, mitä Jumala oikeastaan haluaa sanassaan meille sanoa. Mielemme kiinnittyy kaikenlaiseen epäolennaiseen. Alamme etsiä itsestämme kaikkea hyvää, jota meistä voi löytyä vain, jos suljemme silmämme. emmekä katso sitä ilkeyttä ja todellista pahuutta, mitä sisimmässämme on loputtomiin.
Voisinpa lukea Raamattua oikein ja aina etsiä sieltä lääkettä, jota en mistään muualta voi löytää. Etsiä sieltä Armahtavaa Jumalaa, joka on antanut poikansa kuolemaan puolestani
Golgatan keskimmäisellä ristillä ja uskoa , että Hän teki sen minun puolestani. Samalla oppia tuntemaan Jumalaa yhä paremmin ja hänen hyvää tahtoaan meitä kohtaan.
Mielestäni raamatun lukeminen on tärkeää koska se hengellisesti vahvistaa ihmistä. Jumalan sanat ovat henki ja elämä. Alkukirkossa lukutaito oli myös harvassa ja tekstitkin olivat harvojen käsissä. Uskonpuhdistuksen aikana lukutaito oli edelleen harvinaista kokonaisväestössä. Miten tällöin uskon elämä jäsentyi kun lukemisen mahdollisuus oli pieni? Vaikka meillä on laaja materiaali lukeminen voi olla vaikeaa. Materiaalia ja taitoa ei puutu, mutta muut syyt voivat johtaa meidät vastaavaan tilanteeseen, kuin alussa. Materiaalin laajuus, tulkintojen kirjavuus ja yksinkertaisesti väsymys lukemisen suhteen.
Alkukirkossa ( Apt 2:42) kuvaa sitä tapaa miten kristityt elivät. Kokemus Jumalan läsnäolosta kirkossa oli kantava voima, vaikka lukeminen ei sujunutkaan. Tässä voi olla myös hyvä näkökulma uskon elämän hoitamiseen. Usko on aina yhteisöllistä, ykseyttä jota tunnetaan Pyhä Hengessä ja jolla on kantava vaikutus.
Luterilaisuuden lain ja evankeliumin erottaminen on jotenkin liian yksinkertainen tapa ratkaista Raamatun ja uskonelämän kokonaisuus. Luterilaiset teologit määrittivät laille kolme käyttöä:
Laki on annettu ihmisille kolmesta syystä:
1. se pitää hillittömiä ja tottelemattomia ulkonaisesti kurissa,
2. se opettaa ihmiset tuntemaan syntinsä,
3. se on uudestisyntyneille varmana ohjeena, jonka mukaan heidän tulee järjestää ja suunnata koko elämänsä – eiväthän hekään ole päässeet eroon lihasta.
Tämä tunnustuskirjojen jaottelu voi olla hyödyllinen, eräs avain mutta ei ainut. Itse olen juuri lukemassa Metropoliitta Johanneksen ” kirkkoisien perintö” kirjaa ja yksi otsikko liittyy Pekan blogiin, nimittäin ” SYNODIT JA KANONIT” jossa käsitellään kenellä on tulkinnan oikeus kirkossa. Kun me luterilaiset päädymme tunnustuskirjojen formuloihin ja luterilaiseen raamatun tulkinnan muotoperiaateeseen, sisarkirkomme ratkaisevat ongelman aivan toisella tavalla. Heille kirkko on se joka tulkitsee Raamattua, ei yksityinen kristitty. Näen, että tällä on laajempi vaikutus Raamatun lukemiseen, koko uskonelämän sykkeeseen.
Sami toteat, että lain ja evankeliumin erottaminen olisi jotenkin liian yksinkertainen tapa Raamatun tulkitsemiseen. Eikö kuitenkin asia ole ymmärrettävissä niin, että laki on Jumalan vaatimus, joka kuolettaa ja evankeliumi on armon sana, joka antaa uskossa Kristukseen elämän. Jumala syyttää ja tuomitsee (laissa) – Jumala julistaa synnit anteeksi ja lupaa iankaikkisen elämän (evankeliumissa) Totta, sanallisesti tämä on varsin yksinkertaisesti ilmaistavissa. Elämässä usko joutuu kuitenkin koetelluksi, joka ei ole aivan yksinkertainen asia, josta Aabraham on hyvä esimerkki.
Tuosta lain kolmannesta käytöstä. Tässä elämässä kukaan ei tietenkään synnittömyyteen pääse, kuten yksimielisyyden ohje toteaa: ”Niin usein kun uskovat kompastelevat, Pyhä Henki käyttää lakia nuhtelemaan kristittyjä, mutta sama Henki käyttää sitten pyhän evankeliumin saarnaa rohkaisemaan ja lohduttamaan heitä. (Vaan ei vanhurskauttamaan).
Mitä sitten tulee tuohon muotoperiaateeseen luterilaisessa kirkossa, niin mielestäni se on enemminkin vapauttanut ihmiset siitä hierarkiasta, joka on nähdäkseni tyypillistä ortodoksisessa – ja katolisessa kirkossa Raamatun tulkinnan suhteen. Minun on aika vaikea omaksua ajattelua luterilaisenkaan kirkon osalta, että se on niin ja aamen, mitä kirkon johto sanoo. En oikein näe millä tavalla ”kirkon tulkinta” Raamatusta laajentaisi vaikutusta ”koko uskonelämän sykkeeseen.”
Kosti, ortodokseilla ja katolisilla on hyvin erilainen tapa tulkita, ymmärrämme sen parammin jos puhuisimme kuinka erilainen tulkinna tapa on katolisilla ja luterilaisilla. Voi olla niin, että luterilainen muotoperiaate oli hyvä yritys vapautua paavin kahleista, tosin siinä mentiin sitten ojasta allikkoon.
Mitä tulee tuon lain ja evankeliumin suhteeseen niin pohdin sitä tuossa kirjoituksessa 16.12.2019 13:14.
Luterilaisena tuota on oikeastaan turha pohtia.
Lain kolmannesta käytöstä unohtuu oleellisia osia vanhakirkollisesta ajattelusta. Kokonaaan puuttuu himottomuuden näkökulma joka on eri asia kuin perisynnin alaisen tilan häviäminen.
Tämäkin on aihe, jonka äärellä voi ihmetellä Jumalan logiikkaa. Miksi toimittaa ihmisille kirja jonka tarkoituksena on paljastaa maailmankaikkeuden, ihmisen ja Jumalan tarkoituksen, ja tehdä kirjasta äärimmäisen monitulkintainen?
Voi myös kysyä, miksi sisällyttää tähän kirjaan selviä virheitä ja epätosia tapahtumia, kuten vedenpaisumuksen, jota ei ole koskaan tapahtunut?
Me ihmisethän sen kirjan tai siis ne kirjoitukset olemme ”toimittaneet” ja kai siinä näkyy silloi myös meidän ihmisten moninainen logiikka, joka on monesti hyvinkin käsittämätöntä.
Mutta toki Jumala on ollut noiden moninaisten kirjoitusten lähteenä/inspiraationa. Eihän niitä muuten olisi kirjoitettukaan.
Jumalahan ei kirjoittanut Raamattua, eikä se tipahtanut taivaasta. Ei siitä tällöin voisi ”täydellistä” saadakaan. Silti Jumala voi puhua ja puhuu Raamatun kautta, sekä suorina profetioina että kertomusten ja niiden sanoman välityksellä.
Kuulostaa vähän savolaiselta menolta. Voihan se olla noinnii, voihan se olla toisinnii. Meinaan, että tuolla logiikalla vastuukysymykset on aika helppo väistää.
Näkemyksessäni on toki otettava huomioon, että se pohjaa lahkotaustaani, jossa Raamattua pidetään kokonaisuudessaan täysin luotettavana Jumalan sanana.
Dosentti Myllykoski tarjoilee mielenkiintoisen tulkinnan Raamatun väärinlukemisesta. Hänen mukaansa voidakseen ymmärtää Raamattua ylipäänsä, sitä on ymmärrettävä toisin kuin sen kirjoittajat ovat teksteillään tarkoittaneet.” Myllykosken mukaan ”Jeesuskin haudattiin joukkohautaan, yms.”
Vedenpaisumusta ei Antero Syrjäsen mukaan ole tapahtunut. Perustelu näyttää olevan se, ettei vedenpaisumusta ole tapahtunut siksi, koska sitä ei ole tapahtunut.
”Siitä kuitenkaan en voi olla varma, luenko Raamattua oikein. Haenko sieltä vain lisää tietoa ja nautinko vain siitä, että taas sain luettua tämän päivän läksyt. Vain etsinkö lukiessani Jumalaa ja Hänen tahtoaan. Pyydänkö olla Jumalan puhuttelussa hänen tahtoaan lukiessani?”
Tämä on ihan hyvää pohdintaa, Pekka.
Ihan jokainen meistä Raamatun lukijoista lukee/ymmärtää sen tekstejä varmasti enemmän tai vähemmän väärin, josko sitten mitään aivan oikeaa tapaa ymmärtää on olemassakaan. Sen kirjoittajatkin kun ovat olleet ihan inhimillisiä ihmisiä, jotka myös pohtivat samoja asioita kuin mekin. Ihan sillä Jumalan meille antamalla ns. maalaisjärjellä pystyy kyllä ymmärtämään yllättävänkin paljon.
Tämän päivän suuri ongelma niin uskonasioissa kuin politiikassakin näyttää toki olevan monen sortin tahallinen väärin ymmärtäminen oman itsensä ja puolueensa/ryhmänsä nostamiseksi ja toisten alas painamiseksi. Siitä kun jotenkin päästäisiin eroon, niin asioiden hoitaminen niin kirkossa kuin eduskunnassakin ja koko yhteiskunnassa olisi aika paljon helpompaa.
Mutta kun jokaisella yksilöllä/ryhmällä on niin valtava tarve olla ehdottomasti oikeassa…
Kosti Vasumäki: ”Vedenpaisumusta ei Antero Syrjäsen mukaan ole tapahtunut. Perustelu näyttää olevan se, ettei vedenpaisumusta ole tapahtunut siksi, koska sitä ei ole tapahtunut.”
Ei suinkaan ihan näin yksinkrtaisesti. Vedenpaisumusta ei ole tapahtunut, koska siitä ei ole ensimmäistäkään todistetta, ja itse asiassa todisteet siltä ajalta kertovat sen puolesta, ettei mitään Raamatussa mainittua vedenpaisumusta ole koskaan tapahtunut.
Itse olen kysellyt todisteiden perään reippaat kymmenen vuotta. Toistaiseksi hiljaisuus on ollut ainoa vastaus.
Niin, se tieteellinen evidenssi?
Matt. 24:37-38 todetaan: ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat…” Ymmärrän, ettei tämä riitä sinulle. Vedenpaisumuskertomus on myös Gilgameš-eepoksen taulussa XI.
Edelleen Atrahasis-eepoksessa vedenpaisumuksen syy näyttää olevan se, että ihmiskunta pitää niin suurta melua, ettei maan pääjumala saa nukutuksi. Kun ongelmaan ei löydy muuta ratkaisua jumalat lähettävät vedenpaisumuksen hävittämään metelöivät ihmiset. Tälläisille käsityksille lienee kuitenkin jokin alkusyy.
Minua viisaampien kirjoista olen lukenut, että Kaksoisvirtain alueella on neoliittisela kivikaudella ollut laajahko suurtulva, joka on peittänyt jokien alajuoksun asutusalueet. Gilgames-eepos ja Nooan tarina olisivat tällöin muistumia tuosta esihistoriallisesta suuronnettomuudesta.
Pekka esitti oivaltavia pohdintoja. Lienee niin, että jokainen lukee raamattua(kin) oman kokemustaustansa näkökulmasta, ja niin lienee ihan oikeinkin. Eri elämäntilanteissa voi myös avautua erilaisia näkemyksiä. Oma ajatteluni pohjaa olennaisesti siihen väistämättömään tosiaiaan, että olen koulutukseltani historian ammattilainen. Siksi ajattelen, että raamatun eri kirjat on ymmärrettävä kirjoittajiensa intentioiden valossa ja niitä kunnioittaen. Myytit kertovat myyttien kautta hengellisiä totuuksia, perimätieto välittää kokemuksia Jumalasta, runous ja aforismit ovat filofista pohdiskelua Jumalasta, VT:n historialliset kirjat tulkitsevat Isrelin kansan ja kuninkaiden vaiheita jumalasuhteen valossa, profeetat puhuvat minkä Jumala on puhuttavaksi antanut, evankeliumit ovat todenperäistä todistusta Kristuksesta, apostolien kirjeet ovat oikeaa tulkintaa siitä, mitä usko Kristukseen merkitsee. Kaikki tämä yhdessä on Jumalan ilmoitus ihmisille ihmisten kirjoittamana ja ihmisten kielellä. Kirkon oppi on voitava perustella raamatulla, toisaalta avain raamatun oikeaan ymmärtämiseen on kirkon uskontunnustus.
Kiitos kommenteista. Yllätyin, kun sain heti lukea, näin monen pohdintaa.
Vastaavat kysykset on varmasti monella ollut pitkäänkin mielessä, mutta tältä näkökulmalta harvempi on tainnut kirjoittaa..
Blogistani seuraa suoraan kysymys : voiko Raamattua pitää Jumalan sanana, jos kaikki sen tulkinnat ovat yhtä merkittäviä ja saman arvoisia? Eikä mikään niistä olisi täysin oikea. Voisiko se silloin ilmaista Jumalan tahtoa meihin nähden?
Perinteinen luterilaisuus on tiivistänyt hyvin Raamatun ”tulkinnan.” Eli se on Jumalan sanaa, vanha testamentti johtaa uuteen, ja Kristuksessa on kaikki laki täytetty, jossa me saamme kasteen ja uskon kautta uuden sydämen, jolla on halu lakia (Jumalan hyvää tahtoa )seurata.
Tarkemmin tietämättä ja ymmärtämättä uskon vedenpaisumuksen mahdollisuuteen.
Alavalla maalla Suomessa vettä joissa riittää, ja mitä sitten kun pohjavesi syystä tai toisesta haluaisi katsoa nousemista ylöspäin ilman sateen tai sulamisvesien vaikutusta. Siinä olisi hyvänlainen vedenpaisumus.
Raamatun Vanhan testamentin alkutekstit ,joita ei ole enää olemassa, on alunpeerin piirretty pelkkinä konsonatteina ilman vokkaaleja ja sana- ja lausevälejä. Siksipä jo Geneiksen 1 lause voidaan kääntää kymmenineri tavoin eikä KUKAAN – ei edes heprealast kieleitieteilijät- voi olla täysin varma mikä olisi ehdottomasti oikea lukutapa.
On se kaikille halukkaille tiedossa. Alussa loi Jumala taivaan ja maan.