On tapana hakea vastaus Raamatusta tai ainakin perustella omaa kantaa Raamatulla. ”Raamattu sanoo” tai ”Raamatun mukaan”. Kirjasta haetaan elämänohjeita tai vastauksia moraalikysymyksiin, joskus jopa tietoa historiankin tapahtumista.
Herättäjä-Yhdistyksen toiminnanjohtaja Kalle Hiltusen Seinäjoen herättäjäjuhlilla äskettäin pitämä raamattutunti osui minusta aivan siihen ytimeen, jossa jatkuvasti käydään keskustelua Raamatusta ja sen teksteihin suhtautumisesta.
Hiltusen aihe oli ajankohtainen, vaikka se lähti 1. Mooseksen kirjasta, siis Vanhan testamentin puolelta. Kyse oli siitä, kun Jumala vaati Abrahamia uhraamaan poikansa Iisakin.
Moni lukija on aikojen saatossa varmaan pohtinut, miten Jumala voi olla noin raaka. Jeesuksen kohtalo oli tuohon verrattava: Jumala uhrasi ainoan poikansa. Hiltunen osoittaa, jos ymmärsin oikein, että kyse ei ollut Jumalan vaan ihmisen raakuudesta, ihmisen moraalittomuudesta.
Raamatun käytössä Hiltunen näki haasteita. Kun ihmisten moraalikäsitykset vaihtelevat, on tapana etsiä perustelut omalle kannalle Raamatusta, ja ajatella olevansa yksin oikeassa. Mutta sieltä voikin löytää perusteluja hyvin erilaisille käsityksille samastakin asiasta.
Itsekseni pohdin, että voisiko Raamattua käyttää yksin oikeassa olemisen perustelemisen sijaan sillanrakentajana? Raamattu voisi olla uskon, toivon ja rakkauden lähde erilaisille ihmisille, kaikille meille?
Pari sitaattia Hiltuselta tähän päivään: ”Mitä suuremmalla äänellä kristittyinä tuomme esiin Raamatullisia perusteita elämäntavalliseen keskusteluun, sitä enemmän kristinusko näyttäytyy Raamattuun eri tavalla suhtautuvien näkökulmasta toisia moralisoivalta ylimielisten paremmintietäjien porukalta ja sitä helpommin useammat irtautuvat kirkon yhteydestä.”
Ja vielä ajankohtaisesta keskustelun aiheesta: ”Yhteiskunnan pitää pystyä määrittämään rasismi vältettäväksi asiaksi ja jokaisen jakamaton ihmisarvo hyväksi asiaksi pelkästään Jumalan luoman järjen ja omantunnon avulla, vaikka Raamatustakin näihin asioihin löytyy kelpo perusteet.”
Hiltunen sanoi maailman olevan täynnä kohtaloita, missä ihmisiä yhä raahataan Iisakin tavoin sidottavaksi puiden päälle, kohotetun veitsen alle tai ristiin naulittavaksi. Se kertoo ihmisen, ei Jumalan raakuudesta.
Esitetty logiikka ei toimi. Kun kerran Jumala vaati Abrahamia tappamaan poikansa, väkiallan ja raakuuden uhka tuli vain ja ainoastaan Jumalalta. Näin myös lukemattomissa muissakin Raamatun tarinoissa.
Ihminen voi olla moraaliton ja raaka, mutta eihän se ole mikään perustelu sille, että Jumala pistää vielä sitäkin paremmaksi.
Olisi toki mielenkiintoista tietää, millaisen Raamatun ihminen kirjoittaisi nyt ja tässä ajassa. Typistyisikö siinä esitetyn Jumalan ongelmanratkaisukyky yhtä kapeaan keinovalikoimaan kuin alkuperäisen Raamatun Jumalan, eli lähinnä väkivaltaan ja raakuuksiin. Vai ymmärtäisikö nykyajan Raamatun Jumala paremmin ihmisyyttä ja hyvyyttä. Olisiko hän kenties moraalinen, toisin kuin nykyisen Raamatun Jumala.
Olen Anteron kanssa samaa mieltä. Jumala käskee uhraamaan Iisakin, ei Aabraham. Kirkon historiasta löytyy tuhansia vastaavia tapauskertomuksia. Iisakin uhraamisessa on tietysti kysymys typologiasta, – jossa näemme Messias motiivin. Näitä on lukematon joukko Raamatussa.
Jumala todella voi ja toteuttaa sellaisia asioita joita emme käsitä. Ihmiskunnan historia, sodat, luonnonmullistukset, sairaudet, pienten lasten kuolemat, jne.. Missä oli Jumala? Miksi hän ei estänyt ja parantanut? Eivät nämä asiat tee Jumalasta moraalihirviötä. Päinvastoin, usko näkee Jumalan aina absoluuttisen hyvänä ja rakkaudellisena. Aina.
Antro,
On Raamattua yritetty jo montakin kertaa kirjoittaa uudelleen. Markion halusi mm. Vanhan Testamentin ”pois”. Ja tiettävästi Kiinassa on tekeillä jonkinlainen ”Kommunistisen puolueen virallinen uusraamattu”.
Ja sitten lähemmäs meitä: Raamattuahan ”kirjoitetaan” (siis kuvainnollisesti) jatkuvasti uudelleen. Milloin siitä tehdään feministinen, milloin ns. vapautuksen teologian opus, milloin ”änkyrävanhoillisten” lakikirja, milloin kasvissyöjien ohjekirja, milloin maanviljelijöiden puolustus, lihakauppiaiden ohjehlakirja,… milloin mitäkin.
Jos Raamattua yritettäisiin nyt kirjoittaa uusiksi, siitä tuslkin päästäisiin alkua pitemmälle. Vähemmästäkin riuidellään eikä päästä ”hallitustöihin”.
Tudaampa tähän erilainen näkökanta, siis mistä eläimet ovat ”saaneet” omat toimintatavat eli lajityypilliset tavat toimia?
Mieli esimerkkini on käki, siis mistä pieni käen poikanen osaa toimia niinkuin se toimii, ensin se työntää toiset munat pesästä pois ja kasvettuaan ”adoptio” vanhempien hoidossa niin kun se avaa suunsa ei siltä tulekkaa kasvattivanhempien ”tsippy tsirppy” vaan ”kukkuu”, sitten kun lentää pesästä pois niin kuinka se ensinnäkin löytää toisen vastakkaisen sukupuolen käen kun ei ole vielä eläessään yhtään käkeä tavannut ja sitten vielä pariutuu ja kuinka ihmeessä naaras käki ymmärtääkin viedä munat toisien lintujen pesään, ei yksikään käki ole tätä opettanut?
Sitten ajateltavaa, miksi ihmisellä ei ole ”lajityypillistä” käyttäytymistä”, vai onko sittenkin?
Raamattukysymys on protestanttien kirkkoperheiden ongelma. Kirkon alkulähde ei ole Raamattu. Uskonpuhdistus loi Raamatusta ongelman ”yksin Raamattu” solalla/ periaatteella ja hylkäsi kirkon vuosituhannen tradition. Ne jotka torjuvat kirkon tradition luulevat Raamattua kirkon alkulähteeksi, erehtyvät. Yksin Raamattu periaate tarkoittaa luterilaisuudessa sitä, että Raamattu on kaikkien muiden auktoriteettien yläpuolella. Vanha kirkot eivät ole ikinä ajatelleet näin. Kirkon alkulähde ei ole Raamattu vaan pyhä traditio, joka kattaa koko kirkon elämän niin täydellisesti, että Raamattukin on vain yksi sen muodoista.
Näitä asioita voi pohtia lisää vaikka tämä artikkelin avulla; https://www.vartija-lehti.fi/kasikirjoituksista-ja-lutherin-erehdyksesta/
Ainakin kolme tulkintaa voidaan esittää kertomukseta Abrahamin uhrista. 1)Kertomus on etiologinen myytti, joka perustelee se, että Moooseksen laki ehdottomasti kieltää ihmisuhrit,joita eräiden Israelin naapurikansojen keskuudessa kylyläkin harrastettiin. Tälle tulkinnalle on epäolennaista, onko kertomuksella mitääm tosipohjaa. 2)Kertomus sisältää ajtuksen siitä, että Jumalan lahjana saatu lapsi on ikäänkuin lunastettava eläinuhrilla. Näinhän Mooseksen laissa säädettiin erityisesti esikoispojan syntymän kohdalla. 3)Kertomuksen voi nähdä myös profetiana, joka viittaa Kristuksen ristinuhriin: Sen mikä oli hirmuista Abrahamille Jumala teki antaessaa Poikansa kuolemaan ihmisten käsissä
Muistutetaan nyt kuitenkin, että Aabraham ei saanut uhrata Isakia, tarina on vain näytelmä, jonka tarkoitus on siirtää ihmisuhraus, eläimen uhraamiseen, jonka sitten kristillinen oppi siirsi taas takaisin niin sanottuun kertakaikkiseen ihmisuhriin ja eläinten uhraaminen loppui, vaikka ei loppunut.
Yhä vielä syödään eläimiä, jotka joutuvat uhraamaan henkensa saamatta sitä takaisin, sana uhraaminen on vain muuttunut sanaksi teurastus, se löytyy myös ilmestyskirjasta, kun karitsa näyttää teurastetulta lampaalta. Siis Jeesus näyttää.
Pakanoille hullutusta.
Vaikuttaa siltä, että Jumala vei Aabrahamin ja Iisakin ”kuolemantanssiin.” Tuo sana, joka on tuttu keskiajalta. Mutta mitä on kuolema syntiinlankeemuksen takia? Kaksinkertainen Jumalan sanan mukaan. Luonnonmukainen ja toiseksi sielun kuolema. Kuolema koskee täten sielua ja ruumista. Ruumis on sielun kuoleman loppuminen. Sielun kuolema on kuoleman pelko ja kauhu. Mutta jos kuoleman sielu on kuollut, niin ruumiin kuolema on uni. Tästä Kristus sanoo: ”Joka uskoo minuun, ei ole näkevä kuolemaa”(Joh11:26). Jos pelko on poistettu on poissa myös sielun kuolema. Aabrahamissa ja Iisakissa on kuvattuna sielun kuolema. Molemmat saavat surmansa, koska he eivät näe eivätkä tunne muuta kuin kuolemaa. Jumalan silmissä he kuitenkin elävät. Mutta tuossa hetkessä molemmat olivat varmoja, että nyt on kuoltava kokien kauhua, mutta kaiken keskellä he kuitenkin uskovat Jumalaan, joka kuolleet herättää. Aabrahamin ja Iisakin voitto on usko, kuten kaikkien. Kuolema ei ole kuolema vaan elämä. Vaikea yhtälö. ”Keskellä kuolemaa olemme elämän vallassa ja ylistämme sinua, Lunastajamme: joka olet herättänyt meidät kuolemasta ja pelastanut meidät.” Virsi 800-luvulta. Muod. Luther (suom.1939)
Kostin kirjoittama kuvaus on hieno ja syvällinen näkemys niille joilla on toivo Jumalassa. Kuolema myös katkaisee lopullisesti synnin kierteen, kristitty pääsee siitä kuoleman kautta irti, näin kuolema rangaistuksena sisältää myös jotakin positiivista.
Niin Sami. Vaikea meidän on ymmärtää Aabrahamin ja Iisakin kovaa uskonkoetusta, kun Jumala vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen.
Kosti, voidakseen kuulla Jumalan äänen ihmisen on luovuttava omasta tahdostaan ja oltava valmis mihin tahansa uhriin, kuten Aabraham ja jopa kuten Kristus, joka oli kuuliainen ristinkuolemaan asti ( Fil 2:8).
” Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Joh. 15:5
Tämä on uskoontulon jälkeen keskeisintä.
Olla oksastettuna Jeesukseen on olemista ja toimintaa, mikä virtaa uskovassa. Voima ja strategia virtaa joka hetkeen uskovan elämässä. Oksa voi kiinnittyä lujemmin tai vähemmän, eli tässä okasastettunakin me haluamme sitä enenevästi tai vähenevästi. Eli meidän haluaminen, alistuminen johtaa oman itsemme kieltämiseen, antautumalla yhteiseen ikeeseen Jeesuksen kanssa, ikeeseen joka on sovelias.
Uskoontuleminen, uskossa vaeltaminen on Jumalan yhteistyön tulosta uskovassa. Tämä perusta, jolla ollaan, eletään ja kuljetaan ja tällä perustuksella Jumala johdattaa omiaan, mikä johdatus ei koskaan ole ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa.
Reijo, näin pyhät isät ja kirkko on aina opettanut alusta asti.
Sami,
Se on sitten oikeata. Tärkeätä on se, että tämänjälkeiset eivät kumoa. muuta tai tulkitse muuksi.
Abrahamin ja Iisakin koettelemus on oma juttunsa, mutta entä blogini varsinainen pointti: Voisiko Raamattu toimia sillanrakentajana eri tavalla ajattelevien kristittyjen välillä, mieluummin kuin etsi sieltä perusteluja sille, että olen yksin oikeassa?
Valitettavasti ei voi. Luterilaisuutta leimaa induvidualistinen Raamattunäkemys. Tuhat ja yksi tulkintaa. Näin luterilaisuudessa toistuu katolisen kirkon paavius eri muodossa. Jokainen on oma paavinsa ja on oikeassa. Raamatusta valitaan se minkä itse voi hyväksyä. Kristinusko on kuin suuret torimarkkinat.
Raamatun ensimmäinen totuus ja periaatteessa ainoa syy tähän maailmaan syntyneelle ihmiselle on tulla uskoon. Eli kääntyä pois väärältä tieltä/suunnasta, kr. metanoia.
Tämä on koko Jumalan ilmoitus, josta hoviherra-Filippus antoi ”uskontunnustuksen” Apt. 8:37.
Se jae on stilisoitu pois ja sijalle nostettu ”steriloitu” versio ”Apostolinen uskontunnustus”.
Eli kyllä Raamattu yhdistää, mutta pitää ottaa vakavasti mitä Raamatussa ei ole. Eli tyhjä ei yhdistä. Paavi kyllä oli sitä mieltä, että RKK/evlu kirkot yhdistää kaste.
Reijon mainitsema jae Apt 8:37 löytyy kirkkoraamatusta. Vanhimmista Raamatun käsikirjoituksista jae puuttuu. Tuosta yhdestä jakeesta on turha tehdä massiivisia johtopäätöksiä lapsikasteen vastustamiseen. Helluntailaiset eivät hyväksy lapsikastetta, suurin osa kristkunnasta taas seuraa alkukirkon kastekäytäntöä.
Kyllä Bibliasta löytyy alkuperäinen teksti, yleensä. Käytänkin sitä usein.
Jae 37 löytyy niin vanhimmista kuin nuoremmista dokumenteista.Voit suhteellisen pienellä vaivalla tutustua erittäin laajasti internetin välitykselläkin. Suurimmassa osassa erikielisissä Raamattu-laitoksissa tuo jae 37 on. Sen poissaolo johtaa ”sylttytehtaalle”, muttei vaikuta lopputulemaan, koska Apt. 8:26-40 sanoma on selkeä, vaikka tuo Filippuksen kysymys ja hoviherran vastaus on, varmuuden vuoksi, poistettu.
Se on kuitenkin sääli, että on poistettu, koska ensimmäinen ei -juutalainen ”juutalainen” tuli uskoon. Oliko niiden n 500 opetuslapsen joukossa, jotka helluntaipäivänä saivat Puhän Hengen kasteen Temppelin pylväskäytävässä, lievästi hebrealaisia? Sitten Korneliuksen myötä Seurakunta lisääntyi muunmaalaisilla, ensin lähinnä samarialaisilla, eli ”puolivillaisilla”.
Vielä:
Kyllä poistettuja ja muuteltuja jakeita löytyy etenkin suomeksi bibliasta ja muilla kielillä Tyndalen alottamasta käännöksestä englanniksi.
Risto, kirjoittaa; ” johtaa sylttytehtaalle”. Ei johda. Jos helluntailaisesta, ei ole mukava kuulla, että varhaisemmissa käsikirjoituksissa jaetta 37 ei ole, vaan se on myöhempi lisäys ja nyt on menty vanhimman mukaan, niin ongelma on helluntailaisessa, ei Raamatun tekstissä.
”Johtaa sylttytehtaalle on teologisesti latautunut lapsikasteen ja sakramenttien vastustamiseen tarkoitettu lause, vailla perusteita.
Varmaan eroja tulee jo siinä, miten Raamatun tekstin ymmärrämme, vaikkapa siitä miten suhtaudumme Aabrahamin historiallisuuteen.
Hiltunen viitta mm. katoliseen eksegeettiin J. Dominic Crossanin tekstiin, jossa hän toteaa: ”Pointtini ei ole, että antiikin ihmiset kertoivat kirjaimellisia tarinoita, ja että me olemme nyt riittävän viisaita ymmärtämään ne vertauskuvallisesti, vaan että he kertoivat kertomuksensa vertauskuvallisesti ja me tyhmyydessämme otamme ne kirjaimellisina.”
Aabraham näyttää ottaneen Jumalan käskyn kirjaimellisesti, mutta joutuu toteamaan sen, että Jumala on ristiriidassa itsensä kanssa. Jumala itse käskee surmaamaan tuon lupauksen lapsen Iisakin, eikä Aabraham kyennyt ajattelemaan, että häntä vain koetellaan.
Markku J.,
Kysellen ehdotat laittaa Raamattu sillaksi uskovien yhteisöjen välille. Uskon, että samasta Hengestä syntyneet ovat aina käyttäneet Raamattua siltana. Sen käyttö toimii, kun uskoontulo on perusta ja Sana, ilman tulkintoja sulautuu uskossa. Se mitä Raamatussa ei ole ei sulaudu, ei ainakaan uskossa. Ehdotuksesi sisältää armeliaan ilmoituksen, että lakattaisiin kiinnittämästä huomiota uskoontuloon ja täsmällistetään se, että missä , miten ja milloin. Eli peruslankut sillasta poistetaan.
Korjaus edelliseen:
”…että lakattaisiin kiinnittämästä huomiota uskoontuloon ja täsmällistetään se, että missä , miten ja milloin”
piti olla: ”…. eikä täsmällistetä uskoontuloa, missä, miten ja milloin.”
Reijo, kirkolla on selvät maamerkit missä ihminen uudestisyntyy. 🙂🙂