Kiitos dos. Vesa Hirvoselle rehellisestä ja avoimesta pohdiskelusta, kuinka selviämme jo nyt konservatiiveihin ja liberaaleihin jakautuneessa kirkossa niin, että kirkko pysyisi kasassa. Arvostan sellaista puhetta, jossa ns. kissa nostetaan pöydälle (https://www.kotimaa.fi/blogit/virkakysymyksen-uusi-tuleminen/).
Hieman minua jäi vaivaamaan sellainen Vesan tekstissä julkilausumaton ajatus, että onko tässä nyt tarkoitus osoittaa konservatiiveille oma reservaatti, jossa erilaiset konservatiiviheimot voisivat vl-liikkeen tavoin elää ”itsenäisesti” suuren ja liberaalin kansankirkon keskellä – kunhan konservatiivit vain mukautuvat kansankirkon muutoksiin, sen vallankäyttöön ja pitävät oman varsinaisen elämänsä siellä reservaatissa muilta piilossa?
Suhteessa konservatiiveihin em. blogin sävy on alentuva. Oletettuun kirkon enemmistöön jäävät liberaalit korkeintaan saavat osakseen konservatiivien taholta siedätyshoitoa, jos nyt ymmärsin edes sinnepäin..?
Onko meillä vaihtoehtoja?
Entä jos katsottaisiin asiaa vielä laajemmin: puretaan tämä dikotomia konservatiiveihin ja liberaaleihin ja puhutaan suoraan henkilöseurakunnista, jotka muodostettaisiin Suomen ev.lut. kirkon sisälle.
Henkilöseurakunnilla voisi olla joko uudelleen määritelty hiippakuntaperusteinen tai peräti koko Suomen ev.lut. kirkon kattava yhteinen kirkollisveroprosentti. Kirkollisveron tuoton jakoperuste voisi olla sekä alueellinen (asukasmäärän mukainen) että jäsenperusteinen (kunkin henkilöseurakunnan ilmoitettu ja vuosittain tarkistettu jäsenmäärä).
Niinpä ainakaan pk-seudulla ei olisi enää alueellisesti nimettyjä seurakuntia (esim. nykyinen kotiseurakuntani Malmin srk), vaan alueella voisi toimia useita erikseen nimettyjä henkilöseurakuntia, joilla olisi kirkkolain velvoittamat tehtävät hoitaa sanan julistaminen ja sakramenttien toimittaminen sekä diakoniatyö ja näiden ohella kaikki se, mihin seurakunnilla olisi varaa ja halua.
Messuyhteisöt toimivat jo – miksei muukin?
Siirtymävaiheessa henkilöseurakunnilla voisi olla yhteinen hallinnollinen kirkkoherra, kuten kirkkolaki edelleen mahdollistaa. Malmin alueella, Pihlajamäen kirkossa, toimii jo nyt hyvin nuoria aikuisia ja perheitä tavoittava messuyhteisö. Se ei ole henkilöseurakunta, vaan jumalanpalvelusyhteisö, mutta sen toiminnan perustalle olisi mahdollista rakentaa oma henkilöseurakunta.
Koska diakoniatyö ja sielunhoito eivät kohdistu vain jäseniin, henkilöseurakuntien velvollisuus olisi pitää huolta siitä, että tämä kirkon sielunhoidollinen ja diakoninen velvoite toteutuisi jäsenyydestä riippumatta. Siksi tarvitaan myös alueella asuvien kokonaisluku määrittämään kirkollisveron jakoperustetta.
Kirkolliset rakennukset olisivat luonnollisesti yhteisessä käytössä: esim. samassa kirkossa klo 10 olisi yksi messu, klo 13 seuraava messu, klo 16 seuraava messu.. jne. Näinhän toimitaan monissa seurakunnissa jo nyt, mutta tuo jako on nykytilanteessa kielellinen – ei teologinen / toiminnallinen.
Monissa pk-seudun ulkopuolella olevissa seurakunnissa tällainen henkilöseurakunta voisi olla nykyisin toimiva seurakunta, jonka alueella asuvien enemmistö kokee luontevasti kodikseen. Mutta lähtijöiden ei olisi pakko erota kirkosta, vaan he voisivat liittyä johonkin toiseen ev.lut. henkilöseurakuntaan asuinpaikastaan riippumatta.
Hyvin mahdutaan jo nyt eri kielisten ryhmien kanssa samoihin tiloihin ja niitä yhteisvastuullisesti hoidetaan. Mikäänhän ei estäisi muodostamasta edelleen seurakuntayhtymiä tai muita hallinnollisia kokonaisuuksia – esim. uusia hiippakuntia – jotka hoitaisivat yhteisiä kiinteistöjä ja miksei taloutta ja virkojakin.
Jäsenet valinnan edessä
Isona haasteena olisi luonnollisesti se, että jokaisen nykyisen alueseurakunnan jäsenen tulisi ilmoittaa jatkossa, minkä luterilaisen henkilöseurakunnan jäsen haluaa olla, mitä vaihtoehtoja on olemassa ja millaista teologiaa ja toimintaa po. seurakunnassa haluaa jäsenyydellään edustaa.
Kilpailu uusien henkilöseurakuntien jäsenistä voisi äityä rumaksi, mutta ennen tätä muutosta tulisi laatia yhteiset pelisäännöt, joiden myötä pidettäisiin huolta siitä, että omaansa saisi kehua, mutta muita ei voisi arvostella.
Automaattisesti kukaan ei siten siirtyisi / jäisi mihinkään alueseurakuntaan, vaan kaikki nykyiset jäsenet joutuisivat valitsemaan kuulumisseurakuntansa (vaikka se olisikin jo alueella toimiva seurakunta). Jäsenyydellä olisi siis väliä – aidosti ja merkityksellisesti.
Tiivistelmänä: kirkollisvero olisi siis kaikille sama, mutta toiminta ja teologia erilaisia. Yhdenvertaisuus ja valinnanvapaus toteutuisivat samanaikaisesti. Itsenäiset henkilöseurakunnat voisivat kutsua itse työntekijänsä ilman monimutkaista ja pitkää julkista vaalimenettelyä.
Hiippakunnat olisivat hallinnollisesti jossain määrin nykyisen Porvoon hiippakunnan kaltaisia: ne olisivat tietystä maantieteellisestä alueesta riippumattomia hiippakuntia. Niihin kuuluvat seurakunnat valitsisivat / kutsuisivat itse piispansa (kuten nykyisinkin tapahtuu kielellisin perustein). Luotan vahvasti siihen, että nykyisistä piispoista kaikille riittäisi kaitsettavaa näin muodostettavissa hiippakunnissa / henkilöseurakunnissa.
Emme tarvitse siis mitään kirkollisia reservaatteja, vaan itsenäisesti vaaleilla ja jäsenyyskampanjoinnilla muodostettavia henkilöseurakuntia Iso-Britannian anglikaanikirkon / Tanskan luterilaisen kirkon tapaan.
Sateenvarjokirkko – julkisoikeudellista valtaa vailla
Kuten past. Timo Pöyhönen on jo aiemmin esittänyt: Suomen ev.lut. kirkko olisi sateenvarjona henkilöseurakuntien yllä. Meillä voisi siis olla sateenkaariseurakuntia ja ns. perinteisen virkakäsityksen mukaisia seurakuntia, karismaattisia seurakuntia, evankelioivia seurakuntia ja kaikkia siltä väliltä (myös vl-liikkeen aluepiirit voisivat halutessaan muodostaa omia seurakuntia).
Muuten kenenkään hengellisen kodin olohuoneen järjestystä ei tarvitsisi tällä henkilöseurakuntamallilla muuttaa. Jokainen saisi möbleerata olohuoneensa juuri sellaiseksi kuin haluaa.
Yksi asia vielä: tämä kaikki edellyttäisi tietysti sitä, että kirkko luopuisi julkisoikeudellisesta asemastaan ja jopa vihkioikeudestaan. Veronkanto-oikeus säilyisi valtiolla ja kunnilla, mutta kirkko voisi edelleen ostaa veronkantopalvelut valtiolta, kuten tähänkin asti. Seurakunnat siunaisivat ne avioliitot, jotka olisivat niiden teologian mukaisia.
Entä se kirkon ykseys? Olisiko se muuta kuin hallinnollista ja nimellistä? Ehkä ei. Se kuitenkin riittää monissa muissakin kirkoissa. Sitä kutsutaan myös aidoksi moniäänisyydeksi, ei pakotetuksi samanmielisyydeksi. Yksimielisyyteen taas päästään vain sovinnon ja kompromissien kautta. Niin kuin työehtoneuvotteluissakin – ja avioliitossa.
Mikä estää? Vallan ja kontrollin halu, arvelisin. Ja se, että kirkolla taitaa olla vielä liikaa rahaa ja paljon passiivisia maksavia jäseniä. Edellisistä seikoista johtuen muutos tapahtuu ilmeisesti vain pakon sanelemana: kun jäsenet ja rahat loppuvat, silloin ei millään muulla ole niin suurta väliä.
Siihen asti tälle muutokselle painetaan aivan varmasti jarrua ja selitetään, ettei tässä vielä mitään paniikkia ole syytä lietsoa. Niinhän jotkut väittävät ilmastonmuutoksestakin.
”Henkilöseurakunnat kutistuessaan ajautuisivat samaan tilaan kuin Lähetyshiippakunnat.” (Tuomaala).
Mitä, Häh! Kysyy tavattoman tyytyväinen Lähetyshiippakunnan jäsen :))))). Eikä ole epävarman pelastuksen liike, joksi mr Tuomaala omassa kamariteologiassaan joskus nimesi. Terveisiä kansankirkkotaisteluunne tästä levosta autuaasta !!!
Onpa hauska ja piristävä kommentti Pietari Kuittinen 😀 !
Toivon todella, että kirkkoherra Turtiainen pääsee toteuttamaan blogissaan esittämiään ajatuksia ja saa ympärilleen samanmielisten tarmokkaan väen. Ehkä sitten päästäisi tästä nyt kirkkoamme kalvavasta masentavasta jähinästä.
Pietari Kuittinen. ”Eikä ole epävarman pelastuksen liike,”
Kun Kuittinen on varma siitä, että Jeesus pelastaa hänet ja liikkeeseen kuuluvat, niin kovaa on kilpailu, minkä pystyy huomioimaan tutkimalla erilasia pelastusoppeja. Katolisen kirkon mukaan vain sen kautta voi pelastua, siis ulkopuolella ovat luterilaiset ja siitä syntyneet eriseurat. Lestadiolaiset ovat oma lukunsa.
Apostoli näki asemansa täysin erilaisena kuin Kuittinen sielunkumppaneineen:
”ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta (oikeamielisyyttä), sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden (oikeamielisyyden), joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista. Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut…”
Mistä johtunee apostolin epävarmuus verrattuna sisäpiirien pelastusvarmuuteen? Apostolilla oli selvästi heikompi usko. On varmaan suurta tuntea olevansa enemmän kuin pieni Paavali. Pääsisipä itsekin kuittisten tasolle, mutta kun luen Raamattua, niin löydän itseni maasta makaamasta.
Kun kirkossa päästäisiin Raamatun ilmoittamaan pelastusoppiin, niin en jaksa uskoa kenenkään sitä ymmärtävän ryhtyvän hajottamaan kansankirkkoa. Kas kun tajuaa apostolin sanat: ”jos minä EHKÄ pääsen ylösnousemiseen kuolleista. Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut…”, niin siinä on se paikka, josta maailmaa ja ihmisiä on parempi katsella kuin tunkeutumalla istumaan pelastusjunan ensimmäiseen luokkaan lahkoltaan saamalla taivaslipulla.
Opilla on väliä. Siksi olen koettanut herättää keskustelua pelastuksesta. En minä ole pelastusjunassa, ja miksi edes pitäisi olla? Minulle riittää lupaus ”kukin vuorollaan”. Oma vuoro napsahtaa kohdalle silloin, kun sen aika koittaa pelastushistorian aikajanalla. Mieluusti tulen viimeisen junan viimeisessä vaunussa, sillä miksi olisin tärkeämpi kuin jokin lähimmäinen? Se on ajatuksenakin vastenmielinen.
Jokaiselle kansakirkon jäsenelle napsahtaa vuoro ajallaan. Miten siis kansankirkossa voi olla aidompia kuin toiset? Se on mieletön ajatus.
Siis vaikka seuraat TK-liikettä lähempää kuin minä jo virkasi puolesta, olet sitä mieltä, että se pyrkii rakentamaan yhteistä kirkkoa?
TK-liike ei ole vielä rakentanut juuri mitään. Se on enemmänkin vaatimassa ja muuttamassa. Toivottavasti rakentaa tulevaisuudessa enemmän omaa toimintaa.
TK tulee sanoista ’tulkaa kaikki’. Mikä olisi sen yhteisempää?
Tuomaala:”Kun Kuittinen on varma siitä, että Jeesus pelastaa hänet ja liikkeeseen kuuluvat…”
Kaikki Häneen, siis Kristukseen uskovat hän AIVAN VARMASTI pelastaa, mutta ilman uskoa on mahdotonta olla Jumalalle otollinen.
Ikäpäivänä en ole kuullut ”liikkeemme” kuten Mr Tuomaala nimittää Paimenien opettavan pelastuksen sisältyvän tai rajoittuvan jonkun liikkeen yhteyteen,tai jäsenyyteen.
Tämä tästä nyt, eikä enempää :)!
Kuittinen: ”Ikäpäivänä en ole kuullut “liikkeemme” kuten Mr Tuomaala nimittää Paimenien opettavan pelastuksen sisältyvän tai rajoittuvan jonkun liikkeen yhteyteen,tai jäsenyyteen.”
Lähetyshiippakunta on katolisen kirkon opillinen plagiaatti eikä tätä kukaan ole siltä taholta kiistänyt, kun olen heidän kanssaan keskustellut. Tämä on surullista ja koomista, koska äiti kuitenkin tuomitsee lehtolapsensa pelastuksesta osattomaksi.
Katolisen Kirkon katekismus:
”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta
846. Miten tämä kirkkoisien usein toistama tulisi lause käsittää? Myönteisesti muotoiltuna se tarkoittaa, että pelastus tulee kokonaan Kristukselta, Päältä, kirkon kautta, joka on hänen ruumiinsa. Tästä syystä eivät sellaiset ihmiset voi pelastua, jotka huolimatta siitä että tietävät Jumalan perustaneen Jeesuksen Kristuksen kautta katolisen kirkon autuuteen välttämättömäksi, eivät kuitenkaan tahdo siihen liittyä tai siinä pysyä.”
Kun kysyin aiemmin, miksi luterilainen kirkko ei olisi aidosti kansankirkko, niin onko syy katolisessa teologiassa ja siitä johdetuissa tunnustuksissa, kuten Nikeoissa ja Ausburgeissa, joissa Jumalan maanpäällisen sijaisuuden omistajat määrittelevät henkilökohtaisen uskon kollektiiviseksi? Hoetaan ulkoläksyjä kuin juutalaisuudessa? Eikö Jeesus sanonut, että tuollaisen ajattelun mukaisesti Jumala voi kivistäkin herättää lapsia itselleen?
Kansakirkossa jokaisen henkilökohtainen usko on yhtä tärkeä eikä ketään suljeta ulos, vaikka hän sulkee suunsa ulkoläksyjä toistettaessa. .
Tuomaala:”Lähetyshiippakunta on katolisen kirkon opillinen plagiaatti”. Valhe, emävalhe, tilasto…. Väitteesi on kumpi jompi ensimmäisistä :).
” Väitteesi on kumpi jompi ensimmäisistä.” Mielipide ei ole valhe.
Evankelinen herätysliike on julistanut ja julistaa, että koko maailma on Kristuksen tähden autuas!
Golgatan veriuhri ja pyhä kaste ovat pelastuksemme varma pohja.
Minulle on edelleen kummastuksen aihe, miten vänhoillinen virkakäsitys on saatu ympätyksi tähän evankelisuuden aurinkoiseen armon ja autuuden julistukseen.
Martti Pentti,
enpä nyt tuohon lähde.
Laitan tähän kuitenkin hienon Raamatun kohdan:
”Jumala on ylpeitä vastaan,
mutta nöyrille hän antaa armon.”
Tuo teksti löytyy Jaakobin kirjeen 4. luvusta, jossa on mielestäni muutenkin tärkeää opetusta.
Kannattaa lukea.
Martti Pentin tavoin olen joskus ihmetellyt tuota samaa. Mutta on sen sisällä tapahtunut myös se, mitä pelkään koko kirkossamme tapahtuvan, jos emme löydä sovintoa: evankelinen liike on revennyt Sley:n ja Ely:n joukkoihin.
Molemmissa tosin veisataan samaa Siionin Kannelta ja puhutaan rohkeasti kasteen armosta, mutta vain toisessa tästä ilosta saavat puhua myös pappisvirkaan vihityt evankeliset naiset. Yritän ymmärtää tämän eron perusteet, mutta koen samalla kipua sydämessäni, koska kummassakin porukassa on erinomaista väkeä ja loistavia evankeliumin julistajia.
En lähde tässä neuvomaan, kuinka evankelisessa liikkeessä tulisi etsiä vielä sovintoa, vaan tyydyn toteamaan, että kummankin porukan kanssa tullaan paikallisseurakunnissa toimeen. Omalta puoleltani ainakin yritän löytää tilaa kaikille ”tulkaa kaikki” -liikkeen hengessä, vaikka en ole po. liikkeeseen mitenkään muuten sitoutunut. Sekin taitaa olla kirkollinen paradoksi..?
Jouni Turtiainen,
olen ilokseni huomannut, että et ole ainakaan minua henkilökohtaisesti hylkinyt.
Siitä kiitos.
Koskapa ”vanhoillinen virkakäsitys” on yhtä vanha ja pätevä kuin armon aurinkoinen julistus apostolisessa jatkumossa.
”’Vanhoillinen virkakäsitys’ on yhtä vanha ja pätevä kuin armon aurinkoinen julistus apostolisessa jatkumossa.” Tässä on niputettu yhteen kolme asiaa, jotka eivät ole lainkaan ’yhtä vanhoja ja päteviä’: virkakäsitys, armon julistus ja apostolinen jatkumo.
”Laitan tähän kuitenkin hienon Raamatun kohdan: ’Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon’.” Eikö apostolisesta jatkumosta kiinni pitäminen ole pikemminkin ylpeyttä kuin nöyryyttä? Laitanpa minäkin hienon kohdan Raamatusta: ”Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.'”
Martti Pentti,
kyllä, ehdottomasti Raamattua kannattaa lukea.
Voisiko se olla niinkin, että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on niin suuri autuus, että olisi mahdollista elää myös tuon perinteisen apostolisen virkakannan mukaan, vaikka jotkut pitäisivät sitä ”vanhoillisena” ja ehkä jopa epämuodikkaana?
Niinsanottu ’apostolinen virkakanta’ ei taida olla lainkaan apostolien itsensä aikaansaannoksia vaan myöhempää perua. Olisikohan se sommiteltu 300-luvun Roomassa pönkittämään vaatimuksia paavin erityisasemalle? Pitkät perinteethän sillä näinkin on, mutta ei aivan raamatulliset. Muodistahan ei ole kysymys vaan siitä, mikä on oikein ja armollista.
Martti Pentti,
Minun oikeuden tajuuni ei kyllä istu se, että olisi oikein ja armollista pakottaa ketään.
Tietääkseni Lähetyshiippakunta syntyi pelkästään siksi, että jotkut teologian maisterit eivät voineet saada enää ordinaatiota. Jouni murehtii naisteologeja, joten samasta murheesta on molemmissa kyse.
Keskenään eripuraisesta Kansanlähetyksestä syntyi sen hajoamisen vaikutuksesta useita hyvin toimivia lähetysjärjestöjä ja jopa lähetysherätystä koko maahan. Ehkäpä Jumalalla on hyvät suunnitelmat valmiina kirkkoakin varten.
Martti Pentti ja Jouni Turtiainen. Varhaisin minun tuntemani evankelisen liikkeen sisältä esitetty kannanotto naisten papiksi vihkimistä vastaan löytyy SLEY:n ensimmäisen yliasiamiehen (=toiminnanjohtaja) Johannes Bäckin postillasta Terveellinen oppi III vuodelta 1892. Bäck otti asiaan kantaa oikeastaan jo vuonna 1882 Mellersta Österbotten -lehdessä arvostellessaan oman aikansa baptismia.
Löydätkö evankelisen liikkeen sisältä esitettyjä kannanottoja naisten papiksi vihkimisen puolesta? Uskoisin niitäkin olevan. Tunsin vanhan evankelisen rovastin, joka oli sydämestään iloinen ja ylpeä sukuunsa vihitystä pappisnaisesta.
Kirkko voisi otta mallia Evankelisen liikkeen jakautumisesta. Niin että Homo kysymyksessä uudelle muuttuneelle kannalle päätyneet perustavat uuden yhdistyksen ja aloittavat itsenäisen toiminnan.
Aivan samaa mieltä asiasta, mutta perinteisen kannan uskovaiset ovat joutuneet ja joutuvat lähtemään.
Eivät he tee sitä. On helpompi valloittaa kirkko kuin perustaa uutta.
Yhtenäisyyttä kaipaava Turtiainen on jo nostanut kädet pystyyn. Hän ei missään vaiheessa ole vaatinut ns liberaaleilta mitään myönnytyksiä. Hän rakentelee sekavia himmeleitä heitä miellyttääkseen. Himmelit eivät rakenna yhtenäisyyttä vaan päinvastoin.
En pidä juridisesti mahdollisena, että jos kirkko päättää ryhtyä vihkimään homopareja, joillakin on oikeus kieltäytyä. Lakiin ei mielestäni voi kirjoittaa kieltäytymisoikeutta. Jos se taas on jossain alemmantasoisessa säädöksessä, ei sillä ole merkitystä.
Muutettavat muuttaen samoin kävi naispappeutta toteutettaessa. Olen lämmin naisten pappeuden kannattaja, mutta kyllähän sen vastustajia huijattiin sitä toteutettaessa. Mitkään ponnet eivät voi mennä lain yli, vaikka he näin luulivat.
Tasa-arvolaki ei koske uskonnon harjoittamista. Kirkolla oli mahdollisuus olla toteuttamatta naisten pappeutta. Kun se kuitenkin toteutettiin, naisten kanssa yhteistyötä kieltäytyviä on tuomittu syrjinnästä. Samoin tulee käymään, jos homojen vihkiminen kirkossa tulee mahdolliseksi.
”Hän ei missään vaiheessa ole vaatinut ns liberaaleilta mitään myönnytyksiä.” Eikö se ole juuri liberaalien vika, että he myöntyvät mihin vain?
Martti Pentti 12.02.klo 18:06. Vastasin vain retoriseen ja asenteellisesti muotoiltuun kysymykseen siitä, milloin evankelisen liikkeeseen on ympätty vanhoillinen virkakäsitys.
Juhani Ketomäki ”Olen lämmin naisten pappeuden kannattaja, mutta kyllähän sen vastustajia huijattiin sitä toteutettaessa. Mitkään ponnet eivät voi mennä lain yli, vaikka he näin luulivat.”
Siis he, jotka ajoivat naispappeutta huijasivat vastustajia sitä toteuttaessaan? Vai eivätkö ymmärtäneet huijaavansa? Ja vastustajat eivät ällynneet huijausta?
Niin tai näin ei voi kuin ällistyä kirkkomme tavasta toimia. Eikös tuo kerro suunnilleen siitä, että päättäjät eivät ole perehtyneet sen enempää kirkko- kuin maalliseenkaan lakiin edustivatpa mitä kantaa tahansa? Eipä anna kovin kaksista kuvaa kirkon päättäjien tasosta.
Ponsi oli sopimus ja lupaus joka petettiin.
Siksi piispa kutsui sitä variksenvalaksi.
Mikä lupaus petettiin? Mitä ponnessa luvattiin? Nähdäkseni ponsi sisälsi seuraavat asiat: 1) naisten pappisviran torjujilla on toiminnanvapaus kirkossa, heillä on 2) mahdollisuus tulla vihityksi ja nimitetyksi kirkon virkoihin ja 3) muutoksen aiheuttamat vaikeudet pyritään voittamaan yhteistyössä ja kirkon ykseyttä varjellen. Ongelmia on syntynyt varmaan kaikissa näissä kolmessa kysymyksessä. Toiminnanvapaus on ensinnäkin moniselitteinen sana. Tarkoittaisiko se todella myös aktiivista toimintaa pappisnaisten väistämiseksi ja torjumiseksi? Toiseksi: pitääkö mahdollisuus tulla vihityksi sisällään oikeuden valita, kenen kanssa yhdessä tulee alttarille vastaanottamaan vihkimystä? Kolmanneksi: onko vastapuoleksi koetun tahon osoitettava ensin yhteistyöhalukkuutensa ennen kuin suostutaan varjelemaan kirkon ykseyttä?
Martti Pentti,
hyviä kysymyksiä.
Kyllä tästä virka-asiasta kannattaisi aloittaa neuvottelut, samoin kuin tuosta luvatusta ponnesta.
Heikan mietintö, josta piispainkokous äänesti oli aika ”telaketju” kamaa.
Huomioitavaa on myös se, että piispainkokouksen äänestystulos oli äärimmäisen tiukka.
Lopetettaan tällaisten leimaavien sanojen väistäminen, torjuminen ja syrjintä käyttäminen ja annetaan osa messuista kokonaan naispappien vastattavaksi. Ja annetaan osa messuista kokonaan miespappien vastattavaksi. Ihmiset saavat sitten päättää mihin messuun menevät.
Lopetetaan syrjinnästä puhuminen ja syrjitään oikein kunnolla! Näin tulkitsen Werner Janhosen kantaa.
Martti: Tuo sinun syrjintä höpötys on ihan höpö höpöä.
Mutta tässä on sellainen mahdollisuus, että sinun on paljon helpompi perustaa syrjimätön seurakunta, kun ne joita tahdot leimata syrjimis höpötyksellä ovat jo valmiiksi vapaaehtoisesti eri seurakunnassa.
”Mutta tässä on sellainen mahdollisuus, että sinun on paljon helpompi perustaa syrjimätön seurakunta, kun ne, joita tahdot leimata syrjimishöpötyksellä, ovat jo valmiiksi vapaaehtoisesti eri seurakunnassa.” Ei ole tarvetta uuden seurakunnan perustamiseen, kun vanhakaan ei syrji ketään. Olen nähnyt läheltä Etelä-Afrikan ’syrjimishöpötyksen’, sitä kutsuttiin apartheidiksi, erossa pitämiseksi. Siitä kai haaveilet, Werner Janhonen: nuo toiset tuonne ja me tänne eikä tarvitse enää toisiamme kohdata.
Paljon lähempää Inkerin kirkosta on kokemukset, että kohtelu maailmalla voi olla huonoa. Ja suomalaiset ovat halunneet ylläpitää sielläkin omia seurakuntia.
Sinulla on hyvä olla omassa seurakunnassa. Sallithan myös sen, että joidenkin muiden on hyvä olla apostolisella virkakannalla olevassa seurakunnassa.
Sinänsä mukava ja kunnioitettu Herra Turtiainen taitaa myydä konservatiiveille ORVELLILAISEN mallin.
Sitten kun siihen on sopeuduttu huomataan, että se on pahempi kuin ponsi. Ja ne on molemmat.
Kahta totuutta ei voi olla.
Martti Pentti kirjoittaa: ”Ei ole tarvetta uuden seurakunnan perustamiseen, kun vanhakaan ei syrji ketään.”
No ei sinulla varmaan ole, kun osaat niin hyvin tuulenhaistelun. Ja vielä: kuka kumma liittyisi sinun perustamaasti seurakuntaan?