Suoraan tähän mahdollisuutta ei ole koska lähetyskäsky sai syntyneen kirkkolaitoksen toimimaan kuten se teki.
Onko vaihtoehtoja ollut kuin olla yhdessä hallitsijan kanssa katsomassa Ihmisten alamaisuutta aina miekkaan, rovioon, ja kiduttamiseen asti pienellä tulella minkä ymmärrettiin antavan aikaa katumukseen Oikean Uskon ymmärtämisessä.
Jeesusliike hyvin olisi mennyt eteenpäin mutta konsensus hallitsijan kanssa antoi sille muodon, määrän, kuin tavoitteet.
Rooman Valtion kansalaisina yhdessä Ignatiuksen kuin Ireneauksen todistus alisti Ihmiset olemaan kuuliaisia nyt todistetulle kuin julkituodulle yhdelle Jumalalle olla Hänen kuin valtiaan alamaisia elämässään, ja nimenomaan ajasta iäisyyteen. Toki hallitsija katsoi vanhoja epäjumaliakin ettei kukaan tullut loukatuksi.
Voisiko kirkko näin keksiä Itseään uudelleen.
Kirkko voisi opettaa Meitä ymmärtämään lähimmäistemme tarpeet yhteneväisinä omiemme kanssa, mistä rakkauden kaksoiskäsky opettaa hassusti. Mistä lie kommervenkki tullut mutta rakkautta ei voi pakottaa. Rakkauden voi Ihminen ottaa vastaan ja lahjoittaa sitä eteenpäin.
Kirkkolaitoksen kulturellisubstanssi asiassa varmastikin omalla tavallaan haluaa asiassa todistaa, ja nimenomaan sen statuksesta katsoen olla primääri toimija Meidän henkisissä kyvyissämme arjen haasteissa.
Asiaa voisi kirkastaa mutta haaste varmastikin on liian suuri.
Ihmisen Minuus on sisäsyntyisissä, myös altruistisissa, mahdollisuuksissa lahjoissamme toimia ja menetellä asianmukaisesti kun saamamme kasvatus myös perheen traditiona asiaa tukee.
Nämä ovat Jumalan suvullemme antamia lahjoja mistä vielä orastavina Vanha Testamentti kauniisti kertoo, ”Jumala kielsi”. Kuudennen päivän Ihmisen anomaliaa Jumala käski.
Halutessaan kirkkomme hyvin voisi keksiä tai huomata ajatuksensa uudestaan.
Kynnys taitaa olla iso perisynnin uudelleen katsomiseen. Näin todistamme eteenpäin tutuksi tullutta, haluamme elää sen kanssa, ja ehkä kurkottaa Taivaaseen asti, Iäisyyteen.
Henkisesti ”Savon pääkaupunki” eli 1880-luvun puolivälissä aika vireää aikaa, vaikka fyysisesti saattoi olla ahdasta, kun piispa ja kirjailijatar välttelivät toisiaan. Johanssonin kirkollinen ja valtakunnallisesti poliittinenkin painoarvo oli jyrkässä nousussa.
Väitetään Canthin sanoneen, että Kuopiossa tuohon aikaan piispa Johanssonia pidettiin suorastaan ”puolijumalana.” Piispan ihailu lienee Kuopiossakin sittemmin laimentunut..
Historia toistaa itseään konsujen suhteessa esim. Sadinmaahan. Minna Canhth’n kristillisyys oli teosophian ja spiritismin sävyttämää. Yhteiskunnalline ote oli niin vahvaa että arkkikonsujen painostuksesta se oli pakko vetää pois teatterin ohjelmistosta:
”Näytelmän ensiesitys 8. marraskuuta 1888 Suomalaisessa Teatterissa aiheutti suuren kohun, jota Canth hämmästeli Emilie Bergbomille. Esityksiä ei enää jatkettu, sillä sen tapahtumat olivat katsojille liikaa, ja teatterin johto pelkäsi menettävänsä valtion tukirahat. Eritystä paheksuntaa herätti, että köyhä kansa tavoitteli parempaa osaa ja tapahtumat oli sijoitettu silloiseen nykyaikaan. Se saattaisi jopa horjuttaa yhteiskunnan perustuksia, ajateltiin. Seuraava esitys oli vasta vuonna 1904.”
”Se” tarkoittaa Canthin ’Kovan onnen lapsia’.