On useita merkityksiä sanalle vanhurskaus ja siksi on mahdotonta löytää sanaa joka kuvaisi vain yhtä niistä, Lisäksi uskonnollisessa kielessä on kaksi voimakasta ilmaisua jotka ovat yhtä aikaa voimassa, mutta samalla toistensa täydellisiä vastakohtia. Mikä voisi olla sellainen yksi sana, joka kertoisi tämän kaiken?
Joku ajaa liikenteessä vanhurskaasti noudattaen tarkasti kaikkia liikennesääntöjä. Ajaen tarkasti mittaria seuraten ja näin ollen on aiheuttamassa ruuhkaa, kun muut tietävät, että voi aivan hyvin ylittää viidellä kilometrillä sen , mitä mittari näyttää.
Virkamies voi tehdä työnsä vanhurskaasti suotumatta mihinkään sellaiseen, josta voisi saada itselleen luvatonta hyötyä. Martti Lutherin aikana sana vanhurskaus oli varmaankin paljon käytetympi kuvaus. Silloin ehkä tuo käsite kertoi jostakin, joka normaalissa kanssakäymisessä yhteiskunnassa oli yleisessä käytössä.
Yhteiskunnan sisäinen rakenne on muuttunut niin, että sanaa vanhurskaus ei missään muualla enää käytetä, kuin uskonnollisessa kielessä. Muualla koko sana on tullut tarpeettomaksi. Tilalle on tullut uusia sanoja kuvaamaan kutakin eri aluetta omilla termeillään. Mitään yhteistä sanaa ei enää ole käytössä.
Miten siis voisimme löytää sanan joka kuvaisi uskon vanhurskautta ja lain vanhurskautta sellaisella tavalla, että lukija voisi heti tietää kummasta kulloinkin on kyse?
Tuo sana on kuitenkin niin merkittävä, että jos se poistettaisiin, niin koko kristinoppi loppuisi siihen.
Kristillisen uskon perusta on siinä, että Jumala lukee vanhurskaaksi syntisen. Pelkästään uskon kautta Jeesukseen. Samaan aikaan on voimassa toinen yhtä merkittävä vanhurskaus, joka perustuu lain kuuliaisuuteen. Kummallakin on oma huoneensa krillisessä elämässä. Näiden huoneiden väliseinää ei saa poistaa. Jos se poistetaan, niin lahjavanhurskaus katoaa saman tien ja jäljelle jää vain Mooseksen lakiin perustuva tekoihin tukeutuva vanhurskaus, joka ei enää ole kristillistä uskoa.
Kolme kommenttia. Lutherin vanhurskauttamisoppia ei kannata opiskella ainakaan teologisessa mielessä hänen teksteistään kootuista hartauskirjoista. Siis tehdä niistä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Vaikka ne hartauskäytössä ovat usein erinomaisia.
En usko, että sanalle ”vanhurskauttaminen” on mitään hyvää vaihtoehtoa. Nyt pitää kuitenkin muistaa, että suomalainen keskustelu aiheesta oli kristillisissä piireissä kauan sidoksissa evankelisen liikkeen piiristä esitettyihin käsityksiin ja sitten Tuomo Mannermaan tutkimuksiin sekä Yhteiseen julistukseen vanhurskauttamisesta. Eikä ilman tiettyä fanaattisuutta ja kirkkopoliittisia kuvioita.
Luterilaiset isät muistuttivat siitä, että sanalla vanhurskas on monta eri merkitystä jo Raamatussa. Varsinaisesti on kyllä nimenomaan kysymys siitä Jumalan tuomiosta, joka pätee Hänen edessään. Luterilaiset isät muistuttivat myös siitä, että kukaan ei voi olla vanhurskautettu olematta samalla uskon kautta Kristuksessa. Eikä tämä ”taivaan torilla” tapahtuva vanhurskauttaminen tapahdu jossain Andromeda-galaksin takana toivoen parasta. ”Taivaan tori” on kaikkialla, missä Kristus on sanan ja sakramenttien kautta läsnä. Siis täällä maan päällä. Ja minä näkisin kyllä eron uskonvanhurskauden ja elämänvanhurskauden välillä nimenomaan tärkeänä erittelynä: kyllä tuo taivaan torilla tapahtuva armotuomion julistus myös saa aikaan erilaista vipinää uskovassa.
Pesonen ” Vanhurskas vaeltaja ei sen sijaan tarvitse mitään pisteitä, eikä niitä edes yritä saada. Hänen ei tarvitse. Eikä hän siihen kykenisikään. Hän tietää, kaikki pyrkimyksensä Jumalan lain noudattamisessa epätäydellisiksi ja näkee niissä kaikissa parannuksen tarvetta. Niinpä hän vie ne sellaisenaan Vapahtajan syliin.”
Mistä tulee ajatus, että pyrkimys on epätäydellistä? Tämä ei ole ainakaan kristillinen kokemus. Ei kristitty tee hyvistä teista parannusta. Miksi tekisi. Pesosella on takana ajatus, että ihmisen perisynti jotenkin tarhaa aina, siis aina tekomme, kun Jumala vaikuttaa niitä meissä. Kirkossamme ei olo kaavaa, ei liturgiaa, ei synnintunnustus rukousta, hyvien tekojemme syntisyydestä.
( Sjoblom) ” Lutherin vanhurskauttamisoppia ei kannata opiskella ainakaan teologisessa mielessä hänen teksteistään kootuista hartauskirjoista. Siis tehdä niistä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Vaikka ne hartauskäytössä ovat usein erinomaisia.”
Tämä on aivan totta, samaan aikaan on totta, se, että lutherin hartausteksteissä näkyy se teologinen tulkintamalli, jota hän ajaa ja viljelee. Kun tuntee lutherin teologiaa, tämä on helposti tunnistettavissa. Kuten Pesosen laimaamassa hartauskirjassa. Mitä tulee Andromeda-galaksiin, evankelisessa teologiassa, tämä galaksi on ehdoton, koska silloin vanhurskauden objektiivisuus säilyy turmetumattomana. Mannermaan luther tutkimus on tuonut tämän lähemmäksi tavallista kuolevaista ihmistä. Ja hyvä niin.
Marko,
Eikö ”armahtaminen” käy ”vanhurskauttamisen” tilalle? Vanhurskas = armahdettu, vai onko?
Armahdettu ei yksin käy lupauksena kun asiaa katsoo Jumala Yksin.
Näin vanhurskauden lupaan uskoa käy kirkon tai uskovan maallikon lupaus Jumalan siunauksesta kirkon mukaan.
Näin on myös eroa sanotaanko ”sinä saat uskoa synnit anteeksi,.” vaikko ”kaikki synnit anteeksi Herramme,.”.
Ota sitten kantaa mallin oikeaoppisuudesta. Tämä on passiiviin kirjoitettu.
Pekka Veli Pesonen 31.08.2021 09:05:
”Luther luki kymmentä käskyä siksi , että ne olivat hänelle suuri ilon aihe. Näin toimimalla hän löysi aina uusia asioita, joista tuli tarvetta parannuksen tekoon ja samalla iloon siitä, että nämäkin synnit on sovitettu. Luther pyrki säilyttämään tunnetasolla Jumalan rauhan silloinkin kun hän niitä kymmentä käskyä luki.”
Mielestäni olisi tiedettävä Lutherin suhde Jumalan antamaan kymmeneen käskysanaan. Kun sen historian tietää ja ottaa huomioon, niin Luther ei voinut iloita näiden kymmenen käskyjen lukemisesta. Tämä ei vaadi minkäänlaista ns. teologisen tietämisen määrää. Raamatussa on kahdessa kohdin ilmoitettu nuo kymmenen käskyä, 2.Moos.20:2-17 ja 5.Moos.5:7-21.
Nämä on kaikkien kaikkialla luettavissa, sinunkin Pekka Veli. Kukaan hengellisen yhteisön edeskäypä, joka jättää yhden käskyistä pois ei näitä käskyjä ilokseen lue. Eli Luther jätti perinnöksi kirkolleen. Hän seurasi Augustinusta ja paavia. Ei oikein uskottavuutta herättävää. – Siksi olen useinkin sanonut, että Jumalan Seurakunnalla on Kirjoitukset, ne, mitkä Alkuseurakunnallakin oli. Vain ne muodostivat perustuksen ja niistä selviää mitä tarkoittaa Apostolien ja Profeettojen perustus.
Siis toinen käsky on poistettu ja kymmenennestä tehty kaksi käskyä. Asia selviää hetkessä, jos vain vaivaannuttaisiin lukemaan nuo Mooseksen kirjojen kohta ja sitten Katekismuksen kymmenen käskyä.
Jumalan meihin vuodattama rakkaus, vanhurskautus vaikuttaa rakkautta Jumalan Sanaan. Tässä yhteydessä Luther toimii niinkuin häneen ei lahjavanhurskautus olisi sijaa saanutkaan.
Reijo Mänttäri: ”Jumalan meihin vuodattama rakkaus, vanhurskautus vaikuttaa rakkautta Jumalan Sanaan.”
Oletko Reijo roomalaiskatolinen? Katoliset ainakin puhuvat Jumalan ihmisen sydämeen vuodattamasta armosta (rakkaudesta?).
Riitta,
Tiedät, etten ole roomalaiskatolinen!
Vt. 1.Joh.3:1a, ”Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, (kr. didomi- laittanut, vuodattanut, asettanut) että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin…”
Tässä on kysymys niistä anneista, joita Jumala Henkensä kautta uskoville antaa. Se antaminen on mahdollista vain uudestisyntyneeseen henkeemme, sisimmässä sinettinä, voimalla pukemisena Pyhän Hengen kasteena jne.
Kuitenkin on kysymys Jumalan Rakkaudesta, jonka ihminen saa ja joka Rakkaus ainoastaan saa aikaan kaiken sen mitä Jeesuksen todistajana oleminen edellyttää.
Jos meissä ei ole Jumalan rakkautta, eli emme ole uskossa tai harhaannumme siinä tai siitä, niin ei ole väliä onko käskyjä 9 vai kymmenen. Siksi uskovalle tärkein ohje Jeesukselta on: ”valvokaa”.
Kari Roos: ”Kun ”tavallinen” ihminen lukee nuo ”vanhurskaat” jakeet, hän on taatusti ihan pihalla ja joutuu kysymään joltain sisäpiiriläiseltä, että mitä tämä tarkoittaa. ”
Kyllä varmaan joutuu. Ja toivottavasti kysyykin! Ja toivottavasti oikeasta paikasta! Itsekin painin tosi kauan näiden asioiden kanssa ennen kuin valkeni. Vaikka tosin ymmärsinkin suht hyvin mitä itse sana ”vanhurskas” ja ”vanhurskaus” tarkoittaa.
Tämä vanhurskauttaminen on mielestäni se kaikista vaikein asia kristinuskossa. Ja juuri tämä asia sivutetaan niin kuin se olisi joku vähäpätöinen. Ihan samoin kuin nykyisin sivuutetaan 1. käsky. Ikään kuin se olisi aivan helppo. Ihminen kun on näet lakihenkinen syntyjään. Hän luulee lain noudattamisella pelastuvansa ja lisäävänsä meriittiä Jumalan Elämän kirjassa.
Vaatii jokaisella ihmisellä omat taistelunsa, että hänen ylpeä ja itseriittoinen ihmisluontonsa nujerretaan ja että se ylipäätään pääsee alulle. Jumala tahrtoo karsia meistä kaikki luulot itseemme. Tämä on sitä lihan ristiinnaulitsemista. Se tapahtuu päivittäin katumuksessa ja parannuksessa. Kuitenkaan täysin valmista ei tule ennen kuolemaa. Aina jää kesken. Ja hyvä on että jääkin, sillä miksi me muuten enää sitten Jeesusta tarvitsisimme? Jumala varmaan tahtoo näin. Paavalille jäi pistin ja kaikille meille jää omat pistimemme. Näin on oltava.
Pääasia on että ymmärtää ja uskoo henkilökohtaisesti, että ilman Jeesuksen ristin sovituskuolemaa ja syntien anteeksiantamusta hänen veressään, perille ei pääse.
Kari Roos. En ole eksegeetti, mutta kysymys on sekä pelastusta koskevien raamatunkohtien sanoman että varsinkin Paavalin kirjeiden ja Matteuksen evankeliumin parin keskeistermin (logizomai ja dikaiosyne) kääntämisestä. Ei tässä mielestäni ole kysymys muusta kuin tarpeellisten/ välttämättömien käsitteiden selvittämisestä seurakunnalle. En usko, että esim. ortodoksien termi ”jumaloituminen”, musiikinharrastajien ”duuri” ja ”molli” tai vaikkapa arkipäiväisen pankkikortin termit ”debit” ja ”kredit” ovat itsestään selviä. Vaikka ne viimeksi mainitut ovat osa itse kunkin arkipäivää emmekä selviä arkielämässä ilman niitä. Timo Eskola totesi joskus, että ilmaisu ”lukea vanhurskaaksi” oli yhtä vieras Rooman seurakunnalle kuin meille.
Pekka: ”Jumalanlaki vaatii meitä rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestämme ja mielestämme.”
Minä en noista vanhurskauksista mitään ymmärrä, mutta on se vaan kumma vaatimus tuo Jumalan rakastaminen yli kaiken. Sitä kuulee hoettavan vähän siellä sun täällä näilläkin sivuilla ja kuinka ilman rakkaudellisia tunteita Jumalaa kohtaan ei ole vähäisintäkään toivoa siitä paljon puhutusta pelastuksesta haaveilla (tietäisipä vielä mistä tulisi pelastua).
Vähän kaiken sorttista pitkän elämäni aikana kokeneena ja kokeilleena voisi sitä Jumalan rakastamistakin tietysti kokeilla. Ongelmana tässä on vain se, ettei minulla ole hajuakaan miten näkymätöntä, hajutonta, mautonta ja kuulumatonta henkiolentoa kohtaan voi minkään sorttista rakkautta syntyä?
Ymmärrän, että lähimmäisiä kohtaan rakkaudellisia tunteita voi syntyä jos on syntyäkseen. Mutta ei sekään mikään itsestään selvä juttu ole. Rakkaus kun on semmoinen ihmeellinen asia, ettei kukaan, en ainakaan minä, voi vain päättää ketä kohtaan se syttyy ja ketä tai mitä kohtaan ei. Ei kukaan voi itseään rakastamaan vaatia, ei edes mikään Jumala. Ainahan voi tietysti väittää mitä tahansa, mutta jos tunne ei ole aito ja oikea, se on feikki. Ainakin minä tunnen rakastavani vaimoani ja lapsiani yli kaiken ja aidosti, en mitään mystistä henkiolentoa, joka sitä minulta vaatii.
Sekin on vähän kimurantti kysymys mitä se rakkaus itse asiassa oikeasti on? Kaija K lauloi aikanaan julki ikuisen ja ratkaisemattoman kysymyksen ”kuka keksi rakkauden” ja Pirkko Mannola kysyi ”mistä rakkaus alkoi”?
Näistä opillisista asioista poiketen, Kimmo sinun kommenttisi kiinnostavat eniten. Kysymyksesi ovat käytännöllisiä, muiden suurelta osin teoreettisia. Heistä osa on innostunut kommentoimaan siitä, miten väärässä kokemuksissani olen. Olenhan yrittänyt kuvata vain sitä, miten itse olen asiat käynyt läpi. Olen erehtynyt toisten kanssa käsittelemään opillisia kysymyksiä Lutherin näkökulmasta. Eipä sitten ihme että yrittävät nujertaa minua. Hienoa, Kimmo että sinulla on jalat maassa.
Kari R.: ”Toivoisin, Riitta, että mieluummin vastaisit kysymyksiini, jos osaat, etkä yrittäisi etsiä virheitä kommenteistani, jotka pääasiassa näköjään ymmärrät väärin. ”
En nähnyt aiemmin selvää kysymystäsi. Mietinkin että mitähän sinä kysyit?
Kari R.: ”Miten sinä näet 1. Johanneksen kirjeen synnittömyyslausumat?”
Ensinnäkin mielestäni Raamattua pitää lukea kokonaisena Jumalan ilmoitussanana. Ei pidä poimia yksittäisi jakeita ja tehdä niistä johtopäätöksiä. Jakeet on ymmärrettävä kontekstissaan ja huomioon ottaen koko Raamatun sanoma. Tämä nähtävästi oli sinullekin selvää? Siksi en ymmärrä miksi sitten teet toisin?
Tämä kyseinen kohta mielestäni tarkoittaa sitä, että uudestisyntynyt ihminen elää päivittäisessä parannuksessa eli rukoilee ja tunnustaa syntinsä Jumalalle ja saa siksi puhtaan omatunnon Jumalan edessä. Hän haluaa elää Jumalan tahdon ja käskyjen mukaista elämää.
Kuten Johannes kirjoittaa saman kirjeensä 1. luvussa: ”Ja tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, miin me valhettelemme emmekä tee totuutta. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä”.. 1 Joh. 1:5-10
Koska siis vanhurskas elää yhteydessä Vapahtajaansa eli hänen totuudellisen valkeutensa valossa, synnit paljastuvat, ja ihminen pyytää niitä anteeksi luottaen Jeesuksen itsensä ja Raamatun sanan lupaukseen syntien anteeksiantamuksesta. Jotta ihminen voi luottaa syntien anteeksiantamukseen, on Jumala lahjoittanut hänelle uskon. Tällä uskolla hän tarttuu evankeliumin sanomaan.
Ja heti 2. luku alkaa sanoin: ”Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien”. 1. Joh. 2: 1-2
Joten Johannekselle on selvää, että syntiä vielä tulee tehtyä. Mutta avainsana on siis että elää yhteydessä Jeesukseen ja katuu ja pyytää syntejään anteeksi ja uskoo sovituksen sanan.
”Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki”. 1. Joh. 3:19-20
Uskovan ihmisen sydän on herkistynyt huomaamaan itsessään syntejä. On ihanaa kun on oivaltanut, että Jumala kyllä tietää kaiken ja näkee koko elämämme. Ja että saa rauhoittaa sydämensä kun on pyytänyt synnit anteeksi, niitä ei tarvitse enää jäädä murehtimaan. Ei tietenkään poista sitä, että niiltä lähimmäisiltä tulee myös pyytää anteeksi, jos on rikkonut heitä vastaan.
”Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt”. 1. Joh. 3:9
Ymmärrän tämän jakeen 1. Joh. 5:18 valossa, johon ainakin v. 1938 käännös myös viittaa: ”Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha”.
Uskova siis kavahtaa syntiä ja hänellä soi heti hälytyskellot, jos hän on ryhtymässä johonkin väärään, pahaan ja valheelliseen. Tai ainakin pitäisi soida. Minulle tulee lisäksi mieleen Paavalin Room. 6:11sanat: ”Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa”. Ja vaikkapa myös Gal.5:25 ”Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme”.
En tiedä osasinko vastata kysymykseesi. Näin olen itse ymmärtänyt.
Vanhurskautus on Jumalan työ ihmisessä, joka sen sallii itsessään tapahtua. Jumalan työ on täydellinen ja täydellisyys ihmisessä on hänen uskoontullut, uudestisyntynyt iankaikkisuusosa. Liha, inhimillinen ei vanhurskaudu eikä muutu paremmaksi, vaan alistuu hengellemme jos se alistetaan. Lihalla ei ole mitään merkitystä Jumalan edessä työkohteena. Ihmisen työtoveruus Jumalan kanssa alkaa sallimalla Jumalan työ itsessään, koska Jumala ei ketään pelasta hänen tietämättään eikä jos ihminen ei halua. Meillä on täysi määräysvalta siihen, missä iankaikkisuuden vietämme.
Reijo, maailmassa on sittenkin mahti, jolle edes kaikkivaltias Jumala ei voi mitään: ihmisen ”täysi määräysvalta”. Ikävä looginen seuraus on se, että esimerkiksi vaikeasti vammaiset, psyykkisesti vakavasti sairaat, persoonallisuudeltaan erityisen epävakaat ja pienet lapset ovat kykenemättömiä vastaanottamaan pelastusta ja näin käytännössä Jumalan pelastavan työn ulottumattomissa.
Olet sisäistänyt esimerkillisellä tavalla Katolisen Kirkon Katekismuksen pykälät 1991, 1993 ja pykälän 1992 loppuosan. Toki pykälä 1987, alkuosa 1992:sta ja 1996 taitavat olla vielä esteenä täydelle yhteisymmärrykselle.
Marko,
Aivan ensin kommenttisi loppuun. Suotta liittoudut Riitan ”piruiluun”. Toivon, että luet seuraavan ja jotain siihen sanot, jos olet, vaikka, eri mieltä.
”Jumala ei voi mitään: ihmisen ”täysi määräysvalta””
Sanoit edellä, ettet ole eksegeetti. Koskeeko se jotenkin tätä kommentistani pätkäistyä, eli et lue edes hieman enemmän, mikä pätkäisyäsi selventäisi. Siispä se kuuluu:
”Ihmisen työtoveruus Jumalan kanssa alkaa sallimalla Jumalan työ itsessään, koska Jumala ei ketään pelasta hänen tietämättään eikä jos ihminen ei halua. Meillä on täysi määräysvalta siihen, missä iankaikkisuuden vietämme.”
Voi olla, että sinun “eksegeettittömyytesi” on estänyt sinua lukemasta tai sisäistämästä seuraavia perusteita, jotka Jumala on asettanut, koskien ihmisen tahtomista ja tekemistä. Pyydän, että jotenkin kuittaat lukeneesi tämän selontekoni:
Jumala loi ihmisen vapaasti tahtovaksi, lähes Jumal’olennoksi.
Tämä vapaa tahto oli luotu enkeleihinkin, joista osa “käytti ominaisuutaan” itseään vastaan. Tämä langennut enkeli oli vapaa konsultoimaan ensimmäistä ihmisparia. Loppu on historiaa.
Jokaiselle , jo Paratiisista lähtien kerrottiin mitkä on seuraamukset oman tahdon tiellä ja mitkä Jumalan neuvossa vaeltamisessa.
Jumala joutui hävittämään kaiken lihan maan päältä, arkissa matkustaneita lukuunottamatta. Jumalan omalle nimelleen ottama kansa joutui suureen tuhoon ennen Kanaaseen pääsyään. Tämä sama täydellinen herruus omaan pelastukseen nähden on käytössä ollut aina tähän päivään asti.
Jeesuksessa synti, ero Jumalasta on sovitettu ja sen sovituksen vastaanottamisesta on ollut kyse.
N. vuonna 33 syntyi ”Helluntaipäivän Herätyksen Kastajaliike”, joita helluntalaisiksikin kutsutaan. Myös on muita nimittelyjä ja kokoontumispaikkoja kuin helluntaiseurakunta, jopa “puun ja kuoren välissä”, millä tarkoitan esim. Suomessa Evlut kirkon uskoontulleita, muttei kastettuja.
Kaikki 21 kirkolliskokousta ovat muotoilleet perusteita tuhota tämä Helluntaipäivän Kastajaliike.
Tämä puun ja kuoren välissä kokoontuva ja toimiva uskoontulleitten joukko on tullut uskoon, mutta sen edellytykset piuhoitetaan lapsikasteeseen. Tästä syystä minunkin veljeyteni “lonksuttaa” Pekkavelin kanssa. Sinä ja Riitta, esimerkiksi, julistatte uskoontuloanne, mutta se tai uudestisyntyminen täytyy saada lapsikasteessa tapahtuneeksi. Ei lapsikaste haittaa eikä auta, mutta sille merkitystä etsiessänne päädytte Lutherin ristiriitaisuuksiin, jotka liian usein ovat RKK:n kanssa yhteneviä. Siksi Paavikin pari vuotta sitte sanoiTeemu Laajasalon delegaatiolle, että meidät yhdistää kaste. Siis sinua ja Riittaa ei minun kanssani yhdistä kaste. Uskon yhteyden kanssa on oltava kieli keskellä suuta. Se ei nyt enää ole onnistunut kuten ”katolisuuteeni” viittaus sen osoittaa. Pahempaa viittausta ja ”intentiota”on vaikea kuvitella, mitä minulle voisitte sanoa. Nuo RKK:n pykälät eivät mitenkään liity minuun.
Koska tästä tulee liian pitkä, niin kohtaan: “Ikävä looginen seuraus on se, että esimerkiksi vaikeasti vammaiset, psyykkisesti vakavasti sairaat, persoonallisuudeltaan erityisen epävakaat ja pienet lapset ovat kykenemättömiä vastaanottamaan pelastusta ja näin käytännössä Jumalan pelastavan työn ulottumattomissa.” kirjoita oman kommenttini. Tietysti voin laittaa sen sinulle yksityisestikin, jos laitat s-postitietosi, begra1@hotmail.com.
On iso harmi jos siirrytte keskenänne keskustelemaan. Sadat lukijat kuitenkin ovat seuranneet näitä keskusteluja. Käsittääkseni poraudutte aivan keskeisiin uskon kysymyksiin, jotka kiinnostaa hyvin monia. Olisi hyvä saada selvyyttä varsinkin tuohon väitteeseen, että uudestisyntymien tapahtuu kasteessa. En henkilökohtaisesti näe siitä mitään todisteita omassa, enkä muidenkaan uskon elämässä. Sen sijaan niissä, jotka ovat kokeneet uskoon tulon , on nuo merkit uudestisyntymisestä tulleet esiin. Olisiko Luther erehtynyt tuolla kohdalla? Sitä varmasti moni kyselee tosissaan. Jos nyt kätkeydytte keskinäiseen keskusteluun, niin tämä kysymys jää meille tavallisille tallaajille selvittämättä.
Yritän omasta puolestani pyrkiä jatkossa vetoamaan omaan kokemukseeni, enkä Lutheriin ja hänen teksteihinsä. Tietääkseni hänkin oli vain erehtyväinen ihminen. Silti uskon, ettei hänen kokemuksensa vanhurskaudesta ollut periaatteessa yhtään sen kummempi kuin omakaan. Lutherin teksteihin vetoaminen vie ajatuksen väkisin opillisiin erimielisyyksiin, mutta oma uskon kokemukseni on oma uskon kokemukseni ja jollakin voi olla toisenlainen. Sekin minun tulee ottaa huomioon. Vanhurskauden vaikutukset eivät sisimmässä kuitenkaan voi olla kovin erilaiset. Sama peruskaava siinä toteutuu jokaisen kohdalla.