Julkaisen tässä alustukseni Helsingin hiippakunnan synodaalikokokouksen kanavassa:
Luterilaisen uskon kulmakiviä on käsitys Raamatusta vaikuttavana Jumalan sanana. Kysymys on siis asiasta, jota pitäisi opettaa ja josta pitäisi saarnata. Kuitenkin asia tuntuu jotenkin vaikealta. Usein puhe Raamatusta Jumalan sanana tuntuu jotenkin vaivaannuttavalta. Pitäisikö papin olla huolissaan, jos tuntuu vaikealta puhua Raamatusta Jumalan sanana? Ei, siitä pitäisi olla huolissaan, jos se tuntuu helpolta! Kysymys on nimittäin hyvin monitasoisesta ongelmasta, johon vaikuttaa vuosisatainen dogmaattinen painolasti, kielen muutokset, Raamatun lukemisen väheneminen, uskonnollisen kulttuurin moninaistuminen vain muutamia mainitakseni. On syntynyt tilanne, että kuulija ymmärtää ilmauksella ’Jumalan sana’ aivan eri asiaa kuin puhuja. Joskus tämä ero on suorastaan viestin ymmärtämisen este.
Emme lue Raamattua, emmekä tunne sitä. Siksi yhä useammalta puuttuu kokemus Jumalan puhuttelusta Raamatussa. Näin puhe Raamatusta Jumalan sanana on irronnut Raamatun lukemisesta. Tämä näköala on kadonnut suuresta osasta suomalaista kulttuuria. Ikuiset kertomukset eivät enää välity sukupolvelta toiselle. Raamattu on Jumalan sana, on muuttunut teoreettiseksi oppilauselmaksi.
Raamatun tieteellisen tutkimuksen tapa on lukea Raamattua niin kuin mitä tahansa muuta antiikin kirjaa. Raamattu on kirja, joka kertoo ihmisistä, heidän elämästään, heidän käsityksestään maailmasta ja myös heidän käsityksistään tuonpuoleisuudesta ja Jumalasta. Kristitylle eksegeetille Raamattu on ihmisten todistusta Jumalasta ja Jumalan sanasta, sanan kaikissa merkityksissä.
Samaan aikaan kulttuuriimme on tullut vuolaana virtana amerikkalaisen fundamentalismin käsitys Raamatusta Jumalan sanana. Sen keskeisiä piirteitä ovat Raamatun erehtymättömyyden korostus. Tämän julistuksen vastapoolina on vapaa-ajattelijoiden kritiikki, jossa keskeistä ovat Raamatun virheet. Tästä seuraa, että julistus keskittyy Raamatun erehtymättömyyden puolustamiseen asioissa, joissa moderni tiede ja Raamatun kirjain ovat törmäyskurssilla. Kuulijalle tarjotaan valinta: kaikki tai ei mitään. Ylivoimainen enemmistö valitsee modernin tieteen maailman.
Kysymys ei ole vain Raamatun erehtymättömyyden puolustamisesta, vaan myös Raamatun käytöstä, jossa omaa teologista, poliittista tai kulttuurista agendaa ajetaan Raamatun lauseilla tai kertomuksilla. Tällä hetkellä päällimmäisenä on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman nopea muutos yhteiskunnassamme. Yhä useampi suomalainen pitää tätä muutosta oikeana ja hyvänä, täysin riippumatta siitä, mitä hän ajattelee miesparin tai naisparin kirkollisesta vihkimisestä. Kun Mika Niikko maalaa Sodoman kauheuksia Raamattu kädessä eduskunnassa, hän antaa samalla sisällön lauseelle: Raamattu on Jumalan sana. Suomalaisten suurta enemmistöä puistattaa helluntaisveljemme esiintyminen.
Tässä asetelmassa moni julistaja puhuu mieluummin Raamatusta ihmisten todistuksena Jumalasta, siis sanana Jumalasta, koska sen hyväksyvät useimmat kuulijat. Sen sijaan puhe Raamatusta Jumalan sanana liittyy helposti kuulijoiden mielessä sellaisiin hengellisiin virtauksiin, joista halutaan pysyä erossa.
Tapa, jolla Raamatusta puhutaan Jumalan sanana on ongelmallinen myös teologisista syistä. Jumalan sana lakina voi olla kutsua parannukseen. Silloin liitytään siihen lakiin, joka on tuttu jokaiselle ihmiselle luonnostaan. Tästä on kysymys silloin, kun yhteiskunnallisen vääryyden ja korruption kohdalla luetaan Amoksen sanoja: Voi teitä, jotka teette lainkäytöstä katkeraa koiruohoa ja jätätte heitteille oikeuden! Te vihaatte sitä, joka kaupunginportin kokouksessa vaatii oikeaa tuomiota, ja inhoatte sitä, joka kertoo totuuden. Te poljette tilattomia ja viette maanvuokrana heidän viljansa. Sen tähden teidän käy näin: Vaikka te rakennatte taloja hakatuista kivistä, ette saa asua niissä. Vaikka te istutatte ihania viinitarhoja, ette saa nauttia niiden viiniä. Sillä minä tiedän teidän rikostenne luvun ja syntienne määrän. Te sorratte syytöntä, te otatte lahjuksia ja syrjitte köyhiä oikeuspaikalla. Hyvää luterilaista käyttöä.
Paljon yleisempää on kuitenkin Raamatun kutsuminen Jumalan sanaksi osana vallankäyttöä. Kansanomaisesti tätä kutsutaan Raamatulla lyömiseksi. Siinä keskustelun toinen osapuoli perustelee oman kantansa Raamatulla ja määritellessään Raamatun Jumalan sanaksi itseasiassa väittää puhuvansa Jumalan äänellä. Kysymys on Jumalan nimissä esitetyistä vaatimuksista. Sinun on pidettävä totena epätieteellistä kuvaa maailmankaikkeudesta ja sen synnystä. Sinun on pidettävä totena väkivaltaista harmonisointi keskenään ristiriitaisten kertomusten välillä. Sinun on pidettävä totena Mika Niikon tulkintaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöitä. Kuitenkin tieto, järki ja omatunto haravat vastaan. Tällöin irrationaalinen laki on liitetty siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa. Nämä vaatimukset ovat luterilaisen teologian näkökulmasta laki, vaikka epäilemättä useimpien julistajien mielestä ne ovat evankeliumia. Tässä taas törmätään luterilaisen ja reformoidun teologian erilaisiin rakenteisiin. Lain ja evankeliumin suhde on erilainen ja ilmoituskäsitys on myös erilainen.
Abusus non tollit usum. Väärinkäyttö ei estä oikein käyttämistä. Silloin, kun evankeliumi, itse luettu tai toisen kertoma, avaa Kristusta ihmiselle, Raamattu on hänelle Jumalan sanaa. Eikä tämä rajoitu vain Uuden testamentin neljään ensimmäiseen kirjaan. Silloin kysymys on elävästä Jumalan sanasta. Ja laajemminkin: lohdutus murheessa, rohkaisu ahdistuksessa, toivo epätoivon keskellä, mutta myös Jumalan luomistyön ja johdatuksen näkeminen; kaikissa näissä on kysymys Raamatusta Jumalan sanana. Tähän sanaan pätee sitten Augustanan opetus: Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.
Ajattelen niin että Raamattu on Jumalan sanaa ennen kaikkea ollessaan sanaa Jumalan lihaksi tulleesta Sanasta, Jeesuksesta Kristuksesta ja pelastuksesta hänessä. Se voi olla yhtä aikaa erehtyvää ja vajavaista, omaan kulttuuriinsa sidottua ihmissanaa ja Jumalan elävää puhetta meille. Silloin Raamattu on sitä, miksi se on tarkoitettukin, vaikuttava Jumalan sana.
Meidän tehtävämme on antaa tämän vakaumuksen elää julistuksessa. Meidän haasteemme on miettiä, miten tämä voisi välittyä vääristymättömänä kuulijoille, joiden kieli on vieraantunut meidän kielestämme.
Nykyisin tulee ostettua paidat pääasiassa ulkomaisilta toimittajilta.
Sama koskee maallikkojen tamineita, Vaatekirpparien tarjonnasta ainakin kolme neljännestä taitaa olla naisten vermeitä.
hehhee, jopas oli otsikko. Mikä olisi sopiva vaihtoväli?
Mä ostan uuden papinpaidan noin kerran vuodessa ja vanhemmat menevät siinä vaiheessa arkisempaan käyttöön. Riittääkö? Mulla on nyt noin viisi erilaista papinpaitaa käytössä. Laatu niissä on vaihteleva ottaen huomioon varsin korkean hankintahinnan sinänsä vaatimattomalle vaatteelle.
Kaftaanin hankin 2001, kun mut vihittiin papiksi. Lienee positiivista, että on edelleen sopiva. 🙂
Miten mahtaa sujua tuo papinpaitojen kunnossapito nykyisin? Vuosikymmeniä papinpaitojen ja muunkin virkapuvuston huoltopuolella viettäneenä uskallan sanoa, että pesu- ja korjaustoimilla on vaikutuksensa kestoon. Lapsuudestani muistan isän taistelun liperien kiinnityksen kanssa. Äitini väittikin, että useimmat papit tarvitsevat vaimon selviytyäkseen papinkaulusvirityksen niskapuolesta. Itse papin emäntänä iloitsin sokeripalasta, josta siitäkin saatiin vitsejä irti. Nailoniset papinpaidat olivat kyllä helppohoitoisia, mutta käytössä hankalia. Ensimmäiset naispappien asut olivat tyylikkäitä, mutta eivät ehkä kovin mukavia, kuten olen silloisten siskojen puheista ymmärtänyt. Varmaankin on henkilökohtaisia eroja siinä, miten usein pukeudutaan papinpaitaan ja milloin sen tilalla on muu vaate. Pohjanmaalla mainittiin aikoinaan rovasti Yrjö Simojokea Suomen optimistisimmaksi papiksi. Hän kun kuulemma tilasi 90-vuotispäivänsä alla uuden papinpuvun, kaksilla housuilla.
Voiko Raamatusta puhua Jumalan sanana?
Kenen sanaa Raamattu blogistin mielestä on?
Voi Salme. Lue teksti uudestaan. Vastaus on siellä.
Kirkkomme katekismus opettaa selvästi, että Raamattu on Jumalan sanaa. Katekismuksen mukaan ”samoin kuin Kristuksessa myös Raamatussa inhimillinen ja jumalallinen ovat yhdistyneet toisiinsa. Raamatussa Jumala itse puhuu meille ihmisten kielellä”.
Uskomme mukaan Kristus ei ollut 50% Jumala ja 50% ihminen, vaan 100% Jumala ja 100% ihminen – ”erottamatta, muuttamatta, sekoittamatta”.
Raamattuun soveltaen tämä merkitsee sitä, että koko Raamattu on Jumalan ilmoitusta ja koko Raamattua on pidettävä inhimillisenä kirjana – ”erottamatta, muuttamatta, sekoittamatta”.
Jos Heikki Leppä (tai joku muu) tahtoo erottaa Raamatusta Jumalan sanana esim. ilmoituksen Kristuksesta ja ilmoituksen avioliitosta, silloin on kysyttävä, mikä on tuon kahden Raamatussa selvästi ilmoitetun asian erottamisen peruste.
”Musta tuntuu”? ”Tämä aika vaatii”? ”Mikaniikkojen raamatuntulkinta ahdistaa”? ”Kirkko menettää jäseniään (ja verotulojaan)”? ”Kristus on uskomme keskus – avioliitto ei, vaikka juuri Kristus sen vahvisti..”? Joku muu..?
Kirkon pappisvirkaan vihittynä ymmärrän tuskan, joka liittyy Raamatun opettamiseen ja lain ja evankeliumin julistamiseen. Kysyn kuitenkin: seuraako siitä, että Raamattu aiheuttaa meille kipua se, ettei Raamattua tarvitse ottaa vakavasti, jos järki sanoo jotain muuta?
Olen yli kolme vuosikymmentä kestäneen virkaurani aikana huomannut sen, että tuskaani Raamatun äärellä helpottaa se, että pitäydyn siinä, mitä Raamattu sanoo, mutta tuskaani lisää se, että kuvittelen olevani viisaampi kuin Jumala, joka on ilmoittanut itsensä ja tahtonsa Raamatussa.
Tämän mukaan siis myös Raamatun käännökset ovat 100 rpsentista Jumalan sanaa ja siis käännökset ovat 100 prosenttisesti jumallisina virheettömiä, mutta onko näin? Vai missä tämän 100 prosentisuuden logiikka menee?
Turtiainen kysyy: ”seuraako siitä, että Raamattu aiheuttaa meille kipua se, ettei Raamattua tarvitse ottaa vakavasti, jos järki sanoo jotain muuta?”
Mielestäni on erinomaisen hyvä, että ihmiset ovat historian saatossa uskaltaneet arvioida kriittisesti (järkeään käyttäen) sellaisia käytäntöjä, joita on perusteltu Raamatun selvällä sanalla, esimerkiksi vaikkapa orjuutta, naisten holhouksenalaisuutta, lasten ruumiillista kuritusta, noitavainoja, jne.
Järjenkäyttöä ovat monet kristityt tietenkin aina vastustaneet, esimerkiksi ne, joilla itsellään oli orjia. Myös jotkut orjat pitivät omaa tilannettaan Jumalan tahtona ja kestivät kuuliaisesti ruumiillista väkivaltaakin. Nyt vastustetaan järjenkäyttöä homoseksuaalisuuden yhteydessä.
”. Nyt vastustetaan järjenkäyttöä homoseksuaalisuuden yhteydessä.” Sari R-L
Avioliittoasiassa ei ole kysymys järjen puutteesta eikä homoseksuaalien syrjinnästä vaan siitä, että kaksi samaa sukupuolta olevaa (olivatpa heteroita tai homoseksuaaleja) eivät voi solmia avioliittoa siinä merkityksessä mitä avioliitolla tarkoitetaan. Tämä on erittäin järkeenkäypä asia.
”Avioliittoasiassa ei ole kysymys järjen puutteesta eikä homoseksuaalien syrjinnästä vaan siitä, että kaksi samaa sukupuolta olevaa (olivatpa heteroita tai homoseksuaaleja) eivät voi solmia avioliittoa siinä merkityksessä mitä avioliitolla tarkoitetaan. Tämä on erittäin järkeenkäypä asia.”
Se että sitä muumioitunutta avioliittomääritelyä päivitetään, se se juuri on sitä järjenkäyttöä Salme.
Raamatun inhimillistä ja jumalallista puolta ei voi järjellä erottaa: Jouni Turtiaisen mainitsema Khalkedonin kristologinen kaava sopii siihen erinomaisesti: muuttamatta, sekoittamatta, erottamatta, jakamatta.
Ja Raamatun jumallinen puoli on ymmärrettävissä ainoastaan Pyhän Hengen ylösvalaisemana, ts. uskon kautta.
Seppo Heinola: ”Tämän mukaan siis myös Raamatun käännökset ovat 100 rpsentista Jumalan sanaa ja siis käännökset ovat 100 prosenttisesti jumallisina virheettömiä, mutta onko näin? Vai missä tämän 100 prosentisuuden logiikka menee?”
Kyse ei ole kirjaimellisista käännöksistä (mitähän nekin olisivat?) tai biblisistisestä (kirjaimellisesta) tulkinnasta, vaan siitä sanomasta, jonka löydämme Raamatusta. Sen suhteen kaikki ekumeenisesti tunnustetut raamatunkäännökset ovat riittävän yksimielisiä (pois lukien esim. Jehovan todistajien ns. Uuden maailman käännös ja muut selvästi tendenssimäiset ja alkukieleen puutteellisesti perustuvat käännökset).
Heinolakin on ymmärtänyt Raamatun keskeisen viestin oikein, koska vastustaa sitä niin pontevasti vedoten milloin mihinkin Raamatusta löytämäänsä esoteeriseen (gematriseen) perusteeseen.
Heikki Leppä :”Ylivoimainen enemmistö valitsee modernin tieteen maailman.”
Niin omatkin nyt jo keski-ikää lähenevät jälkeläisemme valitsivat, mutta he eivät hylänneet käsitettä maailmankaikkeuden Luojasta. He ihmettelevät sitä viisauden määrää, joka pystyi luomaan edes yhden elävän solun. ”Maailma on täynnä ajatuksia, jotka vain odottavat ajatelluksi tulemistaan”.
Uskon todeksi vuoden 1948 kristinopin määritelmän: ”Pyhä Raamattu on Jumalan sana, jonka pyhät Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta.” Ymmärrykseni mukaan tämä ei tarkoita äärifundamentalistista näkemystä raamatusta Jumalan sanelemana, vaan sitä, että Pyhä Henki on inspiroinut sekä kirjoittajia että kaanonista päättäneitä ihmisiä. Pyhän Hengen inspiraatio ei ohita kirjoittajien persoonallisuutta eikä kirjoitusajankohdan kulttuurisia käsityksiä esim. luonnonilmiöistä tai historian tapahtumista, mutta se ohjaa tulkitsemaan asioita uskon näkökulmasta. Luterilaiseen identiteettiin kuuluu myös ajatus raamatusta sekä uskon että elämän (s.o.etiikan) ylimpänä ohjeena.
Entäpä oman aikamme raamatunkääntäjät, tutkijat ja tulkitsijat, eikö Henki enää ohjaa heitä?
Yrjö Sahama sanoittaa asioita niinkuin minäkin olen ne lapsuudestani saakka kirkon piirissä oppinut. Tämä nykyinen täälläkin joidenkin pappienkin antama tieto on melkoisessa ristiriidassa aiemmin opitun ja oikeana pidetyn kristillisyyden kanssa.
”Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät keiltä olet sen oppinut ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.” 2 Tim. 3:13-15
Martti Pentille: Käännnös sisältää väistämättä myös tulkintaa, koska kielet eivät sana sanalta vastaa toisiaan. Käännös on oikea, jos se välittää asiallisesti saman sanoman kuin alkuteksti, ja tämä voi toteutua myös epäuskoisen, mutta rehellisen kääntäjän käännöksessä. Tutkija ja tulkitsija tulkitsevat oman taustafilosofiansa pohjalta. Vain sellainen tulkinta on oikea, joka tehdään uskon näkökulmasta, ja uskon synnyttää Pyhä Henki. Raamatun erityisluonteen huomiotta jättäminen kertoo vain sen, miltä teksti näyttää epäuskon näkökulmasta. Tämänkin tiedostaminen on tarpeen, mutta kirkolliseen käyttöön tämä näkökulma ei sovi.
Sahama: ”jonka pyhät Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta.”
Kuka heistä on ”pyhiä Jumalan ihmisiä” tehnyt ja millä kompetenssilla?
”jonka pyhät Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta.”
Mitenkäs semmoisen ”Pyhän Hengen” vaikutuksen voi todentaa? Taitaa perustua pelkkään uskoon.
Kimmolle: En voi ottaa kunniaa siteeraamastani sanamuodosta, se on peräisin piispa Eino Sormusen kynästä. Oletan hänen tarkoittaneen, että Jumala on johdattanut pyhien kirjoitusten kirjoittajiksi tehtävään sopivia henkilöitä aina muinaisen Israelin nimettömistä oppineista ensimmäisen kristillisen vuosisadan nimeltä tunnettuihin apostoleihin saakka. Pyhän Hengen vaikutusta ei tietenkään voi todentaa millään naturalistisen maailmankuvan mukaisella menetelmällä, vaan se todellakin on pelkkään uskoon perustuva käsitys.
Raamattu ei sano yhtään mitään. Se on kokoelma meidän tavallisten ihmisten kirjoittamia kirjoituksia kunkin kirjoittajan omine mielipiteineen, käsityksineen, utopioineen, jne. Ei meistä ihmisistä kukaan kykene kirjoittamaan Jumalan sanaa. Kirjoituksista saisi Jumalan tukea minkälaiseen elämään tahansa vaikka toisen tappamiseen. Mielisairautta pitää Raamatun kirjoituksia Jumalan sanana.
Reino,
mikä on sinun uskontosi Pyhä Kirja?
Salme !
Minun uskoni ” Pyhä kirja ” perustuu Jeesuksen mahdollisimman todennäköisiin sanomiin , joka odottaa vielä kirjoittajaansa. Se tulee koskettamaan meitä kaikkia ihmisiä. Siinä perustana on lähimmäisen rakkaus tasapuolisine ihmisarvostuksineen meissä ihmisissä, joka on Jumalan henki. ” Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä ”.
Olen itse kirjoittanut tähän erään lähtökohta ajattelun ” Kristinuskon kirja ”.
Reino,
kiitos vastauksesta.
”Samaan aikaan kulttuuriimme on tullut vuolaana virtana amerikkalaisen fundamentalismin käsitys Raamatusta Jumalan sanana. Sen keskeisiä piirteitä ovat Raamatun erehtymättömyyden korostus. ”
Fundamentalismista alettiin Yhdysvalloissakin puhua vasta 1800-luvun lopulla, joten ei se sitä aiemmin ainakaan ole voinut Suomeen virrata. Sen sijaan käsitys Raamatusta erehtymättömänä Jumalan sanana sen sijaan kukoisti Suomessa (Ruotsi-Suomessa) viimeistään niin sanotun ortodoksian kulta-aikana 1500-luvun lopusta lähtien, ja sitä aiemminkin.
”Raamatun tieteellisen tutkimuksen tapa on lukea Raamattua niin kuin mitä tahansa muuta antiikin kirjaa. Raamattu on kirja, joka kertoo ihmisistä, heidän elämästään, heidän käsityksestään maailmasta ja myös heidän käsityksistään tuonpuoleisuudesta ja Jumalasta. Kristitylle eksegeetille Raamattu on ihmisten todistusta Jumalasta ja Jumalan sanasta, sanan kaikissa merkityksissä.”
Tässä Heikki tulee samalla kirjoittaneeksi auki tyypillisen modernin ajan historiallisen-kriittisen (UT:n) yliopistoeksegeetin ”uskontunnustuksen.”
Klassisen kristinuskon ja Raamatun oman ilmoituksen (autopistia) mukaan Raamattu on tulosta yliluonnollisesta inspiraatiosta (ks. 2. Piet. 1:21; 2. Tim. 3:16). Ja sellaisena sitäluonnollista tulisi lukea. Sen ovat kirjoittaa pyhät profeetat, evankelistat ja apostolit Pyhän Hengen inspiroimina.
Silloin kun Raamattua luetaan vain eräänä eräänä antiikin ajan kirjana, missä saman aikakauden ihmiset ovat julkituoneet uskonnollisia käsityksiään tietyssä uskonnollis-poliittisessa tilanteessa, ollaan auttamatta hakoteillä.
”Sen sijaan käsitys Raamatusta erehtymättömänä Jumalan sanana sen sijaan kukoisti Suomessa (Ruotsi-Suomessa) viimeistään niin sanotun ortodoksian kulta-aikana.” Noitavainotkin kukoistivat samoihin aikoihin. Mahtoiko asioilla olla yhteys?
Luterilaisen ortodoksian käsitys Raamatusta ei ole identtinen amerikkalaisen fundamentalismin käsityksen kanssa. Fraasit voivat olla samoja, mutta teologia, johon ne liittyvät, on toinen. Samoin lausumien sisältö.
Ei identtinen, mutta samansuuntainen.
Minusta Olaus Svebiliuksen katekismus määrittelee edelleen Raamatun osuvasti ja totuudenmukaisesti:
” Se on Jumalan Sana, jonka Pyhän Hengen vaikutuksesta ja ilmoituksesta profeetat, evankelistat ja apostolit ovat kirjoittaneet ja julistaneet meille opetukseksi, lohdutukseksi ja iankaikkiseksi autuudeksi.”
Itse asiassa tuo lainaus voi olla hyvinkin kaukana nykyfundamentalismista.
Joo, niin se taitaa olla. Nykyfundamentalismissa on sellaisia latteita , naivia ja pinnallisia piirteitä, jotka Svebiliuksen uskonkäsitykselle ovat/olivat vieraita.