Kotimaa-lehden uutisen mukaan Viron evankelis-luterilaisen kirkon konsistori on päättänyt lopettaa avioliittojen rekisteröimisen 1.1.2024 alkaen, jolloin Virossa tulee voimaan sukupuolineutraali avioliittolaki. Siitä alkaen kirkko siunaa vain miehen ja naisen välisen avioliiton. Mielenkiintoista on seurata, miten tilanne Virossa kehittyy.
Suomessa kirkolliskokous hankki selvityksen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta ja päätyi 17.5.2018 äänin 83–23 hylkäämään sitä koskeneen kirkolliskokousaloitteen. Sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan 1.3.2017, jonka jälkeen kirkko edelleen opettaa avioliitosta miehen ja naisen liittona, mutta tosiasiallisesti sallii myös samaa sukupuolta olevien vihkimisen.
Presidentti Paasikivi totesi aikanaan, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Kirkon kannalta ongelmallista on se, että jo perusasioista ollaan eri mieltä. Mitä on synti? Miten Raamattua on tulkittava? Onko avioliitto edelleenkin miehen ja naisen liitto, vai ei. Onko ihmisellä vapaa tahdonvalta itse ratkaista, mikä on hänen sukupuolensa?
En yritäkään tässä blogissa esittää lopullista ratkaisua näihin kysymyksiin. Lähdenkin siitä, että avioliiton rekisteröinti on maallisen vallan asia, joten miksi emme jätä sitä kokonaan maallisen vallan eli valtion tehtäväksi. Olisiko jo aika ryhtyä valmistelemaan vihkioikeudesta luopumista? Ajankohta olisi nyt sopiva, kun kirkko aloittaa kirkkokäsikirjan uudistamisen, jolloin joka tapauksessa joudutaan pohtimaan avioliittojen siunaamista koskevien kaavojen sisältö. Kirkkokäsikirjan sisältö on kokonaan kirkon omassa päätösvallassa.
Kristillisen uskon perusasioita ei kuitenkaan voida sivuuttaa. Rakastamme Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseämme. Taivaallisen Isämme edessä me kaikki olemme syntisiä. Syyllisiä en kuitenkaan nyt kaipaa vaan ratkaisuja.
Avioliitto on yhteiskunnallinen asia, ei uskonnollinen. Avioliittoon aikovien tulee rekisteröityä viranomaisen luona. Jos haluaa kirkon (ei Jumalan) siunauksen, menee sitten papin eteen sen saamaan. Jumalan siunaus ei ole sidottu kirkkoon.
Kun lähtee sutta pakoon, karhu tulee vastaan. Eli jos kirkko luopumalla vihkioikeudesta ja panostamalla avioliitttoon vihittyjen siunaamiseen, ajattelee pääsevänsä pakoon sateenkaariparien vihkimisestä esiintyviä kiistoja, se törmää erimielisyyksiin sateenkaariavioliittojen siunaamisesta.
Nimenomaan siunaaminen on minusta tärkeintä papin toimittamassa aviiliittoon vihkimiasessä, ei vihkimisen juridinen puoli, jossa pappi toimii viranomaistehtävässä.
Jorma Hentilä on kyllä oikeassa siinä, että vikimisoikeudesta luopuminen ei lopeta kiistelyä kirkon sisällä. Silti olen sitä mieltä, että sen jälkeen kun yhteiskunnallinen laki sallii myös samansukupuolisten avioliiton olisi johdonmukaista, että kaikki avioliitot solmittaisiin maallisen viranomaisen edessä, jolloin ainakaan naimisiin pääsy ei aiheuttaisi omantunnon ongelmia kirkon toiminnassa. Useassa Euroopan maassa, myös entisen länsiblokin piirissä, on käytössä pakollinen siviilivikiminen. Jos näin olisi myös meillä jäisi kirkolle par emmin tilaa pohtia, miten voidaan seurakuntalaisten toiveisiin vastat kirkon jumalanpalveluelämän puitteissa. On nimittäin syytä painottaa sitä, että erilaiset siunaustoimitukset ovat osa kirkon jumalanpalveluselämää. Kyselen mielessäni voitaisiinko esim. yhdistää avioliiton siunaaminen kodin siunaamiseen. Tämä voisi ehkä olla kompromissi, johon vastakkaiset leirit voisivat tyytyä.
Varmasti käsiohjeen mukaan mentäisiin kodin ja samansukupuolisen konsensuksen hyväksytysti suorittaneille Siunausta katsoen.
Miten omantunnonaran papin Siunaus, tulisiko siunatuksi pelkästään kodin seinät, ja pari lapsineen jäisi ulkopuolelle.
Kirkolliskolliskokous saisi tuumata rasismikeskusteluun liittyen myös kirkkomme Nimen vaihtamista Evankeliseksi Kirkoksi.
Nythän kirkkomme on kyvytön keskusteluun ottamaan kantaa Lutherin historiasta johtuen.
Lutherhan oli suora rasisti ja Ihmisvihaaja yhtä kansanosaa katsoen.
Kuten Yrjö Sahama kirjoittaa, läntisen Euroopan maissa on yleistä, että avioliitto vihitään siviiliviranomaisissa. Näin on myös Saksassa, jossa se tapahtuu meikäläistä henkikirjoittajaa vastaavassa viranomaisessa (Standesamt). Kirkoilla on sitten omat aviopareja koskevat toimitukset.
Saksan evankelisilla kirkoilla on kirkollinen vihkitoimitus. Useimmissa evankelisissa maakirkoissa vihkitoimitus koskee myös sateenkaariavioliittoja.
Saksan katolisessa kirkossa on päätetty sateenkaariavioliittojen siunaamisesta – Vatikaanin jyrkästä vastustuksesta huolimatta. Yksittäiset papit ovat jo vuosia siunannet sateenkaariavioliittoja, ja parina vuonna on toukokuulle nimetty erityinen päivä, jolloin papit ovat kutsuneet sateenkaaripareja siunattavaksi.
Kiitos kommenteista. Tuo kiista avioliiton siunaamisesta oli tiedossani, mutta kyllä siihenkin ratkaisu keksitään, kunhan on tahtoa ratkaista asia. Olisinkin pitkälti samoilla linjoilla Yrjö Sahaman kanssa. Joka tapauksessa siunaamisessa on kysymys uskonnon harjoittamisesta ja kirkkokäsikirjan sisällöstä, jolloin ratkaisu on kirkon omissa käsissä eikä esimerkiksi tasa-arvolakia sovelleta.
”…ratkaisu on kirkon omissa käsissä…”
Niinhän se on myös päätettäessä, keitä kirkko avioliitoon vihkii. Kirkolliskokouksella on täysi valta päättää asiasta.
Jorma Hentilä avaa nyt tätä vanhaa väitettä siitä, että kirkolliskokous voi päättää, keitä kirkko avioliittoon vihkii. Sellaista päätöstä ei tarvita, koska kirkon virallinen avioliittokäsitys on selvä ilman kirkolliskokouksen päätöstäkin. Sen esimerkiksi KHO totesi ratkaisussaan 2020:97 seuraavasti: ”Kirkon avioliittokäsitys on ennen avioliittolain muutosta ja muutoksen voimaantulon jälkeen sama, eli avioliitto on miehen ja naisen välinen.”
Ongelma on siinä, että osa kirkon papistosta ei noudata tätä kirkon virallista kantaa, ja suurin osa piispoista antaa tämän tapahtua seuraamuksitta, jolloin syntyy juuri tuo ristiriita, kirkko opettaa yhtä ja tekee toisin. Näin myös emerita professori Helander ennakoi kirkolliskokoukselle aiheesta antamassaan selvityksessä.
Risto Tuori, ei KHO:n ratkaisu vie kirkolliskokoukselta päätösvaltaa. Sen vallassa on tarkistaa kirkon avioliittokäsitystä.
Hannu Paavola kirjoitti jossain, ettei kirkko koskaan luovu mistään. Tuo periaate varmaankin pitää paikkansa tässäkin asiassa. Joten turha haikailla Viron mallia. Siellä kirkon rooli on toinen.
Niin,
Kuten Jorma Hentilä toteaa, siunaus on keskeinen, ei niinkään juridinen puoli. Ylen haastattelussa piispa Jukka Keskitalo, jos oikein ymmärsin, on kallistumassa Norjan mallin mukaiseen avioliittokäsitykseen. Kaikki kompromissit ovat kuitenkin vain taipumista sateenkaari-ideologian edessä ja Raamatun yksiselitteisen totuuden hylkäämistä.
Paitsi, että
ei ole tosielämässä olemassa mitään ”sateenkaari-ideologiaa”. Se on propagandistinen iskusana, jolla poliittinen laita/äärioikeisto ja uskonnolliset äärisuunnat ratsastavat. Niinpä esimerkiksi Puolan edellisissä presidentinvaaleissa presidentti Duda käytti sitä herkeämättä tavoitellesaan toista kautta.
Blogini peruslähtökohta on siinä, että kirkon avioliittokäsitystä ei muuteta. Toisaalta kokonaan emme pysty sulkemaan silmiämme siltä tosiasialta, että Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2022 lopussa Suomessa oli 4 323 sellaista saman sukupuolen parin perhettä, jossa puolisot olivat joko avioliitossa, rekisteröidyssä parisuhteessa tai sellaisessa avoliitossa, jossa puolisoilla oli yhteisiä lapsia (biologinen äiti ja vahvistettu äiti). Kirkon on siten pakko tulla jotenkin toimeen myös sateenkaariparien kanssa.
Tuo Jukka Keskitalon haastattelu Ylen sivustolla 29.6.2023 sisältää hiukan toivoa siitä, että tähän vihkimiskysymykseen olisi valmisteilla ratkaisu. Haastattelu löytyy täältä: https://yle.fi/a/74-20038776. Onko ratkaisu siinä, että kirjoitetaan sateenkaaripareille erilainen vihkikaava kuin eri sukupuolta oleville pareille? Vai onko se vain v. 1986 kirkolliskokousponnen kaltainen lupa papille kieltäytyä vihkimästä sateenkaariparia? Miten uusi kaava sovitetaan kirkon nykyiseen avioliittokäsitykseen?
Norjan malli on yksi mahdollisuus, vaikka siinäkin on ongelmansa. Seurasin vuosien ajan lähinnä kirkon ja NRK:n sivuilta prosessia, joka johti ko. malliin. Stortinget hyväksyi avioliittolain muutoksen 2009.
Norjan kirkko ajautui vuosien kiistelyn jälkeen pattitilanteeseen vuoden 2014 kirkolliskokouksessa. Se hylkäsi sekä sateenkaariparien vihkimistä koskevan esityksen että entisen käytännön voimassa pitämistä tarkoittavan esityksen. Piispainkokous tarttui asiaan ratkaisun löytämiseksi. Tuossa vaiheessa jo enemmistö piispoista oli sateenkaariparien vhkimisen kannalla.
Piispat valmistelivat esityksen, joka tarkoittaa kahden avioliittokäsityksen rinnakkaiseloa kirkossa ja sateenkaariparien vihkimistä avioliittoon. Papeilla tai muilla seurakunnan työntekijöillä ei ole velvollisuutta edesauttaa sateenkaariparien vihkimistä. Seurakunnan jäsenellä on kuitenkin oikeus tulla vihityksi omassa kirkossaan, ja seurakunta vastaa siitä, että näin voi tapahtua.
Kirkolliskokous hyväksyi piispainkokouksen valmisteleman esityksen selvin numeroin 2016.
Kirkollako kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä? – Siitä sitten seuraa, että,…. Evlut-kirkolla voi olla kaksi rinnakkaista käsitystä kasteesta tai kaksi rinnakkaista ehtoolliskäsitystä. Tai kaksi rinnakkaista käsitystä syntiinlankeemuksesta. Lankeemus on tapahtunut, tai sitä ei ole tapahtunut. Tai jos lankeemus on tapahtunut se suinkaan koske kaikkea, jne… Pappi voi sitten näistä valita sen mikä hänen omaantuntoonsa parhaiten sopii. Teologisesti on aivan mahdoton yhtälö, mikäli kirkolla on /olisi kaksi rinnakkaista käsitystä aivan keskeisistä asioista.
Kosti, lisää viisastelua, kiitos!
Miksi sateenkaariliitojen siunaaminen olisi yhtään sen ihmeellisempi askel kuin naispappeuden salliminen? Kumpaakin voidaan halutessaan pitää raamatullisesti arveluttavana linjauksena, mutta vain toinen häiritsee nykyään. Miksi?
En ole nähnyt keskustelua siitä, että mihin perustuu kirkon nuiva suhtautuminen siihen, ketä vihitään ja ketä ei.
Vastaukseksi ei riitä se, että se on tapakulttuuriin liittyvä vanha perinnäissääntö.
Minä väitän, että se perustuu lasten hankkimiseen ja synnyttämiseen, joka ei ole mikään elämänleikki, vaan joskus hyvinkin raskas ja vastuullinen elämäntehtävä heille, jotka lapsia hankkivat.
Ja ne parit, jotka vain leikkivät parisuhdetta, rakkausvetoomuksillaan on katsottu ikäänkuin vapaamatkustajiksi, ja se tapa, joka on luotu juuri kunnioittamaan sitä vastuuta jonka pariskunta ottaa uusien kansalaisten synnyttäjinä, elättäjinä ja kasvattajina, halutaan ikäänkuin mitätöidä ja ryhdytään puhumaan sorrosta ja epätasa-arvosta, vaikka juuri kertomaani taustaa vasten, nykyvaatimukset synnyttävät epä-arvoa.
Vaikka en olekkaan millään tavalla kirkollinen, ihan muista syistä, niin ymmärrän kirkon kielteisen asenteen juuri kertomastani syystä. Ymmärtäneekö kirkko itse, ei ole ainakaan puhunut asiasta tältä kantilta. Sorrosta ei siis ole kysymys vaan miehen ja naisen välisen avioliiton raskaasta taakasta ihmiskunnan säilyttämiseksi. Sitä voi melkein sanoa pyhäksi tehtäväksi.
Sitähän ei Tarja enää oikein uskalla sanoa, koska pelkästään sen sanomisesta voi saada kovan rangaistuksen. Ei edes sitä että Raamattu aivan selkeästi kieltää tiettyjä asioita. Se mitä Raamattu kieltää sanotaan synniksi. Siispä kirkon ei ole hyvä ryhtyä synnin tekemistä siunaamaan. Tosin kirkko ei kyllä muutenkaan ole pitänyt tiukasti tästä periaatteesta kiinni. Joten en ihmettele sitä, että asianlaita kuulostaa nyt oudolle.
Kommenttisi on hyvin moukkamainen ja loukkaava niitä pareja kohtaan, jotka ovat vuosia tai vuosikymmeniä ”leikkineet parisuhdetta”. Toivottavasti ymmärrät, että kukaan näistä pareista ei halua mitätöidä muiden parisuhteita. Sen sijaan sinä pyrit typerillä kirjoituksillasi mitätöimään heidän parisuhteitaan.
Miksi sitten Luoja loi ihmisiä, jotka eivät joko voi koskea naiseen, tai eivät voi koskea mieheen niin, että syntyisi uutta elämää. Ja jotka kuitenkin haluavat perheen ja pitävät lapsista. Se onkin vaikea kysymys.
Itse olen sitä mieltä, että tuskin Luoja tarkoitti, että heistä tulee yleisiä vika-ja vihauhreja, joita päin kaikki voivat sylkeä ja kiviä heittää ja tuntea siten itsensä ylemmiksi ja paremmiksi. Jotka näin auttavat niitä heteroita, joita vaivaa alemmuuden ja syntisyyden tunteet.
Ehkä Luoja halusi kertoa, että katso ihmistä, Ecce Homo , ihmetelkää, kaikki ei ole itsestään selvää ja siloista tarvitaan myös heitä, jotka ovat erilaisia, joilla on erilainen elämäntehtävä ja tarpeet, ja kuinka paljon heillä on annettavaa omina itsenään ja niine lahjoineen, joita he ovat saaneet.
Nuoriso on vähän ulalla tämän asian kanssa, kun kaksi erilaista näkökulmaa hyväksytään. Eikä ole mitään väliä kumman valitsee. Voidaan siis hyväksyä jotain mikä oikeasti on ankarasti kiellettyä Raamatussa. Jos tässä kohdin voi valita, niin miksi ei kaikissa muissa?