Vapaassa maassa sanan ja kokoontumisen vapaus koskee myös pappeja ja sotilaita. Olennainen ero on kuitenkin sillä, mitä he lausuvat virkansa puolesta ja mitä yksityishenkilöinä. Kun valtiomme palkkalistoilla oleva sotilas pukee univormun päälle, on kaikki mitä hän puhuu, arvioitavissa kansakuntamme sotilaan puheena. Siviilipuvussa asia on jossain määrin toinen. Vastaava pätee kirkkomme pappeihin silloin kun he käyttävät papinpaitaa.
Kaikissa viroissa, saati kaikissa työpaikoissa ei käytetä virkapukua. Silti on eroa sillä, mitä lausutaan työroolissa ja mitä yksityishenkilönä. Työroolissaan henkilö edustaa työnantajaansa myös silloin kun kyse ei ole työajasta. Esimerkiksi kolumni, joka kirjoitetaan virka- tai työstatuksella ei saa olla suoraan työnantajan edustamien arvojen vastainen.
Esimerkiksi peruskoulujemme opettajat eivät käytä virkapukuja. Oppitunneilla heidän on noudatettava opetussuunnitelmaa. Oppituntien ulkopuolella tätä velvoitetta ei ole. Siltikään he eivät saa käyttäytyä opettajalle sopimattomalla tavalla eivätkä edistää opetussuunnitelman vastaisia oppeja. Näinhän asia on pappienkin kohdalla. Ei heidänkään velvollisuutensa opettaa, kuten kirkko opettaa, rajoitu saarnastuoliin tai rippikouluun, vaan on voimassa aina ja erityisesti silloin kun päällä on papinpaita. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että kirkkomme pappien keskuudessa tämä lojaliteettivelvoite on viime aikoina hämärtynyt.
Asia on, kuten Mikkelin piispan Seppo Häkkinen kertoo. Papille kuuluu sananvapaus, mutta papin on työelämän yleisperiaatteiden mukaisesti muistettava lojaalius työnantajalleen. Erityisesti silloin kun pappi esiintyy virkansa edustajana, hänen tulee arvioida, ovatko hänen sanomisensa ristiriidassa työnantajan kanssa.
Asia johon piispa Häkkinen otti kantaa, liittyi avioliitokysymykseen. Kirkkomme pappisvirassa olevien on virkansa puolessa sitouduttava kirkon avioliittokantaan. Tämän kannan kirkkohallituksen kansliapäällikkö on virkansa puolesta välittänyt maamme eduskunnalle. Yksittäisillä papeilla on asiasta yksityishenkilöinä sananvapaus ja oikeus olla toista mieltä. Parempi kuitenkin, että he käyttävät tätä vapauttaan ilman papinpaitaa.
Kommentojille yhteisesti muistuttaisin, ettei blogikirjoitukseni kyse viime kädessä ole siitä, mitä mieltä papit ovat esimerkiksi avioliittolaista, vaan siitä onko heillä lupa virkansa edustajina edistää kirkkomme sisäistä hajoamista.
Esimerkiksi kommenteissa mainitun videon papit peukuttivat virkansa tunnuksissa ja erään papin osalta kirkkokäsikirjan kanssa muutosta asialle johon kirkollamme on jo vahvistettu yksiseliteinen kanta.
Jos videosta olisi selkeämmin käynyt esiin, että henkilöt ovat asialla yksityshenkilöinä, eivätkä virkansa puolesta, niin hajaannusvaikutelmä olisi jäänyt huomattavasti vaimeammaksi.
Pitää katsoa kokonaisuutta. Ei asia ole viimekädessä mitenkään erilainen verrattuna LHPK:n syntyyn tai esikoislestadoilaisten keskuudessa käynnissä olevaan hankkeeseen. Jos asiaan ei puututa ajoissa, on hajaannuskulku väistämätön.
Mielestäni papit esiintyvät videolla nimenomaan pappeina eivätkä yksityishenkilöinä. Mielestäni heidän tarkoituksenaan on viestiä, että kirkossa on paljon pappeja (tutkimusten mukaan jopa puolet papeista) jotka kannattavat tasa-arvoista avioliittolakia.
Jukka on mielestäni siinä oikeassa, että tämä keskustelu ei koske papin roolia yksityishenkilönä vaan nimenomaan sitä, että voiko pappi evankelis-luterilaisen kirkon pappina julkisesti kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia ja/tai samaa sukupuolta olevien parien kirkollista siunaamista (riippumatta parisuhteen nimestä).
Arkkipiispa Kari Mäkinen on julkisuudessa arkkipiispanvaalin yhteydessä todennut, että hän haluaisi kirkon siunaavan samaa sukupuolta olevia pareja. Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola, että hän kannattaa kansalaisaloitteella ajettavaa avioliittolain muutosta.
Koska kirkon johto omalla esimerkillään viestii, että tällaisten mielipiteiden esittäminen on kirkossa sallittua nimenomaan pappina tai piispana, pidän epärealistisena, että Jukan peräänkuuluttamaa suiden tukkimista lähdettäisiin kirkon toimielimissä (tuomiokapituli) vaatimaan yksittäisille papeille.
Kaiken todistusaineiston valossa kirkon johto on tällaiselle toiminnalle antanut siunauksensa eikä aseta rangaistuksia työntekijöille, jotka haluavat parantaa seksuaalivähemmistöjen asemaa joko yhteiskunnassa tai kirkossa. Mielestäni tämä viesti on aika selkeä.
Lukijoille tiedoksi: Poistan tästä ketjusta kommentit, jotka käsittelevät Kotimaa24 blogeissa mahdollisesti aiemmin esiintynyttä nimimerkkikirjoitelua. Asia ei liity blogikirjoitukseni aiheeseen.
Jusu Vihervaara
”Jukka on mielestäni siinä oikeassa, että tämä keskustelu ei koske papin roolia yksityishenkilönä vaan nimenomaan sitä, että voiko pappi evankelis-luterilaisen kirkon pappina julkisesti kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia ja/tai samaa sukupuolta olevien parien kirkollista siunaamista (riippumatta parisuhteen nimestä).”
Yhtä tavalla tämä keskustelu koskee myös sitä, voiko kirkkomme papisvirassa oleva pappi virkaroolissaan esimerkiksi väittää, että kirkkomme naispuolisen papin toimittama ehtoollinen olisi pelkkää leipää ja viiniä. taikka esimerkiksi saarnastuolin ulkopuolella, papinpaidassa ilmoittaa, ettei usko Kristuksen neitseelliseen syntymään.
Minä luulen, että tuomiokapituli ottaa erikseen kantaa jokaisen papin kohdalla siihen, mikä on sopivaa ja mikä ei ole sopivaa.
Homokysymyksessä näyttää, että piispojen keskuudessa ei ole yksimielisyyttä asiasta, joten kirkossa sallitaan mielipiteenvapaus asiassa ja esimerkiksi ”homoavioliittojen lobbaamista” ei pidetä vääränä toimintana.
Sen sijaan muistelen, että pappi poistettiin taannoin rippileiriltä kun hän oli opettanut siellä homoseksuaalisuuden olevan syntiä. Muistaakseni asiassa katsottiin, että tuollainen tuomitseva opetus ei ollut sopivaa rippikouluikäisille nuorille vaikka pappi sinänsä saakin omassa vakaumuksessaan pitää homoilemista syntinä.
Naispappeuden osalta yhteistyöstä kieltäytymistä ei ole hyväksytty vaan se on johtanut jopa pappisoikeuden poistamiseen. Olettaisin, että myöskään naispapin jakaman ehtoollisen mitätöimistä pelkäksi viiniksi ja leiväksi tuskin katsottaisiin kovin positiivisesti.
Neitseellisestä syntymästä ja sen tärkeydestä evankelis-luterilaiselle kirkolle en muista tuomiokapitulien antamia ”annakkotapauksia”.
Ennen kuin naispappeus hyväksyttiin, naispappeus oli kirkon virallisen kannan vastaista. Jos papit eivät olisi saaneet käydä siitäkään keskustelua (lojaalisuudesta kirkon virallista näkemystä kohtaan), sitä ei varmastikaan olisi hyväksytty.
Kirkon johto on jo vuosien ajan näyttänyt vihreää valoa keskustelulle homoseksuaalisuudesta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteista. Keskustelua on suorastaan toivottu. Nyt kun papit esittävät näkemyksiään, eli keskustelevat, sitä ei kuitenkaan sallittaisi.
Onko toivottu ”keskustelu” sitä, että kaikki papit – yhdellä yksimielisellä suulla – lausuvat että ”me vastustamme tasa-arvoista avioliittolakia”?
Tuo mitä Sari viimeisessä kappaleessaan sanoo, olisi varmasti konservatiivin märkä uni. Valitettavasti – vai pitäisikö sanoa onneksi – se ei ole tätä päivää.
Sari Roman-Lagerspetz
Keskustelu kirkossa naispappeudesta (vuodesta 1958) ja suhtautumisesta homoseksuaalisiin parisuhteisiin (vuodesta 2002) on ollut laillista ja luvallista muun muassa siksi, että ne ovat olleet kirkolliskokouksen julkiselle keskustelulle avaamia asioita. Meillä ei ole paavia eikä kollegiota, jotka ex cathedra lausuisivat sitovia kantoja, vaan kirkollinen keskustelu on avointa ja toivottua. Päätöksenteko tapahtuu julksien keskustelun pohjalta. Homoseksuaalien osalta keskustelua pohjusti jo 1970-luvulla myös Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisema teos: Martti Lindqvist & Jouko Sihvo, Homoseksuaalisuus ja kirkko. Katsaus uusimpaan tutkimukseen ja keskusteluun. Kirkon tutkimuskeskus 1975; Keskustelua ei ole kielletty eikä vaiennettu vaan päinvastoin toivottu ja käyty.
On sitten toinen kysymys, kuinka viisasta on lähteä pappeina toimimaan aktiivisesti yhteiskunnallisten tavoitteiden ajamiseksi. Yleensä se ei ole ollut kirkolle kunniaksi pitemmän aikavälin jälkeen tarkasteltuna. Mainioiksi esimerkeiksi kelpaavat vaikkapa oikeistosuuntauksiin ja sotapropagandaan hurahtaneet papit itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä ja sisällissodassa. Jokainen toimii tietenkin oman harkintansa varassa.
Teemu Kakkuri,
Pappien harjoittama eettinen/yhteiskunnallinen keskustelu on siis mielestäsi sallittua mutta ei kuitenkaan viisasta… ja syy on mielestäsi se, että jotkut papit hurahtivat sotapropagandaan sisällissodassa.
Mielestäni joidenkin pappien hurahtaminen epäviisaasti sotapropagandaan ei ole perustelu sille, että papit (tai muutkaan ihmiset) eivät saisi osallistua julkiseen eettiseen keskusteluun.
Onko sekään viisasta että papit (tai me muutkaan) jätämme julkisten eettisten puheenvuorojen lausumisen ”auktoriteeteille” eli esimerkiksi vaikkapa kirkkohallitukselle, piispoille ynnä muille.
Toimivatko kirkon auktoriteetit viisaasti esim. silloin kun ne 1960-70 luvuilla vastustivat homoseksuaalisuuden poistamista sairausluokituksesta ja homosuhteiden poistamista rikoslaista. Tai silloin kun kirkko virallisesti vastusti lakia rekisteröidyistä parisuhteista vuonna 1999.
Pieni korjaus äskeiseen kommenttiini:
Homoseksuaalisuus poistui sairausluokituksesta vasta vuonna 1981. Tällöin kirkko vastusti tätä uudistusta lausunnossaan, sillä perusteella, että se on sekä sairaus että synti.
Kun homoseksuaalisuus poistui rikoslaista vuonna 1971, kirkko vastusti tätäkin uudistusta.
Ovatko asiat siis välttämättä turvallisissa ja viisaissa käsissä jos papit jättävät (julkisten) eettisten ja yhteiskunnallisten lausuntojen ja näkemysten antamisen virallisen kirkon käsiin?
Kirjoitinko jotenkin epäselvästi?
En pidä siitä, että sanalla ”siis” johdatellaan suuhuni sanoja, joita en lausunut. Kirjoitin, että ”on sitten toinen kysymys, kuinka viisasta on lähteä pappeina toimimaan aktiivisesti yhteiskunnallisten tavoitteiden ajamiseksi.” En tiedä, onko se tarpeellista ja viisasta koko kirkoltakaan. Minä luotan kansalaisten oikeustajuun, järjenkäyttöön ja etikkaan. Ihmiset osaavat ajatella järjellän ja toimia sydämellään ilman pappejakin, joilla yleensä on hyvin vähän annettavaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kirkon ei tarvitse olla mikään lausuntolinko, ei edes niiden Sarin mainitsemien auktoriteettien.
Jatkan vielä. Lähti kesken.
Sari kysyy: ”Ovatko asiat siis välttämättä turvallisissa ja viisaissa käsissä jos papit jättävät (julkisten) eettisten ja yhteiskunnallisten lausuntojen ja näkemysten antamisen virallisen kirkon käsiin?”
Minun mielestäni asiat ovat turvallisissa ja viisaissa käsissä, kun papit luottavat kansalaisten kykyyn säätää lakeja ja vetää eettisiä linjauksia.
Sari laajentaa:: ”… papit (tai me muutkaan) … ” Kirjoitin papeista, en teistä muista. Papeista kai tämä blogi kertoo.
Ettei jäisi sellainen vaikutelma, että kysymys on vain homojen oikeuksien vastustamisesta, totean etten pidä viisaana muihinkaan poliittisiin kysymyksiin hurahtamista. Sen enempää konservatiivisiin kuin liberaaleihin. Oli sitten kysymys aborttilääkärien omantunnonvapaudesta, pakkoruotsista, Palestiinan tunnustamisesta tai Talvivaaran kaivoksesta.
Kakkuri: ”Minä luotan kansalaisten oikeustajuun, järjenkäyttöön ja etikkaan. Ihmiset osaavat ajatella järjellän ja toimia sydämellään ilman pappejakin,”
Harvoin, jos koskaan olen ollut Kakkurin kanssa samaa mieltä. Tästä olen.
Korjaus edelliseen. Tuosta ”etikasta” nyt en ole ihan varma, mutta kansalaisten etiikkaan kyllä luotan ilman että papit siihen kantaansa kertovat.
Teemu Kakkuri,
sanot että pappien olisi viisasta jättää yhteiskunnallisten asioiden ajaminen kansalaisille ja luottaa heidän arvostelukyykyynsä päättää asioista.
Olet itse pappi ja olit kuntavaaliehdokkaana vuonna 2012.
Kuntavaalikoneessa (julkisessa) ilmoitit olevasi ”jokseenkin eri mieltä” sellaisen väitteen kanssa että samaa sukupuolta olevien parien pitäisi saada oikeus perheen ulkopuoliseen adoptioon. Kirjotiit tämän kysymyksen oheen itse vapaamuotoisesti myös, että nykyinen lainsäädäntö on riittävä, ja mainitsit jotain myös lapsen edusta.
Miksi et itse jätä yhteiskunnallisten eettisten asioiden ajamista kansalaisille.
Kiitos tarkasta huomaamisesta. Syksyllä 2012 olin yksityinen elinkeinonharjoittaja eli yrittäjä. Tein omalla toiminimellä tutkimus- ja julkaisutoimintaa. En pitänyt itseäni pappina, enkä uskonut toimivani enää koskaan pappina, mutta toisin kävi. Ja olen tyytyväinen.
Mutta ei tässä kaikki. Olen viimeisen vuoden aikana alkanut suhtautua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen eri lailla kuin aiemmin. Olen niin sanotusti kääntänyt takkia tai tehnyt parannuksen, jos niin halutaan sanoa. Enää en pidä aktiivista poliittista vaikuttamista viisaana niillekään papeille, jotka eivät toimi kirkon virassa vaan siviilissä.
Harkinta on tietenkin jokaisen papin henkilökohtainen asia.
Teemu Kakkuri,
Selität omaa osallistumistasi yhteiskunnalliseen politiikkaan kaksi vuotta sitten sillä, että et pitänyt itseäsi pappina kaksi vuotta sitten vuonna 2012. Olit tällöin mukana Keskustan poliittisessa toiminnassa ja mm. kuntavaaliehdokkaana, ja kerroit julkisesti näkemyksiäsi mm. samaa sukupuolta olevien parien adoptiomahdollisuudesta, johon otit kielteisen kannan.
(Sinä kuitenkin olit pappi kaksi vuotta sitten vaikka et pitänytkään itseäsi pappina.) Olet muistaakseni myös sanonut täällä jo aikaisemmissa keskusteluissa, että pappi on pappi 7/24-periaatteella eli koko ajan, vai muistanko väärin?
Kun sanot, että pappien on epäviisasta osallistua yhteiskunnallisten asioiden ajamiseen, vaan ne pitäisi jättää kansalaisille, niin tarkoitatko että papit eivät ole kansalaisia?
Omasta mielestäni on selvää, että papit ovat paitsi pappeja myös kansalaisia. Yhteiskunnallisessa politiikassa päätetään asioista (muun muassa laeista) jotka koskevat myös pappeja. Papit ovat ihmisinä myös seksuaalisia olentoja (näin ajatellaan ainakin luterilaisuudessa vaikkakaan ei ehkä samalla tavalla Room.kat.kirkossa). Papit ovat heteroita ja homoja jne. ja heillä on parisuhteita. Näitä asioita koskeva lainsäädäntö koskee olennaisesti siis myös heitä. Mielestäni on selvää, että ihmiset (joita papitkin ovat) osallistuvat itseään koskevaan päätöksentekoon.
Papeilla on kansalaisina myös äänioikeus ja siis jo äänestäessään papit ottavat osaa yhteiskunnallisten asioiden ajamiseen.
Sari
On syytä pitää erillään ne aisiat, joihin papit ottavat kantaa, koska ovat pappeja, niistä asioista, joihin papeilla on oikeus ottaa kantaa, vaikka ovat pappeja.
Kommeiteissa aiemmin esiin nostetussa videokampanjassa tämä ero on hämärtynyt.
Sari Roman-Lagerspetz alkaa lähestyä jo henkilökohtaisuuksiin menemistä, jota Kotimaan tasokkaassa some-keskustelussa on syytä välttää. Viimeisimmässä siivouksessa puhuttiin ’iholle tulemisesta’.
Kuten kirjoitin, olen tässä ja monessa muussakin asiassa pyrkinyt ajattelemaan asioita aina uudelleen. Suosittelen sitä muillekin.
Vaalikonekyselyssä vastaukseni lienee ollut ”jokseenkin eri mieltä”, ei jyrkän kielteinen. Asiat eivät ole mustavalkoisia, ei adoptiokysymyskään. Vaalikoneissa kysytään mielipidettä asioihin, joihin ei ole asiantuntemusta.
Hei Teemu Kakkuri,
sanot tuolla vaalikoneessa v. 2012, ihan itse kirjoittaen myös erillisen vapaamuotoisen vastauksen kysymykseen ”Pitäisikö homo-ja lesboparien saada oikeus perheen ulkopuoliseen adoptioon`?” että ”Nykyinen lainsäädäntö on riittävä. Adoptio ei ole parien oikeus vaan järjestely lapsen parhaaksi”.
En muuten ymmärrä miten olen kommenteissani ”mennyt henkilökohtaisuuksiin” tai ”tullut iholle”.
Jukka Kivimäki,
en ymmärrä erotteluasi.
Tässä tulee nyt sellainen kuva pappeudesta, joka on kummallisella tavalla erillään ihmisyydestä, ruumiillisuudesta, seksuaalisuudesta, sellaisesta jaetusta ihmisyydestä (kaikkien ihmisten kanssa), johon kuuluu myös eettinen ja moraalinen yhteiskunnallinen harkinta.
Sari Roman-Lagerspetz näkee jostain syystä tarpeelliseksi toistaa, mitä olen syksyllä 2012 vastannut vaalikoneeseen. En oikein ymmärrä, miksi sillä on merkitystä. Ehkä tarkoitus on inttää sitä vastaan, kun sanoin, etten ollut jyrkän kielteinen. tai sitten jostain muusta syystä, en tiedä enkä ymmärrä.
Olisikohan jo aika päättää tämä jokseenkin hedelmätön keskustelu. Ihmiset vaan ovat asioista eri mieltä.
Nyt minullakin alkaa olla sellainen tunne, että tässä aika aggressiivisesti ja melko tarpeettomasti penätään Teemu Kakkurin tekemisiä ja sanomisia useamman vuoden takaa. Alkaa maistumaan ikävästi ristikuulustelulta.
Sanon tämän silti vaikka olenkin aika paljon eri mieltä Jukan blogin kanssa siitä, etteikö pappi saisi sanoa mielipidettään esimerkiksi tästä avioliittoasiasta. Jukan blogi puolestaan maistuu yritykseltä sensuroida epämieluisia mielipiteitä eikä sekään maistu kovin hyvältä.
Sari Roman-Lagerspetzin kommentit menevät tosiaan iholle. Teemu Kakkuri sanoi, että oli vuonna 2012 toista mieltä pappien yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kuin nyt. Sellaista sattuu, etenkin jos on taipumus ajatella asioita.
Papin pitäisi aina olla kaikkien seurakuntalaisten pappi, näkyvät yhteiskunnalliset kannanotot eivät tähän oikein hyvin istu.
En pitänyt tästä pappien ”avioliittovideosta.” Jos joku pappis-tai muu ryhmä keksii tehdä ”homostelu on syntiä-videon”, en pitäisi siitäkään. Papin toki pitää palavasti julistaa, mutta ainoastaan kirkon sanomaa.
Jusun pohdinnasta on hyvä jatkaa.
Ajatellaanpa, että papit ottaisivat voimakkaasti kantaa avioliittolain uudistamishanketta vastaan. Liperit liuhuen marssisivat eduskuntatalon rappusilla ja vaatisivat homoilta nykyistenkin oikeuksien poistamista. Menettäisivätkö he silloin jotain pappeutensa arvosta ja mahdollisuuksistaan toimia koko seurakunnan pappeina? Minusta menettäisivät. Haluaisitko pyytää tällaista pappia kastamaan lapsesi tai siunaamaan hautaan vanhempasi? Entä sellainen pappi, joka saarnaa vihervasemmistoa vastaan? Menettääkö hän heti kättelyssä mahdollisuutensa viedä evankeliumia kotiin, jossa äänestetään vihreää ja vasenta? Minusta menettää. Tai pappi, joka kuluttaa voimansa julistaessaan markkinavoimia vastaan. Mitä annettavaa hänellä on osakemeklarin lapsen kasteella? Minä ainakin toivon olevani sellainen pappi, joka on tervetullut niin kommunistin kuin porvarin, niin homon kuin punaniskankin kotiin.
Kun omassa ajassamme yhteiskunnalliset virtaukset lyövät voimakkaasti toisiaan vastaan, olisi minusta hyvä, jos kirkko pysyisi puolueettomana maaperänä, jossa niin persu kuin maahanmuuttaja voisivat sytyttää yhdessä vierekkäin kynttilänsä ja iloita siitä, että Kristuksessa jäävät poliittiset vastakkaisuudet taka-alalle.
Jukan alkuperäinen blogi käsitteli mielestäni asiaa enemmän siltä näkökulmalta onko papilla ”juridinen” oikeus tuoda pappina esille mielipiteitä, jotka eivät vastaa kirkon nykyistä tunnustusta tai joiden voidaan tulkita olevan sen kanssa ristiriidassa. Olin eri mieltä siitä, onko aiheellista peräänkuuluttaa turpien tukkimista pykäliin vetoamalla. Seuraava aste olisi varmaan tuomiokapitulilla uhkailemalla.
Nyt Teemu nostaa esille sen, onko sopivaa tuoda esille yhteiskunnallisia mielipiteitä. Nyt siirrytään insinöörimäisten pykälien seuraamisesta siihen, mikä on papin aseman ja roolin kannalta sopimatonta toimintaa vaikka se lain ja pykälien valossa olisikin laillista. Teemun argumentti on myös enemmän tilannetajuun liittyvä kuin Jukan ajatus tavallaan pakottaa johonkin mielipiteeseen tai estää eriävän mielipiteen sanominen.
Ymmärrän täysin Teemun pointin ja mielestäni hänen esittämänsä perustelu on järkevä. Ja kuten Teemu sanoo, jokaisen tarvitsee omalla kohdallaan harkita oma lähestymistapansa. Ymmärrän myös sen, että jotkut papit nimenomaan haluavat yhteiskunnallisen keskustelun takia liputtaa selkeästi jotain kantaa. Se on tavallaan valinta sekin. Erilainen valinta kuin Teemun valitsema lähestymistapa.
Tähän ehkä sopisi loppuun Mozilla organisaation perustajan ja hyvin lyhytaikaisen toimitusjohtajan kohtalo. Brendan Eich erehtyi vuosia sitten lahjoittamaan 1000 dollaria homoavioliittoja vastustavaan kampanjaan. Kun hänet alkuvuodesta valittiin perustamansa yrityksen toimitusjohtajaksi, hän joutui luottamuspulan takia eroamaan viikossa, koska työntekijät ja yrityksen asiakkaat ja sidosryhmät eivät hyväksyneet hänen toimintaansa koskien Californian homoavioliittokiistelyä lähes 10 vuotta sitten.
Joissain rooleissa voi olla syytä välttää kannanottoja. Tai ainakin sellaisia kannanottoja, jotka jäävät väärälle puolelle historiaa. Brendan Eich maksoi aika kovan hinnan siitä, että veikkasi väärää hevosta.
Jusu
En missään vaihessa ole ehdottanut kirkkomme pappisvirassa olevien henkilöiden sananvapausta rajoitettavan, vaan kiinnitin huomiota politikointiin tukeutuen pappisviran arvovaltaan.
http://yle.fi/uutiset/tasa-arvoisen_avioliittolain_kasittelyyn_tarvitaan_lisaaikaa/7624365
Lakiesityksen etenemisen aikataulu.
Jos ymmärsin oikein, eduskunta äänestää lakivaliokunnan lausunnon ja siihen jätetyn eriävän mielipiteen välillä 27.11. Jos lakivaliokunnan lausunto voittaa äänestyksen, lakimuutosta ei synny tämän eduskunnan aikana ja asian käsittely on päättynyt.
Mikäli eriävä mielipide voittaa äänestyksen, se tarkoittaa sitä, että eduskunta haluaa lakimuutoksen tehdä ja tällöin lopullinen äänestys asiasta on todennäköisesti ensi vuoden puolella sen jälkeen kun suuri valiokunta on lausunut kantansa.
Jos eduskunta nyt äänestää aloitteen puolesta, sen läpi meneminen lopullisessa äänestyksessä on kovin todennäköistä.
”Sekä valiokunnan mietinnön että siihen liittyvän vastalauseen teknisiä ja sisällöllisiä yksityiskohtia pitää vielä hioa, kertoo valiokuntaneuvos Marja Tuokila.”
Kuten jo aiemmin toisaalla ilmaisin, viilaan on siis tartuttu molemmin puolin. Tämä kielii, ettei aloite tule menemään läpi ainakaan täsmälleen kansalaisaloitteessa esitetyn näköisenä.
Arvaukseni on että eduskunta äänestää käytännössä parisuhdelain kehittämisen ja lakien yhdistämisen väliltä jättäen jotain sensitiivisyyttä parisuhteen sukupuolijakautumalle.
Jos ajatellaan asiaa siten, että parisuhdelakien erot ovat seuraavat:
(1) heteroparin yhteinen sukunimi ilmainen, homoparille noin 100 euroa
(2) vain heteropari voi ottaa väliviivalla olevan yhdistelmäsukunimen
(3) kuka tahansa hetero tai homo voi hakea adoptiota yksin, mutta yhdessä adoptiota voi hakea vain heteropari
Kahdella ensimmäisellä ei ole käytännössä mitään merkitystä ja viimeksi mainittu liittyy mielestäni enemmän adoptiolainsäädäntöön kuin sinänsä avioliittoon. Käsittääkseni homoparin toinen osapuoli voi sisäisen adoption kautta adoptoida puolisonsa adoptiolapsen, koska laki sisäisestä adoptiosta ei mielestäni edellytä, että adoptoitavan lapsen tarvitsee olla biologinen lapsi.
Nuo lakien erot ovat käytännössä marginaaliset ja ainakaan oman elämäni kannalta eroilla ei ole mitään merkitystä. Ainoa, mikä tässä merkitsee on parisuhteesta käytettävä nimi.
Minusta meillä ei ole suurta tarvetta ”kehittää homoparien juridisia oikeuksia”, koska oikeudet ovat käytännössä samat. Sen sijaan meillä on tarve keskustella siitä, halutaanko parisuhteet jatkossakin jakaa kahteen luokkaan kutsumalla toisia parisuhteita avioliitoiksi ja toisia parisuhteita rekisteröidyiksi parisuhteiksi.
Itse edustan sitä kantaa, että tästä segregaatiosta voidaan luopua ja yhteiskunnan näkökulmasta kaikkia parisuhteita voidaan kutsua avioliitoiksi. Se vähentää byrokratiaa ja lisää ihmisten ja perheiden yhdenvertaisuuden kokemusta.
Mitä sitten tulee Jukan mainitsemaan viilaamiseen, pidän positiivisena, että valiokunnan lausunnossa tai vähintään siihen kuuluvassa eriävässä mielipiteessä korjataan lakialoitteessa olleet lakitekniset puutteet. Sitä varten valiokunta on olemassa.
Sen sijaan en oleta, että viilaan tarttuisi mitään sellaista, jolla on varsinaisesti mitään merkitystä käytännössä tai että ehdotuksesta otettaisiin pois jotain sellaista, mitä kansalaisaloitteen tekijät olisivat erityisesti halunneet siinä olevan.
Kansalaisaloitteenhan ei tarvitse olla lakimuotoinen. Se laskettakoon aloitteen tekijöiden ansioksi, että he olivat onnistuneet tekemään lakimuotoisen luonnoksen, joka vain pienellä viilauksella sopisi suoraan lakikirjaan lisättäväksi sikäli kun poliittinen tahto löytyy.
Jusu: ”Itse edustan sitä kantaa, että tästä segregaatiosta voidaan luopua ja yhteiskunnan näkökulmasta kaikkia parisuhteita voidaan kutsua avioliitoiksi. Se vähentää byrokratiaa ja lisää ihmisten ja perheiden yhdenvertaisuuden kokemusta.”
Jos tuossa tuli ilmaistua mitä avioliitto mielestäsi perimmältään on ja mitä varten se on, kaipa asian voi noin nähdä. Ja jos ajattelee että kyse on vain siitä miksi parisuhdetta virallisesti kutsutaan.
Kuten todettua, varsinaisista eroista ”tasa-arvossa” tai ”yhdenvertaisessa kohtelussa” ei edes ole. Mutta kokemus on. Ja tuntemuksia ja mielikuvia on, jonka perusteella avioliitto mielletään jotenkin ”kadehdittavaksi” asiaksi. Mutta nämä ovat kaikki päänsisäisiä juttuja, tunnekokemuksia ja mielleyhtymiä. Ei mitään konkreettista.
Avioliitosta on vuosituhansien vakaan aseman säilyttämisen jälkeen tullut vain ihmisten ”tasa-arvo -kokemuksen” lisääjä.
Kaikkien perheiden oikeuksista, tukemisesta ja turvaamisesta tulee huolehtia. Ja pitäisi huolehtia myös lapsen oikeudesta tuntea biologiset vanhempansa.
Mutta huolestuttavasti ollaan menossa siihen suuntaan että sateenkaariperheiden lapset menettävät oikeuden ja kontaktin siihen biologiseen vanhempaan joka elää perheen ulkopuolella, ja jota eivät ehkä koskaan tule tuntemaan.
Ja miten luontevasti, jopa itsestäänselvästi, liitetään avioliittoon se ”lasten saaminen”. Edelleenkö ”tasa-arvon kokemuksen” vuoksi? Että täytyy olla oikeus ”perustaa perhe”, tavalla tai toisella?
Näin asia ilmaistiin Aamulehdessä kun siinä julkaistiin mielipidekirjoitus lakivaliokunnan äänestyksestä lainmuutosta vastaan. Että se oli ”tappio tasa-arvolle” kun kaikilla pitäisi olla oikeus perheeseen, ”tarvittaessa adoption kautta”. Ja tällä tarkoitettiin aikuisten oikeuksia.
Aluksi homot itse vaativat rekisteröityä parisuhdetta. Mutta se ei riittänyt. Riittääkö nyt se, että saadaan oikeus siihen ilmaiseen yhteiseen sukunimeen? (Joka adoptioasioita lähemmin voidaan liittää parisuhteeseen sinänsä)
Vai aletaanko (vahvemmin) vaatia oikeutta omiin lapsiin, siltä pohjalta että ollaan ”avioliitossa” ja ”naimisissa”?
Nyt on jo puhuttu lesboparien ”lapsettomuushoidoista”. Ylipäätään kansalaisaloitteen edustajien puhe ”oikeudesta perheeseen” kuulostaa aika pelottavalta. Tarkoitettaessa perheen perustamista, ei sitä että lapsia elää jo sateenkaariperheissä.
Uusi laki ”Äitiyden vahvistamisesta” tuntuu jo sulkevan isän pois, merkityksettömänä ja ”ylimääräisenä”
Ollaanko avioliittolain kautta viemässä asiaa siihen, että sateenkaariperheisiin täytyy saada hankkia niitä lapsia. Kun heteroparitkin hankkivat… Tämä pitäisi sanoa suoraan, jos asia on näin ja päämäärä ja pyrkimys on tämä.
Parisuhdelakia laadittaessa ei sanottu suoraan että tavoite on avioliittolain muuttaminen. Luvattiin että siihen ei puututa.
Sukunimilain suhteen olen sitä mieltä, että lähtökohtaisesti naisen tulisi ottaa vanhaan tapaan miehen sukunimi. Ja tämä olisi ainoa ilmainen vaihtoehto heteropareille. Ja kuten olen sanonut, heteroparien oikeuksia tulisi kaventaa esim. helpon eroamisen suhteen. Ja avioliittoon palauttaa sen vastuun kantamiselle painottuva perusmerkitys.
Mainittakoon vielä se, että byrokratiaa en lakimuutoksen todellakaan usko vähentävän.
minä: ”Ollaanko avioliittolain kautta viemässä asiaa siihen, että sateenkaariperheisiin täytyy saada hankkia niitä lapsia. Kun heteroparitkin hankkivat… Tämä pitäisi sanoa suoraan, jos asia on näin ja päämäärä ja pyrkimys on tämä.”
Tämähän on sinänsä jo todellisuutta. Mutta halutaanko avioliittoa ikäänkuin lasten hankkimisen ”oikeuttajaksi” kun ollaan ”naimisissa”?
Adoptioasia pitäisi käsitellä täysin erikseen. Ei sen pidäkään tulla kuin manulle illallinen avioliitto-oikeuden mukana.
Mitä tavoiteltavia oikeuksia jää? Kaikista merkityksellisin taitaa olla se ”kokemus” yhdenvertaisuudesta… Ja sen vuoksi koko rumba. Joka tullaan käymään kokonaan uudestaan toisten vähemmistöjen kohdalla.
Sari,
En lähde nyt keskusteluun siitä, mitä avioliitto kullekin merkitsee. Sinun tai minun henkilökohtaisella näkemyksellä ei ole kokonaisuuden kannalta merkitystä.
Se ei myöskään ole tämän blogin aihe.
Minä en ole tottunut ajattelemaan kirkkoa työnantajaksi enkä itsestäni, että olen kirkossa töissä. Enkä aio tottuakaan, ja toivon ettei toimistani koskaan paistaisi, että olisin kirkossa vain töissä. Työnantaja on tietenkin paikallinen seurakunta ja sillä on työoikeudellisia velvollisuuksia ja oikeuksia. Mutta se on sivuseikka. Minut on kastettu kirkon uskoon, pappislupauksessani (joka oli siihen aikaan vala) olen sitoutunut kirkon uskoon ja joka viikko lausun sen muutaman kerran ääneenkin. Vartun, kypsyn, kasvan, elän ja kuolen kirkossani ja sen mukana.
Sellainen ajatus, että kannattaisin tai vastustaisin jotain lakialoitetta, tuntuu täysin käsittämättömältä ja vieraalta. Jos jotain pitää julkisesti kannattaa, niin olkoon se ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa.
Teemu Kakkuri,
sanot että ”sellainen ajatus, että kannattaisin tai vastustaisin jotain lakialoitetta tuntuu täysin käsittämättömältä ja vieraalta”.
Sanoit myös aiemmin tässä ketjussa, että et pidä viisaana sitä, että papit ajavat aktiivisesti yhteiskunnallisia tavoitteita.
Nämä ovat erikoisia kantoja ihmiseltä, joka on itse pappi, ja on itse ollut Keskustan kunnallisvaaliehdokkaana, kaksi vuotta sitten vuonna 2012.
Poliitikkojen työ on aika paljon sitä, että ajetaan yhteiskunnallisia tavoitteita.
(Pieni yksityiskohta noista kuntavaaleista joissa olit ehdokkaana v. 2012: Kerroit tuolloin julkisessa vaalikoneessa että olet ”jokseenkin eri mieltä” sellaisen väitteen kanssa, että samaa sukupuolta olevilla pareilla pitäisi olla oikeus perheen ulkopuoliseen adoptioon. Kirjoitit tämän vaalikonekysymyksen osioon vapaamuotoisesti itse myös että pidät nykyistä lainsäädäntöä riittävänä, ja jotain siihen suuntaan että adoptiossa pitäisi toteutua lapsen etu.)
Jaha, tänne pitää vastailla kahteen kertaan samaan uteluun. No, itsehän kommentoin kaksi kertaa jokseenkin saman asian.
Olen toiminut keskustapuolueessa yli kaksikymmentä vuotta. Kunnallispolitiikassa, piiritasolla, puolueen kirkkopoliittisessa toimikunnassa ja erään kansanedustajan tukiryhmän puheenjohtajana. Vaalikoneista löytyisi varmaan monista muistakin vaaleista kannanottoja moniin muihinkin kysymyksiin. Vaalikoneet kun ovat sellaisia. Puoluetoimintaan olen katsonut mahdolliseksi osallistua siksi, etten ollut koskaan toiminut minkään seurakunnan pappina vaan siviilitehtävissä.
Kun yllättäen lähdinkin pappisuralle, tilanne muuttui täysin. Puolue- ja muukin poliittinen aktiivisuus sai jäädä siihen. Seurakunnan paimenen pitää edustaa vain seurakuntaa ja sen Herraa. Näin olin ajatellut aiemminkin. Kansalaisilla on ihan riittävästi järkeä, sydäntä ja viisautta yhteiskunnallisten asioiden hoitamiseen ilman pappien myötävaikutusta..
Ajatteluni muuttui vähitellen myös ’siviilipappien’ suhteen. Vihkimys on saanut ajattelussani isomman sijan kuin aiemmin. Enää en varmaan osallistuisi yhteiskunnallisiin asioihin, vaikka palaisinkin takaisin siviilimieheksi. papiksi vihitty on pappi, työskenteli missä tahansa.
Teemu Kakkuri,
Olit pappi jo osallistuessasi aktiivisesti yhteiskunnallisten asioiden ajamiseen Keskustan kuntavaaliehdokkaana.
Sanot, että pappien ei pitäisi osallistua yhteiskunnalliseen politiikkaan vaan ne pitäisi jättää kansalaisille. Ilmeisesti papit eivät mielestäsi ole kansalaisia. Tämä on mielestäni outo kanta. Kyllä papit ovat Suomen kansalaisia siinä missä muutkin. Suomen kansalaisia koskeva lainsäädäntö (esim. avioliittolainsäädäntö) koskee myös heitä.
Äänestätkö Teemu, enää valtiollisissa vaaleissakaan? Sekin on osallistumista kansalaisena yhteiskunnallisten asioiden ajamiseen. Äänestävä ihminen tunnustaa konkreettisesti toimivansa ja vaikuttavansa kansalaisena yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
Jaakko Eleniukselta tuli kerran luennolla eräs opiskelija kysymään, onko assistentti uudestisyntynyt. Elenius vastasi kysyen, haluatko nähdä myös napani.
Tämä anekdootti palasi mieleeni tässä Sari Roman-Lagerspetzin tentissä. Olen kommentoinut, että on eri asia, onko pappien viisasta osallistua aktiivisesti yhteiskunnallisten tavoitteiden ajamiseen. Kysymykset, onko pappi kansalainen ja käytänkö äänioikeuttani menevät hieman saivartelun puolelle. Parempaa vastausta minulta ei saa, vaikka roskapussinikin tutkittaisiin.
Teemu Kakkuri,
Olen osallistunut keskusteluun johon sinäkin olet aktiivisesti ja kriittisesti osallistunut.
Kysymykseni ja pohdintani pappien kansalaisuudesta, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja äänestämisestä nousivat sinun kommenttiesi pohjalta. Esitit, että pappien tulisi jättää yhteiskunnallisten tavoitteiden ajaminen ”kansalaisille”.
Sellainen keskustelu, jossa kerrataan toisen kommentteja ja syynätään niitä kuin piru Raamattua, ei yleensä vie keskustelua eteenpäin. Hyvässä keskustelussa oppii uutta ja ajattelu edistyy. Huonossa keskustelussa intetään ja syynätään haluamatta ymmärtää toista.
En etsi nyt tarkkaa sanamuotoa, miten sanoin yhteiskunnallisen keskustelun jättämisestä kansalaisille, mutta koetan sanoa nyt suurin piirtein, mitä tarkoitan.
1. Ajatukseni ei ehkä niinkään ole se, pitäisikö keskustelu jättää kansalaisille, vaan että sen voi jättää kansalaisille. Papistolla ei ole mitään erityistä osaamista ja taivaallista valaistusta asioihin, jotka kuuluvat yhteiskunnalliseen elämään. Ihmiset osaavat ilman kirkkoakin tehdä eettisiä ja moraalisia linjauksia.
2. Kirkon ja valtion on syytä kunnioittaa toistensa työnjakoa ja reviiriä. Kansalaisilla on riittävästi järkeä ja moraalista arviointikykyä laatia hyviä lakeja ilman kirkon puuttumista. Vastaavasti valtion ei tule harjoittaa uskontoa eikä säätää, mitä kirkko opettaa Jumalasta ja evankeliumista. Minun ajattelussani pappi sitoutuu vihkimyksessään kirkkoon. Se, että olen itse osallistunut vaaleihin, herättäköön tässä yhteydessä aivan vapaasti hilpeyttä.
3. Monet poliittiset kysymykset jakavat voimakkaasti mielipiteitä. Papilla voi olla suuri houkutus osallistua näyttävästi kiistakysymyksiin. On hyvä miettiä, kuinka viisasta se on. Ja nyt en sano mutkat suoristaen, että pappien ei saa tai ei pidä, vaan että on hyvä miettiä, kuinka viisasta se on. Toivon, ettei minua kohta siteerata väärin.
4. Julkisen keskustelun yksi tarkoitus on vaikuttaa mielipiteisiin. Mielestäni henkisesti elossa olevan ihmisen tunnistaa siitä, että hän seuratessaan keskustelua testaa omaa ajatteluaan ja antaa uusien näkökulmien tarvittaessa vaikuttaa. Keskustelussa pitäisi tutustua itselleen vieraisiin mielipiteisiin ja hankkia valmiuksia ajatella asioita uudelleen. Omalta kohdaltani tiedän, ettei henkinen elämäni jämähtänyt syksyllä 2012 ja toivon, ettei se jämähdä nytkään vuonna 2014 tai 2024, Deo volente. Siksi jonkin vaalikoneen kaivelusta ole kohdallani paljonkaan hyötyä. Saatan toki olla samaa mieltä kuin silloin, mutta toivottavasti en pysähtynyt.
Teemu Kakkuri,
puhut niinkuin papit eivät olisi kansalaisia ollenkaan. Elävätkö papit yhteiskunnallisen todellisuuden/kansalaisuuden ulkopuolella? Vaikka papeilla ei olekaan mitään ”taivaallista” erityisosaamista eettisissä kysymyksissä (tässä olen kanssasi aivan samaa mieltä!!) niin ovathan he kuitenkin ihmisiä, joita eettiset kysymykset koskettavat aivan kuten kaikkia muitakin. Ihmisinä he ovat myös kansalaisia ja kaikki mikä koskee kansalaisia koskee heitä itseäänkin. Seksuaalisina olentoina seksuaalisuutta säätelevä lainsäädäntö koskee heitä itseään ja heidän läheisiään. Miksi olisi epäviisasta että he osallistuvat aktiivisesti itseään, läheisiään ja kanssaihmisiään koskevaan päätöksentekoon esim. kannattamalla lainsäädäntöhankkeita?
Toki on tärkeää että papit (kuten kaikki muutkin ihmiset) pyrkivät toimimaan viisaasti kannattaessaan lainsäädäntöhankkeita.
Onko mielestäsi epäviisasta myös se, jos kirkko tai yksittäiset papit puhuvat sellaisen yhteiskunnallisen lainsäädännön puolesta jolla pyritään parantamaan vaikkapa köyhien asemaa?
Nyt täytyy sanoa kuten nuoret ”Ei hyvää päivää !”. Sari oletko noussut eilen ja tänään väärällä jalalla sängystä ylös? Alkaa kuulostamaan siltä, että purat jostain muusta syystä syntynyttä pahaa mieltäsi Teemuun.
Ihan jo naurattaa kommenttejasi lukiessa.
Toivottavasti huominen päivä on helpompi.
Nähdäkseni tämäkään kysymys ei ole mustavalkoinen joko-tai-kysymys ilman värisävyjä. Pappi on kansalainen ja seksuaalinen ihminen, siitä ei varmaan ole kysymys. Hän saa äänestää ja kannattaa erilaisia hankkeita, siitäkään ei ole kysymys. Ei tarvitse mennä tässä suhteessa ääripäähän. Kyseenalaistan sen, onko viisasta lähteä aktiivisesti toimimaan yhteiskunnallisten tavoitteiden ajamiseksi. En edes sano, että se on epäviisasta, mutta sitä sietää harkita, onko se viisasta.
Historiassa on tietenkin myös esimerkkejä hyvistä papeista hyvällä asialla.
Papiksi ei pakoteta. Jokainen kirkon vihkimyksen ottava harkitsee, mitä se hänen kohdallaan merkitsee. Minulle sopii mainiosti, että yhtenä kirkon palvelijana sitoudun siihen, mitä yhdessä päätetään ja yhdessä lausutaan.
Köyhyys ja syrjäytyminen eivät ole aiheita, jotka olisivat jotenkin monopolisoituneet kirkolle. Kirkon historia kertoo pikemminkin, että maallisilla päättäjillä on usein ollut kirkon edustajia parempi käsitys sosiaalipoliittisista ongelmista ja ratkaisuista niihin. Sosiaalinen omatunto on toiminut paremmin eduskunnassa kuin kirkolliskokouksessa. Kirkko on usein ollut rikkaiden asialla. Kristittyä ihmistä toivoakseni motivoi köyhyyden poistamiseen myös hänen uskonsa, mutta sen ei tarvitse johtaa toimimaan kirkossa vaan kansalaisina politiikassa.
Ääni kovenee kun kannatus vähenee.
Em. oli siis Salmen kommentiin, ja viittasi siihen, että Tulkaa Kaikki-liikkeen sivuilla mainostetuista ehdokkaista pääsi vaaleissa läpi 184, kun vastaava luku vuonna 2010 oli 239.
Pudotus oli siis dramaattinen.
Jukka kyselee ”voiko pappi?”. Minusta näyttää siltä, että pappi voi vallan mainiosti kannattaa ja kertoa kannattavansa tasa-arvoista avioliittolakia. Laillisesti homma on päivänselvä. Opillisesti joku saattaa sen kyseenalaistaa, mutta kun enemmistö papistostakin kannattaa, mitä väliä? Mitään seuraamuksia työsuhteelleen pappien ei tässä asiassa tarvitse pelätä.
Työntekijän lojaliteettivelvoitetta on esitetty perusteeksi rajoittaa ”kirkon kannan vastaisten” mielipiteiden ilmaisemista. Jälleen: opillisesti tämä voi olla pätevä argumentti, mutta käytännössä sillä ei ole merkitystä. Laillisesti kirkko ei voi työnantajana edellyttää, että sen viranhaltija lausuisi vain tietynlaisia mielipiteitä. (Oikeudellinen) lojaliteettivelvoite ei mielestäni voi koskea opillisia kysymyksiä.
Enemmistö papistosta (kai piispoistakin?) suhtautuu myönteisesti tasa-arvoiseen avioliittolakiin ja huomattava määrä myös vihkisi homopareja, jos se olisi mahdollista. Kirkolliskokous varmasti pitää vielä pitkään koostumuksensa ja määräenemmistösäännön ansiosta ”kirkon kannan” tuomitsevana, mutta sekin tulee ennen pitkää muuttumaan.
”Voiko niin tehdä?” on minusta turha kysymys. Selvästikin niin voi tehdä, ja ilmeisesti enemmistö kirkonkin väestä kannattaa sen tekemistä.
Kirkkomme on päätynyt Kaikkiavaltiaan armollisessa ohjauksessa pisteeseen, jossa ylin päätös- , toimeenpano- ja julkisuusvalta on keskittynyt viisaille ja kirkkomme tilasta tietoisille kirkonjohtajille. Heiluri on vääntynyt vääjäämättömästi aivan toiseen laitaan kuin esim. – keskustelussa viitattuun – Gustaf Johanssonin ja Lauri Ingmannin arkkipiispakausien pimeiden fundalesmististen tai avoimen kokoomuslaisen nationalismin raakojen vuosien piispapakkovaltaan. Aikakausiensa aatteiden lapsina menneiden aikojen kirkonjohtajat sitouttivat kirkkomme ja seurakuntamme omien kuvitelmiensa aatteisiin, jotka olivat kaukana Raamatun ja Jeesuksen opetuksista, sekoittivat ne omaksumiinsa poliittisiin ja yhteiskuntaeettisiin päämääriin. Näiden seurauksina papit ja muut seurakuntapäättäjät pitivät työväenaatetta, tasa-arvoa ja mm. sivistyksen ja koulutuksen kuulumista kaikille kansanryhmille pirun tai antikristuksen toimintana.
Tänään pappi voi avoimesti virkamerkein tai ilman sitä sitoutua, julistaa ja toimia esim. tasavertaisen avioliittolain ja homoparien siunaamisen ja vihkimisen puolesta. Mitä eroa on sillä, että pappi sanoo sokerinpala kaulassa tai t-paidassaan, että hän hyväksyy Julamalan luomat ihmiset – huolimatta sukupuolisesta suuntautumisestaan tai mistään muustakaan ominaisuudestaan – toimimaan kirkon päättäjinä, mielipiteen ilmaisijana tai toimijana?
Myönnän, että ei Paavalin ajan kirkossa, ei keskiajalla, ei edes valistuksen tai romantiikan aikana, tällainen olisi ollut mahdollista. Mutta silloinhan maa oli pannukakku, aurinko kiersi maata, neekeriys ja köyhyys oli merkki syntisyydestä, tanssi ja itsetyydytys oli syntiä, Jumala oli Amerikan puolella… ja Suomi Israelin ohella Jumalan valittu kansa.
Hannu Kilpeläinen,
olen samaa mieltä kanssasi.
Esimerkiksi Teemu Kakkuri (joka on itse pappi) on täällä ilmaissut että hänen mielestään pappien pitäisi jättää yhteiskunnallisten tavoitteiden ajaminen ”kansalaisille”. Hän on tässä keskustelussa sanonut myös, että hänelle itselleen on täysin vierasta ottaa kantaa lakialoitteisiin.
Kakkuri on kuitenkin itse ollut Keskustan kuntavaaliehdokkaana vuonna 2012 ja ottanut siis osaa yhteiskunnalliseen politiikkaan. Tässä yhteydessä hän otti julkisesti kantaa myös lainsäädäntöön koskien sitä pitäisikö samaa sukupuolta oleville pareille antaa laillinen mahdollisuus perheen ulkopuoliseen adoptioon. Kakkuri ei kannattanut adoption avaamista myös samaa sukupuolta oleville pareille.
Muistaakseni Kakkuri on myös jossain sanonut että pappi on pappi 24/7-periaatteella eli koko ajan (vai muistanko väärin?). Pappi on pappi vaikka hän ei jollain hetkellä toimisikaan seurakuntapastorin virassa.
Ja mikäs siinä, kyllä pappi voi ottaa osaa yhteiskunnalliseen politiikkaan. Johdonmukaista tietysti olisi jos itse yhteiskunnalliseen politiikkaan osallistuvat papit voisivat hyväksyä sen, että myös muut papit osallistuvat politiikkaan.
Kirjoitin myös niin, että ”Harkinta on tietenkin jokaisen papin henkilökohtainen asia.” Minulla ei ole valtuuksia eikä halua ajatella toisten aikuisten ihmisten puolesta.
Kirjoittaessani joskus aiheesta 24/7 olen varmaan tarkoittanut seurakuntapappeja. Se tarkoittaa sitä, ettei papilla ole työaikaa, eikä elämää voi jakaa keinotekoisesti yksityiseen ja viralliseen.. Mutta kaikin mokomin sen saa ulottaa myös muihin kuin seurakuntapappeihin.
”Johdonmukaista tietysti olisi jos itse yhteiskunnalliseen politiikkaan osallistuvat papit voisivat hyväksyä sen, että myös muut papit osallistuvat politiikkaan.”
Taisin aika monta kertaa jo kirjoittaa, että syksyn 2012 jälkeen asemani on muuttunut ja ajatteluni on muuttunut. Sari Roman-Lagerspetz sivuuttaa sen, huomaan. Ehkä olin sanoissani epäselvä.
Ja toiseksi, politiikkaan osallistuvat papit tuskin tarvitsevat hyväksyntääni. Minusta se ei ole välttämättä viisasta, mutta tästäkin asiasta voi olla perustellusti monta mieltä.
Hannu Kilpeläinen :”Aikakausiensa aatteiden lapsina menneiden aikojen kirkonjohtajat sitouttivat kirkkomme ja seurakuntamme omien kuvitelmiensa aatteisiin, jotka olivat kaukana Raamatun ja Jeesuksen opetuksista, sekoittivat ne omaksumiinsa poliittisiin ja yhteiskuntaeettisiin päämääriin. Näiden seurauksina papit ja muut seurakuntapäättäjät pitivät työväenaatetta, tasa-arvoa ja mm. sivistyksen ja koulutuksen kuulumista kaikille kansanryhmille pirun tai antikristuksen toimintana.”
Suomen suuriruhtinaana (1881-1894) toiminut tsaari Aleksanteri III tuki nationalismia ja anarkismia ja aloitti kansallisten vähemmistöjen venäläistämisen, mikä tarkoitti suomalaisille lisääntyvää venäläissortoa. Kaikkein eniten venäläistämispyrkimyksiä ja suomalaisia sortavia venäläisiä lakeja vastustivat – ja myös rikkoivat – sosiaalidemokraatit, jotka ajoivat Suomen itsenäisyyttä ja omaa yhteiskunnallista ohjelmaa, joka takasi sen, että heistä tuli Suomen suurin puolue.
Sitten oli ryhmä, jonka mielestä esivalta on Jumalan asettama, joten lakeja piti noudattaa olivatpa ne millaisia hyvänsä. Tähän ryhmään kuului pappeja ja myös arkkipiispa Johansson, joka tuomitsi ”demokratian”, joka rikkoi esivallan säätämiä lakeja. Alla esimerkki silloisen arkkipiispan ajattelusta. Kirje on kopio 10.2.1901 ilmestyneestä Koitar-lehdestä, joka löytyy digitaalisesta arkistosta:
”Arvoisat virkaveljet!
Koska papistolle ja muille on lähetetty kehoituskirjelmiä, että ei luettaisi saarnastuoleista uutta asevelvollisuuslakia katson minä velvollisuudekseni lausua mielipiteeni tästä asiasta.
Raskas lyönti on kohdannut kansaamme, syvästi on sen oikeudentuntoa häväisty, emme ole odottaneet sellaista lakia. Me emme ole rikkoneet monarkiaa emmekä keisarikuntaa vastaan, mutta Jumalan edessä olemme syntisiä ja Jumalan rangaistus on tullut meidän päällemme. Ainoastaan Jumalalta tulee apu ja senvuoksi meidän on horjumatta kulettava hänen tahtonsa jälkeen.
Papin lainmukainen velvollisuus on lukea kirkoista julki valmistetut säädökset, eikä hänelle kuulu punnitseminen ovatko ne laillisia vai ei. Jos hän ei sitä tee asettuu hän lain ulkopuolelle ja vastaan esivaltaa. Erilaisilla syillä on luultavasti kehoitettu pappeja olemaan julkilukematta asevelvollisuuslakia, mutta minun käsitykseni mukaan on selvää, että Jumalan tahto ei ole sellaisen vastarinnan puolella. – Sitä paitsi seuraukset eivät tästä ole niinkään pienet kuin moni luulee, pappi panee siinä alttiiksi palveluspaikkansa ja toimeentulonsa.
Mitä vielä asian oikeudelliseen puoleen tulee, niin sanotaan, että kun yksi osa kansasta rikkoo lakia on se kehoituksena muillekin lain rikkomiseen, mutta tällaiseen näkökantaan ei kristitty suinkaan voi yhtyä.
Helsinki, 12 p. elok 1901
Gustaf Johansson, arkkipiispa
P.S. Julkiseksi ei tätä ole tehtävä, mutta sen johdosta, että on kehoitettu olemaan mainittua lakia lukematta, katson velvollisuudekseni sanoa mielipiteeni.
sama.”
Korj.ed.viestiin: digiarkistosta löytyvän Koitar-lehden ilmestymispäivä on 10.2.1906 eikä 1901. Lehden numero on 16.
Sari Roman-Lagerspetz:
”Jukka Kivimäki, en ymmärrä erotteluasi.
Tässä tulee nyt sellainen kuva pappeudesta, joka on kummallisella tavalla erillään ihmisyydestä, ruumiillisuudesta, seksuaalisuudesta, sellaisesta jaetusta ihmisyydestä (kaikkien ihmisten kanssa), johon kuuluu myös eettinen ja moraalinen yhteiskunnallinen harkinta.”
Olet erehtynyt, nuo kuvaamasi ominaisuudet eivät liity mitenkään ko. henkilöisen pappaeuteen, vaan olivat henkilöissä jo ennen kuin heistä tuli kirkkomme pappeja.
Sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, et sinäkään Sari kirjoittele näille sivuille tutkijatohtorina, vaan Suomen kansalaisena ja Tikkurilan seurakunnan jäsenenä.
Samaa periaatetta noudattaen ei myöskään Suomen ev.lut. kirkon pappisvirassa olevien tulisi ottaa poliitista kantaa kirkkomme pappeina, vaan kansalaisina.
Jukka,
Minusta on oikein hyvä ja realistista, että julkisuudessa näkyy se tosiasia, että kirkon jäsenet ja myös papit edustavat erilaisia kantoja (myös keskenään ristiriitaisia näkemyksiä) erilaisista lainsäädäntöhankkeista, myös tästä.
Minusta ei ole hyvä, että kirkko ilmoittaa mikä on kristillisen kirkon ns.virallinen kanta lainsäädäntöhankkeisiin, eikä kukaan pappi ole tämän virallisen näkemyksen kanssa eri mieltä julkisesti, vaikka olisikin eri mieltä. Jos julkisuudessa esiintyy vain yksi ”kristillinen kanta” niin se samalla edustaa monien mielestä ns. ainoaa oikeaa kristillistä näkemystä kyseisestä asiasta.
Jumalan tahtoa.
Kirkon virallinen näkemys 1970 luvulla oli se, että homoseksuaaliset suhteet ovat rikollisia ja kirkko vastusti niiden poistamista rikoslaista. 1980-luvulla kirkon virallinen näkemys oli se, että homoseksuaalisuus on sairaus, ja kirkko vastusti sen poistamista sairausluokituksesta. En tiedä rohkeniko kukaan pappi olla julkisesti eri mieltä virallisen kirkon näkemyksen kanssa. Toivottavasti rohkeni, vaikka noina aikoina tuomiokapitulin sanktio olikin vahva pelote (vielä vahvempi kuin nykyään, luulisin). Voisin kuvitella että jos yksikin pappi (saati ryhmä pappeja pannat kaulassa) olisi tullut julkisuuteen eriävän mielipiteensä kanssa niin se olisi merkinnyt hyvin paljon kristityille homoille ja heidän läheisilleen.
”Jos julkisuudessa esiintyy vain yksi “kristillinen kanta” niin se samalla edustaa monien mielestä ns. ainoaa oikeaa kristillistä näkemystä kyseisestä asiasta. Jumalan tahtoa.” Sari R-L
Mitä tarkoitat? Onko Jumalalla monta tahtoa eli onko Jumala milloin mitäkin mieltä asioista? Jumala on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa ja kun sitä lukee, niin Pyhä Henki avaa Sanan Jumalan tahdon mukaisesti.
Mikään kirjoitus ei ole ihmisen omin voimin selvitettävissä, vaan Pyhä Henki avaa kirjoitukset. Toisaalta, joka ei ole Jeesuksen oma, sillä ei ole Pyhää Henkeä. Näin Sanassa sanotaan. Miten sellainen ihminen voi ymmärtää Sanaa?
Salme Kaikusalo: ”Onko Jumalalla monta tahtoa eli onko Jumala milloin mitäkin mieltä asioista?”
Yhtä lailla kai voisi kysyä, oletko Salme aivan varma, että Jumala ei halua Suomen eduskunnan muuttavan nykyistä avioliittolakia kansalaisaloitteessa ehdotetulla tavalla?
Jos nyt kuitenkin lähdettäisiin siitä, että kirkolliskokous voi äänestää siitä, millaisia kannanottoja kirkko tekee, mutta kirkolliskokous ei äänestä siitä, mitä mieltä Jumala on jostain asiasta.
Jumalan mielipiteestä kyseiseen asiaan kristityillä saa olla omia näkemyksiä eivätkä ne kaikki ole yhteneviä Salmen näkemyksen kanssa. Jos tämä sitten tarkoittaa sitä, että Jumalalla on monta tahtoa, näin se varmaan sitten on.
Jusu, katsotko, että sinun mielipiteesi ovat yhteneväisiä Jumalan tahdon kanssa?
Jumalan tahdosta puhuttaessa minä perustelen kantani Raamatun sanalla. Millä sinä perustelet kantasi?
Ps. Esim. ”Mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa ja näin heistä tulee yksi liha”. Raamattu puhuu tässä miehestä ja naisesta.
Salme,
Kun on kysymys vakaumukseen perustuvista asioista, on mielestäni väistämätöntä, että eri ihmisillä on hieman erilaisia vakaumuksia, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, että eri ihmiset mieltävät Jumalan tahdon hieman eri tavalla. Kyse ei minusta ole siitä, kuka on oikeassa vaan siitä, millä tavalla uskoo Jumalaan.
Kysyt, vastaako minun mielipiteeni Jumalan tahtoa. Vastaan, että ne vastaavat sitä, miten minä uskon Jumalaan. Minulle ei ole ongelma, jos jollakulla toisella on erilainen vakaumus. Sen sijaan minulle on ongelma, jos joku yrittää monopolisoida Jumalan itselleen ja väittää, että vain hän ymmärtää Jumalan oikean tahdon.
Tieteellisten kysymysten äärellä voimme väitellä siitä, mikä on totta ja mikä ei. Sen sijaan kun kyse on siitä, mihin uskomme, on mielestäni turha väitellä siitä, kuka uskoo paremmin ja oikeammin. Jumalasta on moneksi.
Jusu Vihervaaralle ja lukijoille huomioksi, etten missään vaihessa blogitekstiäni ehdottanut kirkkomme pappisvirassa olevien henkilöiden sananvapauden rajoittamista, vaan kiinnitin huomiota siihen minkälaisissa asioissa heidän sopii olla julkisesti esillä tukeutuen pappisviran arvovaltaan.
Nähdäkseni kirkko ei muodostu pelkästään virkapapeista, eikä pappisvirassa olevien henkilöiden ääni yksityishenkilöinä ole kirkon ääni. Virassaan he kuitenkin käyttävät kirkon ääntä.
Ilmaisin itseäni ehkä hieman epäselvästi.
Tarkoitin sitä, blogisi kantavana ajatuksen on mielestäni se, että kirkolla on avioliitosta jokin ”virallinen mielipide” ja sinun mielestäsi papilla ei ole lupaa ilmaista julkisesti tästä virallisesta mielipiteestä poikkeavaa näkemystä, koska papin pitää olla lojaali tälle viralliselle mielipiteelle.
En niinkään mieltänyt, että blogissasi kritisoitaisiin pappien yhteiskunnallista vaikuttamista. Nimittäin oletan, että olisit hyväksynyt videon, jossa papit peukuttavat sen puolesta, että avioliittolakia ei muutettaisi. Erona esimerkiksi Teemu Kakkurin kommenttin on mielestäni se, että hän ei ottanut kantaa siihen, mitä mieltä papin pitäisi asiasta olla vaan kannattaa papin ylipäätään ottaa julkisuudessa kantaa puolesta tai vastaan.
itseasiassa tulkitsit väärin. Nähdäkseni papin ei virkansa auktoriteetilla myöskään pitäisi vastustaa ko. muutosta. Kysyttäessä toki kertoa mikä on kirkon kanta ja samoin kysyttäessa se, poikeaako oma kanta siitä.
Väärä tulkintani syntyi todennäköisesti siitä, että puhuit blogissasi pappien hämärtyneestä lojaliteettivelvollisuudesta työnantajaansa kohtaan. Puhuit kolumneista, jotka ovat työnantajan arvojen vastaisia. Puhuit koulujen opettajista, jotka edistävät opetussuunnitelmien vastaisia oppeja. Ja puhuit pappien velvollisuudesta opettaa kuten kirkko opettaa.
Minulle syntyi tästä käsitys, että on mielestäsi työnantajan etujen vastaista kannattaa avioliittolain muuttamista ja tästä syystä lain muuttamista kannattavat papit toimivat väärin ja ovat epälojaaleja työnantajalleen. Ymmärsin tämän myös siten, että avioliittolain muuttamisen vastustaminen olisi papeilta työnantajaa kohtaan lojaali ja työnantajan edun mukainen toimi.
kyllä focus ilmenee jo otsikosta, jos asiaa hieman miettii.
Kirkon virallinen kanta samastuu helposti ihmisten mielissä myös siihen, mikä on ”kristillinen näkemys” kyseisestä asiasta. Jos kirkko ilmoittaa julkisuuteen, että se vastustaa tasa-arvoista avioliittolakialoitetta niin monet ihmiset ajattelevat että ”tämä on kristillinen kanta tähän asiaan”.
Nyt kuitenkin tilanne on se, että monet papit ja monet kristityt ovat eri mieltä kirkon virallisen kannan kanssa tässä asiassa. He ovat pappeina ja vakaumuksellisina kristittyinä eri mieltä kirkon virallisen kannan kanssa.
Jotta julkisuuteen välittyisi tieto siitä että kristillisestä vakaumuksesta käsin voi tulla myös erilaisiin johtopäätöksiin kuin ”virallinen kirkko” jostain yhteiskunnallisesta kysymyksestä (kuten esim. siitä onko homosuhteet rikos vai ei, tai onko homoseksuaalisuus sairaus vai ei, tai onko kristillisestä vakaumuksesta käsin mahdollista kannattaa rekisteröityjä parisuhteita tai tasa-arvoista avioliittolakialoitetta vai ei) niin mielestäni on oikein hyvä, että papit tulevat julkisuuteen nimenomaan pappeina, jos heillä on eriäviä näkemyksiä näistä asioista. On tärkeää, että he vastuullisina eettisinä ja moraalisina yksilöinä toimivat juuri näin. On huolestuttavaa jos kirkko ei salli papeilleen tällaista eettistä ja moraalista toimijuutta.