Makaaberia tai ei, mutta kiistaton tosiasia on, että tulevat vainajat ovat tätä nykyä usein niin hyvässä lihassa ja heidän hartiansa ovat yhä kasvavassa määrin niin leveät, että he ja ne eivät tule mahtumaan vanhanmallisten krematoriouunien luukuista sisään. Uutisten mukaan uusi ovistandardi olisi nyt metrinen, mutta eikö olisi syytä jättää vieläkin enemmän kasvunvaraa näille maan hiljaisille? Jotta säilyisi arvokkuus eikä vallalle pääsisi irvokkuus.
Kun 35 vuotta sitten aloitin papin duunit, niin myös krematorion kulissientakaiseen elämään oli jo viran puolesta pikku pakko tutustua. Kun mitään opastettuja kiertokäyntejä ei järjestetty, minun piti pyytää Helsingin Krematorion henkilökunnalta yksityisaudienssi. Edellisenä yönä näin kauheita painajaisunia siitä, mitä seuraavana päivänä tapahtuman pitäisi. Kaikki oli kuitenkin ihan siistiä ja asiallista toimintaa. Mieleeni jäi, että puolessatoista tunnissa ja 1000 asteessa ihminen on jälleen tomua ja tuhkaa. Pitihän minun päästä kurkkaamaan palamistuotettakin. Kuin harmaata jauhetta. Kaunista. Ainakin kauniimpaa kuin luuranko.
Malmin hautuumaan krematoriotyöntekijät tietävät kertoa, että tuhka poistetaan uunista jäähdytinastiaan samanlaisilla kaapimilla kuin tavallisestakin uunista tai takasta. Jäähdytinastia laitetaan erikoiskaappiin viilenemään. Viisi teräskuulaa hienontaa hapertuneet luut puolessa tunnissa. Lopuksi erotellaan magneetilla metallit ja kerätään muut vierasesineet kuten tekonivelet pois. Arkun tuhkaa ei vainajan tuhkasta pystytä erottelemaan.
Tuhkahautaus on yleistynyt ja on Helsingissä vallitseva hautaustapa (80%). Helsingin Hietaniemen Krematorion esite hehkuttaa syitä valita tuhkautus:
Tänä päivänä tuhkahautauksen puolesta puhuu se, että se on kaunis ja eettinen hautaustapa joka tehdään Suomessa pieteetillä, vainajaa ja omaisia kunnioittaen. Se myöskin säästää resursseja: se on halvempi kuin arkkuhautaus ja hautausmaaksi tarvittavaa kallista pinta-alaa tarvitaan vähän. Tuhkaus suojaa eläviä mahdollisilta tartuntavaaroilta. Voidaan tässä yhteydessä hyvin käyttää sanontaa : puhdistava tuli.
Nykyihmisen pullavuus asettaa siis tälle hienolle systeemille uusia vaatimuksia. Liikalihavuudesta on ihmiselle haittaa niin eläessään kuin kuoltuaankin.
* * * * * * * * * *
Vanhojen uunien ajoilta tulee mieleen muuan työhistoriani varhainen tapaus, jossa tavattoman kookas mieshenkilövainaja ”vietiin ulos”, niin kuin tavataan tietyissä piireissä sanoa. Leimallista tuon miehen elämälle oli ollut se, että hänen vaellukseensa liittyi poikkeuksellisen paljon takaiskuja ja huonoa onnea. Kun arkkua lähdettiin kantamaan ja yritettiin nostaa ylös katafalkilta, yksi kantoliina katkesi välittömästi. NAPS! No, arkku peruutettiin kiireimmän kaupalla takaisin jalustalle. Uusi liina tilalle ja taas matkaan.
Kulkue ei päässyt kovinkaan pitkälle, kun ne kaksi muutakin kantoliinaa napsahtivat poikki. KA-BOOM! Kappelin seinät vielä kertasivat jymähdyksen, kun painava arkku putosi lattialle. Suljin silmäni, irvistin ja taisin parahtaakin tuskasta. Että vielä tällainenkin piti tapahtua. Oli siinä muistotilaisuudessa yhdessä ihmettelemistä. Kun olin itsekin aivan kysymysmerkkinä, niin minulle arveltiin, että mustat kantoliinat ovat voineet pesussa haurastua toisin kuin valkoiset liinat. Mutta että kaikki kolme kerralla?
* * * * * * * * *
Nuorena olin ehdottomasti sitä mieltä, että perinteinen arkkuhautaus minulle ilman muuta, kiitos. Vaan olenpa vuosien myötä tullut mielenmuutokseen: Minun pääkallollani ei kukaan pelaa futista eikä matojen pidä meikäläistä syömän.
Aion ruveta tässä kohta puoliin, kenties jo huomenna tai ainakin ylihuomenna, opettamaan itseäni terveille elämäntavoille. Aion salitreenata itseni sellaiseen kuntoon, että rintani kaartuu rottingille ja leveyttä hartioillani on kuin ladon ovilla. Syön oikein ja nukun hyvin, olen aina myönteinen sekä nauran itselleni pitkää ikää elääkseni siihen asti, kun krematorioitten uunien luukut ovat 120-senttisiä. En halua, että arkkuni putoaa kesken viimeisen matkani ja minä saan aivotärähdyksen.
* * * * * * * * * *
YLEn alkuperäinen uutinen:
* * * * * * * * * *
Kuvateksti: Tämä kuva ei liity tekstiin millään lailla. Liian vanhanaikainen, ulkomaalainen ja epähygieeninen menetelmä.
Henk.koht. olen kyllä sitä mieltä, että se ei millään muotoa ole mun ongelmani. Siis se, miten ne saavat tän ruhon grilliin.
Toisekseen: ihminen haudataan niin syvälle, ettei siellä ole matoja…
Elias, enpä todellakaan olisi hoksannut ilman FB-kommenttiasi, että Marja-Sisko oli jo korkannut tämän aiheen. Onneksi mun tekstini on par… no, niin, kuuluikos tähän nyt todeta, että vitsi, vitsi?
Mitä taas matojen kaivautumiskykyyn tulee, niin muistathan, että arkkuja haudataan päällekkäin useisiin kerroksiin. Joten kyllä ne madot odottavat ahnaina saalistaan…
Suo anteeksi tämä faaraon aikainen ehdotus, mutta suola ottaa ylimääräiset nesteet pois kehosta. Esisuolaus voipi olla tässäkin tapauksessa hyvä, kun ruumis on suurin osa vettä.
Kätevintä olisi varmaan vain laskea se vesi pois ruumiista? Luulisi, että jos ihmisestä ei sellaista hanaa ole valmiiksi mistään löydettävissä, niin lääkärit voisivat keksiä moisen! 🙂
Tässä nähdään, miten kirkko kauniisti, mutta hienovaraisesti vihjaa, että myös luterilaisessa teologiassa jako kuolemansynteihin (mm. ylensyönti) ja lievempiin synteihin on voimassa.
Ihan mukavaa vaihtelua, että välillä puhutaan navanympäryksestä eikä aina sen alaisista….
Kun ylemmäs mennään, tullaan todella vaikeaan luomisteologiseen kysymykseen: miksi Jumala loi miehelle rinnat?
Ainakin riittävällä roskaruoan syönnillä ne saa ihan D-kuppikokoon asti…
Kari-Matti: Tuosta puhdistavasta tulesta puhuttaessa ei voi välttyä assosiaatiolta kiirastulesta, vai mitä?
Laaksonen: ”tullaan todella vaikeaan luomisteologiseen kysymykseen: miksi Jumala loi miehelle rinnat?”
Tai nunnalle nännit ja paaville pallit???
Kimmo, lapsesta ei vielä tiedä, tuleeko hänestä nunna tai paavi…
”Kimmo, lapsesta ei vielä tiedä, tuleeko hänestä nunna tai paavi…”
Kaipa se Jumala nyt ainakin oman putiikkinsa tulevista työntekijöistä tietää, jos kerran on kaikkitietävä?
Ainakaan luterilaiset, eivätkä tietääkseni katolisetkaan, usko kaksinkertaisen predestinaation oppiin; siis siihen, että Jumala olisi edeltäkäsin määrännyt ihmisen elämän, vaikka toki kaiken tietääkin. Jumalan aika on vain toinen kuin meidän omamme. Katolisen uskonkäsityksen mukaanhan jopa Jeesuksen syntymä oli Neitsyt Marian tahdonalainen päätös: Maria olisi hyvin voinut myös kieltäytyä ryhtymästä Jeesuksen äidiksi. Samoin lienee laita myös nunnaksi/paaviksi ryhtymisessä.
Jumalan ennaltatietämys tarkoittaa, että Jumala tietää kaiken ennenkuin se tapahtuu.
Ennaltatietämys ja predestinaatio ovat eri asioita.Yksimielisyyden ohje sanoo predestinaatiosta: ”valinta koskee ainoastaan Jumalan hurskaita lapsia. Se on heidän pelastuksensa syy.”
Ymmärtääkseni tämä Yksimielisyyden ohjeessa selostettu ”yksinkertainen” predestinaatio on luterilaisuudessa niitä opinkohtia, joita ei ole haluttu erityisesti korostaa.
Olen ymmärtänyt tuon omalla vajavaisella logiikallani joko niin, että koska Jumala on kaikkitietävä, Hän tietää myös ne kaikki mahdollisuudet, joista valinnoista johtuen sitten jostakusta tulee vaikkapa paavi tai nunna (jos nyt tätä Kimmo W:n esimerkkiä käytän), mutta aina on myös mahdollisuus muihin vaihtoehtoihin, joissa noilla Kimmon mainitsemilla värkeilläkin saattaa olla käyttöä. Toinen vaihtoehtoinen selitys on sitten se, että Jumala on niin taitava luomaan meihin vapaan tahdon illuusion, että vietämme elämämme luullen voivamme hallita kohtaloamme. Siksi myös tulevalle paavilla/nunnalla on oltava ao.värkit, ettei illuusio särkyisi…
Ehkä häpeä tunnustaa, mutta en tässä(kään) ole ajatellut itse, vaan lukenut mitä tunnustuskirjat asiasta sanovat.
Tämä taitaa ehtoollisopin lisäksi olla niitä asioita, joissa Luther ei kovinkaan paljoa perustellut omaa kantaansa, vaan lähinnä teki pesäeroa sekä roomalaiskatoliseen kirkkoon että kalvinistiseen reformaatioon.
Tämä taas ei ollut omaa ajatteluani, vaan heikkoa muistia systemaattisen teologian vajavaiksiksi jääneistä opinnoista.
Jos tarkoitat predestinaatiota, niin itse asiassa Luther kirjoitti aiheesta paksun kirjan (De servo arbitrio, suomeksi Sidottu ratkaisuvalta).
Sidottu Ratkaisuvalta on yksi niistä kirjosta, jonka olemassaolon tiedän, mutta johon en ole tutustunut. Tarkoitin sitä, että Luther kielsi nk.kaksinkertaisen predestinaation, jolla tarkoitettiin ihmisen tultua määrätyksi joko kadotukseen tai taivaaseen jo ennen syntymäänsä.
Hannu Kiuru.
Kirjoituksesi oli joka tapauksessa positiivinen asiallisuudessaan. Kun ruumiimme on tehtävänsä tehnyt niin käytännöllisin tapa sen poistamiseen on sen tuhkauttaminen niin uskonnollisesti kuin maallisestikin. Olen myös itse antanut lapsilleni ohjeet ruumiini tuhkauttamisesta.
Reino: Se on järjen tasolla just jämpti noin. Paitsi että meillä ihmisillä on myös tunteet, jotka laahaavat aina perässämme. Niinpä meillä on puheissamme edesmenneitä, poislähteneitä, ajasta iäisyyteen siirtyneitä. Lyhyesti – kiertelemättä tai kaartelematta – ilmaistuna: Kuolleita!
Hannu Kiuru.
Paitsi että ……
Lähimmäisen rakkaus on ikuista tunteessamme.. Kuollut merkitsee poistumista tästä maaplaneetastamme. Ilmaisu on aivan ok.
Onko lähimmäisenrakkaus omaamme vai ammennammeko sitä siis jostain kosmisesta rakkausvarastosta? Huh. täähän menee sellaisiin sfääreihin että menee pieni pääppy ihan sekaisin…
Eräässä maailmankolkassa vainajat oli tapana syödä. Kun lähetyssaarnaajat sitten kielsivät tämän menettelyn, vanhat ihmiset olivat kovin pahoillaan. He olivat tottuneet ajattelemaan, että heidän elämänsä jatkuu perheenjäsenissä ja muussa kylänväessä.
Juha: Olen kuullut samaa. Tuo elämän jatkuminen perheenjäsenissä oli aikoinaan suosittu vasemmistolaisena sloganina. Mutta ehkä sielläkin vasemmassa siivessä oivallettiin tuo asiayhteys kannibalismin kanssa…
Minulle itselleni riittää osoitukseksi kannibalismin jatkumisesta muuan nimeltämainitsematon MM-jalkapalloilija, joka hankki pitkän pelikiellon (4 kk) pureskeltuaan useita vastustajiaan. Tosi typerä temppu, Suarez!
Aloitan heti,. kiitos.
Koskaan en hyväksy tuota jumalatonta grillihautausta.
Jorma: Reenaa vaan, mutta muista olla tulematta niin väsyneeksi, että kaadut suoraan hautaan…
Mikäs siitä polttohautauksesta tekee sinulle niin vastenmielisen? Ei kiireisellä nykyihmisillä ole aikaa vanhentua haudassa vuosikymmeniä pelkästään maatumista odottaen. Homma hoituu puolessatoista tunnissa, ja erittäin hyvin, sisäpaisti. Rahaakin säästyy…
Joitakin arkkuhautausta imartelemattomia lisäfaktoja: Jos vandaalit eivät ilkeyttään kaatele hautakiviä, niin sen tekee hautausmaahenkilökunta turvallisuussyistä. Ketään ei innostane kuolla kaatuvan hautakiven alle. Jos ihmiset eivät vohki kukkia haudoilta, niin sitten asialla ovat linnut ja oravat…
Tähän kaikkeen Jorma vastannee, että Who cares, en minä ainakaan, kun jo itse kasvatan koiranputkea…
Polttohautaus on pakanallinen, ja tyly, kuolema on siivottu pois tilaisuudesta. Vainajaa ei saateta hartaasti haudan lepoon.
Tuhkat heitetään (jopa) kiville, jossa ne viruvat kuin koiran jätökset. Uurnan lasku, onpa siinäki atomiajan ihmiselle tilaisuus….. seurakuntamestari hoitaa, niinku, noi uurnat niinku…
Arkku jää seisomaan alttarin eteen ja omaiset lähtee kuskaamaan muistokukkiaan jonkun toisen muistokivelle.
Kuljetusliikkeen miehet vievät arkun krematorioon. Transportation!
Nauran tälle touhulle, mutta en kuitenkaan kuollakseni.
Muuten ei toivomuksia. Puuristi riittäköön ja maatukoon samaan tahtiin unohduksen aaltojen kanssa.
Jormalta yllä hyvä kommentti.
Arkkuhautauksen ja polttohautauksen lisäksi on useita muita vaihtoehtoja. Tässä yksi:
http://en.wikipedia.org/wiki/Ambrose#mediaviewer/File:Sant%27Ambrogio_Cript_in_Basilica_of_Sant%27Ambrogio,_Milan.jpg
Jos näyttää mahdolliselta, että vainaja julistetaan pyhimykseksi, niin arkkuhautaus mahdollistaa tuossa linkissä esitetyn kaltaisen näytteillepanon. Luut kaivetaan vain esiin ja pannaan lasikaappiin kirkon kryptaan. Tuhkasta taas, jos se on tallella, voi riittää pyhäinjäännöksiksi aika monella kirkolle.
Onpa mielenkiintoista lukea tämä blogi ja kommentit tässä tilanteessa. Mieheni kuoli eilen. Kävin ostamassa hänelle arkun, jotta hänet voitiin siirtää sairaalasta kappelin tiloihin odottamaan siunausta.
En huomannut arkkukaupassa olevan ylileveitä arkkuja. Oletan, että kaikki mallit mahtuvat krematorion luukusta sisään. En sitten tiedä, pitääkö ylilihaville teettää erikoisarkku.
Sen verran näytti olevan painorajoituksia, että jotkut kaarevalaitaiset eivät tulleet kyseeseen , koska mieheni oli aika iso kokoinen.
Täytyy kyllä todeta, että Jorma Ojalan kommentti tuntuu tässä tilanteessa minusta kovin brutaalilta.
Ainakin meillä on tulossa kaksi harrasta tilaisuutta; ensin siunaus kirkossa sukulaisten ja ystävien läsnäollessa, sitten toinen siunaus läheisimpien läsnäollessa, kun tuhka saa viimeisen paikkansa.
Tuire, myös minä tahdon ottaa osaa suureen suruusi.
Minä siunasin oman isäni kuukausi sitten. Olosuhteitten pakosta uurnanlasku onnistui vasta juhannuksen jälkeen. Isän viimeisen viikon käytännöllisesti katsoen asuin dementikkojen hoivakodissa ympärivuorokautisesti. Minua ei tarvinnut syöttää tai käyttää vessassa, mutta muuten koin saaneeni erinomaiselta henkilökunnolla hyvää hoivaa.
Olimme jo osanneet varautua isän kuolemaan, se oli ollut odotettavissa. Viimeiset vuodet hän oli varsinainen kipujen mies ja sairauden tuttava. Tiedoksi niille, jotka pääkaupunkiseudulla etsivät omille kotivanhuksilleen erinomaisen hyvää hoitoa perheenomaisessa ilmapiirissä, niin suosittelen lämpimästi Muuralassa (Espoon keskus) hoivakoti Villa Lauriinaa. Voi olla, että jos ja kun muistisairaus iskee, niin minä voisin haluta viettää viimeiset vuoteni Lauriinassa.
Kiitos Hannu osanotosta!
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että suru saa vielä odottaa. Päällimmäisenä on levollisuus ja rauha. Pois on sairauden aihettama ahdistus, kun omaishoitajana elin kärsimystä vierellä. Saattohoito oli kiitettävää sen jälkeen, kun neuvottelin asiasta tiukasti hoitokodin johdon kanssa.
Turvallinen ja hyvä saattohoito pitää olla meidän jokaisen oikeus. Sillä saralla on Suomessa vielä paljon tehtävää
Kerroin vain, miten homma useimmiten menee.
Tuire Kajasvirta :”Täytyy kyllä todeta, että Jorma Ojalan kommentti tuntuu tässä tilanteessa minusta kovin brutaalilta.”
Osanotto miehesi kuoleman vuoksi. Olen samaa mieltä jorma ojalan kommentista. Kun isämme muutama vuosi sitten kuoli, hänelle ostettiin mäntypuinen arkku ja vaikka hän oli eronnut kirkosta, seurakunnan pappi ja kanttori tulivat hänet siunaamaan. Siunaustilaisuuteen oli ostettu irtoruusuja, joista jokainen tilaisuuteen osallistuja otti vuorollaan yhden, jonka jätti muistolauseen kera arkulle. Kukaan ei tuonut omaa kukkalaitetta. Ruusut jäivät kappeliin ja seuraavana päivänä seurakunnan työntekijät kävivät laskemassa ruusut muiden omaistemme haudoille.
Isämme tuhkattiin ja nyt-jotakin-sellaista-mitä-ei-saa-kertoa, hänen toivomuksensa oli, että hän vielä kerran pääsisi uimaan kotirantansa ohi. Tuhka salakuljetettiin Suomeen pakolaisena tulleen perheen äidin käsin ompelemassa repussa [hän halusi ommella repun, kun sanoi ymmärtävänsä tilanteen] isäni rajan taakse jääneeseen kotikylään ja laskettiin ”uimaan” hänen lapsuuden jokeensa ja kotirantaansa.
Uurna täytettiin hänen kotikylänsä hiekalla, ja laskettiin täällä sukuhautaan, johon hänen läheisensä oli siunattu.
Siunaustilaisuus oli kaunis, mistä kiitos seurakunnan työntekijöille. Mieleen jäi soimaan yhdestä kanttorin säestämästä laulusta sanat ”Ihmisen henki, minnekä hän. Minnekä rientää ihmisen henki, tiedätkö sen…”
Kiitos Tuula osanotosta!
Isäsi siunaustilaisuus oli suunniteltu kauniiksi. Melkolailla samalla tavalla järjestämme rakkaamme siunaamisen.
Täällä Kotkan seudulla on kaunis suuri Katariinanpuisto. Sen osana on myös meressä siunattu hautapaikka. Noin 70 vainajan tuhka sirotellaan vuosittain tälle merihautausmaalle. Kaunis ajatus, että myös maalliset jäännökset palaavat alkukotiin.
Todellisuus tuntuu joskus hyvin brutaalilta, parahin Tuula