Tampereelta 8.8.1918. Rakas Isäni, Tervehdän Teittiä ja kaikkia omaisiani ja kiitän siittä niin rakkaasta ja osaottavaisesta kirjeestä jonka sain eilen illalla vastaan ottaa joka olikin suuri ilo tänne vankilaan. Kun tahtoo tulla aikani niin kovin pitkäksi kun en ole tilaisuudessa auttamaan teitä vanhoja ja sitte vielä kun on perheeni kanssa isän turvaa vailla, mutta toivon että ehkä kaikkivaltias Jumala armahtaa minua jahka armon anomukseni palaa että pääsen pois eli tuomioni lyhenee. Tätä kuitenkin toivon ja rukoilen. Pyydän teitä isä hyvä että pitäkää voimienne mukaan huolta minunkin perheestäni ettei heidän täydy ihan turvattomana olla kun se näin on käyny että en ole tilaisuudessa itse auttamaan. En tiedä tällä kertaa enempää voikaa hyvin sitä toivoo rakas poikanne sanokaa terveisiä Woimalaan, Ruusalle, Helmille, Wileniuksenväelle, Wäinölle, ja rakkaalle vaimolleni ja rakkaalle pikku tytölleni. Tätä pyydän kiitollisuudella. Joona A. Lilja. Isän terveiset Kainolle.
Ehiökortti (20 p M/18) on osoitettu Sahanasettaja Herr. Joonas Liljalle, Korkeakoski (Kenkätehdas).
_ _ _
Tampereelta. Sotilasvankila. 30. pv. Elok. v 1918.
Tervehdykset täältä teille kaikille. Minä olen ollut täällä sotilasvankilassa huhtikuun 5 pv. saakka, mutta olen voinut sentään tavallisesti keväällä ensin olin vähä heikonpuoleinen mutta nyt olen vähän voimistunut. Kyllä Eedlanti tietääkin hyvin tämän vankilan olon eikös hän ollut kanssa Tammisaaren vankilassa. Minä pyytäisin jos sinä viitseisit hommaa minulle jonkun piänen ruokapaketin tänne, tänne saa lähettää mitä ruokaa tahansa ja tupakkaa vaikka kyllä nyt on kaikki kortin varassa ettei juuri muuta saa kuin perunia, tänne on tullut postipaketteja, pikatavara paketteja sopii sillä tavalla lähettää taikka jos sieltä joku tulee Tampereelle kylllä sieltä Urjalasta täällä usein käyvät mutta en tiedä jos siltä paikalta ovat käyneet. Postipaketti ei saa painaa enempää kuin 5 kiloa pikatavarapaketti saa olla raskaampi jos lähetätte paketin niin kirjoittakaa kortti ennen että tiedän pitää varani kirjoita sitten heti kun tämän saat. Hyvästi H. Siivonen. Osoitteeni on: Tampere. Sotilasvankila.1. Parakki.2.
Ehiökortti (10 p M/17 + 10 p merkki) on osoitettu: K. Rouva Selma Kankaanpää, Turskankankaan Osuuskauppa Urjala.
_ _ _
Hankin edelliset kaksi korttia postimerkkihuutokaupasta 2009. Vuoden 1918 punavankien tunnot tulevat niistä esille. Perheellinen mies tuntee huolta vaimostaan ja pienestä tyttärestään. Samalla hän turvautuu Jumalaan ja oman isänsä apuun odottaessaan armahdusta. Toinen kirjoittaja toivoo ruokapakettia. Vankilan oloja ei voinut kirjeissä suoraan kuvata. Hän viittaa yhteiseen tuttavaan, joka voi kuvata Tammisaaren vankileirin oloja.
_ _ _
Tänä vuonna on tuotu esiin tarinoita. Muistin nämä kortit kokoelmissani kun sain eilen eräältä eläkkeellä olevalta sotilaspapilta Arktisen banaanin kustantaman kirjan Sisaret 1918. Se sisältää suomalaisten sarjakuvataiteilijoiden elävästi ja koskettavasti kuvaamia naisten tarinoita keväältä 1918. Toimittaja Reetta Laine on poiminut tarinat Kansan Arkistosta ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistosta, jolloin ne edustavat sekä punaista että valkoista näkökulmaa.
_ _ _
Laajempaa valtiollista näkökulmaa on tänä keväänä harva jaksanut tai osannut kysyä. Tarinat punaisista ruusuista ovat olleet päällimmäisinä. Miksi leireille päädyttiin? Miksi kapinaan ryhdyttiin? Ketkä siihen yllyttivät? Mitä sillä tavoiteltiin? Entä mitä valkoinen puoli tavoitteli riisuessaan venäläisen armeijan aseista ja kukistaessaan punaisen vallankumouksen – työmiehen nujertamista?
Prof. Matti Klinge tiivisti Hesarissa (24.5.) vuoden 1918 neljäksi sodaksi: 1) vallankumous Helsingissä, 2) Venäläisten varuskuntien riisuminen aseista Pohjanmaalla, 3) puna- ja valkokaartien sisällissota, 4) Saksalaisten suorittama Helsingin valtaus, lisäksi 5) Ruotsalaisten maihinnousu Ahvenanmaalle. Samaan voisi vielä lisätä suomalaisten retket Aunukseen, Itä-Karjalaan ja Viroon niiden vapauttamiseksi bolshevikkien vallasta. Lopputulos vahvistettiin Tarton rauhassa 1920. Suomen itsenäisyys säilyi.
Hieman väljästi sanottua! Kokemukseni mukaan tyypillistä kansanuskoa on usko ”johonkin korkeampaan voimaan.” Onko se sitten ”vastakarvaista” tieteen ja koululaitoksen virallisen tiedon kanssa?
Professori Klinge on päätynyt lopputulokseen, joka katsoo tapahtumia tapahtumina. Kaikki elementit löytyvät. Ehkä loppu tiivistyy veljessotaan. Kun asiassa on ulkomaalisia joukkoja ja hyökkäyksiä sinne ja tänne naapurin puolelle, niin rauhansopimus antaa myös oikeutuksen Vapaussota-nimitykselle. Hävinnyt osapuoli sai niin paljon kärsiä kuitenkin, että vapaus ei tuntunut varmaan sellaiselta lopputulokselta, joka olisi tuntunut hyvältä.
Pekka Särkiö :”Lopputulos vahvistettiin Tarton rauhassa 1920. Suomen itsenäisyys säilyi.”
Väinö Voionmaan Työväen kalenteriin 1921 kirjoittaman kolumnin mukaan ”merkillisintä tässä rauhassa on se, että se on saatu aikaan ilman aseita ja verenvuodatusta, yksinomaan rauhanrakkauden, oikeuden ja kohtuuden perusteilla. Lisäksi hän kertoo, että rauhanteossa ovat edustajiensa kautta olleet mukana kaikki puolueet, ja että oli koetettu saada aikaan sellainen rauha, ”jota ei punainen eikä valkoinen, ei imperialistinen eikä kansanvaltainen Venäjä voi nyt eikä vasta moittia eikä yrittää kumota.”
Kun keskusteöin asiasta Suomen allekirjoittamia rauhansopimuksia tutkineen ei-suomalaisen kansainväliseen oikeuteen perehtyneen asianajajan kanssa, hän sanoi, että Tarton rauhansopimus on Suomen ainoa kansainvälisen oikeuden mukainen sopimus, koska se ei rikkonut Suomen kansalaisten oikeuksia.
Miten olisi, jos vihdoinkin siirtyisimme jo 14.10.1920 Tartossa sovitun rauhansopimuksen mukaiseen ”päiväjärjestykseen” ennen tuota päivämäärää tehtyjen rikosten osalta edes kyseisen sopimuksen 35. artiklan 4. pykälän mukaisesti:
”Suomen tai Venäjän kansalainen, joka on tuomittu rangaistukseen ennen tämän rauhansopimuksen allekirjoittamista toisen sopimusvaltion eduksi tekemästään valtiollisesta rikoksesta tai siitä, että hän on ollut yhteydessä toisen sopimusvaltion sotajoukkojen tai hallituselinten kanssa tai siitä, että hän on tehnyt rangaistuksenalaisen teon tarkoituksessa toteuttaa kansallisen itsemääräämisoikeuden, vapautetaan enempää rangaistusta kärsimästä ja lasketaan heti vapaaksi.
Jos hän on sellaisesta rikoksesta syytteessä tai vangittuna, mutta ei vielä tuomittu tai jos syytettä häntä vastaan ei ole vielä nostettu, raukeaa syytösoikeus, olkoonpa hän maan rajojen sisä- tai ulkopuolella, eikä sellaista syytettä enää saa panna vireille.
Jos hän joko samalla tai yksistään on tehnyt itsensä syypääksi muunlaiseen rikokseen maansa voimassaolevaa valtiollista tai yhteiskunnallista järjestystä vastaan, ja sen jälkeen paennut toisen sopimusvaltion alueelle, nauttikoon sellaisesta rikoksesta kotimaassaan annettua armahdusta samalla tavalla kuin kotimaahan jääneet syytetyt tai tuomitut sitä nauttivat.”
Paras kuulemani nimitys noille tapahtumille on mielestäni: ”murroskausi”. Tuo nimitys on tasapuolinen ja kertoo kuitenkin oleellisen. Eikä syyllistä, tai syytä kumpaakaan osapuolta.
Mihin sotaan vapaaehtoinen Etelä-Pohjalainen suojeluskuntalainen koki lähtevänsä? Epäilemättä valkoisen propagandan mukaisesti uskomaansa vapaussotaan; ajamaan ryssää maasta. Tosiasiassa useimmat edellä mainituista osallistuivat sisällissotaan/veljessotaan, taisteluihin punaisia vastaan. Venäläiset varuskunnat oli äkkiä riisuttu aseista, ne kun kauttaaltaan antautuivat.
Maahan syntyi valtatyhjiö v. 1917 maaliskuun vallankumouksen tuloksena. Ihan luvalla tsaarin virkakoneistoa, muun muassa poliiseja jne pantiin viralta. Kun syytetään sosialistista ideologiaa vuoden 1918 katastrofista, pitäisi samalla kysyä, miksi niin monet ryhtyivät sitä kannattamaan?
Kari-Matti, venäläistä sotaväkeä oli maassa noin 80 000 miestä vielä puolitoista kuukautta itsenäistymisen jälkeen. Näitä suojeluskuntalaiset lähtivät riisumaan aseista 28.1. Osin venäläiset antautuivat, osin käytiin taisteluita tappioita kärsien kuten Oulussa. Samaan aikaan alkoi vallankumous Helsingissä. Sen kukistamiseen hallituksen valkoinen armeija lähti siis vasta myöhemmin.
Kari kysyy, miksi niin monet kannattivat sosialistista ideologiaa 1918. Lokakuun vallankumous Venäjällä innosti. Kaikkia työläisiä kehotettiin liittymään yhteen, maailman vallankumoukseen. Lenin oli agitoinut suomalaisia sosialisteja jo 1905. Stalin kävi kahdesti Suomen sosiaalidemokraattien kokouksissa syksyllä 1917 yllyttämässä vallankumoukseen ja lupaamassa Venäjän bolshevikkien tukea. Vastaus kysymykseen voisi olla: luokkavihan lietsominen, katteettomat lupaukset vallankumouksen tuomasta ratkaisusta ongelmiin, tehokas propaganda, lokakuun vallankumouksen synnyttämä liikehdintä ja imu, jotka vetivät suomalaisia mukaansa. Luulen, että suurin osa vallankumoukseen mukaan lähteneistä oli asioiden todellisesta tilasta tietämättömiä ja siksi harhaan johdettuja. Suurin syy oli kansanvaltuuskunnalla ja sen johdolla, kuten Kullervo Mannerilla ja O.W. Kuusisella.
Kiitos Pekka hyvästä vastauksesta. Itse kuitenkin kurkistaisin aatehistoriallisen yms pintakuvion taakse rakenteellisiin tekijöihin. Samalla tulisi muistaa, ettei punaisten johtajia syytettäisi anakronisesti sellaisesta, mitä he eivät voineet tuossa vaiheessa tietää.
Pekka tulee todistaneeksi jonkinlaisen käänteisen marxilaisen etujoukkoajattelun puolesta syyttäessään punaisten johtajia. Tulisi yrittää kuitenkin kurkistaa sadan vuoden taakse, millainen oli ”suomalainen” yhteiskunta silloin? Oli huutava elintarvikepula, josta toiset hyötyivät, suoranainen nälänhätä. Elintarvikelautakunnissa ei kuitenkaan käytännössä missään istunut yhtään työläisten, metsätyömiesten tai pienviljelijöiden edustajaa ja lautakunnat olivat erittäin tärkeässä asemassa päättäessään ruokahuollosta. Työmailla, savotoilla jne olosuhteet olivat täydellisen epäinhimmilliset, ruoka pilaantunutta, työntekijät työsopimukseensa pakotettuja. Tätä voisi jatkaa. Kyse oli ihan objektiivisista olosuhteista, valtakamppailusta, erilaisista yhteiskunnallista intresseistä. Sitä, miksi sosialismi sittemmin sen radikaalista muodossa osoittautui, ei kukaan, ainakaan Suomessa, voinut tuolloin tietää. Eihän sitä missään vielä oikeastaan ollut.
Kari-Matti Laaksonen :”Pekka tulee todistaneeksi jonkinlaisen käänteisen marxilaisen etujoukkoajattelun puolesta syyttäessään punaisten johtajia.”
Kurkistetaan Tarton rauhansopimuksen jäkeiseen aikaankin, siihen, joilloin punaorvon evakon lapsesta tuli osasyyllinen tai tukija ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin, kun oli lapsena ”sattuneista syistä” liittynyt Suomen Suojeluskunnan sotilaspoikiin:
”Maanpaossaan Neuvostoliitossa suomalaisten kommunistien johto piti yhteyttä Suomen vasemmistovoimiin sekä kehitteli selkeää taktiikkaa niiden toimille poliittisessa taistelussa. Päätavoitteena oli entiseen tapaan kansan vastaisen – niin kuin siihen aikaan sanottiin – ”lahtarihallituksen” kukistaminen ”proletariaatin vallankumouksella”. Eräässä viestissään Suomen työtätekeville kuusi vuotta ennen ”talvisodan” alkamista kommunistinen puolue esitti varsin selkeän kehotuksen: ”Suomesta on luotava työväen ja talonpoikain tasavalta! Näin tulee vuoden 1918 vallankumouksen tappiosta se voiton porras, jolta Suomen työväenluokka SKP:n johdolla nousee valtaan.
Tuo kaikki osoitti selvästi Suomen Kommunistisen Puolueen noudattaman linjan suunnan. Suomen valtiollis-poliittinen [ja demokraattisesti valittu!/th] valtiojohto oli luonnollisestikin hyvin selvillä kommunistipuolueen näkemyksistä ja kulloisistakin vetoomuksista. Siksi puolue oli perustamisestaan saakka laiton, ja sen jäseniä aktiivisesti vainottiin.” ” (Baryšnikov & Baryšnikov: Terijoen hallitus, Helsinki-Pietari 2001)
”Kommunistien toiminta saneltiin Kominternistä, jonka Kominternin 21 liittymisehdossa sanottiin olevan maailmanpuolue, johon päätöksenteko haluttiin keskittää. Kominterniin liittyneet puolueet sitoutuivat siihen, että niiden ohjelma, agitaatio ja propaganda vastasivat internationaalin ohjelmaa ja päätöksiä, ja että ne noudattaisivat internationaalin ohjeita. Myös SKP sitoutui Kominterniin ja SKP:n ylintä johtoa edustanut Kuusinen oli yksi Kominternin keskeisistä johtohahmoista. Kuusinen kuului kolmikkoon, joka 1936 määritteli Kominternin linjanvedot, jossa asetuttiin ehdottomasti kannattamaan Stalinin vihollisten tuhoamista. Suurimittaiset puhdistukset (likvidoinnit) pantiin toimeen Kominternissä 1937”. (Lebedeva-Rentola-Saarela: Kallis toveri Stalin)
”Kun syytetään sosialistista ideologiaa vuoden 1918 katastrofista, pitäisi samalla kysyä, miksi niin monet ryhtyivät sitä kannattamaan?”
Tämä on eritäin hyvä ja asiassa mitä olennaisin kysymys. Oikeistolaiset ovat viimeaikoina pyrkineet kovasti korostamaan että syy oli vain Venäjän sosialistien kiihotus ja vallankumouksellinen esimerkki.
Ja olihan eduskuntamme hyväksynyt jo työaikalainkin jne. Tämä on huonoa historiankirjoitusta, sillä noin hypätään jo pitkään vauhdissa olleeseen junaan, joka lähti teollisen vallankumouksen asemalta jo 1800-luvun puolessa välin, jolloin työväestön asema alkoi systemaattisesti heiketä päätyen suoranaiseen kurjistumiseen 1 mailmansodan alla.
Ko vasemmistoenemistöinen eduskunta sitäpaitsi hajoitettiin paljolti porvariemme tilaustyönä ja työväestöltä meni usko parlamentarismiin, josta oli muutenkin vielä varsin vähän kokemuksia.
Varisnaiset väkivallanteot alkoivat maaseudulla,missä erittäin kurjissa oloissa oleva maatyöväestö (ei välttämättä torpparit!) alkoi maatalouslakot, koska eduskunta eivätkä isännät pyrkineet parantaman heidän olojaan juuri mitenkään.
Maan porvaristo ei ajoissa ymmärtänyt mitä ajan kello oli lyömässä ja yritti rukata sitä heikosti ja aivan liian myöhään.
Seppo Heinola :”Oikeistolaiset ovat viimeaikoina pyrkineet kovasti korostamaan että syy oli vain Venäjän sosialistien kiihotus ja vallankumouksellinen esimerkki.”
Pienyrittäjäsuvun jäsenenä ja elämäni aikana kurkkuani myöten täynnä ”yleisen mielpiteen” ja julkisen tiedonvälityksen suoltamaa yrittäjävihsmielisyyttä toivon, että mitätöiit alla olevan kommentinkin vuodelta 1918 samalla tavalla kuin tässä yhteiskunnassa on sodan jälkeen sensuroitu ja mitätöity kaikki muukin mitä maanpuolustajat ml kotiseutunsa menettäneet pienyrittäjät ovat tehneet ja minkä hinnan he ovat joutuneet yrittämisestään maksamaan viimeisenä näyttönä 90-luvun lama.
”Turmiollinen, tämän kevään tapahtumiin, sen verisiinkin ilmiöihin, johtanut kiihotus ei ole tullut Suomen sos.dem.puolueen sanomalehdistöstä eikä puolueen agitatsionitoiminnasta, vaan toiselta, venäläiseltä taholta, jossa anarkistista yllytystä ja anarkistisia tekoja on teoriankin kannalta puollettu. Tämä puolueen sivu tapahtunut agitatsioni omasi patterityöväen ja venäläisen täällä olevan sotaväen kautta välittömän yhteyden Suomen työväen joukkojen kanssa, ja menestyksellisen Venäjän vallankumouksen sille antamilla siivillä levisi se ruttotaudin tapaan Suomen työväen keskuuteenkin, erityisesti nyt kapitalistisen maailmansodan myrkyttämässä yleisessä ilmapiirissä. ”
(Edvard Gylling 2.6.18)
Tuula, täsä ei nyt olut minulla mitenkään kyse mistään yrittäjävihamielisyydestä eli vatasit taas jälleenkerran ties monennenko oman olkinukesi hameen alta.
Kun historialistentapahtumien syy-yhteysketjuja pyritään rakentamaan ja ymärtämään on otanta oltava tietekin riittänän pitkältä ajalta ja monipuolinen ja monivaikuttajaisuuden huomioiva. Suomen sisällissodan raamittamine v a i n Venäjän vallankumouksen tauluun on historian vääristelyä.
Seppo Heinola :”Suomen sisällissodan raamittamine v a i n Venäjän vallankumouksen tauluun on historian vääristelyä.”
OK. Suomen taloudellinen tilanne oli heikentynyt mm. siksi, että Venäjä oli vuosina 1890 ja 1898 antanut keisarillisen julistuksen, jonka mukaan kaikissa virallisissa maksuissa oli Suomessa otettava vastaan ruplia ”täyteen kurssiinsa”, joka oli 2:67 markkaa. Vaikka ruplan kurssi markkinoilla I maailmansodan vuoksi aleni kevääseen 1917 mennessä n. 40%, Venäjä piti kiinni tästä määräyksestä, mikä johti siihen, että ruplia tulvi Suomeen Suomen markoiksi vaihdettaviksi ja myös ruplamääräiset ostot ja maksut lisääntyivät.
Em. syystä Suomen Pankki alkoi myöntää elokuussa 1915 suomalaisten pankkimiesten neuvon mukaisesti Venäjän luottokanslialle markkamääräisiä valuuttalainoja [=”verilainat”] maksutaseen tasapainossa pitämiseksi. Lainojen vakuutena oli Venäjän luottokanslian myöntämiä ruplamääräisiä obligaatioita, joiden määrä oli kevääseen 1917 kasvanut jo 400 miljoonaan markkaan ja Suomen Pankissa oli keväällä 1917 venäläistä rahaa ja obligaatioita yhteensä 734 miljoonan markan edestä, jota vastaava määrä seteleitä oli pitänyt laskea markkinoille.
Todelliselta arvoltaan heikentyneet ”pakkoruplat” olivat Tannerin mukaan pääsyy itsenäistymisen ajan voimakkaaseen inflaatioon, joka nosti mm. ruuan hinnat ”pilviin” ja pienituloisimpien saavuttamattomiin. Vuodesta 1913 leipäviljojen ja ryynien hinta kohosi 1000-3300%, perunat 1000-1200%, herneet 1000%, silakka 1000-2000% jne.
Ihan h ienoja ja varmaan paikkansapitäviä yksityiskohtia ja ko aikaan vaikuttajia. Mutta työväestö oli systemaattisesti kurjistunut jo 1800-luvun puolesta välistä lähtien huolimatta valtion kulloisestakin taloudellisesta tilasta. I maailman sodan alla tilanne vain kärjistyi osinmainitsemistasi syistä,mutta syyt olivat syvällä siinä yhteiksunnallisessa asentyeessa,joka lähti siitä ettei kaupunki- eikä maatyöläistä oikeasti arvostettu.
Seppo Heinola :” Mutta työväestö oli systemaattisesti kurjistunut jo 1800-luvun puolesta välistä lähtien huolimatta valtion kulloisestakin taloudellisesta tilasta.”
Suomalainen työ- ja muukin väestö oli silloinkin suurvaltojen armoilla. Alla on rivi vuosilukuja, jolloin suurvaltojen sotasaappaat talloivat puolin ja toisin jalkoihinsa suomalaisten kotiseutuja:
1337-39, 1348-51, 1395-97, 1411, 1444, 1464, 1473-97,1555-57, 1587-97,1610-17,1656-57, 1710-21,1741-43…
Uudenkaupungin rauhassa 1721 luotiin lahjoitusmaajärjestelmä, jossa keisarille palveluksia tehneelle yläluokalle lahjoitettiin talonpoikien maaomaisuutta, jolloin he menettivät omistusoikeutensa. Katariina II:n ajoista asti lahjoituskirjoihin lisättiin maininta myös talonpoikien ”sielujen” lahjoittamisesta, jolloin he vajosivat lähinnä venäläisen maaorjan asemaan.
Tuula: ”Suomalainen työ- ja muukin väestö oli silloinkin suurvaltojen armoilla. ”
Suomalainenkin työväestö oli olenaisin osin työnantajien armoilla eli lähes täydellisen mielivallan alaisina.
REINO S EPPÄNEN:
”Työväestön kurjistuminen
Yksittäisellä työnhakijalla ei ollut tosiasiassa mitään vapaata oppimismahdollisuutta neuvotellessaan ”työehdoista” työnantajan kanssa. Isäntävalta takasi sen, että työnantaja pystyi täysin sanelemaan työehdot siis sen minkä palkan hän maksaa työntekijälleen. Se oli ”ota tai jätä”- tarjous, jonka takeena työnantajalla oli työttömien valtavat massat. Työvoiman suuri ylitarjonta mahdollisti maksimaalisen riistosuhteen. Tästä teollisuuden vara-armeijasta Marx sanoo: ”Suhteellinen liikaväestö on siis se tausta, jolla työn kysynnän ja tarjonnan laki liikkuu. Se pusertaa tämän lain toiminnan pääoman riistämishalua ja vallanhimoa ehdottomasti vastaaviin rajoihin.” Niinpä tehtaiden palkkataso asettui juuri sille rajalle, jolla työntekijä pystyi uusintamaan työvoimansa eli saamaan niukan ruokansa, asunnon kurjista yhteismajoituksista ja joitakin vaatteita kehonsa verhoksi.
Näistä lähtökohdista työläisten elinehdot muodostuivat kurjiksi. Palkkataso laski tilastojen mukaankin ja esimerkiksi Englannissa koko perheen täytyi mennä töihin voidakseen elää. Naisten ja lasten käyttö teollisuudessa yleistyi. Tämän mahdollisti teollisuustyön pitkälle viety vaiheistaminen, joka ei edellyttänyt pitkäaikaista kokemusta tai koulutusta. Naisten ja lasten suosiminen työhönotossa perustui siihen, että nämä eivät elääkseen, siis uusintaakseen työvoimansa, tarvinneet niin suurta palkkaa kuin raavaat miehet.
Taloudellinen liberalismi löi korville poliittisen liberalismin humaaneja julistuksia. Työnantaja pyrki ottamaan työläisestään kaiken mahdollisen hyödyn irti mahdollisimman pienellä panoksella. Tämä näkyi mm. työaikojen pituutena. Pyrkimys, jota nykypäivän uusliberalistitkin ovat hivuttamassa käytäntöön. Työpäivät muodostuivatkin epäinhimillisen pitkiksi. Tavallisesti ne olivat 15 – 16 tuntia vuorokaudessa, mutta harvinaisia eivät olleet 18 tunnin työpäivätkään. Niinpä esimerkiksi London Daily Telegraph ihmetteli vuonna 1860, mitä olisi ajateltava sellaisesta kaupungista, joka piti yleisen kokouksen anoakseen, että miesten työpäivän pituudeksi määrättäisiin 18 tuntia. Samassa yhteydessä oli rauhantuomari Broughton tuonut julki miten Nottinghamin pitsiteollisuuden palveuksessa oli 9 – 10-vuotiaita lapsia, jotka joutuivat nousemaan kello 02:00 – 04:00 aamulla ja työskentelemään 18 – 20 tuntia.
Ei siis ihme, että nämä tekijät siittivät vallankumouksia.
Seppo Heinola :”Suomalainenkin työväestö oli olenaisin osin työnantajien armoilla eli lähes täydellisen mielivallan alaisina. ”
Suomen ensimmäisen ammattiliiton perustivat kirjaltajat perustamalla 1866 ilman luokkataisteluohjelmaa olevan apuyhdistyksen, jonka tavoite oli mm. ”hyvien suhteiden aikaansaaminen työnantajain ja työntekijäin välille” ja ”estää työlakkojen syntymisiä”.
Venäjän sosialidemokraatit olivat jakautuneet vuodesta 1897 alkaen toisaalta tunnettua aikakauslehti Iskraa julkaisseeseen ”valtiolliseen” ja toisaalta ”taloudelliseen” suuntaan. Väkivaltaa kannattanut ”valtiollinen” suunta tunnetaan nimellä bolshevikit ja he istuttivat ihmismieliin suomalaisillekin tutuksi tulleen jumalakielteisyyden, luokkavihan- ja taistelun ja myös tieteenä pitämänsä dialektisen materialismin.
Bolshevismi syntyi Tuula kauan sen jälkeen kun työväestö oli jo asialisesti kurjistunut ja tuo kurjuus myös sitten synnytti niin sosialismin kuin bolshevismin. Eivät ne tyhjästä syntyneet !!! Kuteneivät ensimäiset amattiliitotkaan, joista esim. leipomotyöntekijöiden yhdistys Tampereella syntyi korjaamaan ko työläisten todella kammottavia oloja:
”Työtä yli voimien Fanni Leivo muisteli 1960-luvun haastattelussaan, että puhuminen vanhoista hyvistä ajoista ei oikein sopinut Leivon Leipomon alkutaipaleeseen. Työtä piti tehdä niin paljon kuin jaksoi ja joskus enemmänkin. Enemmän piti tehdä kuin jaksoikaan. Välillä olin äärimmäisen väsynyt pitkiin, raskaisiin työpäiviin. Välillä lepäsin vuorokaudessa vain neljä tuntia. Sanoin miehelle, etten jaksa enää. ”
Seppo Heinola,
Työtä vuorotta tekevät yhäkin monet yksinyrittäjät ja viimeisen yksinyrittäjäkyselyn mukaan neljäsosa ilmoitti ansaitsevansa alle 1 000 euroa kuukaudessa – eikä sillä summalla palkata yritykseen työntekijöitä tms. Työtä vuorotta isänikin yrityksessään teki, ja kun kustannukset joskus nousivat tulopoliittisten ja muiden poliittisten ratkaisujen myötä, niin onneksi hänen yrityksensä ”pojat” tulivat itse pyytämään, että myös heidän palkkojaan alennetaan, kun pitivät epäoikeudenmukaisena sitä, että yrittäjä joutuu itse maksamaan kaiken. Monet pienyrittäjät ovat vuosien varrella sanoneet, etteivät jaksa enää. Mutta armoa ei anneta eikä pyydetä, eikä Jumalakaan taida olla muille pienyrittäjille niin tärkeä kuin se itselleni on ollut.
Jaa että lasten olisi ollut velvollisuus tehdä 14-16 tuntisia työpäiviä kylmissä tai tulikuumissa kelariloukoissa nälkäpalkalla koska pienyrittäjilläkin on ollut kovaa…
Nyt ei ollut Tuula kyse pienyritäjistä vaan niistä yhteiskunallisista syistä, jotka ajoivat palkkatyöväestön vallankumouksiin.
Seppo Heinola :”Jaa että lasten olisi ollut velvollisuus tehdä 14-16 tuntisia työpäiviä kylmissä tai tulikuumissa kelariloukoissa nälkäpalkalla koska pienyrittäjilläkin on ollut kovaa…”
Yksi karjalaisista esivanhemmista oli Pietarissa mukana ”vallankumouksen” sittemmin tappaneen ortodoksipapin järjestämässä kulkueessa, joka oli viemässä listaa työläisten vaatimuksista tsaarille, mutta kulkue joutui hyökkäyksen kohteeksi
Tapahtuma on jäänyt historiaan Pietarin verisunnuntain nimellä, ja kun etsin tietoja siitä mitä työläiset vaativat, niin löysin vaatimukset mm.järjestetyistä oikeusoloista yleisen oikeudettomuuden sijaan, yhdenvertaisuudesta lain edessä sekä takeet henkilökohtaisesta vapaudesta ja kokoontumis-, omantunnon- ja lausuntovapaudesta. Samoin esitettiin vaatimus valtion varoilla toimeenpantavasta järjestetystä ja pakollisesta kouluopetuksesta. Mielivaltaisen yksinvaltiuden ja virkavallan sijaan vaadittiin perustuslaillista hallitusmuotoa, johon kuuluisi kansaneduskunta, jolle ministerit ovat vastuunalaisia.
Pienyrittäjä-isäni oli joskus pahoillaan siitä, että hän ei työnsä vuoksi voinut tuntea lapsuuttamme niin hyvin kuin tunsi omansa. Teidän ”vallankumouksenne” teki hänestä kollektiivisesti Pariisin rauhansopimuksessa ihmiskunnan pahimpiin kuuluvan olennon ja on sen jälkeen pitänyt julkisuudessa huolen siitä, että kun ovat pienyrittäjiä, niin ovat syyllisiä kaikkeen muuhunkin pahuuteen ml. 1800-luvun lapsityöläisten kohtalo.
Kuvasit Tuula hyvin venäläistenkin työläisten oikeudetonta asemaa tuolloin. Mutta et kai tarkoittanut että kuvaamasi vaatimukset oli allekirjoittanut myös Venäjän ortodoksinen kirkko koskapa ortodokipappi oli ollut viemässä ko. vaatimuksia?
Sepp Heinola :”…et kai tarkoittanut että kuvaamasi vaatimukset oli allekirjoittanut myös Venäjän ortodoksinen kirkko koskapa ortodoksipappi oli ollut viemässä ko. vaatimuksia?”
En tarkoittanut. Myös suomalaiset ortodoksit kuuluivat tuolloin Venäjän ortodoksikirkkoon, mikä selittänee sen, että myös yksi esivanhemmistamme oli mukana kulkueessa.
Nuori ortodoksipappi johti yhdistystä, jonka nimi oli Pietarin tehdastyöväenliitto. Yhdistys oli tunnustettu virallisesti ja sääntöjen mukaan sen tavoite oli ”työskenteleminen liiton jäsenten itsenäistyttämiseksi tarkoituksella parantaa työväestön työ- ja elantosuhteita”. Yhdistystä pidettiin yhteiskuntaa suojelevana, koska sen johtajana oli pappi, sisäministeri oli hyväksynyt sen ja tuki sitä ja sosialistit pysyivät loitolla yhdistyksestä. (Langlet: Vallankumous Venäjällä ,Hämeenlinnan uusi kirjapaino 1906)
Eeli J. Hakala (1886-1963) Huittisten kappalaisena 1918
Pian Huittisiin muuttomme jälkeen alkoivat vaikeat ajat kansallemme. Koska vapaussota sattui Huittisissa olomme alkuaikaan, niin lienee paikallaan, että kerron aluksi siitä, sen vaikutuksesta Huittisiin. Se oli Huittisissakin vaikeata aikaa ja sen kuvaaminenkin on vaikeata. Muistan elävästi sen talvisen aamun, jolloin punaiset tulivat Porista päin Lauttakylään. Valkoiset olivat edellisenä iltana poistuneet pohjoiseen valkoisten rintamalle. Näin ollen ei hyökkääjillä ollut ketään vastassaan. He tulivat rintamaan järjestäytyneinä ammuskellen tullessaan. Perheeni oli siirtynyt turvaan erään syrjäkylän kansankoululle, jossa minäkin olin ollut edellisen yön, mutta tulin juuri mainittuna aamuna kotiin. Vetäydyin suojaan pappilamme kivinavetan seinustalle. Siellä uudet tulijat tutkivat minut, mutta jättivät sillä kerralla rauhaan. Paikalle sattui haudankaivajan poika, jolla oli työväenyhdistyksen jäsenkirja taskussaan. Hän todisti puolestani, että en ole osallistunut politiikkaan ja että olen vaaraton henkilö. Mikä olisi ollut kohtaloni, ellei mainittu ”todistaja” olisi sattunut paikalle? Muutamia paikkakuntalaisia murhattiin samana aamuna. Huittinen jäi punaisten puolelle koko sodan ajaksi.
Vaikka olosuhteet olivat vaikeat ja elämä levotonta, niin ei yhtään jumalanpalvelusta jäänyt pitämättä Huittisten kauniissa kirkossa.
Hartaustilaisuuksiakin saimme pitää melkein koko sota-ajan. Vähää ennen sodan päättymistä oli hartaustilaisuus Lauttakylässä eräässä talossa. Kesken minun puhettani astui kaksi aseistettua miestä sisälle, ajoivat kuulijat ulos ja kielsivät pitämästä sellaisia tilaisuuksia. Kun kysyin heidän esikunnastaan syytä kokouksemme hajoittamiseen, niin vastattiin, että ihmiset puhuvat niissä tilaisuuksissa politiikkaa ennen kokouksen alkua ja sen jälkeen. En minä ollut sellaisesta tietoinen, mutta oli alistuttava pakon edessä.
Silloin tällöin vietiin yöllä joku isäntä ja ammuttiin jossain metsässä. Useimmat isännät olivatkin poissa kotoansa välttyäkseen sellaiselta kohtalolta. Näiden uhrien hautaaminen oli raskas tehtävä, joka tuli tavallisesti minun osalleni.
Tilanteen yhä vaikeutuessa mekin katsoimme viisaimmaksi poistua kotoa. Viimeisen yön edellisenä päivänä tuntemattomat aseistetut sotilaat olivat poikenneet pappilaamme ja kyselleet kotiapulaiseltamme, missä minä olen. Selvitystä he eivät saaneet. Varmaan oli Jumalan johdatusta, että olin silloin poissa kotoa. Viimeisen yön vietimme erään talon kylmässä perunakellarissa. Sinä yönä punaiset jättivät kylän ja koko pitäjän. Lähtö oli tapahtunut niin kiireellisesti, että vastattu taikinakin oli jäänyt naisilta paistamatta. Ennen lähtöänsä he olivat kuitenkin ehtineet heittää suuret määrät anastamaansa viljaa jokeen ja sytyttää muutamia taloja palamaan. Suurempia tuhoja he olivat Lauttakylälle suunnitelleet, mutta oli joku heitä väkevämpi, joka asetti pahalle rajan.
Sitten tuli sodan loppuselvittely, joka oli Huittisissakin surullinen. Siellä oli punaisia varten vankileiri. Sotaoikeus istui ja n. 50 kapinaan osallistunutta tuomittiin kuolemaan. Minä jouduin puhumaan vangeille ja valmistamaan kuolemaan tuomittuja heidän viimeiselle matkalleen. Melkein kaikki, jotka tiesivät kohtalonsa, pyysivät papin luoksensa ja nauttivat H. ehtoollisen.
Eräs heistä on erikoisesti jäänyt mieleeni. Hän oli, mikäli tiedän, Lauttakylässä työväen osuuskaupan johtaja ja punaisten johtohenkilöitä. Hänet tuomittiin kuolemaan. Sitä ennen vankileirillä pidettyjen hartaushetkien aikana hän tuli herätykseen joutuen syvään synnintuntoon. Myöskin armo kirkastui hänelle. Keskustelin hänen kanssaan kahdenkesken ja annoin hänelle luettavaksi kirjan ”Uskonoppi autuuteen”, jota hän näkyi ahkerasti lukevan. Hän nautti myös H. ehtoollisen. Päättäessäni erään hartaushetken rukouksella hän polvistui rukouksen ajaksi. Kysyin häneltä sen jälkeen: ”Ovatko asiat hyvin?” Hän vastasi kirkkain katsein: ”Kyllä.” Kun tulin ulos siellä odottivat miehet, jotka veivät tämän miehen mukanaan ja panivat täytäntöön hänelle tuomitun rangaistuksen.
Tämä mies oli ennen kuolemaansa kirjoittanut vaimolleen kirjeen, jossa hän kertoi tulleensa uskoon, kielsi murehtimasta häntä ja kehoitti vaimoaan kasvattamaan lapset eri tavalla kuin niitä oli siihen saakka kasvatettu. Se oli kaunis ja liikuttava kirje. Varmaan se kova ahdistuksen aika käänsi monien ajatukset ja katseet Jumalan puoleen, Jumalan kieltäjistäkin tuli Jumalan tunnustajia.
Kun muualta vankileiriltä eloon jääneet palasivat Huittisiin, järjestimme seurakunnan puolesta heille hengellisen juhlan toivoen, että sodan ja nälän rasittamien sydämet olisivat tulleet vastaanottavaisiksi Jumalan sanalle. Tilaisuuteen kertyi väkeä palokunnantalon suuri sali täyteen. Toiset seurakuntalaiset hyväksyivät tämän suhtautumisen kapinallisiin, toiset tuomitsivat sen. Minä sain kaksi uutta arvonimeä. Toiset nimittivät minua ”lahtariksi”, toiset ”punarosvoksi”. Sainpa nimettömän kirjeenkin, jossa uhattiin minua vahingonlaukauksella, ellen muuta toiselle paikkakunnalle. Tämän kirjeen kirjoittaja kutsui minua punarosvoksi. Minä en kuitenkaan antanut kummaltakaan puolelta tulleitten arvostelujen vaikuttaa itseeni. Tahdoin olla vain Jumalan palvelija kaikille henkilöön katsomatta.
Eeli J. Hakala, Muistelen menneitä, s. 64-68, Sley, 1957.