Veteraanien perintö ja kansallisen veteraanipäivän muutos

Jatkosodan päättymisestä tuli 5. syyskuuta 80 vuotta. Ensi keväänä 27.4.2025 tulee 80 vuotta sotavuosien päättymisestä eli Lapin sodan päättymisestä. Sotavuodet 1939-45 ovat keskeinen osa meidän suomalaisten tarinaa ja merkitsivät myös sitä, että ylipäätään Suomi-niminen valtio säilyi maailmankartalla itsenäisenä valtiona.

Olemme saaneet elää siis jo 80 vuotta rauhan aikaa omassa maassamme, vaikka tällä hetkellä meitä lähellä Ukrainassa julma sota jatkuu. Sotavuosien päättyminen oli suuri helpotus kansallemme ja voimme vain kuvitella, miltä hengissä olleista taistelijoista tuntui, kun aseet vaikenivat 5.9.1944 ja kun samalla oli tietoisuus maamme säilymisestä. Myös kotirintamalla taisteluun osallistuneet olivat varmasti huojentuneita, vaikka rauhaan pääseminen merkitsi jälleen myös suuria uhrauksia sotavuosien uhrausten lisäksi.

Olin eräässä veteraanityön ja veteraanitoiminnan perinnetyön tilaisuudessa, jossa pohdimme veteraanien perintöä meille ja yleensä Suomelle ja suomalaisille. Veteraanien perinnöksi mainittiin arvot, joita sotavuosina puolustettiin: oikeudenmukaisuus, vapaus, veljeys, tasa-arvo, sananvapaus, uskonnonvapaus ja demokratia. Totesimme, että veteraanipolvi taisteli ja teki työtä kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta, nuo asiat laajasti ymmärrettyinä.

Etsimme mainitussa tilaisuudessa myös sitä, mikä olisi veteraanien ja veteraanisukupolven tärkein perintö. Siihen löysimme vastaukseksi erityisesti rintamilla muodostuneen tunnuslauseen: ”Kaveria ei jätetä!”. Se voidaan ymmärtää kaikkeen yhteiskunnan toimintaan kuuluvaksi ja sen ohjenuoran perusteella maatamme ja yhteiskuntaamme on onneksi pääosin rakennettu. Se tarkoittaa sitä, että kaikki pidetään mukana ja että jokaisesta pidetään huolta. Joskus joku on tosin kriittisesti kysellyt, ovatko jotkut yhteiskunnan ja yksittäisten ihmisten ratkaisut tehty enemmän ”kaverille ei jätetä” periaatteen mukaisesti.

Edelleen veteraanipolven perintöä meille heidän jälkeensä tuleville polville pohtiessamme tulimme myös siihen tulokseen, että rauha oli ja on heidän arvokas perintönsä meille. He halusivat elää rauhassa, he halusivat rauhaa silloinkin, kun piti tarttua aseisiin. Lopulta rauha koitti raskaiden koettelemusten, kärsimysten ja menetysten vuosien jälkeen. Siitä rauhasta me olemme saaneet nauttia. Veteraanipolvi myös oli se sukupolvi, joka otti suuren vastuun maamme jälleenrakentamisesta, kun sotien tuhojen jälkeen piti rakentaa uutta Suomea.

Veteraaneja on keskellämme enää muutama sata, heistä suurin osa naisia. Muistamme heitä ja koko veteraanisukupolvea kiitollisina. Kiitämme kaikkia, jotka sotavuosina ja niiden jälkeen pitivät huolta maastamme ja sen tulevaisuudesta. Meidän tehtävämme on pitää yllä heidän muistoaan ja perintöään ja miettiä, mitä se tarkoittaa nykypäivän ja huomisen Suomessa.

Kansallisen veteraanipäivän vietto alkoi 1987. Kun Kaatuneiden muistopäivänä muistamme eri sodissa ja kriisihallintatehtävissä kaatuneita, on veteraanipäivän ajatus ollut muistaa keskellämme olevia veteraaneja. Pian he ovat kuitenkin poissa.  Siitä syntyi ajatus, että voisiko veteraanipäivä olla jatkossa Kansallinen veteraaniperinnön päivä? Tuona päivänä ja sen viikolla voisimme jatkossa muistaa veteraanipolven työtä ja nostaa esille sitä, mitä se kussakin ajassa meille merkitsee.

Veteraanien perinnön välittäminen lapsillemme ja nuorillemme on tässä mielessä tärkeä tehtävä, josta meidän on nyt ja jatkossa pidettävä huolta. Se perintö on – sotaa ihannoimatta – kuitenkin tämän maailman onnellisimman maan kehittymisen perusta.

Toivo Loikkanen, veteraani- ja perinnetyön pappi