Vedestä ja Hengestä

Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan”. (Joh. 3:5)
Vedestä ja Hengestä

Miksi on tärkeää syntyä vedestä ja Hengestä?

Meillä tulee olemaan elämän aikana kolme syntymää; äidistä, kasteessa ja ylösnousemisen yhteydessä; mikä sinusta näistä kolmesta syntymästä on tärkein? 

Miksi on tärkeää luottaa siihen, että Jumalan valtakuntaan pääsemiseen riittää kristillinen kaste, eikä siihen tarvitse mitään omia tekoja (nöyrtymistä, parannusta tai muita armonjärjestyksiä)?

Miksi oikean uskon hedelmiä ei voi laittaa Jumalan valtakunnan sisäänpääsyvaatimuksiksi? 

Millä perusteella saimme jo kasteessamme syntimme anteeksi; miten on mahdollista, että Kristus on läsnä kasteessa? 

Kuka on Jumalan lapsi ja millä perusteella? 

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

    • Ari, en voi itselleni ottaa siitäkään mitään kunniaa, jos olen ollut teillä tietämättömillä ja kaiken hukanneena palaan kotiin. Onneksi Isä ottaa tuhlaajapojan avosylin vastaan, vaikka emme ole sen arvoisia.

      Jeesus sanoi: ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva.’ Niin hän jakoi heille omaisuutensa. Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti. Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta.Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja. Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut. Niin hän meni itseensä ja sanoi: ’Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.’ Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. Mutta poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan.’ Silloin isä sanoi palvelijoilleen: ’Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.’ Ja he rupesivat iloa pitämään. Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla. Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän laulun ja karkelon. Ja hän kutsui luoksensa yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se oli. Tämä sanoi hänelle: ’Sinun veljesi on tullut, ja isäsi teurastutti syötetyn vasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle; mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi. Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: ’Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.’ Niin hän sanoi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun. Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.'” (Luuk. 15:11-32)

    • Juha Heinilä, et vastaa siihen mitä sanon eli ETKÖ SINÄ ITSE TEE JOTAIN eli uskosi perustuukin siihen että SINÄ ITSE palasit???? Eikö juuri ”tuhlaaja poika vertaus puhu kääntymisestä eli poika meni itseensä ja kääntyi???? Ei isä häntä hakenut tai pakottanut tulemaan.

    • Tuhlaajapoika oli jo isän poika. Kastekeskustelua ajatellen häntä voinee pitää vertauskuvana kastetusta, mutta kauas langenneesta. Tarinassa on siis kaksi kääntymystä, ensimmäinen pois isän kodista ja toinen takaisin kotiin. Parannus esiintyy vain vaatimuksena isonveljen paheksuvassa puheessa.

    • Pastori evp. Olli Arolan kirja ”Tuntematon tuhlaajaisä ja hänen kaksi poikaansa on ”Uusi, oivaltava analyysi Tuhlaajapojan tarinasta on saanut kirjoittajan esittämään kysymyksiä ja vastaamaan niihin tavalla, jonka rinnalla perinteiset vastaukset kalpenevat.

      Poika paljastuu mieheksi, joka oli syyllistynyt sellaiseen iljetykseen, mistä hänet olisi tullut lain mukaan tuomita kuolemaan. Mutta koska pojan isä on Rakkaus ja Armo, hänellä oli valta perua lain vaatima rangaistus. Vasta silloin poika oppi tuntemaan isänsä. Vanhempi veli ei koskaan hyväksynyt tapaa, jolla isä kohteli Tuhlaajapoikaansa. Sen vuoksi isä jäi hänelle yhtä tuntemattomaksi kuin Jumala suurimmalle osalle ihmiskuntaa.

      Lukijalle paljastetaan, mikä pojan identiteetin paljastava iljetys on. Vielä järisyttävämpi on kirjoittajan vastaus kysymykseen, kuka on Tuhlaajapoika.

      “Olli Arolaa ajaa häkellyttävä uudelleen ajattelun ja uusin ilmaisuin sanomisen tarve. Pitkän pappisuransa aikana hän on saanut kokea perinteisen kielen onttouden ja rutiini-ilmausten tyhjentymisen. Tältä pohjalta hän laatinut rohkean ja itsenäisen puheenvuoron, romuttaa kaikkea vanhakantaista ja etsiytyy tuoreisiin ja ihmisläheisiin, ihmisarvoa ja lähimmäisyyttä kunnioittaviin päätelmiin. Arolan Paavali-käsittelyt ovat syvällisiä. Kaiken kaikkiaan Arolan tulkinnat ovat voimakas kannanotto naisen puolesta yhteiskunnan vielä jäljellä olevia miehisiä valtarakenteita vastaan. Hän haluaa vapauttaa aikamme ihmisen pelosta ja auttaa meidät elämään todeksi evankeliumin räjähdysvoiman.” Aarne Toivanen, dos. emer.

  1. 2.Piet.2:20 Sillä jos he meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeetkin maailman saastutuksia pakoon, mutta niihin taas kietoutuvat ja tulevat voitetuiksi, niin on viimeinen tullut heille ensimmäistä pahemmaksi.
    21 Parempi olisi heille ollut, etteivät olisi tulleet tuntemaan vanhurskauden tietä, kuin että sen tunnettuaan kääntyvät pois heille annetusta pyhästä käskystä.
    22 Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: ”Koira palaa oksennukselleen”, ja: ”Pesty sika rypee rapakossa”.

    Siis edelleen JOS lapsikaste antaisi sen mitä puhutte niin kuinka kävisi niille jotka eksyvät pois?????

    • ”Heille on tapahtunut, mitä tosi sananlasku sanoo: ’Koira palaa oksennukselleen’, ja: ’Pesty sika rypee rapakossa’.” Tuhlaajapojan tarina kertoo, että koiranoksennuksen ja sikojen rapakonkin keskeltä saa palata isän kotiin. Niin suuresta armosta on kysymys.

  2. Juha Heinilä, kuinka halpana pidät asiaa jos voit sen laittaa pois ja sitten palata, eikö Jeesus Sano että Jumalan valtakunta on aarteen kaltainen jonka löytäjä myy kaiken saadakseen sen??

    Siis kuka löytää Jeesuksen kautta tien Jumalan valtakuntaa ei halua enää siitä luopua, vaan pitää siitä kiinni ettei eksyisi sillä Jumalan pelko on todellista.

    • Ari, omat tekoni eivät riitä, että mä niillä pääsisin Taivaaseen, vaan kadotukseen niillä joutuisin. Joudun turvaamaan yksin Jeesuksen Kristuksen ansioon. Luotan armahtavaan Jumalaan.

    • Juha luottaa armahtavaan Jumalaan. Armahtaako Jumala hänen mielestään myös meitä tavallisia syntisiä ihmisiä? Siis vaikkapa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyshiippakuntaan kuulumattomia paikallisseurakuntien jäseniä, jotka monin tavoin ovat syntiä tehneet, eivät ole rakastaneet Jumalaa yli kaiken eikä lähimmäistä niin kuin itseään, toisin kuin hän ja muut ns. lähetyshiippakuntalaiset, elleivät he liity tähän lähetyshiippakuntaan?. Miten se armahdus kokretisoituu? Liittymälläkö lähetyshiippakuntaan vai muuten vain?

    • Osmo, kiitos hyvistä kysymyksistä. Jumala armahdus koskee kaikkia kristittyjä, kirkkokunnasta riippumatta. Ortodoksit, katoliset, luterilaiset ja muut kristityt ovat kaikki pelastettuja, yksin armosta. Mitään etua ei ole tässä mielessä kuulua tiettyyn seurakuntaa vaikka se kuuluisi Lähetyshiippakuntaan. Salaseurat on eri asia.

      Seuraavassa linkissä on kerrottu vapaamuuraruudesta ja miten sen valoista, kirouksista, noituudesta, henkivalloista, kabbalasta ja muista Jumalan tahdon vastaisista asioista voi eheytyä ja vapautua (rukous on linkistä avautuvan artikkelin lopussa) ja päästä rapparipolulta takaisin Tielle (vert. Joh. 14:6), joka vie Taivaaseen.

    • Juha Heinilä laittoi tällaisen linkin:
      http://fi.niilopedia.org/index.php/Vapaamuurarit

      Juha, tekstistäsi saa kuvan että taisit tosiaan laittaa linkin ihan tosissasi etkä trollina. Kerropa nyt perusteluita miksi minun pitäsi uskoa yleensäkään yhtään mitään mitä tuossa linkissa sanotaan?

      En ole mitenkään puolustelemassa vapaamuurari-touhua ja suhtaudun siihen itsekin tietyllä varauksella mutta tosiasia on se, että siihen, mitä lukee internetissä, pitää myös suhtautua varauksella.

    • Voitto, kiitos hyvästä kysymyksestä. Jos et ole sekaantunut linkissä kerrottuihin asioihin, niin ei niillä ole sinulle mitään merkitystä. Meidän jokaisen on hyvä miettiä sitä, että laitammeko nimen paperiin, jonka sisältö selviää vasta tulevaisuudessa; sitoutua etukäteen asioihin, jotka tulevat vastaan yksi kerrallaan, jolloin sokeana hirttosilmukka kaulassa lähdetään matkalle tuntemattomaan.

    • Juha Heinilä:
      ”…laitammeko nimen paperiin, jonka sisältö selviää vasta tulevaisuudessa; sitoutua etukäteen asioihin, jotka tulevat vastaan yksi kerrallaan, jolloin sokeana hirttosilmukka…”
      Väität siis että noin käy kun liittyy vapaamuurareihin? Tietolähteesi?

    • Osmo, vapaamuuraruudesta on mahdollisuus päästä eroon, jos vain haluaa. Meillä voi olla täällä jotain asioita, jotka ovat niin tärkeitä, että emme voi niistä luopua ja ne estävät meitä seuraamasta Jeesusta.

      Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle: ”Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?” Niin hän sanoi hänelle: ”Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt.” Hän sanoi hänelle: ”Mitkä?” Jeesus sanoi: ”Nämä: ’Älä tapa’, ’Älä tee huorin’, ’Älä varasta’, ’Älä sano väärää todistusta’, ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’.” Nuorukainen sanoi hänelle: ”Kaikkia niitä minä olen noudattanut; mitä minulta vielä puuttuu?” Jeesus sanoi hänelle: ”Jos tahdot olla täydellinen, niin mene, myy, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua.” Mutta kun nuorukainen kuuli tämän sanan, meni hän pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta. (Matt. 19:16-22)

    • Jaa jaa. Kuinkas paljon itse olet niille köyhille antanut? Me muurarit keräämme heille joka istunnossa. Taitaa olla sinunkin hurskautesi enemmän puhetta kuin tekoja?

    • Rakas veli. Ymmärrän, että olet joutunut harhateille joidenkin petollisten veljien opetuksen takia. Tiedän, että olet vilpitön ja Kristusta kunnioitttava ihminen. Yritä nyt päästä harhaopeista eroon. Kiitos. Osmo.

  3. Rakas veljeni Juha. Ymmärrän hyvin, jos et ymmärrä täysin Kristuksen evankeliumia. Olethan maallikko (jos en nyt ihan väärin ole asiaa ymmärtänyt). Mielestäni sinun kannattaisi lukea Pyhää Raamattua ei vain ulkoluvun tavoin ”hauki on kala, hauki on kala jne”, kuten vapaamuurariudessakin usein kehotetaan, vaan ihan asiaa ymmärtäen. Esimerkiksi professori Aimo T. Nikolaisen kirjasarja Uudesta Testamentista saattaisi avartaa näkemystäsi pyhistä kirjoituksista monella tavalla. Voin lainata kirjat sinulle. Minä en niitä enää tarvitse, kun siirryn eäkkeelle ja olen jo vähän höppänä. Toivoo sinusta tykkäävä veljesi Osmo.

  4. Et taida ihan täysin tajuta. Ukki kastoi minut elokuussa 1946. Oli erikoinen vuosi. Sinä et ole elänyt niitä aikoja. Et ymmärrä. Äiti voisi paljon kertoa, jos eläisi. Hän kuoli 1992. Isä kuoli 1990. Sinä et niistä ajoista tiedä.Minä jotain tiedän vanhempieni kertomuksista. Minulla on kolme lapsenlasta. Rakastan heitä.
    Osmo.

    • Vapaaamuurariutta sinulla on täysi oikeus kommentoida, jos kuulut heihin. Etpä taida kuuluakaan, koska heihin pääsyn edellytyksenä on usko Jumalaan ja kunnon miehen maine. Liekö sinulla sellaista? Jos on, voit pyrkiä.

    • Ihan vain tiedoksi kaikille, että minä en ainakaan ole Heinilälle laittanut mitään s-postia. Ettei synny väärinkäsityksiä.

  5. Kun puhutaan ”kaste pelastaa” ja siinä tuodaan esille Pietarin kirje niin silloin otetaan se kohta sana sanasta eikä ymmärretä mitä ko ”pelastus” tarkoittaa, siis hoetaan kuin papukaija ”kaste pelastaa, kaste pelastaa” täysin ymmärtämättä mitä sanotaan. Mistä tämä johtuu, ei olla uskottu evankeliumia jossa Jeesus Sanoo tien Jumalan valtakuntaan: ”tehkää parannus JA USKOKAA evankeliumi”, siis on ”löydetty” toinen tie ohi evankeliumin, siis ollaan ”vanhurskaita ILMAN” parannusta, eikä tarvita MITÄÄN.

    Asiaan eli mitä on se pelastus josta Pietari puhuu, onko se pelastus suoraan taivaaseen, EI OLE, mitä se on, se on pelastus maailman turmelluksesta, siis maailmalla ei ole otetta enää ihmiseen kun hän on käynyt kasteella, siis Nooa ja hänen kanssaan olevat ihmiset pelastuivat maailman saastaisuudesta kun Jumala hukutti muut ihmiset, pelastuivatko he suoraan taivaaseen? Entä kun israelilaiset ”kastettiin Moosekseen” kulkiessaan meren yli, hekin pelastuivat maailman voimista eli faaraosta joka oli pakottanut heitä, siis he olivat vapaat ulkopuolisista voimista elämään ja palvelemaan Jumalaa, MUTTA pelastuivatko he suoraan taivaaseen, EIVÄT.

    Samoin on tänä päivänä kun parannuksen tehnyt ja evankeliumin uskonut ihminen menee kasteelle, hänet vapautetaan synnin orjuudesta ja näin maailmallisesta turmelluksesta joka ennen sitoi ja saatuaan Pyhän Hengen on hän terveesti uudestisyntynyt. Mikään ulkopuolinen ei voi enää ohjailla uskovaa vaan hän on täysin vapaa elämään ja palvelemaan Jumalaa, on myöskin mahdollista palata vanhaan eli Elämän kirjassa oleva nimi voidaan pyyhkiä pois.

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.