Epäsuorasti tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittyen muuttui myös lasten uskonnollisen aseman määräytyminen hieman. Jos 1.3.2017 alkaen vanhemmat eivät sovi mitään uskonnollisesta asemasta, lapsi jää neutraaliin tilaan kaikkien katsomusryhmien ulkopuolelle. Vielä nyt äiti voi ohittaa isän tahdon kun vauva on alle vuoden ikäinen.
Tässä yhteydessä SDP:n Tarja Filatov lausui
kun emme ehkä vielä pääse siihen järjestelmään, jossa näistä asioista päätettäisiin vasta aikuisena ja henkilökohtaisesti.
Kokoomuksen Sari Multala taas
Itse katson näin, että se päinvastoin ehkä lisää uskonnonvapautta – tässä tapauksessa tietysti lapsen uskonnollinen asema jää avoimeksi ja täten hänen itsensä päätettäväksi siinä vaiheessa, kun hänellä siitä on oikeus päättää.
ja Vasemmistoliiton Silvia Modig
Itse minä ajattelen henkilökohtaisesti niin, että uskonnolliseen yhdyskuntaan tai yhteisöön kuuluminen on jokaisen ihmisen itse päätettävissä, minkä takia minusta lapsen kuuluu se itse päättää siinä vaiheessa, kun on siihen tarpeeksi vanha ja kykenevä
Edellyttääkö uskonnonvapaus, että vauvakin on voitava liittää jonkin uskontokunnan muodollis-juridiseksi jäseneksi? Minun mielestäni ei edellytä. Toki lapsille voi lukea Koraania, viedä heidät metodistien jumalanpalvelukseen, luterilaisten pyhäkouluun jne. Mutta olisiko mahdoton ajatus, että uskontokunnat joutuisivat kertomaan kokonsa muodossa ”Jäsenmäärämme on X, jonka lisäksi toimintaan osallistuu Y kappaletta jäsenten lapsia.”?
Se on nimenomaan uskonnonvapauskysymys että vanhemmat päättävät lapsen uskontokunnasta. Jälleen kerran unohtuu että myös uskontokuntaan liittymättä jättäminen on päätös.
Mitään neutraalia tilaa ei ole olemassa. Uskonnottomuus on sekin katsomuksellinen valinta. Toki nykyisenkin lainsäädännön vallitessa on ollut mahdollista sopia, että vanhempien kuuluessa eri katsomusryhmin, on lapsi voinut jäädä uskontokuntien ulkopuolelle ja hänelle on annettu mahdollisuus 15-vuotiaana valita, mihin liittyy. Lapsen jääminen kirkon ulkopuolelle merkitsee kuitenkin sitä, että häneltä riistetään 15 ensimmäisen elinvuoden ajaksi mahdollisuus seurakuntayhteyteen ja sen mahdollistamaan jumalasuhteeseen.
Uskonnottomuuden luonne ei ole oikein avautunut Yrjölle.
Jos uskonnollisuutta ei ole kaadettu jonkun lapsen, ja myöhemmin nuoren, mieleen, on hän saanut kasvaa vapaasti ilman että tuo ideologia olisi saanut otteen hänen mielestään. Hänen ei ole tarvinnut erikseen tehdä mitään päätöstä ’olla uskonnoton’.
Sama analogia koskee esimerkiksi poliittisia ideologioita.
(Minäkään en ’päättänyt’ olla olematta kommunisti. Kun komunismiin, törmäsin pidin sitä vaan tyhmänä, totuudenvastaisena.)
Oikein puistattaa ajatella, että niin monelta lapselta on salakavalasti riistetty mahdollisuus pioneeriyhteyteen/4H-yhteyteen tai skientologiayhteyteen ym ym.
ja jopa yhteys johonkin jumalaankin on siis jäänyt vajaaksi…
Jotenkin voisi kuvitella kaikkivaltiaan pystyvän pitämään yhteyttä keneen haluaa. Mutta ilmeisesti vain kirkon palkollisilla on mahdollisuus aikaansaada yhteys. Eikä kenellekään juolahda mieleen pohtia kuinka ja miksi kirkon politrukit ovat tuollaiseen näkemykseen päätyneet…
On mielenkiintoista huomata, ettei kukaan tällä palstalla olevista uskovista kykene näkemään, että he uskovat kuten uskovat, lähes 100-prosenttisesti siksi, että ovat syntyneet tiettyyn ympäristöön. Jos olisivat syntyneet muussa kulttuurissa, olisivat he hyvin todennäköisesti omaksuneet sen katsomukset. Ja nyt ihmettelisivät kuinka joku matti ja maija niin ihmeen innokkaasti puolustaa lasten oikeutta tulla indoktrinoiduiksi jollakin kummallisella kristinuskolla.
Jo ajat sitten keksitty väite ’Ei ihminen valitse uskontoaan, vaan uskonto ihmisen’ olisi syytä sisäistää kunnolla. Moni omaa napaa kairaava kommentti olisi silloin jäänyt kirjoittamatta.
HS: ”On mielenkiintoista huomata, ettei kukaan tällä palstalla olevista uskovista kykene näkemään, että he uskovat kuten uskovat, lähes 100-prosenttisesti siksi, että ovat syntyneet tiettyyn ympäristöön. Jos olisivat syntyneet muussa kulttuurissa, olisivat he hyvin todennäköisesti omaksuneet sen katsomukset. Ja nyt ihmettelisivät kuinka joku matti ja maija niin ihmeen innokkaasti puolustaa lasten oikeutta tulla indoktrinoiduiksi jollakin kummallisella kristinuskolla.”
———
Esitit tuossa väitteen. Esitit tietäväsi palstan (ja yleensäkin) uskovia itseään paremmin MIKSI he uskovat. Todistustaakka on väitteen esittäjällä, tavataan sanoa.
Tämä on näkemykesi, selityksesi sille miks uskovaiset uskovat. Mutta kuten varmaan olet itsekin monelle uskovalle, tai keskustelijalle ylipäätään, sanonut, älä esitä omaa näkemystäsi ehdottomana totuutena. Ja ole tietävinäsi toista paremmin tämän motiiveista ja vakaumuksesta, mielipiteistä tai mistään muustakaan.
Samoin väitteitä tyyliin: ”jos olisi näin tai noin, niin silloin (tietyt ihmiset) todennäköisesti tekisivät tai suhtautuisivat näin tai noin.”
Ja taas tiedetään toisten puolesta. Tämä on vastenmielinen keskustelutapa, toisten puolesta tietäminen.
On ihan ok, että ateisti spekuloi sillä, miksi jotkut uskovat. Ja on ihan ok että siitä on oma näkemys. Mutta sen voisi esittää spekulaationa eikä itsestäänselvyytenä, josta voi todeta, että ”onpa mielenkiintoista kun asianomaiset eivät itse tätä ymmärrä.”
HS: ”Uskonnottomuuden luonne ei ole oikein avautunut Yrjölle. Jos uskonnollisuutta ei ole kaadettu jonkun lapsen, ja myöhemmin nuoren, mieleen, on hän saanut kasvaa vapaasti ilman että tuo ideologia olisi saanut otteen hänen mielestään. Hänen ei ole tarvinnut erikseen tehdä mitään päätöstä ‘olla uskonnoton’.
Sama analogia koskee esimerkiksi poliittisia ideologioita. (Minäkään en ’päättänyt’ olla olematta kommunisti. Kun komunismiin, törmäsin pidin sitä vaan tyhmänä, totuudenvastaisena.)”
Tässä olet mielestäni väärässä. Usko, uskonnollisuus ja uskonnollinen vakaumus ei ole verrattavissa poliittisiin ideologioihin ja mielipiteisiin.
Ateismi on maailmassa vähemmistön näkemys. Jokainen miettii olemassaolon mysteeriä tavallaan, ja useimmat päätyvät johonkin uskoon, jonka mukaan elämän syvin totuus on jossain muualla kuin materiassa ja siinä mitä tiede voi tutkia ja käsitellä.
Tämä on uskontojen pohja. Ajatus siitä, että elämällä on jokin syvempi tarkoitus ja päämäärä.
Harvempi päätyy siihen päätelmään, että mitään syvempää tarkoitusta ei ole, eikä ole todellisuutta, jolle aistein havaittava maailma on alisteinen.
Usko ei ole harrastus, joka aloitetaan jos sattuu huvittamaan, vaan maailmankatsomus, tapa nähdä itsensä, maailma, elämä ja sen tarkoitus ja oma paikkansa siinä. Pohja sille miten toimitaan ja eletään ”oikein” ja miten ”väärin”. Se ei siis ole elämästä sinänsä irrallaan, vaan nimenomaan tapa käsitellä kaikkea mitä elämään kuuluu.
Ateisteillakin on arvoja, mutta harvemmin perustaa niille. Useimmiten ne otetaan ja esitetään itsestäänselvyyksiä. Tässäkin kulttuurilla on merkitystä. Kun meidän kulttuuriin ja nykyajan sivistykseen kuuluu että esim. tappaminen on väärin, sitä pidetään vääränä, sen kummemmin perustelematta.
Meidän kulttuurissamme vaikuttavat paljolti juuri kristilliset arvot. Jos olisimme syntyneet toisessa kulttuurissa, toisen uskonnon piirissä, arvommekin olisivat todennäköisesti erilaiset, olisimme sitten uskovia tai emme. Tämä on totta.
Henrik Sawela :”Jos uskonnollisuutta ei ole kaadettu jonkun lapsen, ja myöhemmin nuoren, mieleen, on hän saanut kasvaa vapaasti ilman että tuo ideologia olisi saanut otteen hänen mielestään. ”
On hirveen fiksu ja filmaattinen tuo Henrik Sawela. Omalla kohdallani asia oli tosiasiassa niin päin, että lapset kaatoivat kysymyksillään ja ihmettelyllään uskonnollisuuden lopullisesti mieleeni.
Usko Kristukseen perustuu aina Pyhän Hengen työhön ihmisessä. Kasteessa ihminen saatetaan Pyhän Hengen vaikutuspiiriin. Tämä vaikutus saattaa pitkään pysyä hyvin piilevänä, eikä se aina näytä johtavan ollenkaan uskon syntymiseen. Kaste ja usko ovat Jeesuksen opetuksen mukaan pelastuksen tae. Siksi lapsikin tarvitsee kasteen, mutta hän tarvitsee myös mahdollisuden uskonnonharjoitukseen ikäkautensa edellytysten mukaisesti, jolloin uskonelämäkin alkaa kehittyä oikeaan suuntaan. Ja lapsen uskohan onkin sitä oikeinta uskoa, jonka Jeesus asettaa esikuvaksi aikuisillekin. Ja kyllä uskonnottomuus on vakaumus siinä missä uskokin. Se merkitsee koko transsendenssin olettamista vain mielikuvituksen tuotteeksi, ja tällainen oletus on aivan yhtä uskonvarainen mielipide kuin jumalauskokin.
Muodollinen uskonnollinen asema kaikkien katsomusyhteisöjen ulkopuolella on toki tavallaan valinta. Mutta eikö se oli aika erityinen valinta, verrattuna esim. vauvan liittämiseen Vapaakirkkoon tai vapaa-ajattelijoihin?
Onhan sekin tavallaan valinta, että miehillä ja naisilla on yhtä iso äänivalta vaaleissa.
Kaunis ajatus on jättää muka lapsen päätettäväksi . Näin ei käytännössä kuitenkaan tapahdu. Mikäli lapsi pidetään aikuisuuteen asti erossa uskon asioista, niin tottakai hänelle muodostuu kielteinen asenne sitä kohtaan. Vanhempien asenne heijastuu pakosti lapseen. Näin hänet on 18v rokotettu kielteisellä asenteella uskoa kohtaan. Vanhempien varovainen asennoituminen uskoon ei voi olla vaikuttamatta lapseen. Näin toimien vanhemmat tosiasissa päättävät lapsen puolesta.
En ehkä sanoisi noin jyrkästi, että lapselle muodostuu automaattisesti kielteinen asenne uskontoa kohtaan. Ehkä ennemminkin välinpitämätön. Joku outo tapaus saattaisi kenties jopa osoittaa henkilökohtaista aktiivisuutta ja kiinnostusta. Mutta noin periaatteessa olen samaa mieltä Pekka Pesosen kanssa.
Arvatkaa miksi uskonnottomuus on niin yleistä psykologien keskuudessa?
’Siksi, että he ymmärtävät kuinka lähes pelkästään se on jo varhaisessa vaiheessa alkaneen indoktrinaation tulos. Pienen lapsen puolustuskyvyttömään mieleen istutetaan tietty ideologia jo silloin, kuin hänessä ei ole vielä herännyt kriittinen ajatteleminen.
Uskonnolliset kielikuvat saadaan istutettua ’neitseelliseen’ mieleen, ja jos käy niin kuin kirkon edustajat toivovat, nämä ensimmäisinä mielikuvina synnytetyt ’tiedot’ muodostavat jonkinlaisen referenssitiedon johon myöhempi tieto verrataan.
Aivan samaa kaavaa on käytetty kun ollaan pyritty vaikuttamaan lasten/nuorten poliittisiin näkemyksiin. Poliittista indoktrinointia useimmat ymmärtävät paheksua, mutta jotkut pitävät uskonnollista indoktrinaatiota hyveenä.
Tuo tietenkin sillä varauksella, että indoktrinaatio tapahtuu oman viitekehyksen puitteissa……..
HS: ”Pienen lapsen puolustuskyvyttömään mieleen istutetaan tietty ideologia jo silloin, kuin hänessä ei ole vielä herännyt kriittinen ajatteleminen.”
Minusta vanhempien tulee opettaa lapselleen ylipäätään JOTAIN. Ei kuitenkaan ehdottomana totuutena, vaan kertoa miten itse uskovat. Ja siltä pohjalta totuutena.
Näin tulisi myös ateistivanhempien tehdä. Kertoa lapselleen miksi eivät usko Jumalaan (kun lapsi tätä mahdollisesti jossain vaiheessa kysyy ja miettii) ja perustella se.
Se, että vanhemmat opastavat lastaan ja keskustelevat uskoon tai sen puutteeseen liittyvistä kysymyksistä, nimenomaan haastaa lapsen oman ajattelun. Pahinta on jättää elämän syvimmät ja suurimmat kysymykset ”ilmaan” ja antaa lapsen itse päättää miten niihin suhtautuu.
Jokainen meistä tarvitsee sitä, että oma ajattelu haastetaan. Sitä ennen on täytynyt olla jotain mikä haastaa meitä ylipäätään aloittamaan sen oman ajattelun. Kyseenalaistamaan.
Lapsi- ja perhetyössä tapasin useita ateistiperheiden lapsia, jotka vetosivat esim. siihen, että isoäiti joka on ”niin ja niin vanha” sanoo, että Jumalaa ei ole. Lapselle oman vanhemman tai isovanhemman sana on lähtökohtaisesti totuus. Jota sitten testataan kertomalla se kerhotädille ja vetoamalla isoäidin ikään, vanhempien viisauteen tai vaikka ammattiin jne.
Näin sen minusta juuri pitää mennä. Lapsi huomaa, että yksi aikuinen ajattelee yhdellä tavalla ja toinen toisella. Vähitellen kehittyy sen hyväksyminen, että vanhemmat eivät ehkä olekaan oikeassa.
Sama uskovien vanhempien kohdalla. Uskovat vanhemmatkin esittävät esim. tietyt Raamatun kertomukset ehkä tosina, minkä lapsi alkaa kyseenalaistaa, vaikka valitsisikin itse uskon.
Missään tapauksessa ei pidä ajatella, että lapsi pysyy neutraalina, jos häntä ei ”ahdisteta” elämän peruskysymyksillä, tai luulla, että lapsi ei näitä mieti, jos siihen ei erityisesti ohjata.
Vanhempien, olivat he sitten kristittyjä, muslimeja tai uskonnottomia, tulee luoda pohja lapsen omalle ajattelulle ja etsinnälle, oman vakaumuksen muodostamiselle, sisällyttämällä lapsi ensin omasta vakaumuksesta ja maailmankatsomuksesta nousevaan elämän- ja ajattelutapaan, ja kertomalla rehellisesti ja perustellen omasta vakaumuksestaan, kun lapsi osaa asiasta kysyä ja puhua.
Ja antaa lapsen kyseenalaistaa kun sen aika tulee. Neutraali tie ei ole oikea, eikä sellaista edes ole.
Perustelut, se, että opitaan arvioimaan ja muodostamaan niitä, on tässä se oleellinen asia.
Lapsi huomaa jossain vaiheessa, että vetoaminen esim. Jumalaan uskomattoman isoäidin ikään ei käy perustelusta. Eikä vanhempien älykkyys tai se, että isi tai äiti on tieteilijä tai kirjoittaa Tieteen kuvalehteen jne.
Kun lapselle esitetään näkemys ja perustelut, lapsi oppii arvioimaan, onko perustelu pätevä, ja lopulta muodostamaan niitä itse. Ja keskustelemaan aikanaan eri foorumeilla 🙂
Mielenkiitoista on tuokin, että kansanedustajat alkavat päättää kristillisestä opista. Yksi uskomme keskeinen asia on, että lapsi voi omistaa uskon aivan yhtä hyvin, kuin aikuinenkin. Aikuisella ei ole mitään etua tässä asiassa lapseen verrattuna.
”Mutta olisiko mahdoton ajatus, että uskontokunnat joutuisivat kertomaan kokonsa muodossa ”Jäsenmäärämme on X, jonka lisäksi toimintaan osallistuu Y kappaletta jäsenten lapsia.’”?
En ota kantaa siihen, mitä muiden pitäisi tehdä, se meidän puolueettomuutemme nääs. Me Jehovan todistajat kyllä noudatamme jo nyt käytäntöä, jossa pieniä lapsia ei lueta toimiviin jäseniimme.
Väestörekisteri puolestaan lukee luetteloihinsa sinne ilmoitetut perheet sylivauvoineen kaikkineen yhteisömme jäseniksi. Väestörekisterilistat ja omat jäsenluettelomme eivät välttämättä sisällä siis aivan samoja numeroita. Ja meidän listamme ulottuvat sitten noin 240 maahan.
Tällä meidän käytännöllämme ei sitten kyllä ole mitään sen kanssa tekemistä, että kasvatamme lapsiamme voimakkaalla kädellä kohti jehovantodistajuutta, ja aika usein siinä myös onnistumme. Tähän suuntaan pyritään toimimaan myös sellaisissa maissa, joissa lasten uskonnollinen kasvatus on kriminalisoitu.
On mielenkiintoista, että julkisuudessa on kritisoitu aika reippaasti lapsillemme tarkoitettuja videoita, jotka saavat joidenkin mielestä vaikka mitä aikaan. Esimerkiksi anteliaisuutta lapsille korostava opetus sai julkisuudessa aika kummallisia ajatusvääristymiä. Minusta huipputapaus oli kohu siitä, että lasten jäätelörahat halutaan vain todistajien oman toiminnan pyörittämiseen.
Tästä videosta kohu nousi:
https://www.jw.org/fi/raamatun-opetukset/perhe/lapset/voit-olla-jehovan-yst%C3%A4v%C3%A4/videot/ole-antelias/
Ja uutisointi lasten kasvatusvideosta oli sitten iltapäivälehdissä tällaista ”Jehovan todistajat haluavat nyt myös lasten jäätelörahat. ”
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052319734645_uu.shtml
Taitaa olla niin, ettei kaikkien ongelma ole sittenkään nuo tilastonumerot vaan se, että lapsia kasvatetaan ikivanhan Raamatun avulla kohti parempaa kansalaisuuta. Miten sinä Jori asian näet?
Missä valtioissa on lasten uskonnollinen kasvatus kielletty?
Ja vielä blogin aiheesta: Jehovan todistajathan eivät käsittääkseni katso, että heidän uskonnonvapautensa edellyttää valtion rekisteröivän kansalaisten uskontoa ensinkään.
”Missä valtioissa on lasten uskonnollinen kasvatus kielletty?”
Lähihistoriassa on aika vähän sellaisia valtioita, joissa lasten uskonnollinen kasvatus on kaikilta kielletty. Usein maan pääuskonto on kieltojen takana eikä tietenkään omilleen rajoituksia aseta. Tarkoitin Jehovan todistajiin kohdistuvia kieltoja, ja niitähän on voimassa tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa.
Niissä maissa, joissa työmme on kielletty on myös lastemme opettamiselle asetettu sanktioita. En tunne asiaa niin tarkasti, että osaisin sanoa, kuinka asia on juridiikaltaan hoidettu eri maissa. Ja sitten kun vielä lakia noudatetaan usein noissa maissa ”soveltuvin osin”, riippuu paikallisista viranomaisista se, miten asiat käytännön tasolla sujuvat.
Kaksi esimerkkiä totaalikiellon asettaneista: Albania 1967-1992, Saksa 1930-luvulta 1940-luvun puoliväliin asti.
Jehovan todistajat tyytyvät juuri niihin lakeihin, joita kunkin maan lainsäätäjät tuottavat. ”Keisarille, mikä keisarille kuuluu”, opetti Jeesus. Mitä lojaalimpia veronmaksajia saa hakea.
Jehovantodistajia ei näy koskaan eikä missään silloin, kun mieltä osoitetaan jonkin lain puolesta tai sitä vastaan. ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta”, sanoi kuninkaamme. ”Rojalisteina”emme ota osaa demokraattisen politiikan päätöksentekoon missään päin maailmaa.
Kyllähän siinä aika selvästi edellytettiin että jäätelö rahat pitää antaa Vartiotorniseuralle. Miten muuten sen voi käsittää? Muut videot olivat vielä kammottavampia. Lasten edellytettiin tekevän ovityötä sen sijaan että he saavat kenkiä kuten muut lapset.
Meidän lapsemme syövät jäätelöä siinä missä muutkin lapset. Kukaan ei ole varmaankaan yhtään jäätelöä menettänyt sen vuoksi, että kaikki rahat menisivät maailmanlaajuiseen saarnaamistyöhön. Tästä ei video-opetuksessa ole kyse.
Videon opetus kohdistuu anteliaisuuden kasvattamiseen. Anteliaisuus lähtee Raamatussa aina sydämestä eikä siitä, että osa ylimäärästä jaetaan johonkin hyvään. Tätä taustaa vasten jäätelörahojen symbolinen käyttö on varsin ytimeen osuvaa.
Kaikissa videoissamme on kantava ajatus asioiden prioirisoinnin opettaminen lapsille. Lapselle on syytä antaa myös velvoitteita sitä mukaa kun hän kasvaa. Ei suinkaan ole siis kyse siitä, etteikö leikki olisi omalla tärkeällä sijalla lapsen elämässä – jäätelön syönnin ohella. Eikö olekin oikein, että lapsille opetetaan, että on olemassa jotakin, joka on jopa sellaisia tärkeämpää?
Miten ihmisten häiritseminen heidän kotonaan voi olla lapselle velvollisuus?
Eihän toki häiritseminen oe kenenkään velvollisuus. Toki sellaista sattui varmaan jo Jeesukselle ja hänen ensimmäisille seuraajilleen, kun he palestiinalaisten ovia kolkuttelivat.
Uskonnollisista ja muista asioista keskustelemisen taito kannattaa juurruttaa lapseen jo varhaisvaiheessa. Siitä on hyötyä myöhemmässä elämässä monellakin sektorilla. Vai miten sinä asian näet?
Ja vain käytännössä voidaan opettaa lapselle myös sellaisen ihmisen kunnioittamisen, joka ei halua keskusteluun ryhtyä. Eri mieltä asioista oleva on ihan hyvä lähimmäinen, halutaan lapselle työssämme myös viestittää. Suvaitsevaisuutta oppii parhaiten olemalla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä.
Mitä Jehovan todistajat muka häiritsevät? Aina ovat lähteneet pois jos olen sanonut että nyt ei ehdi. Kyllä minun ovelleni saa tulla kauppaamaan uskontoa, ihan siinä missä pärekoreja tai pölynimureitakin.
Tosin yleisesti en osa mitään mainituista.
Jori Mäntysalo: ”Luitko ajatuksen kanssa blogini, erityisesti sen viimeisen kappaleen?
Ihmisellä on jokin äidinkieli ja usein jokin poliittinen kanta. Toinen näistä on lapsellekin välttämätön. Kumpaan näistä uskonto tai vakaumus rinnastuu?”
Kyllä luin ja tarkkaan ajatuksen kanssa. Silti peruskysymys jää vastausta vaille. Onko lapsella oikeus omaan kotiin, sen antamaan turvallisuuteen, hoivaan ja huolenpitoon, vanhempien rakkauteen, ja ylipäänsä oppiakseen tuntemaan kaiken tämän välittämän ”äidinkielen”?
Ja onko vanhemmilla mitään oikeutta saada vastinetta antamastaan rakkaudellisesta hoivasta ja huolenpidosta? Avioliiton historia kyllä kertoo, että tämä vanhempien luonnollinen oikeus lapsellensa antamiin palveluksiin näkyy monissa kulttuureissa esimerkiksi kulloisessa yhteiskunnassa asetetussa morsiamen hinnassa!
Kyllä jokaisella alaikäisellä lapsella on suvereeninen ja rajottamaton oikeus saada niitä palveluja, huolenpitoa ja hoivaa, mitä oma koti tai vastaava tarjoaa. Riippumatta siitä ketä tai millaisia heidän huoltajansa ovat, riippumatta siitä, mikä heidän katsomustaustansa, moraalinsa tai muut ominaisuutensa tai kykynsä ovat.
Näillä huoltajilla on myös oikeus, jopa velvollisuus, kasvattaa heitä, viedä tai liittää kirkkoon, tai johonkin uskonnolliseen yhteisöön, jos haluavat.
Sanottakoon tässä kuitenkin, ettei millään uskonnollisella järjestöllä tai kirkolla tätä valtaa ole. Niillä ei kertakaikkiaan ole oikeutta tulla määräilemään perheen asioita! Ainoastaan yhteiskunnalla on lakiensa puitteissa oikeus puuttua, jos lakeja ei noudateta, muuten ei!
Kun lapset sitten aikuistuvat ja vapautuvat holhouksenalaisuudestaan, he ovat vastuussa ratkaisuistaan, ennen eivät! Niin sanottu murrosikäoireilu, tuo Luojan itsensä asettama itsenäistymisprosessi, todistaa vääjäämättömästi, ettei tuo uskonnollinen aivopesu, onnistu niin vain edes uskonnollisilta vanhemmilta!
Tietenkin on tässä yhteydessä syytä todeta sekin, etteivät kaikki kykene omista murrosikä-oireiluistaan tervehtymään missään vaiheessa. Sellaiset ihmiset eivät ikinä pääse näistä oireistaan irti, vaan vievät ne mukanaan vanhuuteensa ja hautaan saakka!
Mutta sujuuko se elämä meiltä keltään ilman pieniä vammoja – ja joskus suurempiakin, valuvikojemme lisäksi!
Jos lasta ei saa liittää vanhempiensa yhdyskuntaan, on tilanne sama kuin aikanaan Neuvostoliitossa. Siellä uskonnon opettaminen alle 18-vuotiaille oli kielletty. Jos vaatimus on virallisesti Vapaa-ajattelijoiden Liiton niin silloin ollaan palattu juurille. VAL perustettiin aikanaan lähinnä kommunistien peitejärjestöksi. Jostain syystä se toimii vieläkin.
Peitejärjestöteoria ei pidä paikkaansa. Lainaan tekstiäni Pakanasanomista:
Perinteisesti vapaa-ajattelijaliikettä on pidetty vasemmalle kallistuneena. Vuoden 1937 toimintakertomuksen mukaan työväenliike ja vapaa-ajattelijat ovat “hyviä naapureita, joiden välillä eivät mitkään kahnaukset ole mahdollisia”. Toukokuussa 1938 arvosteltiin päätöstä liittyä Tampereen seudun sivistystyöjärjestöön, koska sen katsottiin tuovan politiikkaa mukaan toimintaan.
Tammikuussa 1939 ehdotettiin yhdistyksen tukevan sosiaalidemokraattien ehdokkaita tulevissa vaaleissa. Pöytäkirjaan tuli merkintä “Koska yhdistyksen toimintaan ei kuulu kannattaa mitään määrättyä valtiollista puoluetta ja koska on olemassa myös liikkeelle suosiollisia vapaamielisiä porvarillisia edustaehdokkaita, ei asiasta tehty päätöstä – -”. Luontevin tulkinta on, että enemmistö jäsenistä oli vasemmistolaisia, mutta ymmärsi, että yhdistyksen linjan on säilyttävä poliittisesti sitoutumattomana.
Sinä puhut 1930-luvusta, minä sodanjälkeisestä ajasta. Luin Helsingin VAL:n historiikin jossa asia yritettiin osalta ja peittää.
?? Kirjoitit ”VAL perustettiin aikanaan – -”, ja se perustaminenhan ei tapahtunut sotien jälkeen vaan hieman ennen niitä.