Epäsuorasti tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittyen muuttui myös lasten uskonnollisen aseman määräytyminen hieman. Jos 1.3.2017 alkaen vanhemmat eivät sovi mitään uskonnollisesta asemasta, lapsi jää neutraaliin tilaan kaikkien katsomusryhmien ulkopuolelle. Vielä nyt äiti voi ohittaa isän tahdon kun vauva on alle vuoden ikäinen.
Tässä yhteydessä SDP:n Tarja Filatov lausui
kun emme ehkä vielä pääse siihen järjestelmään, jossa näistä asioista päätettäisiin vasta aikuisena ja henkilökohtaisesti.
Kokoomuksen Sari Multala taas
Itse katson näin, että se päinvastoin ehkä lisää uskonnonvapautta – tässä tapauksessa tietysti lapsen uskonnollinen asema jää avoimeksi ja täten hänen itsensä päätettäväksi siinä vaiheessa, kun hänellä siitä on oikeus päättää.
ja Vasemmistoliiton Silvia Modig
Itse minä ajattelen henkilökohtaisesti niin, että uskonnolliseen yhdyskuntaan tai yhteisöön kuuluminen on jokaisen ihmisen itse päätettävissä, minkä takia minusta lapsen kuuluu se itse päättää siinä vaiheessa, kun on siihen tarpeeksi vanha ja kykenevä
Edellyttääkö uskonnonvapaus, että vauvakin on voitava liittää jonkin uskontokunnan muodollis-juridiseksi jäseneksi? Minun mielestäni ei edellytä. Toki lapsille voi lukea Koraania, viedä heidät metodistien jumalanpalvelukseen, luterilaisten pyhäkouluun jne. Mutta olisiko mahdoton ajatus, että uskontokunnat joutuisivat kertomaan kokonsa muodossa ”Jäsenmäärämme on X, jonka lisäksi toimintaan osallistuu Y kappaletta jäsenten lapsia.”?
Ei ole sattumaa, että juuri Raamattu on jatkuvasti elokuva- ja viihdeteollisuuden aiheiden lähteenä. Sen motiivit ja teemat ovat kaikille tutut, ja populaarien versioiden tulva varmistaa, että tuttuina ne pysyvätkin. Itse asiassa juuri Jeesuksen tarina on Raamatussa jo valmiina kuin kamera-ajoja ja -kuvakulmia myöden valmis Hollywood-elokuvan käsikirjoitus ikään. Ja mikä parasta, jopa kuvakulmat ovat huikeammat, mitä ikinä saatoimme edes kuvitella. Apostoli Paavali mm. on omassa tarinassaan asentanut ns. GoPro kameran Kristuksen otsaan. Näin katsojalla on koko ajan näkymä maailmankaikkeuteen suoraan ristiltä.
Ben Hur on yksi minun lemppareita. Oikeastaan ainoa ns. uskonnollinen elokuva, josta pidän. No, Quo Vadis on myös ihan katsottava. Mutta Ben Hur nousee ykköseksi.
Roomalaiset kilpa-ajot on toteutettu hienosti, samoin meritaistelukohtaus. Lavastus on hyvä. Jos jotain asiaa arvostelee, niin elokuvan pituutta. Tiivistää olisi vähän voinut.
Ben Hur on todella hyvä ja uusio versioissa kuva on myös masteroitu niin, että sitä ei uskoisi millään niin vanhaksi elokuvaksi. Suosittelen. Ja myös Quo Vadis on hyvä sekä Robe.
Mutta uusista kannattaa katsoa DVD:llä ja Blu-Raylla ennätyksiä tahkonnut Bible-minisarja, jossa Raamatun kertomus Genesiksestä Ilmestyskirjaan avautuu hienosti.
http://www.youtube.com/watch?v=1hThfoBzWxw
Kannattaa katsoa myös pian Yhdysvalloissa elokuvateattereihin tuleva Left Behind -elokuva, joka kertoo siitä hetkestä kun Jeesuksen seuraajat temmataan pois tuuliin ja pilviin.
http://www.leftbehindmovie.com/
Tuota, aikovatko nämä touhukkaat poliitikot seuraavana askeleena estää kokonaan lasten kasvatuksen. Vai onko niin että ateismi on ainoa sallittu uskonto ateistien mielestä?
Luitko blogini viimeisen kappaleen?
YK:n lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa valtioita ottamaan ” asianmukaisesti huomioon kunkin kansan perinteiden ja kulttuurin merkityksen lapsen suojelussa ja tasapainoisessa kehityksessä”
”Poliittisten pakkojen” avulla sotaa pakenemaan joutuneista on sodan jälkeen tässä yhteiskunnassa tehty ”poliittisten auktoriteettien” avulla mm. riistäjiä, natseja, fasisteja, vaikka he olisivat sodan aikana olleet lapsia, eikä heidän ”syvistä haavoistaan” tai oikeuksistaan ole välitetty saati että niitä olisi yhteiskunnassa puolustettu. Vain meille läheisilleen he ovat voineet purkaa tuskansa ja tässä yksi esimerkki siitä yhden lapsemme kertomana:
”Sota teki ihmisille jotakin lähtemättömän kauheaa ja jätti jälkeensä syvät haavat. Ala-asteella piti tehdä esitelmä pakolaisista, ja jostakin ihmeen oivalluksesta päätettiin siskon kanssa laittaa ukille pari kysymystä siihen liittyen – ukillahan oli omakohtaista kokemusta asiasta. Evakko ei tietenkään ole sama kuin pakolainen, koska edellinen vaihtaa paikkaa maansa rajojen sisällä – mutta kotinsa menettänyt yhtä kaikki. Ukki vastasi monisivuisella kirjeellä ja siskon kanssa päätettiin esitelmäksi vain lukea se kirje. En muista, mikä se arvosana oli, mutta sen muistan, että opettaja itki.”
Ihan pakosta herkistyy kuunnellessa noita vauvojen tasa-arvoisesta kohtelusta huolta kantavia huolitsijoita.
Pitäisiköhän kieltää ihan tasa-arvon vuoksi noilta vauvoilta oikeus omaan kotiinsakin, sen huolenpitoon, turvallisuteen ja esimerkiksi tissin saantiin sihen asti, kunnes aikuisena valitsevat ja ratkaisevat senkin puolen tarpeen itse. Eihän nyt oma isä ja äiti voi näissäkään asioissa ymmärtää kaikessa lapsensa parasta!
Tähän väliin tekisi mieli sanoa noille vauvoja rakastaville huolitsijoille, että voi, helevetti! – mutta enpä sano, sellainen sanankäyttöhän olisi syntiä, jos mikä!
Luitko ajatuksen kanssa blogini, erityisesti sen viimeisen kappaleen?
Ihmisellä on jokin äidinkieli ja usein jokin poliittinen kanta. Toinen näistä on lapsellekin välttämätön. Kumpaan näistä uskonto tai vakaumus rinnastuu?
Tuskin nykyään lapsen parasta turvatataan; mieluimmin mahdollisimman aukotonta veronkertymän karttumista.
”Edellyttääkö uskonnonvapaus, että vauvakin on voitava liittää jonkin uskontokunnan muodollis-juridiseksi jäseneksi?”
No ei varmaan uskonnonvapaus. Mutta pidän nyt ja vast’edes outona, jos luterilaiseen kirkkoon kuuluva vanhempi ei vie lastansa uskontonsa mukaisesti kasteelle ja sitä myöten liitä kirkon / seurakunnan jäseneksi. Se kuuluu hänen uskontonsa oppiin ja minulle on suuri mysteeri, jos ihminen ottaa edes jollain tavalla vakavasti oman uskontonsa, että miksi hän ei halua toimia oman uskontonsa mukaisesti.
Ehkä jonkun mielestä tässä ei ole mitään ongelmaa ja kyseinen vanhempi olisi kasteelle viemättömyydellä suorastaan valaistunut sekä kirkastunut tiedon suuressa valossa ja se hänelle suureksi meriitiksi ja kunniaksi sekä lastensuojellisuudeksi ansioksi laskettakoon, mutta minulle se on aina yhtä hämmentävää.
Yhtä hämmentävää ovat eräiden tahojen puheet, että ei me olla kiinnostuneita ihmisten uskosta (tosin sen määrästä ja laadusta tilastoihin vedoten kylläkin ja siksi kirkolla on liian paljon liian vähän uskovia ihmisiä, joka massallaan vääristää luterilaisen kirkon painoarvoa yhteiskunnassamme) mutta siitä huolimatta ette saisi viedä oman uskontonne mukaisesti lasta kasteelle ja liitettäväksi kirkon jäseneksi, koska se loukkaa lapsen uskonnon vapautta. Mutta ei me silti olla kiinnostuneita ihmisten uskosta.
Salomäenpää: ”mutta siitä huolimatta ette saisi viedä oman uskontonne mukaisesti lasta kasteelle ja liitettäväksi kirkon jäseneksi”
Ei kai sitä kukaan kiellä, mutta ei siihen kukaan voi ketään velvoittaakaan.
”Ei kai sitä kukaan kiellä, mutta ei siihen kukaan voi ketään velvoittaakaan.”
Mitä ymmärrämme sanalla velvoittaa? Tietenkään se ei ole rikoslaissa säädetty asia, jonka rikkomuksesta seuraisi jokin yhteiskunnallinen sanktio (sakkoa tai vankeutta). Mutta heidän omasta uskonnosta käsin nouseva uskonnollinen velvoite se on. Kristillisen kirkon jäsen, joka ei tätä ”velvoitetta” noudata toimii oman uskontonsa vastaisesti niin sitä minun on hyvin vaikea ymmärtää ja käsittää.
Salomäenpää: ”Kristillisen kirkon jäsen, joka ei tätä “velvoitetta” noudata toimii oman uskontonsa vastaisesti niin sitä minun on hyvin vaikea ymmärtää ja käsittää.”
So what? Lapsen kastaminen on jokaisen perheen yksityisyyteen kuuluva asia, ei se sinulle, eikä kellekään muulle ulkopuoliselle kuulu pätkän vertaa, eikä sinun sitä tarvitse ymmärtääkään.
”So what? Lapsen kastaminen on jokaisen perheen yksityisyyteen kuuluva asia, ei se sinulle, eikä kellekään muulle ulkopuoliselle kuulu pätkän vertaa, eikä sinun sitä tarvitse ymmärtääkään.”
Aa, mutta miksi sitten joillekin ihmisille on niin vaikea hyväksyä, että vanhemmat vievät lapsia kasteelle. Miksi metelöinti, että lapsen kasteelle vieminen rikkoo lapsen uskonnonvapautta. Miksi tällaisia mielipiteitä esittäville asia kuuluukin ilmeisesti heidän mielestään ulkopuolisille eikä se olekaan perheen yksityisyyteen kuuluva asia?
Salomäenpää: ”Miksi metelöinti, että lapsen kasteelle vieminen rikkoo lapsen uskonnonvapautta.”
No niinhän se rikkookin, tai sitten lapsella ei ole uskonnonvapautta. Mutta eihän sillekään kukaan mitään voi jos vanhemmat haluavat alkaa lapsensa aivopesun uskolliseksi kirkon jäsenmaksun maksajaksi jo vauvasta lähtien niin, ettei lapsi täysi-ikäiseksi vartuttuaankaan ja käytännössä täysin sekulaarilla tavalla elävänä ja uskontojen vähääkään kiinnostamatta edes tule ajatelleeksi, että hänellä on oikeus erota.
Itse erosin vasta keski-iällä, kun – jo toistakymmentä vuotta jäsenmaksua maksaneena – vihdoin oivalsin, että kirkolla ei ole minulle mitään tarjottavaa pitkälti toista tuhatta euroa vuodessa maksamani jäsenmaksun vastikkeeksi.
Jos tällaiset kaltaiseni täysin maallistuneet tapakristityt, joita kirkon jäsenkunnasta on reilusti yli puolet, katsoo, että heidän lapsensa saavat itse päättää rupeavatko pitämään jäsenmaksullaan kirkon seiniä pystyssä, niin kyllä se on ihan heidän oma asiansa.
Samoin on heillä, jotka ihan oikeasti uskovat siihen mitä kirkko opettaa (n. 27% suomalaisista). He voivat tietysti kastattaa lapsensa, jos katsovat sen jostain syystä tarpeelliseksi eivätkä kunnioita lapsensa uskonnonvapautta.
Kirkon näivettyminen olisi huomattavasti nopeampaa – jos siihen liittymiseksi vaadittaisiin jäseneksi pyrkivien oma tahto ja täysi-ikäisyys – kun lapsikasteen kautta tuleva jäsenvirta tyrehtyisi kokonaan.
”No niinhän se rikkookin, tai sitten lapsella ei ole uskonnonvapautta. ”
Tässä kohtaa meille lienee täysin poikkeavat käsitykset mitä uskonnonvapaus tarkoittaa ja pitää sisällään. Minulle se edustaa ajatusta, että ihminen saa, myös perheen sisällä kasvatusoikeus ja -velvollisuutensa puitteissa, uskoa, elää, toimia ja toteuttaa vapaasti omaa uskonnollisuuttaan ja sen uskonnon oppien mukaisesti (olkoonkin kuinka tapakristittyjä sitten ovatkaan) ja ettei sitä ulkopuolisten taholta aseteta kyseenalaiseksi, saatika kielletä. Lapseen kohdistuvat rikosoikeudelliset asiat pois lukien tietysti. Tulkitsen, että sinulle, tämän ja edellisten keskustelujen pohjalta, uskonnonvapaus tarkoittaa sitä, että lapsi täytyy pitää uskonnollisista asioista syrjässä, myös vanhempien oman uskonnon vastaisesti, niin kauan kunnes, hän omatahtoisesti niihin osoittaa niihin kiinnostusta. Tästä meillä lienee perustavaa laatua oleva erimielisyys ja olkoon niin.
”… ettei lapsi täysi-ikäiseksi vartuttuaankaan ja käytännössä täysin sekulaarilla tavalla elävänä ja uskontojen vähääkään kiinnostamatta edes tule ajatelleeksi, että hänellä on oikeus erota.”
Kaiken rummuttamisen myötä, mitä tästäkin asiasta puhutaan, niin en oikein usko, että tuosta oikeudesta kukaan olisi oikeasti tänä päivänä tietämätön.
”Itse erosin vasta keski-iällä, kun – jo toistakymmentä vuotta jäsenmaksua maksaneena – vihdoin oivalsin, että kirkolla ei ole minulle mitään tarjottavaa pitkälti toista tuhatta euroa vuodessa maksamani jäsenmaksun vastikkeeksi.”
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä kirkolla olisi pitänyt olla sinulle tarjottavaa, että olisit pysynyt seurakuntasi jäsenenä? Ja puhutaanko nyt ihan konkreettisesta, fyysisestä asiasta tai toiminnasta vaiko kenties korvien välisestä, sisäisestä mielentilasta? Ja pitääkö sitä oikeasti saada aina ja koko ajan se, mitä on maksanut? Ilmeisesti ei voi ajatella, että vaikken minä näille rahoilleni ehkä juuri nyt saakaan mitään suoraa ja selkeästi mitattavissa olevaa vastinetta, niin olen omilla rahoillani ylläpitämässä rakenteita, että joku toinen elämänsisältöä tai apua tarvitseva sitä apua saa ja ehkä joskus kun tai jos minä sitä samaa apua tulen tarvitsemaan, niin rakenteet ovat valmiina olemassa, että minä tulen sitä apua myös saamaan ja ehkäpä saan myös rahallisesti enemmän kuin mitä juuri sillä hetkellä itse maksan. Mutta jos tuo ei käy, niin silloinhan tuolla logiikalla ajateltuna kaikkinainen verotusjärjestelmä, myös kuntien ja valtion osalta, on ihan turha. Emme maksaisi mitään veroja vaan ostaisimme aina kaikki tarvitsemamme asiat palvelujen tuottajilta ja he täysimääräisesti laskuttaisivat käyttämistämme palveluista. Pelkkiä yksityisiä ja maksullisia kouluja, teitä, terveydenhuoltoa eikä mitään sosiaalitukia tai avustuksia, noin ensialkuun ajateltuna. Olisiko tuo sitten parempi järjestelmä, ihan tosissaan?
”Jos tällaiset kaltaiseni täysin maallistuneet tapakristityt, joita kirkon jäsenkunnasta on reilusti yli puolet, katsoo, että heidän lapsensa saavat itse päättää rupeavatko pitämään jäsenmaksullaan kirkon seiniä pystyssä, niin kyllä se on ihan heidän oma asiansa.”
Pohjimmiltaan kyllä niinkin. Toisaalta mitä vikaa tapakristillisyydessä? Edelleenkin minua hämmentää tämä epäloogisuus. Jos joku kritisoi sitä, että miksi kirkon jäsenet eivät vie lastansa kasteelle, niin sen sanotaan olevan perheiden sisäinen asia eikä siihen pidä perheen ulkopuolelta puuttua. Mutta jos vanhemmat, koskien myös niitä tapakristittyjä, vievät lapsensa kasteelle, niin se ei olekaan enää perheiden sisäinen asia vaan siihen on oikeus ulkopuolelta sanoa ja puuttua, että näin rikotaan lapsen uskonnonvapautta. Eli tulee tunne, että toiselta puolelta (kirkon sisältä) ei saa kritisoida vanhempien toimintaa, mutta toiselta puolelta (kirkon ulkopuolelta) saa, suorastaan pitää. Tässä on sellaista logiikkaa, joka ei minulle oikein aukea. Eikö olisi loogisempaa, varsinkin kirkon ulkopuolelta käsin, olla ihan hiljaa, koko ajan?
”Samoin on heillä, jotka ihan oikeasti uskovat siihen mitä kirkko opettaa (n. 27% suomalaisista). He voivat tietysti kastattaa lapsensa, jos katsovat sen jostain syystä tarpeelliseksi eivätkä kunnioita lapsensa uskonnonvapautta.”
Niin, mitä kirkko opettaa? Edelleen on jotenkin mielenkiintoista, miten kirkon ulkopuolelta halutaan kertoa kirkon jäsenille, kenellä olisi oikeastaan todellinen oikeus olla kirkon jäsenenä ja kuinka oikeastaan kaikkien muiden pitäisi lähteä sieltä pois. Miksi niin halutaan tehdä? Että kirkon ulkopuolelta halutaan määritellä ne ahtaat raamit, jotka kirkon jäsenten tulisi täysimääräisesti täyttää, jotta he voisivat hyvällä omalla tunnolla olla kirkon jäseniä. Ja että kirjoa jäsenten sisällä ei saisi olla, myöskään oman uskonnollisuuden määrässä, vahvuudessa ja vakavuudessa. Tämä vain tuntuu minusta aika absurdilta. Ja viittaan edelleen mielipiteitten syvälliseen ristiriitaan siinä, mitä me ymmärrämme uskonnonvapaudella, ajatellen myöskin perheitä, heitä oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan yhdistettynä siihen mitä heidän noudattamansa uskonto heitä edellyttäisi.
”Kirkon näivettyminen olisi huomattavasti nopeampaa – jos siihen liittymiseksi vaadittaisiin jäseneksi pyrkivien oma tahto ja täysi-ikäisyys – kun lapsikasteen kautta tuleva jäsenvirta tyrehtyisi kokonaan.”
Onko tahtosi ja halusi kirkon nopeasta näivettymisestä vain ja ainoastaan oma henkilökohtainen tahosi vai edustako kenties suurempaa joukkoa, puhutko suuremman, kenties organisoidun joukon suulla? Mutta niin, on se ikävää. Se vaan valitettavasti puolestaan rikkoisi uskonnollisen yhteisön itsemääräämisoikeutta muodostaa oma oppinsa. Ja meillä nyt sattuu vanhoissa kristillisissä kirkoissa olemaan käytössä se lapsikaste, jonka myötä lapsi liitetään seurakunnan jäseneksi. Jos valtio (koska sehän sen määräyksen ainoastaan voisi antaa) määrittelisi, että kirkko ei saisi oman uskonsa mukaisesti näin toimia, vaan kirkoissa pitäisi käytännössä siirtyä aikuiskasteeseen ja sen myötä tapahtuvaan kirkkoon liittymiseen, niin silloinhan valtio rupeaisi määrittelemään kirkon ja uskontojen sisäisiä opillisia asioita, jolloin valtion ja uskontojen välinen kytkös vain vahvistuisi, ja siihen tulisi hyvin vahvoja valtiouskonnollisia piirteitä. Eli kävisi täysin päinvastoin mitä kirkon ja valtion suurempaa eroa vaativat ja puhuvat. Olisiko se toivottavampi tie? Kumpaa linjaa noudatetaan? Kirkollista itsemääräämisoikeutta vai valtion antamia määräyksiä?
Miksi yleensä täytyy kuulua johonkin kirkkoon tai seurakuntaan?
Eikö se Jumala kutsu kaikkia luomiaan luokseen taivaan iloon jos on kutsuakseen? Eivätkö uskonlahjan saajat ole vain harvat ja valitut? Eihän siinä ole ihmisellä mitään sanomista jos Jumala ei häntä kutsu taivaallisiin karkeloihinsa. Mihin siinä kirkkoa tarvitaan?
Miksi kirkon seinistä, organisaatiosta ja hallinnosta pitää maksaa jotta pääsisi taivaaseen kuoltuaan?
Eikö voi ”pelastua” – jos vain ihan yksinkertaisesti uskoo – ilman loitsuja, ristinmerkkejä ja muita poppakonsteja, jotka pitää suorittaa tarkalleen määrättyjen kaavojen ja rituaalien mukaan ja joita jossain kirkossa voivat suorittaa vain naimattomat, teologisesti oppineet miehet, joissain toisessa samaa kristillistä Jumalaa palvovissa kirkoissa jopa naisetkin ja joissain herätysliikkeissä myös maallikkomiehet, joilla ei ole minkään sorttista teologista koulutusta? Onko noiden rituaalien oikein suorittaminen tai yleensä suorittaminen ”pelastuksen” ehto? Olen kuullut sanottavan, että riittää kunhan vain uskoo Jeesukseen, ei kai siinä mitään kirkkoinstituutiota enää tarvita? Ja lapsihan on kypsä uskomaan vasta – jos on yleensä uskoakseen – kun ymmärtää mihin pitäisi uskoa ( jos nyt yleensä on saanut koko kutsua Jumalalta).
Miten ne miljardit tai kymmenet miljardit (ei heidän lukumäärästään kukaan tolkkua ota) homo erectukset ja homo sapiensit – jotka elivät ennen kuin minkään merkkisiä uskontoja oli keksittykään – voivat ”pelastua” ilman kastetta, muita kirkollisia rituaaleja, evankeliumia, jeesususkoa ja ilman kirkon/uskonyhteisön jäsenmaksuja?
Eikö yhteiskunnalla olisi vähäosaisten auttamiseen ja lähimmäisen rakkauteen käytettävissään paljon enemmän varoja kuin nyt (esim. diakoniatyöhön) ilman kirkko-organisaation raskasta hallintoa, sen tekemää täysin tuottamatonta työtä sekä kirkko- ja muiden rakennusten rakentamista ylläpitoineen?
Mitä muuta sillä kirkon jäsenmaksulla saa kuin epävarman ja kyseenalaisen taivaspaikan?
Hienoa, nyt päästään monella tapaa kirkon ja uskon ytimeen. Miksi ylipäätään tarvitaan järjestäytyneitä organisaatioita? Miksi tarvitaan valtiota tai kuntaa, jos me olemme kuitenkin yksilöitä. Miksi kirkon täytyy olla organisatorisesti järjestäytynyt ja miksi siellä on eri ihmisiä eri tehtävissä, jotka myös toisaalta haluaisivat saada siitä elantonsa vaikkapa palkan muodossa?
Kun en ole teologi, niin antamani vastaukset eivät ehkä ole kaikkein parhaiten jäsenneltyjä mutta ehkä jotain. Pelastus. Ajattelen, että ei se olekaan rakenteista ja rakennuksista kiinni. Luterilaisessa kirkossa ajattelemme, että pelastuminen on armon kysymys, se on Jumalan kädessä, johon me emme voi vaikuttaa. Voimme vain uskoa ja luottaa. Ihminen ei voi määritellä, että minä pelastun ja sinä et. Ei, vaikka jotkut yrittävät niin uskotellakin ja jopa vakuuttavasti niin väittää. Se on mielestäni vakavansorttista harhaoppia.
Mutta mitä sitten niihin rakenteisiin tulee, niin puhutaan ajatuksesta kristittyjen välinen yhteys. Tiukasti ajateltuna kirkon mielestä ihminen joka väittää olevansa kristitty mutta ei halua kuulua mihinkään kristilliseen yhteisöön ei ole oikeasti kristitty. Kristitty tarvitsee siis yhteisön elääkseen uskoaan aidosti todeksi. Onko se pelastuskysymys? En tiedä. Viittaan edelliseen kappaleeseen, lopullisesti se on Jumalan kädessä. Mutta sen tiedän että teot ja ”oikein” suoritetut rituaalit eivät ole pelastuksen ehto. Ehkä voisi ennemminkin ajatella, että rituaalit, varsinkin jos mukana oleminen tuntuu hyvältä, ovat mielen virkistyksesi ja auttavat Jumala-yhteyden löytymisessä, luomisessa ja vahvistumisessa. Rituaali on minun mielestäni kuin laajennettu rukous ja rukouksessa me olemme henkilökohtaisesti kaikkein lähimpänä Jumalaa. Rituaali on ikään kuin väline Jumala-suhteen rakentamisessa.
Kirkon jäsenmaksulla ei saa epävarmaa ja kyseenalaista taivaspaikkaa. Sillä saa jotain muuta. Rahalla ei taivaaseen pääse. Siihen tarvitaan jotain muuta. Mutta koska esittämäsi kysymykset ovat todellakin erittäin hyviä ja ansaitsevat niihin myös hyvät vastaukset, pyydän sinua kääntymään vaikkapa kotikuntasi seurakunnan työntekijöiden puoleen. On helpompi puhua tällaisista asioista kasvokkain ja kaikessa rauhassa. Tai jos tunnet jonkun muun seurakunnan työntekijän, niin nykäise häntä hihasta. Toivottavasti saat hyviä vastauksia hyviin kysymyksiisi.
Vapaiden kristillisten suuntien kohdalla vastaus viimeisen kappaleen kysymykseen voi olla myönteinen, mutta vanhojen kirkkokuntien kohdalla se on kielteinen. Kastettu liittyy myös juridisesti yhteisöön.
Kun lukee näiden ”poliittisten tanttojen” tasa-arvovaatimuksia, varmistuu käsitys siitä, että heidän oppiensa mukaan kyllä onnistutaan saamaan aikaan ”Itsekkäitä, juurettomia, kuihtuneita lapsiraukkoja, joilla ei ole kiinnikettä taivaassa eikä maan päällä, he ovat elämään väsyneitä silloin, kun toiset alkavat elää.” Tehdassaleihin ja koneisiin soveltuva panos-tuotos –ajattelu koneille soveltuvine läpimeno/-virtausaikoineen ja ensisijaisesti kvantitatiivisine (määrällisine) tavoitteineen on tungettu yhteiskunnassa sellaisille elämänalueille, joihin se ei kuulu.
Yksi hyvä esimerkki on vaatimus siitä, että lapsia ei saisi kastaakaan kirkkojensa jäseniksi, vaikka usko Jumalaan on mm. nälän ja muun ravinnon tarpeen ohella yksi ihmiskunnan yleisinhimillisimmistä laadullisuuksista.
Olen samaa mieltä professori Matti Bergströmin kanssa siitä, että ”poliittisten tanttojen” ohjeilla laiminlyömme lasten kokonaisvaltaisen, ymmärtävän ja oivaltavan toiminnan kasvatuksen ja kasvatamme ”arvoinvalidien sukupolvia, jotka eivät kykene arvostelemaan käyttäytymistään tehokkaasti. – – Arvoinvalidiyhteiskunnassa ainoat arvot ovat tieto ja voima, käyttäytymisohjauksemme alimmat tasot.”