Isosetäni Väinö Voipio oli perustamassa Suomen vapaa-ajattelijain liittoa 1930 -luvulla ja erosi kirkosta samoihin aikoihin 1920 –luvulla, kun hänen nuorempi veljensä Aarni väitteli teologian tohtoriksi ja vanhin veljensä Lauri – isoisäni – löysi Herännäisyyden hengelliseksi kodikseen. Isoisääni en koskaan tavannut, mutta Väinö-setä tuli läheiseksi erityisesti aikuisuuden kynnyksellä. Ennen kirkon keskushallinnon tehtäviin tuloani olin lukenut hänen koko uskontokriittisen tuotantonsa (Jumalan puolustus, Kahleissa vai vapaana, Pelotuksen uskonto ja Vihreä katkismus). Kimmoke kirjojen lukemiseen tuli, kun sain lukioikäisenä jatkoriparilla 1966 tehtäväkseni esitellä suomalaista ateismia ja vapaa-ajattelun aatemaailmaa. Tehtäväni oli lukea Väinö-sedän tuotantoa ja kertoa siitä entisille isostovereilleni ja edellisen kesän riparilaisille. Yli 80 –vuotias vanhus oli haltioissaan siitä, että seurakunnan nuorten toiminnassa oltiin – kuten hän sanoi – niin rohkeita, että hänen ajatuksiaan uskallettiin esitellä. Kirjoja luettuani tapsimme Helsingin Primulassa ja istuimme pitkän tovin ja hän kertoi ja minä kysyin ja kuuntelin. Hänen ajattelunsa ja aatteensa tekivät minuun suuren ja pysyvän vaikutuksen.
Väinö-sedälle oli suuri pettymys, että juristiksi valmistuttuani ensimmäinen ns. vakituinen työpakkani oli kirkkohallituksessa. Jollekin sukulaiselle hän oli puhissut: ”Minä olen niin pettynyt siitä, että Risto meni ottamaan kirkosta viran”. Puhelimessa hän – yli 90 -vuotias valkopäinen vanhus – kesken keskustelun puuskahti: ”Mitä sinä siellä ristin päällä istut!!??”
Kun istuimme Primulassa kahvikupin ääressä talvella 1966, kysyin Väinö-sedältä teini-ikäisen suoruudella: ”oletko sinä ateisti?” Vasta muutamaa vuotta aiemmin Vapaa-ajattelijain puheenjohtajuudesta luopunut isosetä vastasi olevansa agnostikko ja lisäsi opettavaisesti, että sana tarkoittaa ei-tietävää. Ateisitiksi julistautuminen olisi ollut vastoin vapaa-ajattelun peruspilaria, koska hänen mielestään vapaa-ajattelija on henkilö, joka luodessaan elämänkatsomustaan pyrkii pysyvästi tarkistamaan ajattelunsa perusteita antamatta auktoriteettiuskon sanella käsityksiään, pitäymyksiään ja ohjeitaan.
Väinö Voipio kritisoi kirkkoa erityisesti siitä, että se hänen mielestään salasi kirkkokansalta teologisen tieteen tutkimustuloksia, jotka haastoivat kirkon perinteisiä opetuksia. Sen lisäksi hän vastusti kaikkea, mitä piti taikauskona ja kriittisen tiedon saamisen ja levittämisen esteenä. Hänelle olisi ollut kauhistus sellainen taikauskoinen ajatus, ettei uskovainen voisi ”tartunnan pelosta” osallistua uskontoa kriittisesti tarkastelevaan tilaisuuteen tai ettei uskonnoton voisi osallistua uskonnolliseen tilaisuuteen. Muistan istuneeni kirkonmenoissa, joissa Väinö-setä etsi valmiiksi virret virsikirjasta uskonnolliselle puolisolleen ja piti virsikirjaa vaimolleen, jotta tämä mahdollisimman hyvin saattoi lukea virsien sanat. Ja kyllä hän seisoi kirkkokansan mukana kun kuului seisoa. Mutta istui pää pystyssä rukouksien aikana. Ja saarnan hän kuunteli ja kriittisesti kuuntelikin.
Kun seuraa julkisuudessa nykyisin olevia vapaa-ajattelijoiksi itsenä mainitsevien kannanottoja ei voi olla hämmästelemättä, miten ajat ja asenteen ovat muuttuneet. Uskonnottomien nimissä äänekkäästi vastustetaan kaikkea, missä nähdään uskonnon vaikutusta. Ikään kuin pelätään, että ”puhdas sielu” jollain maagisella tavalla voi saastua, jos se joutuu alttiiksi tietämiselle ja kokemiselle. Juuri tästä vanhan polven vapaa-ajattelijat syyttivät kirkkoa ja nyt uusi fundamentalistinen ateistisukupolvi onkin taikauskoisessa tartuntakammossaan juuri samanlainen, kuin kirkko oli vanhan polven kritisoimana. Niin samasta puusta kaikki fundamentalistit näkyvät olevan: yksi pelkää uskonnon tarttuvan, toinen pelkää väärän poliittisen mielipiteen leviävän, kolmas demonisoi kehitysopin, neljäs pelkää ties mitä. Kirjoja on poltettu niin idässä kuin lännessä ja kirjojen polttamisen vaatijoita näyttää tulevan jatkuvasti lisää. Olemme outo eläinlaji, kun vaadimme päästä tietämisen tuskasta pois. Hyvän ja pahan tiedon puutako haluamme karttaa, funkut molemmilla äärilaidoilla
Raimo Turunen, näin sivusta tämän tematiikan ympärillä käytävää keskustelua seuranneena olen huomannut seuraavaa:
Kirkon väki perustelee erityisesti ev. lut. kirkon erityisasemaa ja kristinuskon etuoikeutettua roolia valtion ja kuntien tonteilla toistuvasti sillä, että suurin osa ihmisistä kuuluu kansankirkkoon. Eli että vakaumusten tasa-arvoa ei varsinaisesti tarvita jne., koska tässä kohdin on perusteltua mennä enemmistön ehdoilla. Tällöinhän looginen johtopäätös on, että keskustelu alkaa sitten siinä vaiheessa, kun kansankirkkoon kuulumattomien osuus väestöstä on niin merkittävä, että enemmistöargumenttia ei voi enää perustellusti käyttää.
Tästä olisi kiva saada keskustelua, koska avaus on todellakin mielenkiintoinen. En kuulu vapaa-ajattelijoihin, mutta suhtaudun myönteisesti esim. heidän ajamaansa valtion/kuntien ja kristinuskon erottamiseen toisistaan. Enkä ole uskonnollinen
Matti Pulkkinen, esitit kritiikkiä nykyistä vapaa-ajattelijaliikettä kohtaan. Kertoisitko jatkoksi, millainen tieto-oppi olisi vapaa-ajattelijoille sopiva tai parempi? Miten heidän pitäisi suhtautua metafysiikkaan ja ihmiselämän teleologisiin kysymyksiin, jotta liike olisi uskottavampi (jälkimmäisestä toivoisin kansantajuista määritelmää, koska en ole varma mitä se tarkoittaa)?
Koskiko kritiikkisi Suomen vapaa-ajattelijoita vai liikettä yleisemminkin?
Risto Korhonen: kirjoitit
?
Vapaa-ajattelijat tekevät sen vanhan virheen, että pitävät uskontoa virheellisnä ajatteluna ja yleensä ovat näkemättä sen funktiota sosiaalisella ja yksilöllisellä tasolla. Kieltämällä käytönnön elämän kannalta vaikeat kysymykset he saavat pasianssinsa menemään aina läpi.
Etköhän sinä Eskelinen ole täällä ihan urakalla pilkannut uskovia ja heidän Raamattuaan. Mistä nyt noin prinsessanherkkä fiiilis? Eivätkö omat rakennelmat kestä?
jorma ojala
Pilkannut? Koska ja missä? Rehellisesti olen kantani esittänyt, onko se pilkkaa?
Tuomas Eskelinen: Minun tapoihini kuuluu sananvapauden vähemmistön suojan kunnioittaminen. Niitä tapoja vapaa-ajattelijat häiritsevät mm. sensuroimalla Suvivirrestä Jumalan tai ajamalla hysteerisesti juutalaisille ja muslimeille ympärileikkuskieltoa – ts. yrittämällä kriminalisoida Suomessa vakiintunutta vanhaa tapaa. Maan tapa on ikiaikainen oikeusnormi Pohjoismaissa. Siihen puuttumiselle pitää olla kunnon perusteet.
Matti Pulkkinen
Ei vapaa ajattelijat ole mitään sensuroineet. Kristityt saavat omissa palvontamenoissaan ihan vapaasti laulaa mitä lystäävät. Ei vaan ole soveliasta pakottaa muita palvontamenoihinsa…
Ympärileikkauskiellolle taasen löytyy kyllä painavat lääketieteelliset perusteet. Lapsia ei pidä silpoa, aikuisena sitten silpokoon itseään jos siltä tuntuu…
Uskonnolla on ollut ”ikiaikainen” valta täällä. Nyt se valta alkaa mureta ja uskovat eivät enää pysty pakottamaan kaikkia toimimaan uskonsa mukaan. Ikiaikaiset vääryydet kumotaan viimeinkin. Ja sekös joitakin risoo…
Raimo, mielestäni toimintamme ei ole ”raivoisaa”, ja — aivan erityisesti — en usko että se olisi kovin tuloksekasta jos olisi raivoisaa.
Esimerkiksi eroakirkosta.fi ei käytännössä lainkaan tavoittele uskovia luopumaan uskostaan. Ajatuksena on ollut tarjota helppo tapa erota jo uskonnosta irtautuneille. Tosin nythän sitä käyttävät myös kirkon konservatiivit erotessaan.
En minä sitä sano, ettenkö periaatteessa uskontokritiikkiä kannata. Käytännössä sen kanssa on vähän niin ja näin.
Tuomas Eskelinen: kun vapaa-ajattelijat ovat alkaneet kutsua ympärileikkausta lasten silpomiseksi, he syyllistyvät filosofisesti katsoen kategoriavirheeseen. Tämä kaikki tehdään tietysti demagogian takia. Ja kun väität, että uskonnollisten viittausten poistaminen koulussa laulettavasti lauluista ei olisi sensuuria, teet toisen kategoriavirheen.
Ja siitä mainitsemastani maanisuudesta lainauksesi:
Sapienti sat!
Matti, entäs kun kirkon edustajat kutsuvat ympärileikkausta sukupuolielimien silpomiseksi, onko sekin kategoriavirhe?
Onko mielestäsi myös lasten tukistamisen, piiskaamisen ja läimäyttelyn kutsuminen lasten pahoinpitelyksi samanlainen kategoriavirhe? Tekikö eduskunta pahan virheen kriminalisoidessaan tämän Suomessa vakiintuneen ikiaikaisen tavan?
On tää nykyaika filosofisine kategoriavirheineen vaan vallan mahdotonta. Ennenvanhaan Kaikki Oli Paremmin.