Miksi vanhoillislestadiolaiset haluavat kuulua liikkeeseensä? Tämä kysymys lienee ainakin käväissyt monien suomalaisten mielissä viime aikoina. Kysymykseen pyrki, ainakin osittain, vastaamaan myös ateistiksi ja feministiksi ilmoittautunut toimittaja Miina Supinen Image-lehdessä julkaistussa kolumnissaan. Siinä hän määritteli vanhoillislestadiolaisuuden ”eristyneeksi ja pelottavan elinvoimaiseksi lahkoksi”, jonka naisjäsenet ”viettävät elämänsä pysyvän Tukholman syndrooman vallassa”. Wikipedian mukaan ”Tukholma-syndrooma on arkikielinen nimitys psykologiselle tilalle, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa”.
Allekirjoittaneen on vaikea tunnistaa Supisen kolumnista hengellistä kotiaan. Samoin monista muista viime vuosina julkisuutta saaneista kuvauksista. Minulle se on näyttäytynyt ja näyttäytyy ennen kaikkea tavallisten ihmisten arkisena kristillisyytenä, jonka tärkein sisältö on Jumalan täydellinen anteeksiantamus ja rakkaus. Se on tarjolla jokaiselle joka hetki. Tämä anteeksiantamus puolestaan ohjaa välttämään pahaa ja elämään oikein.
Tätä negatiivisten uutisten alle hukkunutta puolta haluan jatkossa silloin tällöin valottaa täällä. Näin sanoessani en halua millään tavoin kieltää tai vähätellä vaikkapa seksuaalisen hyväksikäytön tai hengellisen väkivallan uhrien kokemuksia. Haluan kuitenkin nostaa rinnalle positiiviset kokemukset, koska ajattelen, että myös niillä on oikeus tulla kuulluiksi.
Näkökulmaani voinee kutsua myös konservatiiviseksi eli säilyttäväksi. Tämä ei tarkoita sitä, että kieltäisin avoimen keskustelun tarpeen. Kannatan sitä lämpimästi. Keskustelu ja uudistaminen sisältävät kuitenkin aina sen riskin, että ”lapsi voi mennä pesuveden mukana”. Voimme heittää menemään jotain hyvin tärkeää, kun emme tiedosta sen arvoa. Sitten harmittaa. Näin voi käydä erityisesti silloin, jos käsiteltävään asiaan suhtaudutaan ylimielisesti.
Tästä vaarasta olen huolissani. Toivon, että vanhoillislestadiolaisuus säilyy edelleen herätysliikkeenä, joka kehottaa kääntymykseen synnistä ja epäuskosta ja joka julistaa katuville armoa. Näin toivon, koska uskon tällaisen julistuksen tarjoavan yhä kestävimmät vastaukset kuoleman ja syyllisyyden kanssa kipuileville. Myöskään niin sanottuihin ”armoneuvoihin” ei kannattaisi suhtautua ylimielisesti, koska minusta nekin oikein ymmärrettyinä todella suojelevat elämää ja auttavat pysymään lähellä Kristusta.
Olen 25-vuotias Helsingissä asuva teologian opiskelija. Ryhtymällä tähän hommaan haluan omalta pieneltä osaltani rohkaista tavallisia vanhoillislestadiolaisia kertomaan avoimesti uskostaan. Meillä on valtavan valoisa, toivorikas ja lohdullinen sanoma vietävänä. Ei siis kätketä kynttilää vakan alle, siitähän Raamattukin varoittaa. Näin toimimalla ehkäisemme todennäköisimmin myös ennakkoluulojen syntymistä.
Kirjoituksiani ei tule missään tapauksessa ymmärtää herätysliikkeen virallisiksi kannanotoiksi. Ne ovat vain vanhoillislestadiolaisen yksilön kertomuksia, kokemuksia ja ajatuksia.
Tähän hommaan ryhtyminen jänskättää melkoisesti, koska tiedän aihepiirin herättävän voimakkaita tunteita. Toivon asiallista ja kiihkotonta keskustelua!
MP!
Taisit sanoa juuri penseyttämisen avainsanat? Sanan pitää olla niin pumpulinpehmeää, ettei vain kukaan pahoita mieltään? Onko sille raamatullista pohjaa, vai saako sellaista enää edes kysyä?
”Harkitsematon sana on kuin miekanpisto, viisaan puhe on lääkettä.” Tunnustan harjoittavani täällä keskustellessani enemmän harkitsematonta pistelyä kuin lääkitsemistä. Yritän viisastua, vaikka se onkin työlästä.
Martti Pentti:
Martti hyvä, älä yritäkään viisastua! Sinun miekanpistosi ovat teräviä ja osuvat aina tarkasti kohteeseensa; ovat siis täsmälääkettä. Kuten tämäkin:
Ihailen kykyäsi havaita olennainen ja taitoa ilmaista kantasi.
Hebr 4: 12. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen, ja terävämpi kuin joku kaksiteräinen miekka, ja tunkee lävitse, siihenasti kuin se sielun ja hengen eroittaa, ja jäsenet ja ytimet, ja on ajatusten ja sydämen aivoitusten tuomari,
On kokonaan eri asia tahallisesti loukata, koska ihmisluontoon kuuluu lihan puolesta sellainen ominaisuus, että aina pitäisi voittaa. Aina pitäisi saada mesottua toinen sanattomaksi. On todella vaativaa hommaa esiintyä tyytyväisenä vanhoillisena, joka rakastaa yhteisöään, kun ympäristö pauhaa niin kovasti.
Komppaan taas Jussia (Tynkkynen). Mulla on tiedostoihini tallennettuna Martti Pentin hienoja kommentteja. Pahoina päivinä lueskelen niitä ja jopa helpottaa. Todella täsmälääkettä!
On viisautta ja viisautta. Oman itsensä tuntemisesta viriävä viisaus on ihan jotain muuta kuin pistelyyn ja herjaamiseen vievä viisaus.
”Heidän suunsa on avoin hauta ja kielellänsä he pistävät”, tuskin luonnehtii niitä uskovia, jotka halusivat vainojen ja parjaamisen keskellä keskittyä puhumaan ristiinnaulitusta.
”Mielenkiintoista! Kun joku laittaa raamatunlauseen tai jonkin termin vaikkapa susilammastenvaatteissa, niin vain osa älähtää?
Jos ilmaisu olisi yleisinhokki, niin kaikkienhan pitäisi älähtää?”
Lauri Lahtinen, jos et ole havainnut niin kerron sinulle, että monissa asioissa täällä ovat vastakkain konservatiivit ja liberaalit.
Kun konservatiivi Juha Heinilä ilmoittaa pelkäävänsä täällä temmeltäviä susia, niin tuskin hän tarkoittaa konservatiiveja.
Kun konservatiivi Jorma Ojala lainaa raamatunkohtaa riettauden virrassa uivista herjaajista, niin mahtaako hän tarkoittaa konservatiiveja? (Tosin hän leikkii ”muka viatonta” seuraavassa kommentissaan hulluinhuonelaisesta.)
Tuollainen rivien välissä tapahtuva törkeyksien syytäminen kertoo vain esittäjästä, ei kohteesta.
Kuules nyt Panu!
Jos olet vapaa näistä asioista jotka mainitsit, miksi ne sinua tökkivät? Kysyn suoraan. Etkö ymmärtänyt mitä kirjoitin?
Joskus opin ruotsintunnilla sananparren fly en leende fiende och en smickrande vän. Suhtaudun siltä pohjalta saamiini kehuihin. Kiitos nyt kuitenkin.
’Älähtämisestä’ vielä: kärkevä puhe ei ärsytä aina sen vuoksi, että se osuisi itseen, vaan myös sen vuoksi, että pelkää sen turhaan satuttavan jotain toista. Toisin sanoen turhan äreä osallistuminen saattaaa pilata keskustelussa vallinneen luottamuksen ja avoimen ilmapiirin.
Toivottavasti Joonan tulevista blogeista ei tule mitään sotatantereita. Vähän synkältä näyttää…