Vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto on eettisesti arveluttava

Uskontojen uhrien tuki UUT ry on tehnyt selvityksen entisten vanhoillislestadiolaisten määrästä ja ehkäisykiellon eettisyydestä. Vanhoillislestadiolaisten ehkäisykielto tuottaa huomattavan paljon paitsi vanhoillislestadiolaisia myös entisiä vanhoillislestadiolaisia. Arviomme mukaan entisiä vanhoillislestadiolaisia on Suomessa yli 120 000. Tämä on merkittävää, koska huomattavan suuri joukko ihmisiä on kokenut eroamisen tiiviistä ja tiukasta uskonyhteisöstä, joka pitää itseään ainoana pelastukseen johtavana tienä.

Vanhoillislestadiolaiset luovat jyrkkiä rajoja ”meidän” ja ”muiden” välille. Yhtenä osoituksena tästä entistä vanhoillislestadiolaista tervehditään eri tavalla kuin uskonveljeä tai –sisarta. Entinen lestadiolainen voi esimerkiksi kokea tilanteita, joissa omaiset ja sukulaiset tervehtivät muita ”Jumalan terve…Jumalan terve…ja kas…Jumalan terve” mutta heidän kohdalle tullessa ”terve”. Tilanne on joidenkin mielestä hyvin loukkaava, koska siinä jaetaan ihmisiä lampaisiin ja vuohiin hyvin konkreettisesti.  

Joillekin yhteisöstä eroaminen on luultavasti melko kivutonta, he saattavat esimerkiksi erota yhteisöstä lapsena perheensä mukana. Toisaalta joillekin ero on hyvin kivulias prosessi: ihminen menettää yhteisön, elämän merkityksen, maailmankuvan ja tärkeän identiteetin yhdellä kertaa. Jotkut yhteisöstä eroavat saattavat vielä uskoa yhteisön oppeihin jossain määrin ja pelätä esimerkiksi helvettiin joutumista tai pahoja henkiä.

Tällaisessa tilanteessa ihminen tarvitsisi läheistensä tukea, mutta yhteisöön kuuluvat läheiset saattavat ajatella parhaan tuen olevan kannustamista takaisin uskovaisten joukkoon. Ottamatta kantaa siihen, pitäisikö yhteisöön liittyä takaisin vai ei, monet päätyvät eroamaan yhteisöstä lopullisesti. Jos yhteisöstä eronnut ei halua takaisin yhteisöön vaan on pyristelemässä kaikin voimin siitä pois tällainen ”tuki”, jossa pyritään vaikuttamaan ihmiseen siten, että hänestä tulisi jälleen uskovainen voi tuntua hengelliseltä väkivallalta. Ainakaan se ei ole sellaista tukea, jota silloin tarvittaisiin.

Vanhoillislestadiolaisuus on pyrkinyt pysymään elinvoimaisena tuottamalla paljon lapsia, mutta vanhoillislestadiolaiseen identiteettiin läheisesti kuuluva lasten suuri määrä on myös syy miksi lestadiolaisuudesta irtaannutaan sankoin joukoin: monet nuoret eivät halua itselleen tulevaisuutta suurperheen vanhempana.

Ehkäisemättömyys ei ole kaikkien vanhoillislestadiolaisten oma valinta. Ei ole helppo valita toisin, jos yhteisö pitää ehkäisyä kuolemansyntinä. Ehkäisemättömyyteen voidaan painostaa puolison, omaisten, yhteisön ja sen johtajien taholta.

Ehkäisykielto on eettisesti arveluttava, koska se on puuttumista ihmisten yksityiselämään, sitä ei voitaisi vaatia kaikilta ilman katastrofaalisia seurauksia ja se uhkaa ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Suuren lapsijoukon synnyttäminen, hoitaminen ja elättäminen on monille ylivoimaisen raskasta. Jotkut äidit viettävät 20 vuotta pienten lasten vanhempina. Se on paljon vaadittu.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

46 KOMMENTIT

  1. Vuokko, yritin oikein ajatuksella lukea uudelleen P-O M:n viestit, ja minun mielestäni hän puhuu koko ajan yleisellä tasolla vl-liikkeen käytännöistä, ei korostetusti OMISTA ratkaisuistaan. Hänen mukaansa siis mitään kieltoa ei ole olemassa, vaan kaikki vl-parit tekevät itsenäisen ratkaisun (johon ei vaikuta kukaan ulkopuolinen, rauhanyhdistys, johtokunta tai toiset uskovaiset?).

    Minun mielestäni tämä on kaikkea muuta kuin realistinen kuvaus vallitsevasta tilanteesta. Venkoilua – valitettavasti.

  2. Tuo Onanin juttu on karsea perustelu niin ehkäisyn kuin itsetyydytyksenkin kiellolle vl-liikkessä. Eihän jutussa ole kyse kummastakaan. Ko. raamatunkohdan mukaan Onanin olisi pitänyt tehdä lapsi kuolleen veljensä vaimon kanssa, jotta veljen suku heräisi eloon, mutta Onan ei halunnut tehdä niin, koska kaikki ajattelisivat, ettei lapsi ole hänen ja siksi antoi siemenensä valua maahan. Herran mielestä teko oli paha. Eli miksi teko oli paha? Siksi, koska hän ei täyttänyt velvollisuuttaan antaa lasta veljensä vaimolle.

    Miten ihmeessä koko juttua voidaan vetää olleskaan esimerkiksi vl-kuvioihin, koska eihän liikkeessä edes hyväksyttäisi tuommoista toimintaa, jossa ilman avioliittoa maataan ihan kenenkään kanssa? Ei raamatuskohdassa ainakaan kerrota mistään avioliitosta.

  3. Tuttu kertomus minulle. Olen tutkinut sen tarkkaan. En suinkaan tuon Onaniaan syöksyn takia, vaan kertomus on todella ajatuksia herättävä. En voi olla ihailematta Taamarin rohkeutta ottaa sen, mikä hänelle kuului. Siis oman paikkansa yhteiskunnassa, meistä kyseen alaisin keinoin. Joskus olen ihmetellyt miksi vain tämä kelvoton mies vedetään esiin, sillä olihan hänellä yhtä kelvoton vanhempi velikin oli. Myöskään Eer ei ollut otollinen.

    Laitan linkin

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=1.+Moos.+38%3A1&rnd=137301176726

    Toi on keino ja kondomilla on pitkä historia.

  4. uskon ja elämän ratkaisua, jotka haluavat perustaa sekä uskonsa että elämänsä Jumalan sanan varaan (on muuten yhä Raamattu jos ette sitä tiedä). –

    Jep. Näin vl-liikken ulkopuolelta katsottuna, tutkija huomaa, että miehet puolustaa/ottaa kantaa syntyvyyteen. Vuokko ja monet naiset eli he, jotka konkteettisesti kantavat vuosikaudet näitä päätöksiä ja jopa henkensä kaupalla, ni he ovat asiantuntijoita. Mulla oli naapurissa 12-lapsinen vl-perhe ku ite asuin isossa pappilassa, niin voin sanoa, että niin ihanan sosiaalisia kultanuppuja en ole muita nähnyt. Mutt toinen puoli, kyllä koski, ja varmaan lapsiakin pelotti joka kerta kun ambulanssi tuli hakemaan tätä äitiä: jatkuvia veritulppia hänellä niin, että veri suihkusi. Ite nainen oli terveydenhoitaja. Hienoa, että vl-liikettä avataan ny vimpan päälle. Mullaki oli proffa joka alta 50 v joutui eläkkeelle, kun ei hennon naisen selkä kestä 9 synnytystä. Vl-tohtori ja mahtava nainen!

  5. S-postini kautta kommentti keskusteluun:

    ”En voi kirjoittaa omalla nimelläni asian henkilökohtaisuuden vuoksi ja pelkään joutuvani puhuteltavaksi hoitokokoukseen.

    Olen vl- suurperheenäiti ja pystyin aikaisemmin aivan hyvin allekirjoittaa nämä vl-miehen ajatukset, jotka edellä ovat tulleet esiin, että uskon pohjalta uskovainen haluaa tehdä ratkaisuja ja ei siten ole ehkäisykieltoa. Niin kauan näin on helppo ajatella kun homma sujuu ja ei joudu pysähtymään totaalisen uupumuksen kohdatessa suurperheen vaatimusten keskellä. Ja vielä tämän uupumuksenkin tullessa ainakin itse pitkään pidin yllä tätä ajatusta, että ei meillä mitään ehkäisykieltoa ole, itse näin haluan elää uskoni mukaisesti. Tällä tavalla mieluusti selitin asiaa psykiatrian sairaanhoitajille ja muille terveydenhuollon henkilökunnalle. On hirveän vaikea kohdata se tilanne, että onko minua sittenkin petetty, huijattu synnyttämään henkeni kaupalla. Olenko sittenkin alistettu, alistunut tähän, uhrannut itseni. On järkytys huomata, että kauniilla sanakäänteillä minut on ohitettu kokonaan ja opetettu lapsesta saakka tahtomaan asioita, joita en itse ollenkaan tahdo. Halusin tosi kauan pitää yllä sitä ajatusta, että usko tämän lapsensynnytyshalun vaikuttaa, en ole uhri. Mutta kun joutuu elämän karuissa tilanteissa selkä seinää vasten, on nöyrryttävä tunnustamaan, että taisin olla aika omavanhurskas ja en taidakaan pystyä tähän teoreettisesti hienoon ajatukseen, että kaikki lapset saavat meille syntyä. Ja tässä tilanteessa joutuu toteamaan surukseen, että kyllä ehkäisykielto on olemassa vanhoillislestadiolaisuudessa. Se on, eikä se muuksi muutu, vaikka sille yritetään keksiä muita kauniimpia nimityksiä.”

  6. Ilmeisesti P-O M:ssä on sen verran teologia, ettei hän ainakaan eksplisiittisesti väittänyt tuon kohdan kieltävän ehkäisyä (tai edes tukevan mitenkään ehkäisykieltoa – jota tosin ei ole edes olemassa :p).

    Miksi muuten meidän pitäisi osoittaa raamatunkohta, jossa hyväksytään ehkäisy, kun mitään ehkäisykieltoa ei siis ole olemassa?

  7. Per-Olof Moberg:
    ”Tiedän kyllä missä kohtaa Raamatussa on käsky lisääntyä. Mutta kertokaa te missä kohtaa Raamatussa käsketään säännöstellä syntyvyyttä tai annetaan siihen ihmiselle oikeus? ”

    Per-Olof pyydän sinua lukemaan kirjoitukseni, kirjoituksessani kerron mitä raamattu – Jumala opettaa meille ihmisille – miten meidän tulee käyttää Jumalan antamia lahjoja, muun muassa älyämme. Laitan linkin kirjoitukseeni ja toivon, että jaksat tutkia kirjoitustani. Kehottaahan myös Paavali meitä käyttämään älyämme, ettemme käyttäytyisi tyhmien tavoin, vaan tutisimme avoimin sydämin mikä on Jumalan tahto:
    Ef. 5:15 ”Katsokaa siis tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat.
    16 Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha.
    17 Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto.”
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6207150

  8. Toi on tietysti hieno sana tuo äly, mutta sen vetoaminen kanssa ihmisten kanssa saattaa tuntua kohteesta alentavalta. Käyttäisin itse sanaa ymmärrys. Ymmärrys siitä, että nyt ovat joutuneet jotkut tai minä liian tiukoille. Siitähän tässä on kokoajan kyse. Kyllä minusta jokaisen on siellä omassa kodissa otettava vastuu siitä, että kuinka monta lasta perheeseen tulee. Ei tilanne muuten parane. Voin todeta ihan suoraan, että en tykkäis yhtään siitä, että kukaan ulkopuolinen määrittelisi lapsieni määrän.
    Siinäkin olisi käyttää ymmärrystä, miten ja mihin Raamattua lainataan. Ainakin minä käytän ja tarkistan kokonaisuuden. Siinäkin katson vastuun olevan itsellä. Kirjoitan tämän hyvin tiedostaen erilaiset maailman kuvat.