Missä ovat ja miten voivat esikoislestadiolaiset naiset? Vanhoillislestadiolaiset naiset esittelevät kotejaan ja näkemyksiään naistenlehdissä. He voivat valita, irrottautuvatko liikkeestä, kokevatko perinteisemmän naisen roolin omakseen vai haluavatko he muuttaa liikettä. He voivat halutessaan toimia pappeina. Naisten välinen solidaarisuus liikkeen sisällä on liikuttavaa. Ja kaikesta voi puhua myös julkisesti. Vanhoillislestadolaisuudesta irtautuneista kootaan kirjaa.
Useille ihmisille lestadiolaisuus, vanhoillisuus tai esikoisuus, sama asia. Vuonna 2000 lestadiolaisten yhdistysten edustajat oli kutsuttu koolle yliopistolle uskontotieteen laitoksen kutsumina. Koska perinteet ja opetusten painopisteet vaikuttivat niin samanlaisilta, joku kysyi, eivätkö he voisi tehdä yhteistyötä. Muut kieltäytyivät vaivautuneesti tarjouksesta, paitsi Rauhan Sana-ryhmä olisi harkinnut asiaa.
Vanhoillislestadiolaisuus on suurin ryhmistä, sen jälkeen tulee esikoislestadiolaisuus. Jäsenmäärää on vaikea arvioida, koska on jäsenmaksun maksaneita (joiden määrä on ilmeisesti laskussa) ja niitä, jotka ovat mukana, mutta eivät ole virallisesti jäseniä. ”Kirkkohistoriassa esikoislestadiolaisia on kuvattu esikoisten seurakunta-käsitteen ja rigorististen, yksinkertaisten elämäntapojen korostajana. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten esikoiset vaalivat Laestadiuksen opetuksia. Esikoislestadiolaisuus on useille vielä tuntematon.” (Paneelialustuksesta 6.3.2000).
Esikoisuutta leimaa erityisesti naisiin kohdistuvat tavat. Niitä kuvataan niin, että ”yhtenäiset tavat eivät pelasta ketään, mutta ovat osa hengellistä identiteettiä.” Vielä siihen aikaan kuin minä kävin seuroissa 1990-luvun loppupuolella naisilla oli pitkät hiukset, ne pidettiin kiinni, ei käytetty meikkiä eikä koruja, ei värjättu hiuksia eikä otettu kiharoita. Naiset käyttivät hametta ja huivia ainakin seuroissa. Vanhoillisten seurat näyttävät minusta naisten suhteen niin vapaamielisiltä. Lapsena jossain vaiheessa pidin hametta koulussa joka päivä, liikuntatunneille sain vaihtaa tarvittaessa housut, ja kuljin pakkasellakin huivi päässä niin, että otsaa palelsi. Seuroissa miehet hoitivat kaiken julistuksen ja laulunjohtamisen (ilman säestystä). He hoitivat enimmäkseen myös sielunhoidon. Saarnaajia ei koulutetttu, heidät valittiin nöyryyden ja esimerkillisen elämän perusteella. Hallintoa hallitsivat miehet. Naisille oli määritelty sopivat ammatit, ja opiskelun ja työn edelle meni äitiyden kutsumus, jos Luoja katsoi parhaaksi antaa lapsia.
Teologian opintojeni aikaan veimme kummilapsellemme lahjaksi ristin, ja saimme kuulla kotona juhlassa korvat punaisina saarnaajan ilmiselvästi meille osoitettua puhetta korujen maailmallisuudesta. Konfirmaatiomessussa edelleen esikoislestadiolaiset saarnasivat toisilleen synnit anteeksi ennen ehtoolliselle menoa. Eikö ehtoollinen olekaan kaikille yhteyden ateria, kiitosateria, muistoateria ja anteeksiantamuksen ateria? Niin olen pappina sadoille rippikoululaisille opettanut.
Kun luin teologiaa 1994-2000, kanssani opiskeli samaan aikaan kolme esikoislestadiolaista miestä. Yksi ei jatkanut maisteriksi saakka, yksi irtaantui liikkeestä ja toimi pappina eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Yksi ensin erotettiin saarnavirastaan, ja pappina toimiessaan hän itse erosi liikkeestä. Hän on kertonut, että opillisten eroavaisuuksien, erityisesti sakramentti- ja seurakuntaopin tähden hän ei voi palata liikkeeseen edes nyt eläkkeellä ollessaan. Erään saarnaajan poika valmistui papiksi, tavatessani hänet hän sanoi, ettei käy seuroissa eikä häntä pyydetä sinne puhumaan. Eräs paikallisseurakunnassa toimiva ”tavallinen” miespappi on joidenkin esikoisten eräänlainen luottopappi. Hän kertoi, että hän pitää kyllä puheensa toimituksissa, ja siihen perään saarnaaja puhuu oman opetuksensa päälle.
Mikäs minä olen vanhoja muistelemaan. Kotimaa-lehdestä toimittaja Jussi Rytkönen onkin todennut minulle, että tietoni eivät ole merkittäviä, koska enhän ole enää lestadiolainen. Jos jotain muutosta tapahtuu, se kiinnostaa. Niinpä, vanhoilliset ovat onnekkaita, erityisesti naiset, he ovat päässeet prosessiin! Kun julkaisimme toimitetun kirjan hyväksikäytöstä, saimme useita yhteydenottoja esikoislestadiolaisilta uhreilta ja selviytymässä olevilta. Käännyin usean hiippakunnassa ylimpien vaikuttajien puoleen, voisiko asialle tehdä jotain. Sain tietää, että esikoislestadiolaisuus perustuu yhdistystoimintaan. Sen sisältö on uskonnollinen, se on sisällöllisesti osa kirkon toimintaa, mutta kuten muidenkin yhdistysten suhteen, sen sisäisiin asioihin ei voi mennä puuttumaan ulkoapäin. Ellei keskustelu nouse julkiselle tasolle, ja sitä kautta asioita voida kommentoida julkisesti ja saada aikaiseksi keskustelua ja yhteisneuvotteluja.
Joulukuussa minutkin kutsuttiin esikoislestadiolaisista irtaantuneiden tapaamiseen, ”tuhlaajamessuun”. Sinänsä hyvä ajatus jakaa kokemuksia, ja onhan taustayhteisössämme myös paljon hyvää, ja ainakin se on antanut ajattelemisen aihetta ja virikkeitä läpi elämäni, mutta mistä nimitys ”tuhlaajapojat ja –tyttäret”? Sisältääkö se ajatuksen, että pitäisi kuitenkin palata ”esikoisten seurakuntaan, Jeesuksen opetuslapsistaan perustamaan seurakuntaan, johon kaikkia autuutta kaipaavia johdatetaan.” (paneelialustuksesta). On minuakin aika ajoin pyydetty, suostuteltu ja uhkailtu takaisin, että toivottavasti ainakin ennen kuolemaani saan armon palata… Mutta olisinko valmis tekemään parannusta pappeudestani. Pyytämään anteeksi, että sielunvihollinen perkele minut houkutteli väärälle tielle papiksi (kuten eräs yhteyttä ottanut esikoislestadiolainen kirkkovaltuutettu, Itsensä ”piispojen kaveriksi esittänyt” asian ilmaisi), ja onneton olen kaiken lisäksi vielä nainen!
Olipa erinomainen, asiallisesti kriittinen blogikirjoitus. Vanhoillislestadiolaiset naiset, niin perinteiseen naisen rooliin sosiaalistuneet kuin siitä irti oton tehneet sekä liikkeestä tyystin eronneet ovat pitkään olleet julkisuuden polttopisteessa ja ”in”. Hyvin harva on ylipäänsä ollut tietoinen esikoislestadiolaisuudesta, ”suomen amisheista”, miehistä ilman kravattia. Huivipäisen esikoislestadiolaisen naisen asemasta on vaiettu tyystin.
Onkohan pappeja vieläkään yhtään esikoislestadiolaisuuden parissa? Aulis Zidbäck oli esikoislestadiolainen, lestadiolaispappi ja ensimmäinen lestadiolainen ylipäätään, joka väitteli teologian tohtoriksi (1937). Taisi myöhemmin erota esikoislestadiolaisuudesta.
Olenko kovin väärässä, jos arvioin esikoislestadiolaisten määräksi Suomessa noin 10 000? Jokatapauksessa lestadiolaisista ryhmittymistä toisiksi suurin, kun uusheräys ajat sitten kuihtui lähes hengiltä Suomen Lähetysseuran puristuksessa.
Todella mielenkiintoinen kirjoitus! Olen viime aikoina lukiessani (ja osallistuessani) vanhoillislestadiolaisuutta koskevaan keskusteluun miettinyt miksi esikoislestadiolaisuutta koskeva keskustelu loistaa poissaolollaan. Olen melko varma että samankaltaisia ongelmia sielläkin on. Esikoisillahan on itseasiassa monin tavoin vieläkin tiukempi meininki, jos sallitte ilmauksen. Liikkeen pienempi koko ei mielestäni täysin selitä asiaa. Eikö esikoislestadiolaisia ole itseasiassa muualla maailmassa vanhoillisia enemmän? Taitavat kuitenkin kokonaismäärässä hävitä vanhoillisille?
Olen kerran itse käynyt esikoislestadiolaisten seuroissa ja siellä todellakin oli kaikilla naisilla, myös aivan pienillä tytöillä, huivit päässä. Eikä miehillä ollut kravatteja (vaikka parkkipaikalla oli hienoja mersuja). Saarna oli hyvin erilaista kyllä kuin vanhoillisten seuroissa. Pöydän takana istui kaksi melko synkän oloista ukkoa jotka siteerasivat suoraan jotain Laestadiuksen tekstiä. Kaiken kaikkiaan ihmiset vaikuttivat kyllä hyvin ystävällisiltä.
Aulis Zidbäck kääntyi esikoislestadiolaisuudesta vanhoillislestadiolaiseksi ja tiettävästi pysyi vanhoillislestadiolaisena elämänsä loppuun asti.
Pentti, ymmärtääkseni esikoisia on kaikkinensa ehkä n. 25 000, vanhoillislestadiolaisia n. 100 000. Rauhan Sanalaisia ehkä n. 20 000.Esikoisten rigorismi ei koske autoja, eikä puoluekantaa: esikoiset äänestävät melkolailla hanakasti kokoomusta, kun taas eritoten vanhoina hyvinä aikoina 1960-ja 1970-luvuilla vanhoilliset katsoivat, että ennen muuta kepua äänestämällä pääsee taivaaseen. Etelä-suomen kaupungit, erityisesti Lahti ovat esikoisten suosiossa. Professori Talonen on kirjoittanut esikoisista useita erinomaisia esityksiä, mm. ”esikoislestadiolaisuus ja suomalainen yhteiskunta 1900-1944.”
Ymmärtääkseni esikoisten tilaisuudet aloitetaan aina jollain rovasti Laestadiuksen saarnatekstillä.
Nytkö olisi esikoislestadiolaisuuden vuoro joutua myllytykseen?
Vanhoillisuuden ja esikoisuuden tärkein ero on esikoisseurakuntaoppi eli oppi Lapin vanhinten hengellisestä hallituksesta. Pidän sitä vakavana, Raamatun vastaisena harhaoppina.
Samoin jos liikkeessä esiintyy yhteisöllisiin rakenteisiin piiloutuvaa lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, olen samaa mieltä, että avointa keskustelua tarvitaan.
Jos kuitenkin esikoislestadiolaisuus aiotaan nostaa tikun nokkaan yleisen päivittelyn kohteeksi, kun he ”eivät käytä meikkiä eivätkä koruja, eivät värjää hiuksia eivätkä ota kiharoita”, niin täytyy sanoa, että myötätuntoni on silloin täysin esikoisten puolella.
Tämänlaatuisessa ”keskustelussa” on mielestäni kyse lähinnä ääriliberalisoituvan yhteiskunnan henkisestä imperialismista, propagandasta, jonka avulla kaikki kansalaiset pyritään nuijimaan samaan henkiseen ja kulttuuriseen muottiin.
Samalla valtaväestö saa kohotettua itsetuntoaan ja huomion pois omista ongelmistaan: Onhan sitä mukava tuntea itsensä ah niin sivistyneeksi, älykkääksi ja vapaamieliseksi, kun aamulehdessä on komeat otsikot ”ahdasmielisestä lahkosta” kummallisine tapoineen. Silloin voi sujuvasti unohtaa esimerkiksi sen, kuinka valtavia ongelmia vaikkapa nykyiseen alkoholi-, seksi- tai viihdekulttuuriin liittyy, aborttilainsäädännöstä puhumattakaan.
Tämänlaatuisen julkisuuden avulla syyllistytään juuri siihen, mistä konservatiivisia uskonnollisia yhteisöjä usein syytetään: turhiin vastakkainasetteluihin ja viholliskuvien maalailuun.
Suomalainen yhteiskunnallinen keskustelu on merkillinen. Siinä voi olla kerrallaan vain yksi ”oikea” totuus. Nyt se on ääriliberaali ”ihmisoikeustotalitarismi”, ihmisoikeudet ymmärretään tietystä yksiulotteisesta, normatiivisesta, suppeasta ja individualistisesta lähtökohdasta käsin.
Pidän itseäni jossain määrin liberaalina, mutta edellä mainittu yhden totuuden yhteiskunnallinen ilmapiiri puistattaa.
Joona K:
Höpö höpö. Älä nyt projisoi omia pelkojasi yleseksi totuudeksi. Eri asioista voidaan puhu rinnakkain, limittäin ja samaan aikaan ilman että kysymys olisi joko-tai -tilanteesta. Se, että keskustellaan jostain liikkeestä, ei estä keskustelemasta jostain toisesta liikkeestä samaan aikaan. Tai se, että keskustellaan jonkin liikkeen negatiivisista piirteistä ei estä keskustelemasta saman liikkeen positiivisista puolista. Keskustelu vl-liikkeestä on noussut liikkeen sisältä. Vastaavaa ei ole tapahtunut esikoisilla.
Mielenkiintoinen kirjoitus. Onko el-liikkeessä vallalla vielä enempi pelkoa kuin vl-liikkeessä, kun liikkeen asioista ei uskalleta avoimesti keskustella?
Taas Joona tämä:
”Jos kuitenkin esikoislestadiolaisuus aiotaan nostaa tikun nokkaan yleisen päivittelyn kohteeksi, kun he ”eivät käytä meikkiä eivätkä koruja, eivät värjää hiuksia eivätkä ota kiharoita”, niin täytyy sanoa, että myötätuntoni on silloin täysin esikoisten puolella.”
Et siis vieläkään ymmärrä, mistä ko. asiassa on kyse. Vielä kerran. Ei haittaa ihan ketään se, että joku on meikkaamatta ja kulkee ilman korvakilluttimia, EI TODELLAKAAN, mutta jos niillä asioilla ehdollistetaan autuus, se ei ole raamatunmukaista opetusta/käsitystä tahi jos ko. asioitten johdosta ilmenee halveksuntaa, painostamista ja pelottelua, se on yksinkertaisesti VÄÄRIN ja HENGELLISTÄ VÄKIVALTAA.
Huoh.
Mua alko nyt savuttamaan
Ärh ja murh. Aina vähätellään noita naisten kaunistautumiseen liittyviä sääntöjä ja ketkäs niitä vähätteleekään: MIEHET. Yäh! Itte prassailevat hienoilla autoilla ja siteeraavat erään entisen ”lampaan” sanoja: ”se on täällä ajassa ajettava mersulla, mikäli meinaa ajaa”.
Se on kuulkaa akat täällä ajassa laitettava ne killuttimet korviin, hiukset niin käkkärälle ja punaiseksi kuin saa ja maalattava kunnon sotamaalaus, mikäli mielii niin joskus tehdä.
Akat ylös sorronyöstä viimeistään NYT.
Pentti A:
On totta, että voisimme aivan hyvin keskustella monesta asiasta yhtä aikaan. Siksi ihmettelenkin, miksi niin ei tehdä. Miksi esimerkiksi niin vakavaa yhteiskunnallista ongelmaa kuin alkoholi ei nosteta yleisen keskustelun kohteeksi?
Onko tervettä, jos ilmiö, joka aiheuttaa valtavan määrän rikoksia, syrjäytymistä, sairauksia ja hätää lähes ohitetaan, ja käytetään moninkertainen määrä resursseja tiettyjen uskonnollisten ryhmien hyvin populistis- ja poleemissävyiseen tarkasteluun?
Minusta ei ole. Minusta se ei kerro hyvää yhteiskunnan suunnasta. Tervettä ja todellisuudentajuista olisi, jos vakavimpiin ongelmiin käytettäisiin eniten resursseja ja vähemmän vakaviin vähemmän.
Lisäksi ainakin tähänastinen keskustelu on ollut usein melko pintapuolista ja enemmän tunteisiin vetoavaa iskulauseiden toistelua kuin argumentoivaa. Ikävää, että sosiaalinen media ja nykyinen hektinen yhteiskunta näyttää suosivan sellaista.
Otettakoon vielä huomioon, että vl-liikkeen julkisuusmyllytyksen lisäksi on käynnissä muita samansuuntaisia ilmiöitä: lähetysrahajupakka, pyrkimys murtaa ortodoksikirkon juridinen autonomia jne. Näiden kaikkien valossa minusta on oikeutettua olla huolestunut trendistä, jossa ”suvaitsevaisuus ja vapaamielisyys” muuttuu yhä enemmän vain koodisanoiksi tietylle kulttuurisesti yhtenäiselle elämäntavalle, joka kaikilla on velvollisuus omaksua.
Painotan vielä, että huonolla ja huolestuttavalla keskustelulla en tarkoita lasten hyväksikäyttötapausten esille nostamista. Se on ollut mielestäni enemmänkin suuri palvelus vanhoillislestadiolaisuudelle.
Joona, alkoholista ja sen haitoistahan keskustellaan jatkuvasti. Mutta ei täällä. Täällä keskustellaan uskonnoista. Asetat ”alkoholin haitat” ja ”lestadiolaisuuskeskustelun” toisiaan vastaan aivan suotta. Molemmista voidaan keskustella ja molemmista myös keskustellaan.
Onko sulla tästä asiasta tietoa vai onko tää pelkkää mutua? Siis tästä resurssien käytöstä? Eiköhän yhteiskunta käytä aika paljon enemmän resursseja alkoholihaittojen torjuntaan yms kuin lestadiolaisuuden tutkimiseen ja hutkimiseen… Sitäpaitsi voitaisiin miettiä myös niitä ongelmia sen alkoholin taustalla. Niitäkin mietitään kyllä. Mutta ei välttämättä täällä.