Julkisen keskustelun perusteella tulee mielikuva, että vanhoillislestadiolaisuudessa puhujat pitävät yllä ehkäisykielloksi nimitettyä normia. Tulee kuva valtaa janoavista ja mielellään sitä käyttävästä ukkokööristä. Monista puheenvuoroista muodostuu käsitys, että valtaa käyttävät puhujat tulisi saada kääntämään suuntansa, jotta vanhoillislestadiolaisista erityisesti naiset ”vapautuisivat”. Käsitys on hyvin yksinkertaistava ja se on näkökulmasta riippuen joko valitettavasti tai onneksi suureksi osaksi väärä. Ensinnäkään puhujan tehtävä useimmiten ei ole tavoiteltu, vaan mieluummin vältelty tehtävä. Lisäksi ehkäisyyn liittyvää totuttua puhetapaa pitää yllä koko vanhoillislestadiolainen uskonyhteisö. Puhujat saarnaavat paitsi oman vakaumuksensa mukaisesti myös täsmälleen sillä tavalla kuin heitä huomattavasti suurempi kuulijajoukko odottaa heidän puhuvan.
Ehkäisyn synnillisyydestä tyypillisimmin puhutaan sillä tavalla, että haluamme ottaa Jumalan lahjana vastaan kaikki lapset eli taivaan taimet, jotka Jumala meille antaa. Vastaava sanontatapa toistuu säännöllisesti myös Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) kustantamissa julkaisuissa. Tämä puhetapa on saarnojen lisäksi esillä myös uskovaisten aivan tavallisessa jutustelussa sikäli kuin tämä aihepiiri tulee puheeksi. Puhujienkokouksissa asia ei yleensä ole viitteenomaisenakaan esillä. Vanhoillislestadiolaisuudessa opin määrittely sikäli kuin sellaista tehdään, kuuluu periaattessa viime kädessä seurakunnalle.
Opilliset lähtökohdat
Kielteinen suhtautuminen ehkäisyyn eli sen torjuminen on viimeksi aivan hiljattain eri yhteyksissä nähty luovuttamattomana uskonopillisena kysymyksenä. Opillisena perusteluna ehkäisemättömyydelle useimmiten käytetään SRK:n julkaisuissa ja liikkeen johdon julkisuuteen antamissa lausumissa sitoutumista Apostolisen uskontunnustuksen ensimmäiseen uskonkappaleeseen eli uskoon Jumalaan luojana. Täsmälleen tällaista perustelua en tosin ole koskaan kuullut seurapuheissa. Tämä ei mielestäni tarkoita mitään ristiriitaa tai edes kysymyksen tietoista välttelyä, vaan sitä, että ehkäisyn torjumisesta vain on tapana puhua itsestäänselvänä asiana, jota ei ole tarpeen avata. Useimmiten ehkäisyasiaa sivuttaessa ei erityisesti vedota Raamattuun paitsi niin, että usein tässä yhteydessä mainitaan Jumalan sanan olevan muuttumaton.
Eräistä muista (suuremmista!) itsestäänselvyyksistä on syytä mainita opetuksemme sitoutumisen uskonpuhdistuksen muoto- ja sisältöperiaatteisiin. Muotoperiaate tarkoittaa, että ennenkirjoitettu Jumalan sana on uskon ja elämän ylin ohje (muotoperiaate). Raamatun arvovalta on ehdoton eikä Jumalan sanaa saa muuttaa eikä siihen lisätä mitään sellaista, jota ei Raamatussa ole. Tämän tarkoituksena on sen varjeleminen, että puhtaaseen vanhurskauttamisoppiin ei sekoituisi mitään tekoja tai muuta ihmisestä peräisin olevaa. Raamatun arvovaltaan vedoten vanhoillislestadiolaisuudessa itsestäänselvänä pidetään sitä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden (sisältöperiaate). Tätä fraasia myös toistetaan erittäin usein eikä tähän liity periaatteessa vähäisintäkään epäselvyyttä. Saamme vanhurskauden uskon kautta – kaikkien tekojen täydellisenä vastakohtana. Lähes aina seuroissa muistutetaan myös siitä, että emme voi omilla teoillamme auttaa itseämme Jumalan edessä. Tässä kerrotut periaatteet eivät siis ole olemassa vain pölyttyneinä tausta-ajatuksina, vaan niihin hyvin usein viitataan saarnoissamme.
Miten kahden edellisen kappaleen luovuttamattomat opinkohdat siten kohtaavat toisensa opillisessa mielessä? Miten Jumalan lahjoittamaan vanhurskauteen liittyy se, mitä ihminen tekee? Rehellisesti sanottuna en osaa vastata, koska minusta kumpikin aihe yksinkertaisesti puhuu toisistaan ohi eikä näiden asioiden välistä suhdetta koskaan ole suoraan kohdattu.
Onko kyse pelastusopista vai elämästä?
Joka tapauksessa vastaus edelliseen ammottavana kuiluna avautuvaan kysymykseen ei tapahdu niinkään opillisena harkintana, vaan pääasiassa arkielämän tasolla sosiaalisissa tilanteissa ihan tavallisten ihmisten ja uskonystävien kesken. Kärjistäen ja vahvasti yleistäen: jos hyväksyy syntyvyyden säännöstelyn ilman painavia syitä, ei ole uskovainen. Uskovaisena olemiseen kuuluu lasten vastaanottaminen ja oikea käsitys siitä. Ja taas ollaan sen kysymyksen äärellä, miten tämä suhteutuu uskonpuhdistuksen sisältöperiaatteeseen eli vanhurskauttamisoppiimme.
Luulen, että kun pohdimme avoimesti käsitystämme ja siitä antamiamme lausumia, emme aivan tarkkaan ottaen pidä kysymystä lasten vastaanottamisesta luovuttamattomana ”uskonopillisena” kysymyksenä. Onhan tästä nykyään ”lupa” joustaa ainakin sellaisissa tilanteissa, joissa voidaan puhua ”sairaanhoidosta”. Oikeasta opista taas emme voi lipsua missään tilanteessa.
Raamattu puhuu paljon Jumalan kaikkivaltiudesta, ihmiselämän arvosta ja elämän ihmeellisestä lahjasta. Olisiko meillä rohkeutta todeta suoraan, että itsekin oikeasti sanomme asian ja tosiasiassa uskomme niin, että puolisoiden tekemä valinta lasten vastaanottamiskysymyksessä on edellä mainituista arvoista nousevaa uskon hedelmää, ei uskoa itseään tai varsinainen pelastusopillinen kysymys? Muuten meillä jää hämmentävä ja jopa pelottava epäselvyys itse pääasiaan eli puhtaan evankeliumin mukaiseen vanhurskauttamisoppiin (esim. yksin Kristuksen tähden).
Usko kaikkivaltiaaseen ja sen seuraukset uskovaisessa on sanoitettu Tuomas Hännisen Vantaan Laurin haastattelussa 17.9.2013 aivan erinomaisella tavalla seuraavasti (suluissa olevat huomiot ovat allekirjoittaneen lisäämiä, eivät ehkä tuossa yhteydessä tarkoitettuja):
”Jumalan kaikkivaltius elämän antajana ja sen ylläpitäjänä on uskonopillinen kysymys (=uskontunnustuksen ensimmäinen uskonkappale). Jokainen äiti ja isä tekevät syntyvyyden säännöstelyyn liittyvän valintansa itse siitä, miten he haluavat ensimmäisen uskonkappaleen opetusta omassa elämässään noudattaa (=uskon seuraukset eli hedelmät).” Lainatuista lauseista ensimmäinen liittyy pelastavan uskoon ja toinen ihmisen elämään täällä maailmassa.
Uskontunnustus Katekismuksen mukaisesti kertoo siitä, mitä kolmiyhteinen Jumala meille eri persoonissaan lahjoittaa. Uskontunnustus ei voi velvoittaa ihmisiä mihinkään, se olisi Jumalan sanassaan ilmoittaman lakinsa tehtävä. Siksi on myös luonnollista, että ihmisen elämässään noudattama ajattelutapa ja elämänvalinnat ovat näistä Jumalan suurista lahjoista nousevia hedelmiä, eivät uskoa itseään.
Jumalan sanan merkitys ja sisältö
Kuten edellä on todettu, meillä vanhoillislestadiolaisuudessa pidetään Raamatun arvovaltaa luovuttamattomana arvona. Tunnustuskirjojen mukaisesti ”me uskomme, opetamme ja tunnustamme ainoaksi säännöksi ja ohjeeksi, jonka mukaan niin kaikki opit kuin opettajatkin on tutkittava ja arvosteltava, yksinomaan Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjat” (Erkki Reinikainen, Iisalmen suviseurat 1992). Pyhien kirjoitusten päähenkilö on Raamatun Herra ja kuningas, Jeesus Kristus ja Raamatussa meille kerrotaan yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi, miten Jumalan pelastussuunnitelma toteutuu.
On selvää, että tutkimme lasten vastaanottamiseen liittyvää oppia Pyhän Raamatun valossa. Oikeassa vanhurskauttamisopissa pysyminen on koko seurakunnan vastuulla ja koko seurakunnan tutkittava asia. Tällaista tutkimista auttaakseni olen koonnut kaikki SRK:n julkaisuissa, alustuksissa ja saarnoissa ehkäisykysymyksen yhteydessä havaintojeni mukaan esille tulleet raamatunkohdat. Ne ovat myös tämän kirjoituksen lopussa kokonaisuudessaan kopioituna.
1. Moos. 1:27-28 (luominen)
1. Moos. 38:7-10 (Onanin ja hänen veljensä vaimon tilanne)
2. Moos. 1:15-17 (Faaraon käsky tappaa heprealaiset poikavauvat)
1. Sam. 2:6 (Jumala anta elämän)
Job. 10:8-12 (Jumala anta elämän)
Psalmi 139:11-16 (Elämän ihme ja Jumalan ennaltatietäminen)
Matt. 16:25 (ristin kantaminen)
Mark. 10:6-9 (avioliiton pyhyys)
Mark. 10:13-16 (Jumalan valtakunta on lasten kaltainen, Jeesus siunaa lapsia)
Luuk 2:34 (Jeesus on asetettu koetinkiveksi)
Room. 12:1 (uusi elämä)
1. Kor 7:5 (yhdyselämän jatkuvuus)
Hepr. 13:4 (avioliiton ja aviovuoteen kunniassa pitäminen)
Elämän alku
Yksittäisenä kysymyksenä lasten vastaanottamisesta keskusteltaessa on tullut esille näkemys siitä, että ihmissielu olisi ennalta olemassa odottamassa hedelmöittymistä ja että vanhemmat voisivat omalla toiminnallaan estää jo olemassa olevan yksilön syntymisen. Tosiasiassa tämän väärän opin räikeät sovellukset (ääriesimerkkinä uhkaus syntymättömien lasten synnyttämisestä helvetissä) ovat omien havaintojeni mukaan tuikiharvinaisia, mutta usein sanotaan esimerkiksi, että tahdommehan ottaa vastaan kaikki lapset, jotka Jumala on meille tarkoittanut.
Tätä asiaa ei ole tarpeen laajasti käsitellä. Nimittäin periaatteessa opillisessa mielessä vanhoillislestadiolaisuudessa on aivan päivänselvä asia, että ihmiselämä alkaa sillä hetkellä, kun Jumalan lahjana ja ihmeenä uusi elämä äidin kohdussa alkaa. Selvää on myös, että Kristuksen lisäksi muut ihmiset eivät ole olleet olemassa ”ennalta”. Tässä asiassa on aikojen sivu tapahtunut ilmeistä harhailua ihmisten keskinäisessä puheessa ja jopa julkisissa saarnoissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että periaatteellisella tasolla asiaan liittyisi mitään epäselvää. Aivan yhtä selvää on, että kukaan kaikkivaltiaan Jumalan tarkoittamista ihmisyksilöistä ei jää syntymättä.
Jumalan ennaltamääräämys
Periaatteellisesti ja etenkin sielunhoidollisesti tärkempi kysymys on se, minkä merkityksen annamme Jumalan vapaalle valinnalle ja ennaltamääräämykselle.
Korostamme Raamattuun perustuen lapsen uskoa aivan elämän alusta lähtien. Haluamme synnyttää ja kasvattaa lapsemme ”taivasta varten”. On sanottu, että ihmisellä ei ole lupa puuttua Jumalan luomistyöhön – muussa tapauksessa hän estää Jumalan pyhän tarkoituksen ja Jumalan taivaaseen tarkoittaman ”taivaan taimen” syntymisen. Hyvin suurelta osin koko uskomme ja elämämme käpertyy myönteisellä, kauniilla ja herkällä tavalla lapsen uskon ympärille. Tämä aiheuttaa aivan aidosti ihmisissä myönteistä suhtautumista elämän vastaanottamiseen.
Samaan aikaan herätysliikkeessämme on erityisesti ainakin viimeisen kymmenen vuoden aikana hyväksytty, että syntyvyyden säännöstely voi tulla kyseeseen vakavan sairauden ja nykyisin myös psyykkisistä syistä. Tätä näkökulmaa ei yleensä mainita saarnoissa ja niissä muissa yhteyksissä kuin asia mainitaan, se tulee esiin rajaten poikkeustapaukseksi. Tulisiko meidän ensinnäkin jaksaa ajatella, että hankalan päätöksen edessä oleva tai sellaisen tehnyt uskovainen on aivan erityisen tuen ja rohkaisun tarpeessa? Mutta millaisen haavan voimme aiheuttaa muutenkin raskaassa elämäntilanteessa olevan ja oman ratkaisun kanssa omassatunnossaan kipuilevan äidin tai isän sieluun, jos toistuvasti annetaan ymmärtää vain, että yksilön oman valinnan seurauksena olisi saattanut ”taivaan taimen” taivastie katketa jo ennen kuin hänen elämänsä sai alkunsa.
Vanhoillislestadiolaisen ”virallisen” käsityksen mukaan hyväksymme sen raamatullisen ja periluterilaisen näkemyksen, jonka mukaan ihmisen ratkaisuvalta on sidottu. Tämä selvä asia, josta koko luterilainen usko kumpuaa, on usein ollut esillä myös SRK:n julkaisuissa. Ihmisen vapaus on siten rajoittunut, että hän ei voi esimerkiksi tehdä itse uskonratkaisua tai edes auttaa siinä, vaan tämä tapahtuu yksin Jumalan ihmisessä aikaansaaman mielenmuutoksen seurauksena ja pyhän evankeliumin välityksellä. Tämä oppi liittyy keskeisesti ja jopa nimenomaan siihen Raamatun opetukseen, että Jumala on ennalta valinnut omansa. Lutherin mukaan armo annetaan ihmiselle Jumalan ennaltamääräämyksen, ei meidän omien pyrkimystemme tai halumme mukaisesti. Muutamia raamatunkohtia: Ef. 1:11-12, Room. 8:28-30, Apt. 13:47-48 ja Room. 9:14-23. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista eikä syytä käsitellä ennaltamääräämykseen liittyviä haastavia jännitteitä enempää.
Ymmärrämme, että kaikki Jumalan ennalta valitut saavat elämän, tämä on välttämätöntä. Jumala vaikuttaa vanhemmissa rakkauden, halun, toiminnan ja nimenomaisen tavoitteenkin saada uusi elämä alulle. Syntyypä lapsia myös ihmisten niin tarkoittamattakin ja jopa sellaisessakin tilanteessa, jossa tätä on nimenomaisesti pyritty eri keinoin välttämään. Tälläisissa eri tilanteissa maailmaan syntyvät sekä Jumalan omakseen valitsemat että ne, joiden kohdalla Jumalan armahtava valinta meille salaisesta syystä ei saa toteutua.
Voiko ihminen ylipäänsä estää Jumalan kaikkein pyhimmän valinnan tapahtumista? Voiko ihminen omalla valinnallaan vaikuttaa niin, ettei elämän lahjaa saisikaan sellainen yksilö, jolle Jumala on tarkoittanut pelastuksen? Raamatun mukaan jo ennen maailman luomista Jumala on valinnut omansa. Hän on tiennyt sekä myös tarkoittanut ja säätänyt (myös) heidän syntymänsä ja heidän pelastuksensa. Miten olisi mahdollista, että Jumalan valittu ei ollenkaan saisi alkuaan? Voiko ihminen edes estää sellaisen ihmissielun syntymistä, jonka Jumala on säätänyt pelastuvaksi?
On syytä selvästi, suoraan ja vapauttavasti todeta, että Raamatun mukaan ihminen yksinkertaisesti ei omalla valinnallaan voi vaikuttaa siihen, että Jumalan taivaaseen tarkoittama ihmisyksilö jäisi syntymättä.
Se, mitä usko Kristukseen ja kolmiyhteiseen Jumalaan saa Pyhän Hengen lahjana aikaan uskovaisessa ja hänen valinnoissaan, on kokonaan toinen kaunis kertomuksensa.
Kirjoittajasta
Tiedän, ettei kirjoitukseni todennäköisesti saa laajaa arvostusta ja että se herättää muutamia kysymyksiä. Yksi ensimmäisistä on todennäköisesti se, kuka on tekstin kirjoittaja ja etenkin se, miksi hän kirjoittaa nimimerkillä. Lisäksi joku voi arvuutella motiiveja, kirjoituksen Ja kirjoittajan tarkoitusperiä.
Olen aivan tavallinen vanhoillislestadiolainen perheenisä. Toimin rauhanyhdistyksessä maallikkosaarnaajana. Syitä sille, miksi en tällaista aihetta voi käsitellä omalla nimelläni, on useita. Erittäin surullista on todeta, että kaikkein suurin näistä on se, että en mitenkään voi jaksaa sitä huomiota, jonka tämän aihepiirin julkinen käsittely minuun ja läheisiini kohdistaisi. Toisekseen minulla ei ole mitään halua esiintyä ”muutosjohtajana”.
Tässä esitettyjä kysymyksiä ja mielipiteitä voi aika vapaasti esittää pienissä piireissä, jopa sellaisissa, joissa ei esitettyjä kysymyksiä pidetä tarpeellisina. Yritän elämässäni pitää parhaani mukaan kiinni siitä, että kun mikä tahansa vakaumukseen liittyvä asia tulee keskusteluun, ilmaisen kantani rehellisesti ja avoimesti. Julkiset poikkipuoleiset kannanotot sen sijaan eivät kuulu yleisesti odotettuihin ”hyväksyttäviin” tapoihin.
Tarkoikseni ei ole esimerkiksi vaikuttaa keneenkään siten, että pitäisi alkaa käyttää ehkäisyä eikä edes luvata sitä Motiivit ovat lyhykäisyydessään ennen kaikkea puhtaasta vanhurskauttamisopista kiinni pitäminen ja toiseksi rakkaus minulle suunnattoman tärkeää uskonyhteisöä kohtaan.
Rakas lukija. Jos nämä kysymykset kirjoittajasta olivat mielessäsi, pyydän näiden vastausteni jälkeen vielä perehtymään vain siihen, mitä kirjoitin.
Kirjoitinko jotain väärin?
Nimim. ”Lapsuudenuskossa varjeltunut vanhoillislesdiolainen mies”
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin vanhoillislestadiolaisten kanta syntyvydensäännöstelyyn ja sen perustelut, ovat jokseenkin samat kuin roomalaiskatolisessa kirkossa. Jos ymmärsin oikein, niin aivan hiljan Rooman Piispa (Paavi) yritti saada siihen jonkinasteista muutosta tai uutta tulkintaa. Se ei mennyt läpi. Ei mennyt löpi myöskään uudenlainen tulkinta homoseksuaalisuudesta.
Siis piispojen yhteinen kokous pysyi entisellä kannallaan.
Taitavat syntyvyydensäännöstelystä kieltäytyvät ”luomuihmiset” siis sittenkin kuulua tässä asiassa kristikunnan enemmistöön. Vähemmistö on tunnetusti usein äänekkäintä.
Mikä onkaan muuten ensimmäinen ihmiselle luomiskertomuksessa annettu käsky?
Per-Olof Moberg: ”Jos olen oikein ymmärtänyt, niin vanhoillislestadiolaisten kanta syntyvydensäännöstelyyn ja sen perustelut, ovat jokseenkin samat kuin roomalaiskatolisessa kirkossa.”
Puolassa katolinen uskonto on valtauskonto. Siitä huolimatta puolalaiset naiset ovat yksi maailman vähinten lapsia synnyttävistä (vuonna 2005-2010 1,3 lasta/nainen). Toisin sanoen syntyvyydensäännöstelyyn liittyvää Raamatun opetusta sovelletaan vähän eri Puolassa kuin meillä vanhoillislestadiolaisuudessa keskimäärin. Siitäkin huolimatta että perustelut ovat jokseenkin samat. Jännä juttu.
Per-Olof Moberg : ”Rooman Piispa (Paavi) yritti saada siihen jonkinasteista muutosta tai uutta tulkintaa. Se ei mennyt läpi. Mikä onkaan muuten ensimmäinen ihmiselle luomiskertomuksessa annettu käsky?”
Olet aivan oikeassa siinä, että katolisen kirkon ja vl uskovien ymmärrys on nykyään ihan sama. Ennen vl saarnaajat saarnasivat ahkerasti maailmanlopusta. He varoittivat lopunajoista, että tulee aika jolloin uskovat eksytetään seuraamaan sitä oppia, jonka Luther tuomitsi vääräksi ja iski miekanhaavan. Saarnaajat tukivat tulkintaansa ilmestyskirjan ennustuksella:
Ilm. 13: 12 ”Se käyttää ensimmäisen pedon puolesta tämän koko valtaa ja panee maan ja sen asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava oli parantunut.
14 Niillä tunnusteoilla, joita sillä on valta tehdä ensimmäisen pedon nimissä, se johtaa harhaan kaikki maan asukkaat, niin että saa heidät tekemään patsaan sen pedon kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin.”
1 Moos. 1: 28 ”Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.”
Tässä se on tämä Jumalan kehotus ihmiselle – käyttää järkeä, se on: ”Vallitkaa”, ei siis pidä käyttäytyä tyhmän tavoin. Vaan, ihmisen tule käyttää älyään ja palvella siten koko luomakuntaa.
Jos ihminen seuraisi tarkasti Jumalan luomaa eläinkuntaa, niin huomattaisiin, että eläin, vaikka ei taida juuri suunnitella ja ajatella, niin esimerkiksi susilaumassa eivät lisäänny muut kuin alfa pari. Jos lisääntyisivät summassa, sukusiitos ja ruuanpuutos tuhoisivat koko susikannan.
No, no hyvä Heino, selityksesi 1. Mooseksenkirjan kohtaan 1:28 ei nyt vakuuta, eikä ainakaan Herramme käskenyt seuraajiensa ottamaan esimerkkiä susilaumasta 🙂
Blogistin lauseeseen: ”Aivan yhtä selvää on, että kukaan kaikkivaltiaan Jumalan tarkoittamista ihmisyksilöistä ei jää syntymättä.” huomauttaisin, että sehän merkitsee samaa kuin, että kaikki Jumalan tarkoitukset ja tahto toteutuvat tässä maailmassa.
Jumalalla olisi kyllä valta ja voima tähän, mutta Hän on luonut maailman, jossa hän on sallinut ihmiselle valinnan vapauden Hänen tahtonsa ja Pahan tahdon välillä. Syntiinlankeemuksen jälkeisessä maailmassa kaikki Jumalan tarkoitukset eivät enää toteudu. Sen vuoksi me rukoilemmekin: ”Tulkoon Sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa…” Jumala etsii ja houkuttelee ihmisiä Valtakuntaansa toteuttamaan Hänen tahtoaan ja tarkoituksiaan. Jumalan Kaikkivaltiuden paradoksiin liittyy, että Hän näkee kaiken ilman ajan rajoitusta, Hän tietää kaiken jo ennalta ja Hän vetää ihmisen epäuskon suosta. – Kuitenkin ihmisellä on vapaus valita ja sitä kautta vastuu! – mihin Heinokin edellisessä kirjoituksessa viittasi…
Uskallan olla edelleen sitä mieltä, että juuri rikkaissa mammonaa palvovissa länsimaissa, joissa parisuhteissa valitaan ehdoin tahdoin lapsettomuus; uran, aineellisen elämisentason, nautinnon yms. vuoksi – Jumalan uutta elämää luova tahto ja tarkoitus jää usein toteutumatta! Tästä useimmat muutkin maailmanuskonnot kuin kristinuskon valtasuunta ovat samaa mieltä.
Myötävaikuttaako ihminen kääntymiseen tahtollaan? EI.
Ihmisellä on vapaa tahto, mutta sidottu ratkaisuvalta. Jumalasuhteeseen liittyvissä asioissa ihminen ei voi omin voimin ratkaista mitään. Ei yhtään mitään. Minulla on vapaus valita lukemattomissa asioissa, mutta suhdettani Jumalaan en voi päättää enkä ratkaista, toisin sanoen: en voi ”valita” uskoa, en edes vaikka kuinka pikkuruisella tahtoni kipinällä.
Niinpä Markku hyvä, minun täytyy myöntää, että kirjoitukseni oli melko kehno, koska et ymmärtänyt mitä yritin selittää. Minäpä yritän uudelleen!
Ensinnäkin, kun otin esiin sen, miten Jumalan luomassa eläinkunnassa kaikki on järjestetty niin hyvin, että kaikilla eläinlajeilla on menestymisen mahdollisuus. Vaikka eläimet syövätkin toisiaan, niin ekosysteemit ovat niin säädelty, että lajit eivät tuhoudu.
Ihminen on se joka tuhoaa ja kahlitsee oman määräysvallan alle toisiaan, alistaa ja sortaa. Ihminen tekee sääntöjä (rakkauden neuvoja) joilla kahlitsee toisia uskovia. Näitä sääntöjä voimme lukea raamatusta. Kun opetuslapset nälissään katkoivat tähkäpäitä pyhäpäivänä ja söivät jyviä ja mikä pahinta; pesemättömillä käsillä!
”Fariseukset näkivät sen ja sanoivat Jeesukselle: ”Katso nyt, opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä.”
Huomioikaapa, miten Jeesus ei nuhdellut opetuslapsiaan, ei vaikka opetuslapset rikkoivatkin sapatin sääntöjä! Jeesus näytti fariseuksille, miten toimitaan oikein, Jumalan tahdon mukaisesti. Jeesus sanoi:
Matt. 12:7 ”Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja’, te ette tuomitsisi syyttömiä.”
Katsokaapa nyt, miten oikeassa, Vuokko on, kun hän yrittää selittää, että ei Jumala halua äitejä pakottaa henkensä uhalla synnyttämään. Jumala haluaa armahtavaisuutta myös äitejä kohtaan. Äitien ei tarvitse sairaana synnyttä.
Tunsin äidin, joka synnytti monta lasta, vaikkei itse kyennyt heitä hoitamaan, koska sairasti M. S. tautia. Ystävät yrittivät häntä auttaa ja tukea, mutta ei hän uskaltanut ehkäistä, koska saarnoissa ehkäisy tuomittiin synniksi, joka vie tekijänsä helvettiin.
Tuon Isä meidän rukouksen käsitän erilailla kuin Markku. Mietitäänpä välillä tätä rukousta. Rukouksessa sanotaan: ”Tulkoon Sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa…”
Markku näyttäisi ajattelevan, että tässä rukoillaan sitä, että Jumalan tahto tapahtuisi – voi olla näinkin. Minä olen aina ajatellut, että tässä on sama asia kysymyksessä, kuin siinä mitä Jeesus sanoi: ”Isä, sinun tahtosi minä teen mielelläni.” Eli ajattelen, että rukouksessa todetaan tämä; Jumalan tahto kyllä toteutuu. Minä rukoilen, tapahtukoon sinun tahtosi, minä mielelläni hyväksyn Jumalan tahdon.
Lukekaa Pertin kirjoitus, se on oikein hyvä näyte siitä, miten vaikea meidän ihmisinä on ymmärtää Jumalan olemusta. Pertti pyrkii selventämään tätä asiaa lainaamaan esimerkiksi Jean Calvinia, joka oli ranskalaissyntyinen uskonpuhdistaja. Hänen johdollaan syntyi uskonsuunta ”kalvinismin”.
Näistä viimeaikaisista keskusteluista ja eri lehtien uutisoinnista jää sellainen kuva, että lestadiolainen suurperhe olisi jotenkin epänormaali ja omituinen eikä kukaan nainen ole sellaiseen suostunut vapaaehtoisesti, vaan erilaisten uskonnollisten sanktioiden ja miehen (miesten) pakottamana.
Tämähän ei pidä lainkaan paikkaansa. Koko keskustelussa on jostain syystä ollut kiihtynyt, tunnepitoinen ja hiukan hysteerinen sävy. Kaikki asialliset argumentit valuvat kuin vesi hanhen selästä. Tässä juuri on muutamiin anonyymeihin esimerkkeihin perustavan sensaatiohakuisen populaarikirjallisuuden vaara: se useimmiten pelkästään pönkittää jo olemassa olevia, vahingollisia ennakkoluuloja ja -käsityksiä.
Käsitinkö minä jotenkin väärin tämän kirjoituksen, kun käsitin lukemani perusteella, että vl-liikkeen maallikkosaarnaaja on sitä mieltä, että taivaaseen pääsevät on ennalta määrätty. Tässä siis lainaus kirjoittajan tekstistä:
”Raamatun mukaan jo ennen maailman luomista Jumala on valinnut omansa. Hän on tiennyt sekä myös tarkoittanut ja säätänyt (myös) heidän syntymänsä ja heidän pelastuksensa. Miten olisi mahdollista, että Jumalan valittu ei ollenkaan saisi alkuaan? Voiko ihminen edes estää sellaisen ihmissielun syntymistä, jonka Jumala on säätänyt pelastuvaksi?”
Minulle on jo alakouluikäisenä raamattuluokissa asiaa selitetty siten, että Jumala ei ole ketään ennalta määrännyt, mutta hän tietää ennalta, miten ihminen itse valitsee. Tämä aiheutti myös jo silloin minulle kovasti päänvaivaa. Miksi kaikkivaltias Jumala nähdessään ihmisen valinnan ei ohjaa ihmistä valitsemaan toisin. Miksi hän antaa julmasti ihmisen valita väärin? Oli siinä alakoululaisen tytön pää pyörällä. (…ja lienee tuo pää vieläkin ”pyörällä” monen asian suhteen.)
Pohtikaamme vielä tätä.
Jos, vaikka, ehkä, kenties, mahdollisesti vl-liikkeen opetus kaikkien lasten vastaanottamisesta olisikin oikea ja jumalallinen, niin KUKA HYÖTYY siitä asiasta, että niitä, joillekka asia on vaikea ja vastenmielinenkin, painostetaan ja pelotellaan ottamaan kaikki lapset vastaan?
Koska liikkeen opetuksen ja käsityksen mukaan vl-uskovainen HALUAA ottaa kaikki lapset vastaan ja näin ollen, joka ei halua, hän ei voi olla vl-uskovainenkaan.
Turhaa siis kaikki ruudinpoltto asian suhteen, jos, kerta kuin kaikkien lasten vastaanottaminen on vl-uskosta vuotava hedelmä. Joka on hommassa mukana helvetinpelossa, hän on lain alla, eiköstä niin?
No, ääh, yyh, ööh. Lakiahan se on joka tapauksessa. Mutta yritän edelleenkin tarttua opetukseen, joka on painostava ja pelotteleva. Se on väärin, hankkikoon kukin sitten niin monta lasta kuin haluaa. (Juu, ei niitä hankita; ne saadaan 🙂 )
Aivan erinomaisesti ja neutraalisti kirjoituksessa valotettu liikkeen sisäistä käytännön keskustelukulttuuria. Tulee hyvin esiin se, että suurin auktoriteetti on itse asiassa epämääräinen yhteisön paine. (Toki yhteisössä on vaikutusvaltaisia yksilöitäkin.)
Minusta keskustelijoiden kannattaa huomata, ettei kirjoituksen ole tarkoitus ilmaista tarkasti vanhoillislestadiolaista oppia. Liikkeen arjessa oppi näyttäytyy käytänteiden ja puhetapojen kautta – siksi se usein vaikuttaa sekavalta ja ristiriitaiselta. Täällä useampi keskustelija on tarttunut näihin oppiristiriitoihin, mutta tässä ei minusta esitetä suoraan kirjoittajan omia näkemyksiä vaan kuvataan vain vl-elämän opillista sekamelskaa.
Omalta osaltaan tämä kirjoitus saa toivottavasti liikkeen keskustelua hieman avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi.
Timo esittää erittäin tärkeän näkökohdan.
Saamme olla kiitollisia blogikirjoittajalle, että pääsemme näkemään sisäpuolisen vastuussa olevan henkilön näkemyksiä liikkeen todellisuudesta. Sitä kirjoittaja kuvaa oivaltavan tarkkanäköisesti.
Tässä yhteydessä ei siis ole järkevää voimakkaasti kritisoida esille tulleita oppeja, olivatpa ne liikkeen tai kirjoittajan omia käsityksiä. Ei ainakaan siten, että kirjoittaja kokisi ne hyökkäyksenä. Itsekin taidan olla turhan taipuvainen käymään kiinni kaikkeen mikä liikkuu, pahoittelen.
Myös sisäpuolisille tarjoaa kirjoittaja harvinaisen tilaisuuden nähdä se, mikä yleensä on liian lähellä jotta silmä siihen tarkentuisi. Kannustavat kiitokset kirjoittajalle!
Kari-Matti Laaksonen: ”Ihmisellä on vapaa tahto, mutta sidottu ratkaisuvalta.”
Luther saattoi mennä päätelmissään harhaan, koska koetti sovittaa Jumalan ennalta valintaa katoliseen teologiaan.
Mutta jos lähestyy kysymystä Vt tutkimalla, ratkaisu on yksinkertainen. Jumala valitsi ne, jotka eivät kumarra baalia. Paavali viittaa samaan:
”Mutta mitä sanoo hänelle Jumalan vastaus? ”Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole notkistaneet polvea Baalille.”
Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.
Mutta jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo.”
Uudelleen:
”Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.”
Kun valinta on armosta, siihen ei voi syntyä eikä siitä voi itse päättää, esim. uskon ratkaisulla. Siinä mielessä Luther on oikeassa, että ihmisellä on sidottu ratkaisuvalta. Valinta on myös siinä mielessä sidottu, ettei valittu voi sitä peruuttaa, vaan Jumala vie työnsä loppuun, kaikkivaltiaana. (Tästä esimerkkinä Simson.)
Kun armovalintaa tarkastellaan ihmisen pelastuksen kannalta, päädytään väistämättä epäloogisiin tulkintoihin.
Valinta on Jumalan suvereeni päätös, koska tuskin kukaan haluaisi tulla valituksi, mikäli etukäteen ymmärtäisi valinnan merkityksen. Jeesus valitsi apostolit ja se tarkoitti heille myöhemmin marttyyrikuolemaa. Ilmeisesti vain Johannes välttyi väkivaltaiselta kuolemalta, mutta joutui vankilasaarelle nimeltä Patmos.
Valitut ovat nähtävästi aina olleet myös siksi, ettei Jumalan viha tuhoaisi ihmisiä. Ne, jotka valitaan ennen Jeesuksen tuloa, ovat tärkeitä jokaisen maailman ihmisen kannalta.
”Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.
Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään.”
Kannattaa luottaa ennemmin Raamatun selvään sanaan kuin uskonnonfilosofisiin skolastisiin viilauksiin ja ääritulkintoihin… Mutta asiat näyttäytyvät meille rajoittuneille 1100-1700 kuutiosentin aivokapasiteetilla varustetuille ihmisille ja ihmisten tasolla toisella tavalla, mitä kapasiteetiltaan äärettömän Jumalan tasolla. Se, mikä meille näyttäytyy valintatilanteena ihan Raamatun opetuksen mukaisesti, voi pohjimmiltaan olla ennalta määrättyä. Ainakin Kaikkivaltiaalle se on mahdollista ja osa Raamatun teksteistä siihen viittaakin…
Arkijärkemme tosiaan osoittaa, että meillä on runsaasti valinnanvapautta arkipäiväisessä elämässämme, vaikka emme sitä filosofisesti pysty loppuun saakka perustelemaan. – Kvanttimekaniikka kai korvasi mekanistisen maailmankuvan tarkan ennustettavuuden tilastollisella todennäköisyydellä meidän ihmisten näkökulmasta. Tuossa voitiin nähdä kuitenkin ”Jumalan sormi” kuten tilastollisen todennäköisyyden realisoitumisessa ihan meidän ihmisten tasollakin. Pertti selvitti jo asiaa ansiokkaasti, mutta ehkä voinet hiukka lisää vielä viäntää raatalangasta, mitä fyysikoilla Nils Bohr, Albert Einstein, K.V. Laurikainen tai peräti Isaac Newton on annettavaa tähän teologis-filosofiseen tahdon vapauden ongelmaan?
Ja vielä sinäkin, Markku! No, pitänee suhtautua Lutherin tavoin hänen vastatessaan Erasmuksen haasteeseen: ”sinä olet kuristanut minua kurkusta. Siitä minä koko sydämestäni sinua kiitän” (Sidottu ratkaisuvalta) 😉
Lutherin aikoina ei juuri kukaan ajatellut, että elollinen ja kuollut luonto noudattaisivat samoja ”luonnonlakeja”. Niinpä fysikaalisen determinismin pohdiskelun sijoittaminen hänen suuhunsa olisi anakronismi.
Vasta kokeellinen luonnontiede ja fysiikan lakien löytäminen (Kopernikus, Kepler, Galilei) loi pohjaa ajatukselle, että myös ihminen fyysisenä olentona olisi samojen lakien alainen. Newtonin aikoihin 1700-luvulla voitiin jo koko kaikkeutta ajatella monimutkaisena kellokoneistona, jossa Jumalalle jäi vain käynnistäjän rooli (Newton itse ei ihan näin ajatellut). Napoleonin kysyessä, miksi Laplace ei mainitse teoksissaan jumalaa, Laplace vastasi: ”Sire, en ole tarvinnut sitä hypoteesia”.
Tässä mekaanisessa maailmankuvassa kaikki tapahtuu deterministisesti, jokaisen atomin sijainti on periaatteessa laskettavissa äärettömään tulevaisuuteen (Laplacen demoni). Koska myös ihminen koostuu luonnonlakien alaisesta materiasta, on myös esim. atomeista koostuvan kätesi liike determinoitu. Jokainen tekosi (nyrkinisku, suustasi kielen liikkeinä purkautua sana) on vain luonnonlakien väistämätöntä toteutumista. Jos koet tekeväsi jotain ”vapaasta tahdostasi”, on kyse vain tietoisuuden luomasta illuusiosta. (Elämykselliseen tietoisuuteen ei tässä oteta kantaa, ja ratkaisematon ongelma se on nykyisinkin.)
Tämä kulttuuri-ilmapiiri oli omiaan luomaan kuilua tieteen ja uskonnon välillä (vaikka toki moni suurista fyysikoista oli harras kristitty, esim. Faraday ja Maxwell). Suosituksi tuli ajatus, että uskonto ja tiede puhuvat fundamentaalisesti eri asioista ja käyttävät eri kieltä. Ne ovat itsessään autonomisia, eivätkä voi joutua keskenään ristiriitaan. Myös useimmat teologit omaksuivat tämän ajatuksen. (No, tietysti myös ateismi lisääntyi).
1900-luvun alussa deterministinen maailmankuva särkyi. Kvanttifysiikassa ei mikromaailman ilmiöitä enää pystytty ennustamaan tarkasti (Heisenbergin epätarkkuusperiaate). Oliko kyse luonnon todellisesta indeterministisestä ominaisuudesta, vai vain tietomme väliaikaisesta vajavaisuudesta? Tästä Bohr ja Einstein väittelivät kiivaasti. Einstein ei ollut tarkan ennustettavuuden menetyksestä ollenkaan tyytyväinen, vaan totesi: ”Jumala ei heitä noppaa universumilla”. Monista ponnistuksista (esim. piilomuuttujateoriat) huolimatta, ei Einsteinin toive ole toteutunut, indeterminismi on tullut jäädäkseen.
Sivuhuomautuksena täytyy sanoa, että makromaailma toimii kyllä tavallisen kansalaisen kannalta katsoen ihan Newtonin lakien mukaan. Älä siis yritä kävellä seinän läpi, vaikka kvanttifysiikka tapahtumalle nollasta eroavan todennäköisyyden antaakin 🙂
Tämä uusi indeterminismi koettiin vapauttavana (ainakin uskovaisten joukossa). Koska jokainen liikkeemme ja ajatuksemme (aivosähkösignaaleina) ei olekaan determinoitu, jää tahdon vapaudelle ja myös Jumalan toiminnalle tilaa.
Tätä ”uutta” (tosin silloin jo yli 50 vuotta vanhaa) ajattelua toi Suomessa voimakkaasti esiin ydinfysiikan professori K. V. Laurikainen 1980-luvulla. Seurasin itsekin innolla hänen luentojaan Helsingin yliopistossa ja myöhemmin Luonnonfilosofian seurassa. Kymmenkunta kirjaakin hän ehti aiheesta kirjoittaa. Suomalaiset filosofit kohtelivat häntä mielestäni epäoikeudenmukaisen tylysti, oli hänellä muutakin tarjota kuin ”aukkojen jumala”.
Entä mitä sitten tapahtui? Siitä ehkä myöhemmin. Ehkä yritän jopa vastata kysymyksiisikin, Markku 😉
Kiitos, kyllä tämä jo sitä ihan ihtiään on! 1970-luvun lopulla kuuntelin ja suoritin professori Jorma Kankaalle kurssin fysikaalisen maailmankuvan kehityksestä, ja silloin minulle tuli uutena nämä kvanttimekaniikan tietoteoreettiset seuraukset, vaikka en niistä kaavoista kovin paljon ymmärtänytkään… Ja aika oli vielä kovin materialistisen maailmanselityksen dominoivaa.
Kaikki liittynee kaikkeen ja ihmiskunta lähestyy näitä kaikkeuden syvimpiä kysymyksiä sekä mikro- että makrokosmoksen tasolla. Uskon, että Jumala on valmistanut tieteelliselle tutkimukselle yllätyksen; vastassa on sellaiset poikkeamat ja säädöt, ettei maailmankaikkeutta voidakkaan selittää turvautumatta tuohon Laplacen hylkäämään Jumala-hypoteesiin eli ylivoimaiseen älyyn… Luulen, että myös Laurikaisen tuotannolle tulee vielä kysyntää!
Tuosta viime vuonna löydetystä Higgsin hiukkasesta seuraavista johtopäätöksistä jäi mieleen ainakin inflaatiovaihe; joitakin sekunnin murto-osia jälkeen luomisen alun eli alkuräjähdyksen maailmankaikkeus oli rantapallon kokoinen. Ja jos oikein ymmärsin, silloin tapahtuivat hienosäädöt ja viritykset poikkeamille, joiden tuloksena täällä olemme. Ilman niitä syntynyt materiakin olisi kai hävinnyt kuin tuhka tuuleen laajenevaan maailmankaikkeuteen… Kovin helposti me unohdamme Luojamme mykistävän valtavuuden !
PERTTI
Eero Junkkaala toteaa kirjassaan ”Alussa Jumala loi…”, että luomiskertomuksessa Jumalan luomisteot ovat enemmänkin toiminnan kuin materia luomista:
”Muinaisessa maailmassa luominen tarkoitti ei-olevaisen tekemistä olevaiseksi samassa merkityksessä kuin tietokone alkoi olla olemassa vasta sitä käytettäessä. Jumala loi maailman vähitellen käyttökuntoon.”
Kun siis Jumala sanoo ihmiselle ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.” (1. Moos 1: 28), on kyseessä ihmiselle annettavien toimintamahdollisuuksien luomisesta.
Samaan tapaan (jopa samoin sanoin) Jumala toimi eläinten suhteen: ”Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikkinaiset siivekkäät linnut, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. Ja Jumala siunasi ne sanoen: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä’ (1. Moos 1:21-25).
Eläimille ja ihmiselle annetaan sama ”käsky”: Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää! Ei siis voi olla kyse ”käskystä” samassa mielessä kuin esim. kymmenessä käskyssä, vaan mahdollisuuksien luomisesta. Eiväthän eläimet käskien lisäänny.
Luther kirjoitti aikoinaan: ”Sillä tuo sana, minkä Jumala sanoo: ’Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää’, ei ole käsky, vaan enemmän kuin käsky, nimittäin jumalallinen teko, jonka estäminen tai laiminlyöminen ei ole meidän vallassamme.”
Saattaa kai tämänkin (enemmän kuin käsky, nimittäin jumalallinen teko) tulkita ehdottamallani tavalla, vaikka se yleensä ymmärretään juuri päinvastoin 🙂
Lipsahtipa viestilleni outo otsikko. Kyllä se oli tarkoitettu muillekin kuin tuolle PERTILLE 🙂
Niin, se on enemmän kuin käsky mm. siinä mielessä, että se on kirjoitettu kaiken elollisen DNA-koodistoon…
Hiukka kevynnyksenä vaikka ei suoraan edelliseen liitykkään: puolisoni haki ulkovarastosta talvikenkäni, toiseen kenkään ahkera ja huolehtivainen myyrä oli varastoinut talven varalle päiväannoksen kauraa, toiseen koiran kuivamuonaraksuja 🙂