Jos näette maanantai-aamuna Riikka Purran hymyilemässä leveästi, älkää ihmetelkö. Siihen on syytä.
Keskustan oululainen kansanedustaja Pekka Aittakumpu on kertonut loikkaavansa perussuomalaisiin. Moni Aittakummun kommentteja lukenut onkin jo ihmetellyt, että onko Keskusta vihdoin järkiintymässä ja reivaamassa linjaansa pari piirua arvokonservatiivisempaan suuntaan.
Ei ole.
Siitä kertoo, että Aittakumpu on sanonut tiensä nousseen Suomen Keskustassa pystyyn. Pekka Aittakumpu poliitikkona on profiloitunut arvokonservatiiviksi. Pekka on problematisoinut yhtä lailla Yle:n asemaa kuin Elokapinaa ja sateenkaari-ideologiaa.
Aittakumpu on puhdasverinen kodin, uskonnon ja isänmaan puolustaja. Ja maahanmuuttokriitikko. Puhunut persua jo pidempään. Suomen Keskustan pirtaan sellainen ei sovi. Ei edes Kaikkosen aikana.
Keskustan junttamiesten ja – naisten mitta taisi tulla täyteen, kun Aittakumpu muutama päivä sitten ihmetteli Itäkeskusta, stadilaisittain Itistä.
Aittakumpu kirjoitti twitterissä eli X:ssä: ” Jokaisen kansanedustajan kannattaa käydä vaikkapa Itäkeskuksessa. Vierailin siellä. Sanotaan, että muu Suomi seuraa Helsinkiä ja tulee sen perässä. Jos tulevaisuuden näkee Itäkeskuksessa, meillä taitaa olla silloin kirkkojen sijaan minareetteja ja demokratian sijaan sharia-laki.”
Nyt lienee sopiva huudahtaa ”Herra paratkoon”, onhan Aittakumpu myös evankelis-luterilaisen kirkon pappi. Itse Mestari Halla-aho kalpenee kateudesta. Tällaista tekstiä ei olekaan syntynyt sitten scriptan parhaiden päivien.
————–
Jos Pekka olisi kuka tahansa Pekka, niin ainahan niitä edustajia loikkii! Mutta Aittakumpu on kaiken muun ohella vanhoillislestadiolainen ja SRK:n puhuja.
Kirkkopoliittista historiaa tuntemattomille tulkoon kerratuksi, että PS:n edeltäjä, sen ”äitipuolue” niin sanoakseni oli SMP. Ja voi miten monta hoitokokousta rauhanyhdistyksillä jouduttiinkaan järjestämään, kun moni vanhoillislestadiolainen unohti, että vain keskustapuoluetta äänestämällä pääsee taivaaseen.
SMP kuului niihin puolueisiin, joiden äänestäminen oli jyrkästi kielletty.
Nyt vanhoillislestadiolainen puhuja, pastori ja toisen kauden kansanedustaja Pekka Aittakumpu menee ja liittyy perussuomalaisiin.
Tässä tömisee nyt lattia rauhanyhdistyksillä muustakin kuin syntien anteeksisaamisesta. Poliittisen kirkkohistorian mannerlaatat liikkuvat.
Ei silti, käsitykseni mukaan SRK ei enää pyri ohjamaan jäsentensä poliittista käyttäytymistä. Se on selvää, että Aittakumpu on ensimmäinen vanhoillislestadiolainen kansanedustaja perussuomalaisissa ikinä. Enkä tiedä, että kunnanvaltuutettujakaan olisi montaa..?
Nyt paradoksaalisesti tuntuu siltä, että liberaalit ja osin punavihreät vanhoillislestadiolaisuudesta irronneet ikään kuin rivien välissä toivoisivat, että SRK ottaisi jälleen ohjat käsiinsä ja suitsisi pakoa perussuomalaisiin.
On aikoihin eletty!
PS:llä Aittakummun loikkaaminen joka tapauksessa on lottovoitto. Vähintään kuusi ja lisänumero. Oulun seudun valtapuolue on ollut Keskusta eikä vähiten sen vuoksi, että vanhoillislestadiolaiset ovat äänestäneet sitä ja Oulu tunnetusti on vanhoillislestadiolaisuuden valta-aluetta, Jumalan tervettä ja valtakuntaa vähän teologisemmin ilmaistuna!
————
Keskustan tilannetta Aittakummun loikkaaminen synkistää. Jos valoa jo vähän taivaanrannassa pilkotti puheenjohtajavaihdoksen myötä, nyt horisontti taisi jälleen synkistyä. Onko niin, että Aittakummun loikka avasi ahtaan portaan ja virta arvoliberaalista keskustasta vie vanhoillisia arvokonservatiiviin PS:ään? Sitä kysyy nyt muutkin kuin maakansa.
Aittakummun puoluevaihdon myötä Keskusta menetti paitsi lestadiolaisalueella lestadiolaisen pastorikansanedustajan, myös ainoan oululaisen kansanedustajansa ja samalla alueen merkittävän ääniharavan
Keskustalle asetelma alkaa olla mahdoton. Puolueen politiikka on yhä enemmän arvoliberaalia, mutta kannattajat löytyisivät, jos olisivat löytyäkseen konservatiivisilta seuduilta Pohjois- ja Itä- Suomesta.
Pääkaupunkiin Keskusta on yrittänyt yli puoli vuosisataa. Tuloksena taitaa olla yksi tai kaksi kaupunginvaltuutettua.
Aittakummun loikka on kokoaan suurempi. Sen piiloviesti Kepun äänestämistä harkitseville on, ettei puolue edellisessä hallituksessa ollut ihan väärässä seurassa.
Pekka Aittakumpu on ensimmäinen vanhoillislestadiolainen kansanedustaja perussuomalaisissa ikinä. Aittakumpu sai yli 7000 ääntä 2023 eduskuntavaaleissa, joista oletettavasti merkittävä osa säntillisesti Keskustaa äänestäviltä vanhoillislestadiolaisilta. Tuhannen taalan kysymys etenkin Keskustalle on, viekö virta vanhoillisia Pekan vanavedessä persuihin?
Merkkejä siitä on.
SRK-vanhoillisuus on yleensä ollut poliittisesti suhteellisen maltillista ja Aittakummun käyttämää poliittista ”persukieltä” en itse ainakaan muista vanhoillislestadiolaisten taholta. Mutta aika on nyt eri. Elämme muiden sotien ohessa arvo- ja kulttuuritaistojen keskellä.
Mikäli SRK-vanhoillisuus suhtautuu esimerkiksi homoseksuaalien avioliittoihin, translakiin, pride-marsseihin jne. edelleen kielteisesti ja Keskusta myönteisesti, on vaikea nähdä, miten nämä ovat sovitettavissa yhteen.
Kepu on nykyään osa vihervasemmiston blokkia. Ei ole mitenkään ihme, että vanhoillislestadiolainen ei viihdy tuossa aatemaailmassa. Luultavasti Suomen politiikassa ollaan menossa blokkipolitiikan suuntaan Ruotsin tyyliin.
En ole varma onko tämä hyvä vai huono asia, mutta tältä näyttää.
En ole koskaan äänestänyt maalaisliittoa, mutta on tunnustettava, että sillä on ollut tasapainottava – ja blokkien syntymistä – ehkäisevä rooli Suomen politiikassa. SDP:n tulisi päästä siitä poliittisesti juoksuhaudasta, mihin Marin sen kuoppasi, muutoin se jää lähes ikuiseen oppositioon. Sen tulisi kyetä hallitusyhteistyöhön myös PS:n kanssa. Minusta olisi huono juttu, mikäli Suomessa jäädyttäisiin blokkipolitiikkaan.
Niin, saa nähdä miuten Kokoomus jatkossa muokkaantuu, sielläkin lienee ollut arvojen liberaali-konservatiivi -jakoa. Toisaalta voi olla kynnys loikata persuihin tai pienpuolueeseen.
Lapaseksi haukuttu Petteri Orpo ansaitsee ainakin minulta hatunoston. Kun Marinille oli tärkeää lähinnä pilipali-asiat translakineen, Orpo muuttaa Kokoomuksen johdolla yhteiskunnallista tulonjakoa ja työmarkkinasuhteita. Siis politiikan kovaa ydintä. Sanon tämän, vaikka itse asioista olen Orpon kanssa kovasti eri mieltä.
Pandemia, sote ja Nato olivat pilipaliasioita ? Aikoinaan maalaisliitto yhdessä demarien kanssa loivat hyvinvointivaltion. Kiitos Kekkosen, että piti kokoomuksen paitsiossa, muuten se ei olisi onnistunut.
Mitä tulee näihin uskossaan vuosituhansien taakse jääneille ”pelleille”, ihmisen seksuaalinen suuntautuminen ei ole ”ideologia”. Sen sijaan jotkut uskovaiset edustavat ”ideologeja” ohi ja yli kristinuskon. Vapauteen… !!
Charlotta L.,
SOTE on pelkkä katastrofi: tuhlaa rahaa ja on täysin toimimaton. NATO:on mentiin koska kansa halusi, hyvä kun Marin ja Niinistö pysyivät perässä. Pandemia hoidettiin osin laittomasti, kuolleita tuli paljon ja velkaa kertyi valtavasti, koska yrityksiä tuettiin tehottomasti ja löyhäkätisesti. Tässä siis Marinin saldo.
Marin ei siis tehnyt mitään kovin hyödyllistä edes omilleen. Miksi Marin ei tukkinut esim. verotuksen porsaanreikiä, joita vasemmisto nyt ihan aiheellisesti haukkuu?
Orpo taas on hyvin edistänyt omiensa eli varakkaiden pääoman omistajien asiaa. En pidä tätä hyvänä, mutta Orpo kuitenkin edistää oman väkensä asiaa, mitä Marin ei tehnyt.
Jossakin oli tieto, että Aittakumpu olisi saanut vain 4800 ääntä ja tuli rimaa hipoen valituksi vaalipiiristään. Miten lie ollut? Joka tapauksessa vaikka asia on nyt voitto PS-puolueelle ja varmaan Aittakummulle itselleen, niin äänestäjät eivät välttämättä kaikki katso hyvällä tätä loikkaa. Lestadiolaiset ovat olleet tähän saakka tiukasti perinne- ja puolueuskollisia ja heidän puolueensa on ollut Maalaisliitto-Keskusta. Nyt toki vl-liikkeen kahleet ihmisistä alkavat kirvota ja osa varsinkin nuoremman polven ihmisistä tekee pesäeroa liikkeeseen. Aika näyttää, jatkuuko Aittakummun poliittinen ura ja saako hän edelleen ääniä alueensa herätysliikeihmisiltä.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Aittakumpu sai 4469 ääntä ja 2023 eduskuntavaaleissa 7240 ääntä. Aittakumpu on alusta saakka sijoittunut Keskustan arvokonservatiivisimpaan laitaan ja askel PS:n suuntaan ei vaikuttaisi suurelta ellei Aittakumpu samalla olisi vanhoillislestadiolainen puhuja ja kirkon pappi.
Keskusta näyttäytyy konservatiivisille herätysliike-ihmisille vuosi vuodelta yhä arvoliberaalimpana puolueena. Kun Keskusta puolueena sanoo kaikille seksuaalieettisille kysymyksille kyllä, SRK-vanhoillisuus herätysliikkeenä sanoo ei. Hyvä muista, että vanhoillislestadiolaisuus ei ole ihan samanlaista kaikkialla Suomessa. Valta-alueellaan Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaalla se on paljon konservatiivisempaa kuin Oulunkylän seurahuoneella Helsingissä.
Kun nykyään SRK antaa vapaat kädet äänestää ketä tahansa, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun arvoliberaalien vanhoillislestadiolaisuudesta irronneiden kommenteissa on rivien välistä luettavissa kunpa SRK ottaisi jälleen ohjat ja suitsisi pakoa perussuomalaisiin:)
Vanhoillislestadiolaisuus on edelleen kaksi kertaa suurempi liike kuin kirkon piirissä vaikuttavat muut herätysliikkeet yhteensä ja sillä vähintään on paikallista merkitystä, jos siellä yhä useampi alkaa äänestää arvokonservatiivista puoluetta ja hylkää Keskustan.
Erinomaisia huomioita!
Ei ole aivan huomattu, että tällä hetkellä erityisesti vanhoillislestadiolaisuus on ainoa herätysliike, jolla on aitoa poliittista sananvaltaa, erityisesti Keskustan osalta, ja kuten blogi herättää kysymyksen, ehkä vastaisuudessa myös muuhun suuntaan.
Suhdetta Keskustaan on nähdäkseni aiemminkin jo alettu arvioida. Erityisesti viime kuntavaaleissa pohjoisen vahvoissa Keskustapitäjissä Perussuomalaiset saivat valtaa. Esimerkiksi Oulussa Keskustan lasku oli noin 3 % ja Perussuomalaisten nousu melkein 6 %. Tasapainoilu jatkui lievemmässä muodossa eduskuntavaaleissa.
Itselläni ei ole kontaktia vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen syvemmin, mutta ystävissäni on vanhoillislestadiolaisia nuorempia henkilöitä, jotka ovat kertoneet, että heidän ennen Keskustaan lujasti sitoutuneet vanhempansa ovat suuntautuneet kannattamaan Perussuomalaisia. Voi olla, että tämän yhden kansanedustajan loikka on indikaattori useammankin asenteesta.
jatkoa edelliseen, ja kun nyt yleensä pitää tehdä loppukevennys niin mainitsen, että kun eräs tuttu PS:n piirissä toimiva ystäväni mietti, että miten ne pohjoisen lestadiolaiset saadaan heidän, siis PS:n kannattajiksi, ehdotin, että laittakaa ohjelmaanne erityinen ehkäisyvälinevero.
Minusta on hienoa huomata, että moni ääriliberaali vl-liikkeestä ovet paukkuen ja suurella metelillä lähtenyt muistelee vähän kuin kaiholla aikoja, kun SRK valvoi, ketä sai äänestää (=Kepu) ja ketä ei (=SMP). Pikkuisen tuntuu siltä, ettei tahdota nähdä tilannetta realistisesti. Vaikka vl-liikkeessä maalaisliittolaisuus on tavannut periytyä isältä pojalle ja emännältä nuorelle emännälle, ne ajat ovat ohi. Keskustan (ja SRK-vanhoillisuuden) valta-alueilla Kepun kannatus on laskenut ja PS:n noussut. Eikä kyse ole yhden tai kahden prosenttiyksikön siirtymästä. Kaupunkilaisjärjelläkin tajuaa, että arvokonservatiivin uskonnollisen liikkeen jäsenet mielellään äänestävät arvokonservatiivia puoluetta aikana, jolloin arvopoliittiset kysymykset ovat keskiössä.
Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja muuten sanoi ensimmäisessä puheenvuorossaan uutena puheenjohtajana, että haluaa Keskustan kanssa hallitukseen. Voisi kuvitella, että arvokonservatiivisemman väen hälytyskellot tässä kohtaavat piippaavat.
PS voisi ehdottaa paluuta televisioluvan käyttöön ja lupatarkastajiin. Se myös työllistäisi. Ylen ohjelmien katsomisesta joutuisi maksamaan korotettua maksua. Vanhempi vl-väki haikeudella muistaa aikoja, kun ovikello soi ja äkkiä televisio kiinni ja pöytäliina mölytoosan päälle ja hääkuva ja kukkaruukku ja kuvat kaikista kymmenestä lapsesta. Oven takana oli SRK tai televisiolupatarkastaja tai molemmat. Ne olivat aikoja ne!
Pieni täydennys. Vanhoillislestadiolaisuus ei ole koskaan ollut vain yhden puolueen like. Aikanaan muun muassa myöhempi Oulun piispa L P Tapaninen edusti Kokoomuksesta lohjennutta IKL:ää Arkadianmäellä. Jo edesmennyt vanhoillislestadiolainen kirkkoherra kertoi minulle, että häntä oli pyydetty ehdokkaaksi kahdenkin – arvatenkin porvarillisen – puolueen taholta. Täsmällisesti ottaen sekä Keskustapuolueeella että Kokoomuksella on ollut riveissään vanhoillislestadiolaisia ehdokkaina. Joka tapauksessa tämä siirtyminen PerS: n riveihin on mielenkiintoinen tapahtuma!
Kyllä, juuri näin kuten Marko kirjoittaa. Myös Oskari Heikki Jussila edusti Kokoomusta ja olipa kansanedustajanakin 1920- ja 1930-luvuilla. Myös Oskari Jussilan isä, vaikutusvaltainen maallikkosaarnaaja Heikki Jussila oli kokoomuslainen. Samoin pitkään SRK:n johtokunnan puheenjohtajana 1980-luvulla toiminut Erkki Reinikainen ja moni muu.
Pointti on ehkä se, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen jäsenistä ylivoimainen enemmistö on äänestänyt 1900-luvun alkupuolelta saakka Maalaisliitto/keskustapuoluetta. Kokoomukselle ei vanhoillislestadiolaisten äänillä ole koskaan ollut suurempaa merkitystä, sen sijaan Maalaisliito/Keskustalle on.
Noin 50 lestadiolaislähtöistä poliitikkoa on toiminut eduskunnan jäsenenä itsenäisyyden ajasta tähän päivään. Heistä vajaa 70% kuulunut maalaisliitto-keskustaan ja noin 22-23% vanhasuomalaisiin tai Kokoomukseen.
Vanhoillislestadiolainen Martti Linna Nivalasta edusti kansanedustajana 1958 – 1970 SKDL:ää. Olipa välillä taistolaisfraktioon kallellaan. Irtosi välillä SRK-vanhoillisuudesta, mutta teki parannuksen vanhoilla päivillään.
Heikki Nenonen kirjoitti Vartijassa myös hyvän analyysin:
https://www.vartija-lehti.fi/laitaoikeiston-lumo-ja-maailman-parskeet-mika-on-vanhoillislestadiolaisen-politiikan-kurssi/
Näyttää siltä, että lestadiolaisiin pyritäänluomaan painetta viittaamalla siihen, että pitäisi käyttäytyä sovinnaisesti (vrt. Vartija-lehden artikkeli ( https://www.vartija-lehti.fi/laitaoikeiston-lumo-ja-maailman-parskeet-mika-on-vanhoillislestadiolaisen-politiikan-kurssi/ )
Herännäisyyden parista noussut nuori polvi onnistui viime vuosisadalla muuttamaan liikkeen poliittiset ja eettiset linjaukset viittaamalla samantyyppiseen esikuvallisuuteen ja vastuunkantoon.
Lestadiolaisuuden piiristä on noussut viime vuosina monia sateenkaari-ihmisiä ja uudistajia. Veikkaan kuitenkin, että sama temppu ei tule onnistumaan. Niin tiukasti on nimenomaisesti seksuaalietiikka liikkeessä paalutettu, ja sovinnaisuus tai esikuvallisuus nyky-yhteiskunnassa vaatisi sen muuttamista. Se olisi luultavasti myös liikkeen tuho.
Monet muutkin vanhastaan herätyskristilliset liikkeet ovat joutuneet tässä ristiriitaan nyky-yhteiskunnan arvostusten kanssa. Vanha pikkuporvarillisuus, iso perhe, ahkeruus ja päihteettömyys eivät enää tuo asemaa, josta katsella syntisiä alaspäin. Uskonnollisten johtajien liberalisoituminen on yhdistetty siihen, että myötäilemällä yhteiskunnan moraalia he yrittävät pitää kiinni asemastaan. Kun vanha malli ei enää toimi ja myötäilyratkaisu ei sovi lestadiuolaisuuteen, joten oletan suhteen kepuun kriisiytyvän lisää.
Ilmari K. En oikein ymmärrä väitettäsi siitä, että vanha pikkuporvarillisuus jne eivät enää ”tuo asemaa, josta katsella syntisiä alaspäin”.
Ne ihmiset, joissa itse olen tunnistanut tuollaisia asenteita – heitä siis on – eivät ole olleet kirkollisesti aktiivisia saatikka herätyskristittyjä. Pikemminkin on vedottu oman perheen tai elämäntavan oletetusti moraaliseen paremmuuteen. Ja tuskinpa kukaan tekee parannusta siksi, että pääsisi pitämään itseään jotakuta toista parempana!
Tiedostan kyllä lieveilmiön, jossa kristityt omalla toiminnallaan ja käytöksellään saavat ulkopuolisissa aikaan reaktion, jossa uskovaisten oletetaan pitävän itseään parempina kuin muut.
Marko, kirkkohistorian tutkimuksessa on yhtäältä selitetty joidenkin liikkeiden leviämistä sillä, että ne ovat tuoneet maallista etua, kuten ahkeruus ja päihteettömyys taloudellista menestystä, ja seksuaalietiikka pitänyt koossa perheitä. Lestadiolaisus on malliesimerkki tällaisesta liikkeestä: Lapin juoppous ja hajoavat perhe- ja seksuaalisuhteet kuriin. Reformaatiotakin pyritään usein selittämään samoin perustein, etenkin kalvinistista.
Suomalaisessa kristillisyydessä tämä elämän parannus näkyy selvästi mm. helluntailaisissa kääntymyskertomusissa ja runoudessa. Kyllä niissä on sisäänrakennettu asetelma: synnissä rypevä, ja kunnon kansalaisen perheihanne. Tämän ei tarvitse olla osoittelevaa, se on sissänrakennettu. Uudempi mm. päihde- ja seksuaalisuusmyönteinen prekariaatti (tai miksi sitä kutsuukin) on kyseenalaistanut juuri tämän asetelma. Se lyö päihtettömyys-, ahkeruus- ja perheihannetta vastapalloon. Mm. sosiaalivaltio, seksuaaliterveyden välineiden kehitys ja miedompien huumausaineiden noussut sosiaalinen status ovat mahdollistaneet tämän. Tuloksena herätyskristillinen elämäntapa on menettänyt itsestään selvän esikuvallisuutensa. Se johtaa politiikassakin vastakkainasetteluun ja usein paitsioon.
Ilmari K, kiitos hyvistä näkökulmista ja argumenteista. On totta, että erityisesti vapaakirkollisissa yhteyksissä esitetään asiat tuolla tavoin varsin mustavalkoisesti.
Samalla meidän on hyvä muistaa pari asiaa. Ensiksikin Uusi testamentti opastaa kristittyjä kieltämättä varsin ”pikkuporvarillisiin” ja raittiisiin elämänarvoihin, sikäli kuin tällaista anakronismia on mielekästä käyttää: tehdä työtä, kasvattaa lapset, välttää päihteiden (väärin)käyttöä ja pitää avioliitto kunniassa. Voidaan tietysti kysyä, onko ns. herätyskristillinen elämäntapa ja siitä opettaminen myös hukattu viime vuosikymmeninä.
Toiseksi huomautan, että ns. herätyskristillinen pikkuporvarillinen elämäntapa on edelleenkin yksi seuraus siitä, että uskoon tulossa elämä voi muuttua hyvinkin radikaalisti, vaikkakin yksinkertaistuksia pitää välttää. Jos vaikkapa pätkätöissä käynyt juoppo raitistuu, perhe-elämän olosuhteet muuttuvat parempaan suuntaan ja jos koditon pääsee vuokra-asuntoon ja vapaaehtoistyöhön, käy samoin. Ja jos muutoksen avainkohta on uskoontulo, tämä muutos toimii myös ”mainoksena”. Tosin me tiedämme, että mikään muutos ei tässä ajassa kumoa ihmisen perisyntiä tai vaikkapa syvää luonnehäiriötä.
Muutoin olen sitä mieltä, että meidän kristittyjen olisi syytä luoda vastakulttuureja, joissa pidetään kiinni vaikkapa noista uusitestamentillisista opetuksista ilman että pyritään kanavoimaan niitä jonkin nykyisen puolueen kautta.
Täydennys. Olen edelleenkin sitä mieltä, että herätyskristillisyyttä ei omaksuta siksi, että päästäisiin jollakin tavoin ”parempiin piireihin”. Samalla parannuksen tekoa seuraava elämän parannus toimii tietenkin ”mainoksena” niille, jotka eivät vielä ole parannusta tehneet. On mielestäni ongelmallista niputtaa vaikkapa helluntailaisuutta ja vanhoillislestadiolaisuutta yhteen, koska kummankin kristillisyyden tyypin käsitys uskosta ja kristityn elämästä eroavat toisistaan, samoin suhtautuminen puoluepolitiikkaan. Se ero taas palautuu reformoidun teologian ”kristillisen yhteiskunnan” ja luterilaisen regimenttiopin erään tulkinnan väliseen erilaisuuteen.
Mitä lestadiolaisuuteen tulee, meidät erottaa jo 150 vuotta Lapin alkuheräyksestä. Laestadius oli yhteiskuntanäkemyksiltään hyvin konservatiivinen jo oman aikansa näkemyksiin verrattuna ja jo häntä seuranneet 1 – 2 sukupolvea kohtasivat kokonaan uusia yhteiskunnallisia näkemyksiä.
On sinänsä kiinnostava kysymys, millä tavoin sosiologiset ja (sosiaali)psykologiset tekijät tai aatehistorialliset seikat ohjaavat ihmisiä omaksumaan erilaisia uskonnollisia vakaumuksia.
Lestadiolaisuudessa on yllättävän paljon reformoitua vaikutusta, mm. sakramenttiopissa, mutta myös etiikassa ja tässä uskovaisten erottumisessa elämäntavoilla. En usko, että herätystä enää omaksutaan avaimena parempiin piireihin, mutta kunnollisen kansalaisen ihanteesta kuljetaan kohti yhä vahvempaa vastakulttuuripositiota. Lestadiolaisuus on tähän kyllä sinänsä hyvin valmistautunut.
Jos vanhoillislestadiolaisuus kulkee yhä selvemmin kohti ”vastakulttuurioppositiota”, poliittisesti se käy paremmin yhteen perussuomalaisuuden kuin kepun kanssa.
Side keskustapuolueeseen on ollut vahva. Vaikka toki esimerkiksi jo1960-luvun kulttuuriliberaaleissa ja uusvasemmistolaissa pyörteissä vanhoillislestadiolaisten taholta esitettiin, esimerkiksi jumalanpilkkalain käsittelyn yhteydessä, että jos Maalaisliitto lakiesitystä tukisi, ”Pohjois-Suomen kristityt” menettäisivät luottamuksensa puolueeseen.
Toki vanhoillislestadiolaisuudella on Oulun seudulla omat taloudelliset verkostonsa ja liikkeessä lievästi menestysteologian piirteitä ja vaurastumiseen suhtaudutaan periaatteessa myönteisesti, tuskin vanhoillislestadiolaisuus silti on mikään valtaväylä ”parempiin piireihin”, pikemminkin päinvastoin, se yhä enemmän taitaa olla sosiaalinen stigma.
Ilmari K. Kiitoksia jälleen hyvistä lisänäkökulmista. Voisitko hiukan täsmentää, mitkä piirteet vanhoillislestadiolaisessa ovat mielestäsi reformoituja ja millä tavoin? (Olen itse pohtinut asiaa sakramenttiopin osalta 1990-luvun lopussa Perusta-lehden muutamassa artikkelissa ja 2000-luvun alussa Lestadiolaisuuden monet kasvot -Iustitiassa, mutta en ole enää varma siitä, hahmotinko silloin kysymykset oikein). Kiinnostavaa tietysti on myös se, mitä reittiä nuo reformoidut näkemykset ovat pohjoisen kristillisyyteen tulleet.
Vanhoillislestadiolaisuudessa on vanha puritaaninen pietistinen seksuaalietiikka edelleen keskeisessä asemassa. Ehkäisyä ei hyväksytä, ei itsetyydytystä, homosuhteista puhumattakaan, seksi on ainoastaan avioliittoa varten ja silloin lasten saaminen pitää periaatteessa olla mahdollista, ei siis mitään ”varmoja päiviä.” Avioero ei ole hyväksyttävää, paitsi poikkeustapauksissa, aborttia ei myöskään sallita paitsi jos äidin henki vaarassa. Perheet, vaikka ovat pienemään päin, ovat edelleen muuhun yhteiskuntaan nähden suuria. Viidesläisyyden kaikkein konservatiivisinkin siipi näyttäytyy aito-vanhoillislestadiolaisuuteen verrattuna liberaalina.
PS ei tietenkään jaa samoja seksuaalieettisiä arvoja kuin SRK-vanhoillisuus, mutta on silti puolueena kokonaisuudessaan arvokonservatiivinen toisin kuin Keskusta, jonka arvokonservatiivisuus ei käytännön poliitikassa näy mitenkään.
Keskustapuolueella on ollut poikkeuksellinenkin kiire selittää, ettei Aittakummun loikka vedä ”syväkeskustalaisia” mukanaan. Suomenmaa on kertonut, kuinka Aittakummun eduskunta-avustaja jatkaa Kepussa, kuinka Aittakummun yli satamiehinen ja – naisinen tukiryhmä lähes yhtenä henkilönä jatkaa Kepussa ja irtisanoutuu Aittakummun loikasta, jne. Kalevassa oikeaoppista Markus Lohea on nostettu esiin, muutoinkin Oulun valtalehti ”kauhistelee” Aittakummun loikkaa ja nostaa Keskustaa.
Miksi?
Pekka Aittakumpu ei ole kuka tahansa vanhoillislestadiolainen vaan kuuluu vl-liikkeen sisäpiiriin, on vieläpä entinen Päivämiehen päätoimittaja ja SRK:n johtoryhmän jäsen. Ei tule tältä istumalta mieleen ketään entistä vanhoillislestadiolaista valtiopäivämiestä, joka olisi omassa herätysliikkeessään missään vaiheessa ollut yhtä keskeisessä asemassa, ehkä Oskari Heikki Jussilaa lukuunottamatta. K.A.Lohi oli poliitikassa esimerkiksi paljon arvostetumpi kuin oman uskonnollisen liikkeensä piirissä. Ja Martti Miettunen , moninkertainen pääministeri, taisi olla lähinnä rivijäsen, sitäkään ei aina.
Keskustan huoli lestadiolaisten äänestäjien valumisesta perussuomalaisiin Aittakummun vanavedessä on monessa mielessä perusteltu ja vaalitilastojen perusteella sitä on jo osin merkittävässä määrin tapahtunut.
Kari-Matti. Vanhoillislestadiolainen seksuaalietiikka muistuttaa erittäin läheisesti roomalaiskatolisen kirkon virallista oppia. Samalla sen taustalla on liikkeelle erittäin tärkeä teologinen itseymmärrys: Jumala luo, lunastaa ja pyhittää sekä lahjoittaa lapset, jotka jo syntymälahjana ovat uskovia.
Minun mielestäni on ensiksikin tärkeä tehdä ero tämän viimeistään 1950-luvun lopulla paalutetun opin ja sitä käytännön tasolla tukevien erilaisten opetusten tai ohjeistusten välillä. Ennen uhattiin ehkäisyä käyttäviä tulisella järvellä, nyt on tarjolla perheiden tukemista, lastenhoitoapua ja perheleirejä jne. Toinen tärkeä erottelu on huomio, että seksuaalietiikka tietenkin on ristiriidassa monien oman aikamme käsitysten ja arvojen kanssa. Mutta, jos näitä halutaan puolustaa yhteiskunnassa, PerS on luontevin vaihtoehto, koska KD on kannatuspohjaltaan kapea. PerS on lisäksi uskonasioissa heterogeenisempi kuin KD. Muistakaamme sekin, että Sebastian Tynkkynen asettui puolustamaan Päivi Räsäsen ilmaisunvapautta ”ihan vaan homona” kuten itse asian ilmaisi.
Vertailun vuoksi mainittakoon, että ruotsinkielisten rauhansanalaisten, LFF, joilla on vahva asema Pietarsaaren seudulla, kannatus siirtyi suuressa määrin KD:lta ja pois RKP:lta. Kielipolitiikan ja arvokysymysten joutuessa ristiriitaan valitaan siis arvokysymykset, edellyttäen tietysti, että käytettävissä on luotettuja ehdokkaita.
Marko. Kristillisdemokraatteja SRK-vanhoillisten on hankala äänestää. Niin vahvasti puolue ollut eri vaiheissa viidesläisyyteen kallellaan, helluntailais-evankelisen maustein.
PS on arvokonservatiivinen puolue, jonka johtohenkilöistä ainakaan Halla-aholla tai Purralla ei ole mitään sidoksia kirkkoon, puhumattakaan, että herätysliikkeisiin. Vähän epäilen, ettei siltä suunnalta esimerkiksi vanhoillisia ole mitenkään kosiskeltu, kuten esim. SKDL aikoinaan Pohjois- ja Itä-Suomessa ”matkasaarnaajiensa” puheenparressa kosiskeli aika ajoin lestadiolaisia.
Onhan tässä Aittakummun puoluevaihdoksessa ollut vetävien tekijöiden ohella myös Kepusta avoimesti pois kehottavia. Esimerkiksi vajaa kolme viikkoa sitten Anneli Saarikon ministeriaikainen erityisavustaja Silja Silvasti kehotti Aittakumpua: ””Mene jo hyvä mies perussuomalaisiin. Kukaan ei estä sinua!”
Harvemmin näin suorasti ja julkisesti puhutaan puoluetoverista, vieläpä kansanedustajasta.
Kari-Matti. SKDL:n puoluetyön teosta en tiedä yhtään mitään.
Näppituntumalta sanoisin, että vanhoillislestadiolaisen ymmärryksen osalta PerS on nykymaailmassa ihan looginen vaihtoehto. Luterilaisen regimenttiopin näkökulmasta äänestettävän tai edustettavan puolueen ei tarvitse olla ”kristillinen”, koska maalliset asiat ratkaistaan ensisijaisesti järjen ja ymmärryksen avulla. Toisaalta arvokysymysten näkökulmasta PerS on nykyisistä yleispuolueista selkeästi lähimpänä monia kristillisyyden perinteisiä arvoja ja tukee niitä (pidän KD: ta hiukan väljennettynä uskontopuolueena). Tietenkin voidaan keskustella siitä, mitkä lopultakin ovat ”kristillisiä arvoja” ja miten ne määritellään.
Mielenkiintoistahan se on, jos puoluetoveri toivottaa tervemenoa naapuripuolueeseen. Kauas on tultu niistä ajoista, kun Maalaisliitto nojasi Raamattuun ja lakikirjaan ja Kokoomusta saattoi luonnehtia kypäräpäiseksi hyvinvoivaksi mieheksi, jolla oli liperit kaulassa. Onneksi olen itse ihan vaan puolueeton mustapaita 😉
https://areena.yle.fi/podcastit/1-71908629?fbclid=IwY2xjawGEYvxleHRuA2FlbQIxMAABHeWBPyE-K0VsD1dlB1qiv3iueZATqtTlJZ6fjYWjPkVlh5LqtCZR6UN0Q_aem_gwlF8pydjB2rbhaTmsyAJw
Kannattaa kuunnella. Asiaa puhutaan. Äänessä apulaisprofessori Tapio Nykänen ja Pirkkalan khra, väitöskirjatutkija Tuomo Törmänen.
Tuomo vertaa kiehtovasti nykytilannetta sotien jälkeiseen aikaan, jolloin kommunismi veti erityisesti taloudellisesti ahtaalla olevia vanhoillislestadiolaisia puoleensa. Vielä 1970-luvulla Aittakummun kalenteri tässä vaiheessa olisi täyttynyt rakkaudellisilla puhutteluilla eli suomeksi hoitokokouksilla.
Nyt tilanne on toinen. SRK ei mielestäni tule pitämään Pekalle puhutteluita tai muuta sellaista. Sellainen ei ole enää mahdollista, vaikka ehkä SRK:n johtokunnassa tiettyä houkutusta sellaiseen olisikin. Varmaa on, että vanhemmat herrasmiehet siellä katsovat Aittakummun oikeistoradikalismia karsaasti, mutta olen aika varma, että esimerkiksi Sebastian Tynkkysen saamista lähes 20 000 äänestä Oulun vaalipiiristä, osa tuli nuoren polven vanhoillislestadiolaisilta.
Ajatuskin kuulostaa oudolta, mutta kannattaa muistaa oikeistoradikalismin – tai sanottaisiinko – laitaoikeiston lumo! Se on yllättävän tenhoava tietyissä ikäluokissa. Ketä nuorehko uskomassa oleva vanhoillislestadiolainen voisi äänestää?? Punavihreää, arvoliberaalia keskustalaista? Tuskin.