Valvominen

Valvokaat, pysykäät uskossa, olkaat urhoolliset, olkaat vahvat! (1. Kor. 16:13 / Biblia) 

b2ap3_thumbnail_Valvominen.jpg

Raamatusta voimme lukea, että Jumala tahtoo meidän valvovan; mitä se on? 


Onko meidän helpompaa valvoa veljiemme vaellusta, kuin omaamme? 

Miksi Jeesus kehottaa meidän olevan valveilla ja valmiina? 

Minkälaista on elää valossa ja toisaalta pimeydessä; olemmeko päivän vai yön lapsia?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

  1. Juha. Kyllä Pyhä Raamattu kertoo, että maailma luotiin noin 6000 vuotta sitten. Emme saa epäillä Pyhän Raamatun selvää sanaa. Joten tuhatvuotinen valtakunta tulee meidän elinaikanamme, tai olisi jo pitänyt tullakin. Eihän Jumala voi ajanlaskussa erehtyä. Mutta oletko tutustunut Anders Nohrborgin postillaan ”Langenneen ihmisen autuuden järjestys”. Se on aika hyvä. Minulla on sellainen. Ilmestyi 1800-luvulla.

  2. Pappi Aatami taisi olla ensimmäinen ”liberaaliteologi”, koska lankesi Saatanan ansaan, eikä uskonut Jumalan sanaan.

    Pientä rajaa, rakas veljeni , Juha Kristuksessa. Minua varmaan pidetään libruna, ja myönnän ajatuksieni avaruuden, jonka Jla on mulle antanu, mutt oikeesti otan tosissani tämän kristinuskon, mutta pyrin rakkauden kaksoiskäskyyn ja olemaan tuomitsematta niitä, jotka hapuillen tai dogmaattisena ovat omissa käsityksissään. Toinen toisiamme sietäkäämme. Toi on halventavasti sanottu, mutta mulla on ollu/annettu paljon lain alla olevia kristittyjä ja kyll Jla haluu, ett ohjaamme kunnioittaen ystäviämme. Ja kunnioittaa myös niitä, jotka pitäytyy ankarassa kristillisyydessä. Minä luotan Jlaan, ei ole minun tehtävä saada toinen yhtä avaralle paikalle, kun minut on Jla vienyt. Ja se tie ei ole ollut helppo.

  3. Tuosta blogin aiheesta arvuuttelen luterilaisen uskoni mukaisesti, että valvominen merkitsee – ainakin minulle – ennen muuta valvomista uskossa.
    Se merkitsee lähentymistä Kristukseen tällaisena kuin olen, sillä siellä ainoastaan on voimani lähde.
    Usko tuo mukanaan monenlaista positiivista ja myös kuuliaisuuden ja toisaalta myös haluttomuuden seurata kaikkia uusia järjen oivalluksia, joita meille tarjotaan.
    En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta Sonjan edellä todetessa, kuinka hän ottaa rakkauden kaksoiskäskyn tosissaan, ei se tosissaan ottaminen välttämättä vie ketään pelastuksen tiellä eteenpäin. Monessa tilanteessa se voi merkitä sitä lainalaisuutta, jota kammoaa….

  4. Jorma.
    Käsittääkseni ensimmäinen Pyhässä Raamatussa mainituista pyhän pappisviran haltijoista on Pyhä Melkisedek, Salemin kuningas, joka toi Abramille leipää ja viiniä ( 1. Moos. 14:18). Pyhä Raamattu ei pidä pyhää Aadamia pyhän pappisviran haltijana. En pidä isääni ja isäni isää pyhinä, vaikka he olivatkin pyhän pappisviran haltijoita. Itseäni pidän kaikkein vähiten minään pyhänä.

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.