Evankelis-luterilaisella ja Ortodoksisella kirkolla on Suomessa erityisasema, joka poikkeaa muista yhteisöistä. Nämä kirkot itse kiistävät asemansa olevan valtionkirkko.
Arkkipiispat armeijaan?
Aloitan poikkeuksellisella esimerkillä: piispoja ja kirkkoherroja ei kutsuta asepalvelukseen sotatilanteessa.
Näin määrää Asetus vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta eräissä tapauksissa (22.11.1968/635) pykälässä 2: ”Sodan aikana jätetään toistaiseksi kutsumatta palvelukseen: – – kirkkohallituksen puheenjohtaja, kirkkoneuvos, tuomiokapitulin jäsen, evenkelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan arkkipiispa, piispa ja seurakunnan kirkkoherra – -”
Samalla vapautettujen listalla ovat esimerkiksi kansanedustajat ja kunnanjohtajat. Mistä pääsenkin pääteemaani:
Kolmiyhteys: Valtio, kunta, seurakunta
Suomen julkisen vallan rakenne voidaan eräin poikkeuksin jakaa kolmeen lokeroon. On valtio ja sen laitokset, KELA, Puolustusvoimat ja niin edelleen. On kunnat ja niiden ylläpitämät koulut ja kirjastot ja muut. Ja kolmantena ovat evankelis-luterilaiset ja ortodoksiset seurakunnat.
Valtionkirkon pappi on virkamies, jonka toiminnasta esimerkiksi voi kannella Eduskunnan oikeusasiamiehelle samoin kuin kunnanjohtajan, yleisen syyttäjän tai vastaavan virkamiehen toiminnasta.
Valtionkirkkojen toiminnan ylin säädöstaso, kirkkolaki ja vastaava laki ortodoksisesta kirkosta, ovat muutettavissa vain Eduskunnan suostumuksella.
Lähes kaikki lainsäädäntö, joka määrittelee julkisen vallan asemaa, ottaa erikseen huomioon kaksi uskontokuntaa. Virallinen lakitermistö ei toisaalta tunne sanaa ’valtionkirkko’. Esimerkiksi perustuslakivaliokunta hautaustoimilain yhteydessä pohti voidaanko yksi uskontokunta velvoittaa ylläpitämään hautausmaita: ”- – onko perustuslain kannalta hyväksyttävää, että ne velvoitetaan ylläpitämään hautausmaita myös muille kuin kirkon jäsenille – – Kirkon julkisoikeudellinen luonne merkitsee sitä, että omaisuudensuoja perusoikeutena ei ole tällaisessa yhteydessä merkityksellinen seikka.”
Mielestäni on perusteltua kutsua tällaista ”julkisoikeudellista luonnetta” nimellä valtionkirkko. Koska joku jo aikoo kommentoida vuoden 1869 lainmuutoksesta, vastaan jo nyt: tätä ennen ei voinut puhua edes valtionkirkosta, vaan hengellinen toiminta oli yksi julkisen vallan sektori, jota ei ollut vielä edes eriytetty omaksi virastokseen.
Mutta ehkä katson asiaa väärin järjestelmän sisältä?
Ulkopuolisen näkökulma
”There are two state churches: the ELC and the Orthodox Church.”
Näin kertoo USA:n ulkoministeriön raportti Suomesta vuodelta 2011. Tähän tuskin on paljon lisättävää.
”Iraq possessed and was concealing weapons of mass destruction.”
-Colin Powell, ulkoministeri, USA, 5.2.2003.
Jori,
kysymys on pitkälti terminologiasta. Valtiokirkolla tarkoitetaan yleensä sellaista uskonnollista organisaatiota, jonka toimintaa ohjataan valtion suunnalta ja jonka työntekijät ovat valtion palkkaamia. Valtiokirkossa suhde valtioon on siis luonteeltaan hyvin läheinen ja kirkko muistuttaa joiltain osin yhtä virastoa muiden joukossa. Monesti tällaisissa tapauksissa valtionpäämies on myös kirkon päämies. Suomessa viimeinen selvästi tuohon suuntaan osoittava kytkös poistui siinä vaiheessa, kun piispojennimitysoikeus poistui presidentiltä.
On totta, että sekä ev.lut. että ortodoksisella kirkolla on maassamme julkisoikeudellinen asema ja sitä myöten pappeja koskevat myös virkamiesoikeudelliset säädökset. Kuitenkin näen, että tässä järjestelyssä ei ole niinkään kyse valtiokirkosta kuin yhteiskunnan näkökulmasta järkevästä tavasta järjestää kirkkojen ja muun yhteiskunnan suhteet. Niin kauan kuin prosentuaalisesti näinkin merkittävä osa suomalaisista on ev.lut. ja ortodoksisen kirkon jäseniä, ovat kirkot maassamme niin isoja toimijoita, että niiden kanssa on erittäin mielekästä toimia yhteistyössä. Koska lisäksi kirkko — pääosin toki historiallisista syistä — huolehtii sellaisista tehtävistä kuten hautausmaiden ylläpitäminen, on kirkolla yhteiskunnallisesti merkittäviä tehtäviä joiden järjesteleminen toisella tavalla lisäisi kuntien taakkaa. Niin, valtio – kunta – seurakunta -kuvio näyttäytyy todellisena. Mutta ei se, että tehtäviä on sopimuksin annettu jollekin toimijalle vielä tarkoita sitä, että ne olisivat organisatorisesti yhtä.
Yhdysvaltain ulkoministeriön raportti on muuten sikäli huono lähdeteos valtiokirkollisuuden tarkasteluun, ettei Yhdysvalloissa koskaan ole ollut valtiokirkkoa. Vahvan vapaakirkollisuuden maasta tarkasteltuna distinktiot valtion ja kirkon suhteissa eivät välttämättä näy niin selvästi kuin jos asiaa tarkasteltaisiin Euroopan sisällä.
Tiivistäen: valtion on järkevää järjestää suhteensa uskonnollisiin yhteisöihin jollain tavalla. Isojen toimijoiden tapauksessa suhteet on mielekästä järjestellä jopa niinkin erityisellä tavalla kuin oman lainsäädännön puitteissa. Sikäli kuin kyseiset uskonnolliset yhteisöt voivat myös palvella yhteiskunnallista vakautta (vrt. kirkkoherrat & piispojen vapautus) ovat myös sitä koskevat erityissäädökset perusteltuja. Ja kääntäen — kun ne eivät ole enää isoja ja yhteiskunnallisesti merkittäviä, voidaan sopimukset purkaa (ja silti kirkot jatkavat olemassaoloaan, toisin kuin lakkautettavat virastot) sillä ne ovat valtiosta erillisiä toimijoita.
Kovin on heikot vapareiden argumentit, jos perusteluna on jonkun ulkovallan intressien valvojan irralliset lausumat maamme sisäisistä asioista. Onkohan tuo ihan ulkoministeriöstämme varmistettu, että kyseessä on myös Suomen valtion kanta? Markku Virralta viiltävä duupio.
Fakta on, että valtionkirkosta puhuvat vain ideologisesti intentoituneet. Taidankin ymmärtää USA:n maailmanpoliisiaseman ja Vapaa-ajattelijoiden yhteyden. Se, että kirkko on julkisoikeudellinen yhteisö, on täysin eri asia. Itse kukin voi wikipediasta tuota käsitettä tavata ja yrittää ymmärtää mitä se kirkon tapauksessa tarkoittaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Julkisyhteis%C3%B6
Se, että tuleeko tilanne tällaisena säilymään ja kuinka kauan, onkin toinen ja monipiippuinen juttu. En kuitenkaan usko, että vapareiden uskonsota tähän muutokseen päättyisi.
Onhan Suomessa kolmaskin ”valtionkirkko” eli uskonnollinen yhdyskunta, jolla on lainsäädännössä erikoisasema – ja nimen omaan koskien asepalvelusta. Sattumoisin kyseinen uskonnollinen yhdyskunta on myös maan kolmanneksi suurin kahden yllä mainitun jälkeen.
Jos valtionkirkko ei terminä kelpaa, niin mikä olisi kuvaava termi nykytilanteelle? Kunnalliskirkko? Seurakunnathan ovat kuntarajojen rajoittamia. Ja olisiko hiippakunta kuin SoTe-alue?
60-luvullahan kirkko vahvisti suhdettaan valtioon antamalla jäsenmaksujen keräämisen valtion hoidettavaksi. Miksiköhän näin tehtiin, jos kerran valtion kontrollista irrallaan oleminen on kirkolle niin tärkeää?
Historiasta johtuenhan kirkon rakenne on tavallaan varjo valtion omasta rakenteesta oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Voiko kirkko esim. päättää, että jossain kunnassa ei olisi seurakuntaa ollenkaan? Ortodokseille tämä varmaan onnistuu.
Vaikka valtiolla ei olekaan suoraa kontrollia kirkon toimintaan, se kuitenkin määrittelee pitkälti kirkon velvollisuudet ja rahoituksen. Samoin kuin valtiolla ei ole suoraa kontrollia kuntien toimintaan, mutta se antaa raamit missä kunnan pitää toimia. Mikään kunta ei voi lähteä poikkeamaan näiden raamien ulkopuolelle, samoin kuin mikään seurakunta ei voi määritellä omia vastuitaan.
Juha Kajander. Jehovan todistajat ei ole Suomen kolmanneksi suurin uskollinen yhdyskunta. Suomessa on eräs uskonnollinen yhdyskunta, jonka jäsenmäärä on lapset mukaan lukien suurin piirtein sama kuin ortodoksisen kirkon, eikä se ole jehovantodistajat.
Otolle pisteet termistä ”kunnalliskirkko”.
Heikki on tietysti oikeassa siinä, että kyse on terminologiasta. Toisaalta niinhän se kaikissa kysymyksissä on.
Mitä tulee lukumääriin, on helluntailiikkeen tosiasiallinen jäsenmäärä varsin tarkkaan samaa luokkaa kuin ortdoksien. Siksi jäsenmäärä ei oikein toimi argumenttina.
Jos taas perusteluksi esitetään pitkä historia, pitäisi tietysti Katolinen kirkko välittömästi nostaa valtionkirkoksi.
”Jos taas perusteluksi esitetään pitkä historia, pitäisi tietysti Katolinen kirkko välittömästi nostaa valtionkirkoksi.”
Muutenkin olisi hyvä palata hengellisesti reformaatiota edeltäneeseen aikaan. Olisi vähemmän riitaakin
Jari Raappana: Jos tarkoitat helluntailiikettä, niin sen uskonnolliseksi yhdyskunnaksi rekisteröitynyt osa ei ole lähimainkaan noin suuri. Minulla ei ole uusimpia lukuja, mutta käsittääkseni se on edelleen pienempi kuin esim. Suomen Vapaakirkko.
Jos taas ei välitetä juridisesta statuksesta, niin vanhoillislestadiolaisia on kyllä enemmän kuin helluntailaisia ja ortodokseja.
Kun miehet väittelevät, koolla näyttää olevan väliä. Freudin perillisiä kun olemme.
Jorin perusväite liittyyi kuitenkin siihen, että meillä on kaksi valtionkirkkoa ja väitettä tukeva argumentti oli vieraan vallan intressien valvojan lausuma meidän oloistamme. Argumenttiin todistusarvo on samaa tasoa kuin se, että kun Tatu Vanhanen on sanonut mustien olevan meitä tyhmempiä ja siihen ”tuskin on paljon lisättävää”.
Puhe valtiokirkosta on tarkoituksenmukaista propagandaa, jollaista minun eetokseni kieltää käyttämästä vapaa-ajattelijoita vastaan. Juridisesti julkisoikeudellinen yhteisö on eri asia kuin valtion ohjauksessa oleva tai valtiosta riippuvainen. Länsimaisessa demokratiassa vallankäytön elementit on eriytetty toisistaan. Jokaisella elementillä on oma tehtävänsä. Jos joku täällä pystyy osoittamaan, että tämä ei Suomessa ja suhteessa Suomen kirkkoihin toimi, niin kannattaa väsätä jo väikkäri. Siinä ollaan nimittäin pommin äärellä. Muussa tapauksessa koko juttu jää suutariksi.