Katolisen kirkon lisäksi ensi lauantaina myös Luther-säätiö voi ilakoida uuden esipaimenen saamisesta. Onnea ja siukkiksia heille. Uuden hiippakunnan perustaminen on lopullinen viesti kansankirkolle: Luther-säätiön suunnalta ei kuvia kumarrella. Eikä myöskään Suomen ev. lut. kirkon kirkkolakia tahi -järjestystä.
Näinkin pitkään tämän luopumuksen kirkon helmoissa viihtynyt rinnakkaisorganisaatio on vihdoinkin lausunut Juhana Pohjolan äänellä Helsingin Sanomille sen, mitä itse olen jo vuosikausia odottanut: ”Oman uskonnollisen yhdyskunnan perustaminen ei ole mahdotonta, jos evankelis-luterilainen kirkko jatkaa valitsemallaan yhteiskunnan peilikuvalinjallaan.” Nimittäin hyvin pitkään L-säätiössä oltiin vähän niinku sitä mieltä, että naispappeuteen myönteisesti suhtautuvien pitäisi lähteä kirkosta eikä heidän, jotka noudattavat kirkon vuosituhantista patriarkaalista perinnettä.
En ole odottanut Pohjolan puheenvuoroa siksi, että saataisiin vihdoinkin potkittua änkyrät pellolle, vaan siksi, että edes jonkinlaisen yhteistyön järjestämiseksi se on ainoa mahdollisuus. Nyt, kun oma hiippakunta ja oma piispa ottavat paikkansa Suomen siionissa, minusta olisi suoraryhtinen veto sanoutua lopullisesti irti tästä piinallisesta suhteesta äitikirkkoon. Nimittäin tämä on kuin huono parisuhde: molemmat kärsivät, mutta molemmat haluavat jotenkin epätoivoisesti, ehkä tottumuksesta, roikkua toisissaan.
Evankelisluterilaiselle kirkolle on täysi mahdottomuus sekä teologisesti että inhimillisesti ottaen monottaa Luther-säätiöläisiä ulos. Luther-säätiö puolestaan roikkuu kiinni kirkossa jostain syystä, jota voi vain spekuloida. Osa on sitä mieltä, että se johtuu rahasta. Minun ymmärtääkseni säätiö rahoittaa itse itseään eikä kirkko tarjoa heidän jp-yhteisöilleen kokoontumistiloja. En ole ihan varma, kuinka merkittävää kassavirtaa tarkoittaa kirkossa pysytteleminen. No, joku asiasta tietävämpi varmaankin voi kommentoida tähän.
Valitettavasti Juhana Pohjola myös jatkaa, että ”Nyt ero ei ole ajankohtainen”. Miksi ei? Miksi ei juuri nyt, tänä historiallisena hetkenä? Vastaus piilee tässä: ”Säätiön seurakuntia on noin kolmellakymmenellä paikkakunnalla ja niissä jäseniä ja vakiokävijöitä Pohjolan mukaan ’muutamia tuhansia’. Heistä valtaosa kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon. Tämä on Pohjolan mukaan tärkein syy sille, ettei juridinen itsenäistyminen ole toistaiseksi ajankohtaista.”
Vahva veikkaukseni on, että Luther-säätiön jumalanpalvelusyhteisöjen jäsenet ovat erittäin vahvasti juurtuneet evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Jopa niin vahvasti, että jos heidän jumalanpalvelusyhteisönsä ottaisi ja perustaisi oman uskonnollisen yhdyskuntansa, olisi huomattava riski, että lauma ei seuraisi paimeniaan. Olisi uhkana, että pikkuhiljaa jumalanpalvelusyhteisöt näivettyisivät, kun jäsenistö kuuluisi kokonaan toiseen kirkkokuntaan. Silloin myöskin voitaisiin alkaa puhua uudelleen rahan merkityksestä. Poleemisella liikkellä on oma viehätysvoimansa ja marttyyrimainen oppositioasema antaa mukavasti polttoainetta. Sitten kun organisoidutaan omaksi yhteisöksi eikä oikein ole enää ketään eikä mitään mitä vastustaa, arjesta voi tulla melko puisevaa. Joutuisi alkaa miettiä miten tehtäisiin yhteistyötä.
Juhana Pohjolan mainitsema syy ei voi olla todellinen syy. Uskonnollinen yhdyskunta voi laatia semmoiset säännöt, että seurakunnan jäsenen ei tarvitse kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan. Ainakin Suomen helluntaikirkko ja Missionskyrkan i Finland ovat menetelleet näin.
Todellinen syy taitaa liittyä pappien asemaan.
Helena kiteyttää Luther-säätiön evl kirkkoon kuulumisen syyt hyvin. Nämä ovat sosiologisia ”lainalaisuuksia”, jotka Luther-säätiön johtomiehet hyvin ymmärtävät, joskin luonnollisesti ne julkisesti kieltävät.
Poleeminen/skismaattinen yhteisö imee voimansa yhteydestä, ei irrallaan olosta polemisoitavaan.
Juha Kajander, tarkennatko vielä, että millä tavalla pappien asemaan? En ole nimittäin itse ajatellut asiaa tuolta kannalta.
Kari-Matti, kiitos kommentista. Ainakin yksi puoli asiasta voisi olla esittämäni. Varmaan muitakin syitä on ja kuulen mielelläni niitä syitä myös L-säätiön taholta. Minua myös hiukan ihmetyttää se, että Pohjola kuvaa Luther-säätiötä ”kirkon sisäiseksi uudistusliikkeeksi”. Minä kuvaisin sitä ”perinteistämisliikkeeksi”. Ainakin agendan perusteella
Kun Nokia-missio perusti oman kirkkokunnan, se sai vain sata-parisataa jäsentä, jos oikein muistan. Sen liikkeen hiipumiseen vaikuttivat varmaan muutkin syyt. Ehkä siinä(kin) toteutui tiettyi sosiologinen ja psykologinen lainalaisuus: Kun oli käyty hurmoksen huipulla ja kovilla kierroksilla ei voitu mennä enää pitemmälle eikä kovempiin hurmoksiin.
Luther-Säätiön toiminta on tietysti aivan eri tyyppistä ja raittiimpaa toimintatapojen osalta – jos oteta lukuun tuota perusasetelmaa (oma piispa kirkon järjestyksen sisällä).
Älä pelkää Paananen. Olen lukenut L-Säätiön sivulta siitä, etteivät ole katolisiin ihastuneita. Ainoastaan saman tapaisiin arvoihin.
(Sarkasmia) Ekumenia on parhaimmillaan, kun esitetään disinformatiaa ja diskriminaatiota toisistamme. Eilisen päivän sanat.
Katja Sallinen, en oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitit. Olen yksinkertainen nainen. Mutta mielelläni lukisin selventäviä kommentteja. Esimerkiksi, että miksi joku Paananen pelkäisi L-säätiön olevan ihastunut katolisiin? Ja mitä disinformaatiolla ja diskriminaatiolla on tekemistä ekumenian kanssa? Edes sarkastisessa mielessä? Kuka eilen sanoi niin?
Toivo Loikkanen, tuli mieleeni myös, että jos miettii kirkon historiaa, niin esim. evankelinen liike kai kuitenkin pysyi paremmin elossa säilyttäessään yhteytensä kansankirkkoon toisin kuin siitä joskus 1900-luvun alkupuoliskolla omille teilleen lähtenyt Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko. En ihmettelisi, vaikka L-säätiön kohdalla historia toistaisi itseään, mikäli päättäisivät tehdä niin sanotusti STLK:t. Ja evankelinen liike säilyisi edelleen elinvoimaisempana (joskin kahtiajakautuneena) kirkon piirissä.
Perinteiset herätysliikkeet, ns viidesläisyys mukaanlukien, ovat itsepintaisesti pysyneet kirkon huomassa.
Syy tuskin aina on ollut esivaltauskollisuus tai kaksi munankuorta suojaamassa, taloudellinen tai edes teologinen vaan nimenomaan se, että kirkon ulkopuolella ei odota mikään opillinen suojasää eikä uusien jäsenten riemumarssi itsenäiseen liikkeesee vaan hidas kuihtuminen. Evl kirkko on ollut erittäin vahva Suomessa ja on sitä edelleen. Minkään kotoperäisen uskonnollisen liikkeen on vaikea hengittää ja kasvaa siitä muodollisesti irrallaan.
No yksikertaisiahan me kaikki olemme. Jos olisimme edes… sillä aina pyrimme toistemme päälle asettumaan vähättelemään toistemme ymmärrystä. Varmasti olet älykkäämpi kuin minä…