Hesarin mielipidesivulla (20.11.) eräs ylioppilas kirjoitti eilen lauantaina vietetystä kansainvälisestä miestenpäivästä. Paitsi ettei sitä vietetty Suomessa. Muissa Pohjoismaissa kylläkin.
_ _ _
Itse edustan suurinta suomalaisten miesten koulutus- ja valmiusorganisaatiota. 24 000 miestä on siellä vuosittain kouluttautumassa, mukana myös satoja naisia. Naisten osuutta halutaan lisätä. Tapasin pari viikkoa sitten käynnissä olevan Reserviupseerikurssin edustajia. Naisia on ennätysmäärä 46. Puhuin kurssin oppilaskunnan pääsihteerin, ivalolaisen kätilön kanssa. Pippurinen nainen – kutakuinkin kantamansa rinkan kokoinen – oli lähdössä metsäkeikalle taisteluvarustuksessa. Maaliskuun alkuun mennessä on seuraava haku naisten vapaaehtoiseen palvelukseen (www.varusmieheksi.fi).
Toista näkökulmaa edustaa se, että miehistä osa jää palveluksen ulkopuolelle jo edeltävässä lääkärintarkastuksessa. Lisäksi enemmän kuin joka kymmenes keskeyttää ensimmäisten viikkojen aikana. Syinä ovat esimerkiksi psyyken sekä tuki- ja liikuntaelinten ongelmat tai huumeiden käyttö. Monet heistä kuuluvat siihen nuorten miesten viidennekseen, jotka ovat työn ja opiskelun ulkopuolella. He ovat vakavasti ajautumassa yhteiskunnan ulkopuolelle.
_ _ _
Alussa mainitsemani nuori mies perustelee miestenpäivän vieton tarpeellisuutta: Miesten ongelmista ja miehiin kohdistuvasta syrjinnästä puhutaan valitettavan vähän. Miesten itsemurha-, rikos-, alkoholismi- ja asunnottomuustilastot kertovat tarpeesta nostaa esille miesten näkökulmaa. Samoin miesten syrjintä perhelainsäädännössä, koulutuksessa ja tiedotusvälineissä.
Huoltajuusriidoissa sosiaalityöntekijä asettuu helposti äidin puolelle. Lasten menetys tai peräti kielto tavata heitä koskee miehiin. Pojat ja nuoret miehet pärjäävät koulussa tyttöjä heikommin. Tyttöjen ysi on poikien kasi. Naiset etenevät miehiä selvästi useammin korkeakouluopintoihin. Kyse tuskin on kuitenkaan älykkyyseroista.
Hesarissa kirjoittanut ylioppilas sanoo, että ”tiedotusvälineet maalaavat usein kielteistä kuvaa miehisyydestä, mikä lannistaa miehiä. Vastapainoksi tulisi pyrkiä tuottamaan myönteistä mieskuvaa … Miehiä tulisi korostaa tavallisina, välittävinä, ymmärtäväisinä ja rehellisinä ihmisinä.”
_ _ _
Ainakaan muutaman vuoden takainen naisten päivän juliste ei sitä tehnyt. Julisteeseen oli kuvattu pystyssä tönöttävä piikkinen kaktus ja sen molemmin puolin pallomaiset pienemmät kaktukset. Oliko kyseessä leikkimielinen ”kieli poskessa” -vitsi, vai toisen sukupuolen seksuaalisuutta loukkaava viesti? Minusta olisi täysin mahdotonta ajatella, että naisen seksuaalisuutta kukaan haluaisi tai voisi julkisesti esittää vastaavalla tavalla.
_ _ _
Kotimaa-lehti kirjoitti viime numerossaan (17.11.) naispuolisesta papista, joka oli ollut perustamassa Feminististä kirkkoa. Kyse on kristittyjen feministien verkostosta, joka toimii tasa-arvoisemman kirkon puolesta. Lehdessä haastatellun pastorin mukaan Feministisen kirkon tehtävänä on ”antaa ääni erilaisille ryhmille”. Nyt äänessä ovat hänen mukaansa ne, jotka sopivat kirkon normeihin, ”valkoiset keski-ikäiset heteromiehet.” – ”Moninaisuus ei voi koskaan toteutua, jos he ovat ainoita, joilla on ääni käytettävissään.”
Feministinen kirkko näyttää valinneen ”lempeän taistelunsa” maalin, valkoiset heteromiehet, joiden ääni saisi hiljentyä. Miten tämä ajatus sopii yhteen kansainvälisen ihmisoikeuksien julistuksen kanssa, jonka mukaan ketään ei saa erotella rodun, iän, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi? Vai eivätkö kyseiset ihmisoikeudet koskekaan miehiä? Eiköhän olisi puhuttava kaikkien – myös miesten- oikeudesta tasa-arvoon?
On nykyään hyvin yleistä esim. Mainoksissa käytetään ”jopa mies” voi ymmärtää asennetta ja metodia, joka ilmeisesti vetoaa naiskatsojiin. Onko tämä nykyinen antiseksismi jossa miehen typeryydelle annetaan oikeutus, naisen ylivallan pönkittäjäksi.
Mielestäni on selvää mistä tällainen miehen ja naisen erottamista suosiva henki on peräisin. On ”yksi”, joka on tullut hajottamaan ja rikkomaan. Ja on Yksi, joka on tullut kokoamaan, yhdistämään ja rakentamaan.
Tänään 21.11. klo 8.10 toimitetussa Ykkösaamussa on noin 41 minuutin kohdalla toimittaja Maria Petterssonin kolumni, jossa kysellään, miksi miehet eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja. Sattuu varsin herkullisella tavalla liittymään tämän blogin aiheeseen.
Kannattaa siis kuunnella, jos aika antaa myöten.
Kuuntelin kyseisen kolumnin enkä voi jakaa kaikkea siinä esitettyä. Turha yleistää etteivätkö jotkut miehet lukisi naisten kirjoittamia kirjoja. Minä taas en jaksa lukea esim. miesten kirjoittamia sotakirjoja vaikka muuta miesten kirjoittamaa luenkin enkä esim. sci-fiä oli sen nyt kirjoittanut kuka tahansa. Taitaa olla aika vaikea todella selvittää, mitä kukakin lukee. Jotkut ottavat kirjan vaikkapa mielenkiintoisen esittelyn takia eivätkä suinkaan tarkista, ettei se nyt vain ole miehen/naisen kirjoittama.
Se on tietysti kauhea jo ajatuksena, että kuulisi jonkun typeräksi luokittelemansa ihmisen puhuvan viisaita. Siinä voisi käydä niin, että olisi jostakin hänen kanssaan samaa mieltä. Hui!
Jouni Parviainen :”…kysellään, miksi miehet eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja. Sattuu varsin herkullisella tavalla liittymään tämän blogin aiheeseen.
Kannattaa siis kuunnella, jos aika antaa myöten.”
Kaikella kunnioituksella, en ”sattuneista syistä” kuuntele radiota, vaikka yrittäjänä joudunkin siitä Ylen pakkoveron maksamaan. Edesmennyt karjalainen isäni kylläkin kuunteli radiota, ja radion mies- ja maanpuolustajien vastaiset ohjelmat olivat yksi syy siihen, että hän viimeisenä toivomuksenaan halusi palata lapsuutensa kotirantaan, jossa hän ei ollut natsi eikä voimassaolevan Pariisin rauhansopimuksen mukaisesti syyllinen ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin.
Ensimmäinen lukemani pysyvän jäljen minuun jättänyt kirja oli Cole Portterin Polyanna-iloinen tyttö.
Olin kai 7 vuotias ja just oppinut lukemaan. Sen jälkeen on tullut luetuksi tuhansia naistenkin kirjoittamia kauno- ja tieto- ja mielipidekirjoja.
Siis tietenkin Eleanor H. Porterin. Cole P. on mies ja säveltäjä….
Minäkin olen sattumoisin Pollyannan lukenut. Ja aikuisella iällä oppinut, että hänen pakonomainen elämänmyönteisyytensä edustaa paranoian sukuista narapoiaa, jonka voisi suomentaa samalla tavunvaihdoslogiikalla hainovarhaisuudeksi. Ei silti, kyllä lievemmän asteinen elämänmyönteisyys on ihan tavoiteltava asia.
Hyvä ja tärkeä kirjoitus Pekka Särkiöllä, jälleen kerran.
Käsitys, jonka mukaan tasa-arvotyö on yhtä kuin naisten aseman parantaminen, on pahasti vanhentunut. Tietyillä yhteiskunnan osa-alueilla miehet ovat jo selkeästi huonommassa asemassa kuin naiset. Ikävä kyllä yhteiskunnassa vaikuttaa olevan tahoja, jotka haluavat pitää kynsin hampain kiinni tästä vanhentuneesta tasa-arvonäkemyksestä. Ehkä siitä on heille hyötyä.
”Tietyillä yhteiskunnan osa-alueilla miehet ovat jo selkeästi huonommassa asemassa kuin naiset.”
Minulle tulee tuosta ensimmäisenä mieleen se, että usein sanotaan miehen olevan heikommassa asemassa erotilanteessa, kun pitää sopia huoltajuudesta ja tapaamisoikeudesta. Jos tuo pitää paikkansa, se on selvä epäkohta.
Voisitko mainita muita esimerkkejä?
Asevelvollisuuden/siviilipalvelusvelvollisuuden muodossa miehet joutuvat suorittamaan valtiolle vähintään puoli vuotta ilmaista pakkotyötä. Naisilla ei ole vastaavaa velvoitetta. He voivat käyttää saman ajan opiskeluun ja työntekoon.
Valtaosa syrjäytyneistä on miehiä. Miesten elinikä on keskimäärin lyhyempi kuin naisten. Miehiä on ylivoimainen enemmistö itsemurhan tehneistä, vangeista, asunnottomista, maksuhäiriömerkinnän saaneista sekä vanhempiensa luona asuvista aikuisista. Päihderiippuvaisista ylivoimainen enemmistö on miehiä.
Miehet menestyvät koulussa naisia heikommin. Naiset etenevät korkeakouluopintoihin huomattavasti miehiä useammin.
Esimerkiksi opettajista ja sosiaalityöntekijöistä enemmistö on naisia. Tämä voi johtaa siihen, että naiset/tytöt saavat osakseen enemmän tukea ymmärtämystä kuin miehet/pojat kasvuiässä ja elämän kriisitilanteissa.
Todella monella yhteiskunnan osa-alueella siis. Pisteenä i:n päälle media ei nosta miesten ongelmia yhteiskunnalliseen keskusteluun läheskään samalla intensiteetillä kuin naisten kokemia epäkohtia.
Kiitos, hyvä luettelo. Olen jokseenkin samaa mieltä siitä, että asevelvollisuus asettaa meillä sukupuolet melko vahvasti eriarvoiseen asemaan. Sen muuttaminen kyllä taitaa olla mahdoton ajatus Suomessa.
Sanoisin, että useimmilla tai peräti kaikilla mainitsemillasi aloilla ja elämänalueilla suurinta valtaa käyttävät edelleen miehet. En sitten tiedä, miksi se on johtanut nykytilanteeseen.
Monet noista esimerkeistäsi eivät tosin ole mitenkään yksiselitteisiä. Esimerkkinä vaikkapa opetus ja sosiaaliala. Naiset hakeutuvat niille enemmän osin korkeamman koulutustasonsa takia, mutta toisaalta alat eivät kiinnosta miehiä heikon palkkatason (suhteessa koulutukseen) takia.
Kuuntelinpa minäkin tuon radio lähetyksen ja tulin surulliseksi. Kuinka helppoa ja halpaa yleistämistä. Tuo oli naiselta jopa sitä tasoa, jota kuvaisi hyvin miehen vastaavasti lausumana lause, että kaikki ”naiset ovat tyhmiä”
Voi meitä ihmisiä.
No eipä tasa-arvokeskustelu tai sen eteen toiminta sentään aivan vanhentunutta ole. Vastahan saimme tiedon, että yritysjohdossa huippupaikoilla naiset ovat vielä harvinaisuus. Hyväveliverkostot ovat voimissaan. Se on mielenkiintoista, kun esim. poikien oppimistulosten huonommuutta tyttöihin verrattuna ajattelee. Ei enää koske ilmeisesti jukishallintoa.
Mielenkiintoista sinänsä, että mihin ne fiksut tytöt sitten hyytyvät. Eivätkö he vielä ole oppineet luomaan hyvävsiskoverkostoja? 🙂 Ja se miesten euro on naisten 80 senttiä. Edelleen siis nais- ja miesvaltaisia aloja, joiden arvostus on erilainen miesvaltaisten hyväksi. Sen tasoittaminen on se suuri tehtävä, joka ei millään näytä edistyvän. Johtuuko edelleenkin asenteesta miehille ja naisille sopivista duuneista, jonka pitäisi olla historiaa jo nykyaikana?
Toisaalta esim. kouluissa, lastenhoitotyöss ja kirkoissa jne miehet alkavat olla vähemmistö. Heitä siellä kipeästi tarvitaan. Esille on otettu tässä avioerojen melskeessä esim. poikien tarve saada kontakteja myös miehiin, jos suhdetta isään tai muuhun läheiseen vaikkapa sukulaismieheen ei ole.
Sinänsä feministien toiminta menee joskus mielestäni todella överiksi, kuten nyt vaikka Feministien kirkko. Eihän kirkossa kohta todella miespappeja ole, joten koko idea kaikkineen on vähän jälkijättöinen. Se, että toistaiseksi on vain yksi naispiispa ei merkitse, ettei heitä jatkossa olisi enemmän tai vaikkapa spn. Siitä vain pinnistelemään :).
Siinä olen samaa mieltä, että esim. avioerossa pääsääntöisesti lapset määrätään edelleen äidille. Miehet kyllä siinä ovat alakynnessä. Ei todellakaan mielestäni vielä perehdytä kunnolla siihen, kumpi on lopulta kykenevämpi tehtävään. Joku todellinen epätasapaino tässä vallitsee.
Ja siinä olen ehdottomasti samaa mieltä, että kaikenlainen miesten lyttääminen naisten tasa-arvopyrkimysten ohella on ehdottomasti väärin ja typerää ja joskus suorastaan mautonta.
”Sinänsä feministien toiminta menee joskus mielestäni todella överiksi, kuten nyt vaikka Feministien kirkko. ” Tarja
Olen samaa mieltä. Mihin tarpeeseen Feministinen kirkko on pystytetty? Onko se Tulkaa kaikki-liikkeen alajaosto tai sisarkirkko?
Mielestäni kenttäpiispan ei tarvitse olla huolissaan sukupuolten tasa-arvon toteutumisesta kirkossa. Suurin osa hierarkkian huipulla olevista on nimittäin edelleen miehiä. Suomen kirkon historiassa on ollut vain yksi naispuolinen piispa, Irja Askola. Vuonna 2014 naisia oli kirkkoherroista 14%.
Sukupuolten tasa-arvosta huolestuneille ja sitä pelkääville tiedoksi vielä, että naiset ovat kirkossa paljon useammin epämääräisissä ja siten turvattomammissa työsuhteissa kuin miehet. Kirkon määrä-ja osa-aikaiset tehtävät kasautuvat naisille.
Noin yleisellä tasolla voi todeta, että naiset koetaan uhkaksi etenkin sellaisissa yhteisöissä, joissa naisia on selvästi vähemmän johtopaikoilla kuin miehiä. Naisvallan pelko (tai sen pelkääminen että naiset saavat yliotteen miehistä) on tyypillistä patriarkalistisissa yhteisöissä.
Sari, en ole yllä olevassa kirjoituksessani niinkään huolissani miesten asemasta, kuin tilanteen vääristyneestä esiin tuomisesta: Femistisen kirkon edustajan mielestä ”valkoiset keski-ikäiset heteromiehet” – ovat syynä siihen, ettei ”Moninaisuus voi koskaan toteutua, jos he ovat ainoita, joilla on ääni käytettävissään.” Pyrin sanomaan, että myös muiden kuin miesten ääni kuuluu enenevässä määrin ja samalla miesten ääni on vaimenemassa.
Taas samaa hölynpölyä patriarkaalisesta yhteisöstä. Sellaisen olemassaolosta ei ole mitään todisteita. Feministinen ”tutkimus” ensin toteaa että ilmiö on olemassa ja sitten joillain irrationaalisilla ja epäloogisilla perusteilla ’todistaa” asian.
Isän asema huoltajuusriidoissa voi parantua huomattavasti jos perinteiset sukupuoliroolit hellittävät. Perinteinen, ja edelleen vahvana elävä malli on nimittäin se, että emotionaalinen vastuu lapsista, hellyys, tunteiden huomioiminen jne. kuuluvat äidille. Lastenhoito on ylipäätään perinteisesti käsitetty naisten ja äitien hommaksi. Äidit kantavat edelleenkin enemmän vastuuta lasten arkisista asioista kuin isät. Naiset käyttävät myös edelleen suurimman osan etenkin pitkistä hoitovapaista ja hoitavat useammin myös sairasta lasta kotona. Avioeron sattuessa ei olekaan ihme että lähivanhemmaksi valikoituu tai määrätään useammin äiti kuin isä (eli siksi vanhemmaksi jonka luona lapset asuvat eron jälkeen), koska äidille on muodostunut läheisempi suhde lapsiin kuin isälle.
Luin juuri valmistuneesta psykologian alan väitöskirjasta (en nyt muista/löydä lähdettä) jonka mukaan sukupuolten välinen perinteinen työnjako lastenkasvatuksessa on ongelmallinen juttu, koska se johtaa siihen, että äideille syntyy läheisempi suhde lapsiin kuin isille.
”sukupuolten välinen perinteinen työnjako lastenkasvatuksessa on ongelmallinen juttu, koska se johtaa siihen, että äideille syntyy läheisempi suhde lapsiin kuin isille.”
Miltähän vuosikymmeneltä tuo Sarin mainitsema väitöskirja on peräisin? Mahtaneeko enää pitää paikkaansa, sillä on ihan normaalia, että äiti hoivaa lasta silloin kun hän imettää tätä jne. Sitten kun lapsi kasvaa nykyisät ovat paljonkin lastensa kanssa kotona ja erilaisissa harrastuksissa jne.
Salme,
väitöstutkimus, josta puhuin, tarkastettiin pari päivää sitten, marraskuussa 2016. Sitä koskevassa Helsingin Sanomien uutisessa kirjoitettiin mm. seuraavasti:
”Tutkijan mukaan lapselle on haitallista, jos vanhempien kasvatustyylit eroavat toisistaan: jos esimerkiksi äidin roolina on tukea ja kannustaa ja isän asettaa rajoja. ”Jos äidit osoittavat enemmän lämpimyyttä, lapsi sitoutuu emotionaalisesti enemmän äitiin. Se kasvattaa välimatkaa isän ja lapsen välillä.”
http://www.hs.fi/kotimaa/a1479614690651
Sari,
Nykyaikana ei taida kumpikaan vanhemmista enää asettaa juurikaan rajoja lapsilleen. Seuraukset siitä ovat ikävää arkipäivää kouluissa. Siitäkin on viime päivinä uutisoitu melko runsaasti. Osittain tuo rajattomuus voi olla seurausta runsaista avioeroista, joiden seurauksena lapset päätyvät usein äidin hoiviin (kuten kerroit). Kun lapsilta puuttuu rajat, niin jälki voi ilmetä ikävästi niin koulussa kuin muuallakin yhteiskunnassa.
Tuoreetkin väitöskirjat saattavat edustaa vanhaa ajattelua. Varsinkin teologiassa tapaa sellaisia väitöskirjoja, joita on tehty 15 vuotta ja jotka ovat jo aloittaessa edustaneet vahakantaista ajattelua. Siis osallistuneet tieteellisen keskusteluun, joka on jo ajat sitten mennyt eteenpäin ja soveltavat metodia, josta on jo luovuttu. Muut tutkimukset ovat usein tuoreempia, koska niitä tuotetaan ajan tasalla olevissa tutkijayhteisöissä.
**
Kiinnostava on myös ajatus äitien lämpimyydestä. Eiköhän tuo jos mikä ole sukupuolistereotypia. Mahtavatko temperamentti ja persoonallisuus olla sukupuolisidonnaisia asioita?
Valkoiset heteromiehet (siitä huolimatta, että saivat juuri oman edustajansa valituksi maailman näkyvimpään virkaan) tuntuvat nyt siis kovasti pelkäävän feministejä ja vähän joka palstalla ruikuttavat miesten surkeaa asemaa.
Ihmettelen kovasti, eikö teissä ruikuttamisen sijasta ole tarpeeksi ’miestä’ sellaisen miesliikkeen perustamiseen, jolla omaa asemaanne kohentaisitte? Naisasialiikkeen avullahan naisten asemakin yhteiskunnassa on parantunut. Vai pitäisikö naisten tehdä tämäkin puolestanne?
Seija Rantanen :”Ihmettelen kovasti, eikö teissä ruikuttamisen sijasta ole tarpeeksi ‘miestä’ sellaisen miesliikkeen perustamiseen, jolla omaa asemaanne kohentaisitte? Naisasialiikkeen avullahan naisten asemakin yhteiskunnassa on parantunut. Vai pitäisikö naisten tehdä tämäkin puolestanne?”
Nykyinen naisasialiike näyttää tarkastelevan maailmaa vain marxilaisen ideologian mukaisen yhteiskunnallisen ihmisen näkökulmasta, ja jos ja kun näin on, vain luonnon muuttumista ja luonnon olemassaolon taistelua lähtökohtana pitävä dialektinen materialismi on siirretty täysin ykislölliseksi seksuaalieettiseksi luokkataistelu-asiaksi.
Antiikin Kreikassa sanottiin jo satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua sitä sielun osaa, joka ymmärsi luonnon jatkuvaa muuttumista ”ihmisen pojaksi” ja sitä sielunosaa, joka ymmärsi matemaattisten totuuksien kaltaista muuttumatonta ikuista maailmaa ”Jumalan pojaksi”. Mitä jos kuoriutuisitte ulos sieltä matriarkaalisesta materialistisesta kuplastanne ja edes yrittäisitte ymmärtää mitä teille Jumalan pojan ulottuvuudesta ja keskipisteestä puhutaan.
Seija,
nyt täytyy kyllä todeta, että ylläolevasta kommentistasi voi lukea jonkinasteista halveksuntaa miessukupuolta kohtaan. Tarkoitushan ei kaiketi lien, että yhteiskuntaan tulee epätasapaino naisvallan kautta, vaan että se paljon peräänkuulutettu tasa-arvo toteutuu?
Tuula: ”Mitä jos kuoriutuisitte ulos sieltä matriarkaalisesta materialistisesta kuplastanne ja edes yrittäisitte ymmärtää mitä teille Jumalan pojan ulottuvuudesta ja keskipisteestä puhutaan.”
Kenelle nyt oikein kommentoit? Putosin taas kerran kelkasta. Olet kyllä lkaittanut sen vastaukseksi minun postaukseeni, mutta minusta se ei liity yhtään mihinkään, ei tähän blogiin eikä varsinkaan minun kommenttini.
Salme: No ihan oikeassa olet siinä, että halveksun – sekä miehissä että naisissa – turhan ruikuttajia, jotka eivät pane tikkua ristiin asioiden parantamiseksi. Tasa-arvoon on vielä matkaa, mutta en minäainakaan mitään akkavalta-yhteiskuntaa ihannoi.
Seija, kiitos selventävästä kommentistasi.
Donald Trump tuskin edustaa minua, vaikka olisinkin valkoihoinen mies. Puhumattakaan, että olisimme saaneet hänet vallan kahvaan. Hänen poliittinen liikkeensä on tällä hetkellä hyvin vaarallinen koko ihmiskunnalle, ja kaikkien järkevien ihmisten pitäisi toivoa, että vahinko olisi mahdollisimman vähäinen ja oikaistuisi pian jotenkin.
Seija Rantasen tietokoneen näppäimistä varmaan kirjoittelee itsekseen ihan mitä sattuu.
Teemu: En väittänyt, että Trump edustaa sinua. Ja olen ihan samaa mieltä hänen edustamansa poliittisen liikkeen vaarallisuudesta. Otin hänet sen takia tähän esille, että kun blogisti on huolissaan valkoisten heteromiesten vaientamisesta, niin ei heitä kaikkia nyt ainakaan ole vaiennettu.
Voihan se olla, että kirjoittelen, mitä sattuu. Toisaalta, jos siltä tuntuu, voi jättää minun kirjoitelmani väliin ja seurata fiksumpien kirjoittajien kommentteja. Itsekin olen valikoiva lukemisieni suhteen.
Minä olen huono lukemaan rivien välistä ja luen vain mitä on kirjoitettu. Jos tekstissä lukee, että valkoiset heteromiehet ”saivat juuri oman edustajansa valituksi”, niin loukkaannun omasta ja kaikkien niiden valkoisten heteronmiesten puolesta, jotka ovat kauhuissaan Donald Trumpin valinnasta. Mitä sillä heteromiehellä sitten tarkoitetaankin. En ole koskaan kohdannut.
Messun lähettämissanoissa on ikivanha toivotus: kunnioittakaa kaikkia ihmisiä. Kaikkia. Ihmisisiä. Minusta on hyvin kummallista lukea jatkuvasti ihmisten lokeroinnista, yleistämisestä ja syyllistämisestä.
Seija Rantanen kirjoitti:
”Ihmettelen kovasti, eikö teissä ruikuttamisen sijasta ole tarpeeksi ‘miestä’ sellaisen miesliikkeen perustamiseen, jolla omaa asemaanne kohentaisitte? Naisasialiikkeen avullahan naisten asemakin yhteiskunnassa on parantunut. Vai pitäisikö naisten tehdä tämäkin puolestanne?”
Niin, naisten asema on parantunut naisasialiikkeen ansiosta, johon naisten ohella on viimeisen reilun sadan vuoden aikana osallistunut eri tavoin miljoonia miehiä. Nämä miehet eivät vastanneet epätasa-arvoa valittaville naisille: ”Mitä te meille ruikutatte? Omapa on asianne.” Sen sijaan he ottivat naisten asian omakseen ja auttoivat heitä.
Hyvin pienenä ja vaatimattomana esimerkkinä tästä kerrottakoon, että minä – konservatiivinen, lestadiolainen, valkoinen heteromies – ryhdyin äskettäin Plan Internationalin kuukausilahjoittajaksi tarkoituksenani auttaa kehitysmaiden tyttöjä ja naisia. Selvää on, että yksinään, ilman miesten panostusta, naisasialiike ei olisi koskaan saavuttanut tavoitteitaan.
Voisivatko naiset, myös liberaalit, feministiset ja punavihervasemmistolaiset naiset, toimia samoin? Kun monella yhteiskunnan osa-alueella miehet alkavat olla naisia heikommassa asemassa, voisitteko vastata meidän ”ruikutukseemme” kylmän ylenkatseen sijaan myötätunnolla ja tulemalla konkreettisesti avuksi? Sillä, kuten Salme totesi, ”tarkoitushan ei kaiketi liene, että yhteiskuntaan tulee epätasapaino naisvallan kautta, vaan että se paljon peräänkuulutettu tasa-arvo toteutuu”?
Minäkään en riemastunut Trumpin valinnasta. Minulle asia merkitsee enemmän kuin henkilö tai sukupuoli. Siksi esimerkiksi Angela Merkelin suostuminen ehdokkaaksi neljännelle kaudelle Liittokanslerin virkaan tuo Eurooppaan kaivattua vakautta muutosten keskellä.
Joona: Kuulunet ehkä tähän nykyiseen ’totuuden ohittaneeseen’ sukupolveen, en tiedä. Minä edustan sitä sukupolvea, joille ’totuus’ oli tärkeä käsite. Siksi on vaikeaa aloittaa keskustelua oikein mistään, jos meillä ei ole yhteisiä käsitteitä. Keitä ovat esim. ’punavihervasemmistolaiset naiset’. En ainakaan mistään luotettavasta tietolähteestä löydä tietoa siitä, keitä he ovat. Voitko auttaa?
Olen ihan samaa mieltä kanssasi siinä, että naisten aseman paraneminen yhteiskunnassamme tapahtui myös valveutuneitten miesten avulla. Mutta kyllä aloite tuli naisten taholta.
Alkuperäinen kommenttini tässä ketjussa – jos huomasit – koski nimenomaan miesten aseman parantamista. Kysyn nyt uudelleen, eikö teidän miesten olisi tehtävä jotakin sen asian eteen? Olen ihan varma, että monet naiset olisivat valmiita auttamaan teitä ponnistuksissanne, sen sijaan että kuuntelisivat ainaista ruikutusta miesten huonosta asemasta.
Milläköhän perusteella, Seija, päättelet kommentistani, että kuulun ”totuuden unohtaneeseen sukupolveen, jolle totuus ei ole tärkeä käsite? En ihan ymmärrä.
Punavihervasemmisto on yleisesti käytetty poliittinen käsite, jolla tarkoitetaan vasemmistopuolueiden ja vihreiden ideologiaa sekä kannattajia. Ainakin minä tunnen ison joukon ihmisiä, jotka kutsuvat itseään punavihervasemmistolaisiksi.
Aloite naisasialiikkeen perustamiseen tuli naisilta, se lienee totta. No, millä tavalla he tekivät tämän aloitteen? Kritisoimalla, nostamalla julkiseen keskusteluun, naisten kokemaa epäoikeudenmukaisuutta. Tällöin monet miehet tulivat heille avuksi, ja alkoi tapahtua.
Mitä monet miehet tekevät nykyisin? Kritisoivat, nostavat julkiseen keskusteluun, miesten kokemaa epäoikeudenmukaisuutta. Se on se tapa, jolla demokraattisessa yhteiskunnassa vaikutetaan. Sana on teko, ja kovin paljon rajumpia tekoja ei demokraattisessa prosessissa ole edes sallittua käyttää.
Tämän kritiikin Sinä haluat kuitenkin leimata ”ruikutukseksi”, joka ei riitä ja johon olet kyllästynyt. Miksi? Mitä muuta miesten pitäisi vielä tehdä, jotta he eivät olisi ruikuttajia? Turvautua ulkoparlamentaarisiin keinoihin, vai? Minä en aio sellaisia koskaan käyttää, joten jatkan ”ruikutustani”.
Joudun ikävä kyllä toteamaan, että epäkohtiin kohdistuvan kritiikin leimaaminen ”ruikutukseksi” ei kerro minusta siitä, että henkilö pitää totuutta tärkeänä käsitteenä.
Joona: Niin kauan kuin miehet valittelevat huonoa asemaansa lähinnä erilaisilla nettipalstoilla, mutta eivät organisoidusti tee mitään todellisia aloitteita asioiden korjaamiseksi, kutsun asiaa ruikutukseksi.
Ainakain eduskunnassa Vihreät ovat markkinatalouden kannattajia, jota taas vasemmisto perinteisesti ei ole. Siksi käsite ’vihervasemmistolainen’ on outo. Lähinnä sitä kuulee Perussuomalaisten kannattajien suusta.