Te olette ”valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja”, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen ”ette olleet kansa”, mutta nyt olette ”Jumalan kansa”, jotka ennen ”ette olleet armahdetut”, mutta nyt ”olette armahdetut.”
(1. Piet. 2: 9-10)
Abrahamin jälkeläiset, juutalaiset, Jumala on valinnut kansakseen (vert. 1. Moos. 22:15-18); miten on mahdollista, että kaikki kansat tulee hänessä siunatuksi?
Miksei Abrahamin vanhimman pojan jälkeläisiä (arabeista) voida pitää Jumalan valittuna kansana vai voidaanko?
Kristityt ovat Jumalan valittu kansa; mitä tämä valinta meille merkitsee?
Kaikki kristityt ovat pappeja; miksi kaste on (tai ei ole) pappisvihkimys?
Mitä velvoitteita Jumala valinnallaan on meille antanut?
Kaikki julkaistut blogini:
Martti, kiitos hyvistä kommenteista. Papisto ei tykännyt Jeesuksen vertauksesta, koska oma sydän syytti heitä itseään. Jeesus on myös meidän aikana koetinkivi monille papeille. Huomaa, jos joltain kysyy uskotko Jeesukseen.
Mitä velvoitteita? Lähimmäisenrakkauden. Miika 6:8.
Sosiaalievankeliumi ja ainoat velvoitteet.
Miten pysyy ristin poikkipuu paikoillaan, kun pystypuu aina otetaan poiis?
”Daß aber der Papst oder Bischof salbet, Platten macht, ordiniert, weihet, sich anders als Laien kleidet, kann einen Gleißner und Ölgötzen machen, macht aber nimmermehr einen Christen oder geistlichen Menschen,” eli suomeksi: ”Mutta se seikka, että paavi tai piispa voitelee, ottaa hengelliseen säätyyn, asettaa virkaan, vihkii, pukee maallikoiden vaatetuksesta eroavaan pukuun, saattaa ehkä tehdä ulkokullatuksi ja aimo pölkkyjumalaksi, mutta ei koskaan kristityksi tai hengelliseksi ihmiseksi.” Näin kirjoitti Martti Luther vuonna 1520.
Meidän hiippakuntamme vaakunassa ristin pystypuu ja poikkipuu ovat yhtä pitkät.
Kumma, että se pystypuu silti aina unohtuu.
Saksalaisessa alkutekstissä ei puhuta evankelisesta papista, vaan niistä (paavilaisista), jotka katsoivat pappisvihkimyksen olevan sakramentaalinen ja tuovan jotain erityistä hengellistä etua…
En tiennytkään, että lähimmäisenrakkauden mainitseminen on paha asia ja että samalla olisi pitänyt esitellä koko luterilainen kristinoppi.
Raamattu opettaa alusta alkaen vanhurskauttamista ja valintaa uskon kautta Jumalan lupauksen sanaan. Aabrahamista polveutuva kansa on Jumalan valittu kansa lupauksen sanan varassa, jonka usko vastaanottaa. Ja lupaus on tämä: ”Minä teen liiton sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa, ikuisen liiton, ja annan sinulle Kanaanin maan ikuiseksi omaisuudeksi ja minä olen teidän Jumalanne.” Samalla Jumala lupasi Aabrahamille, että hänen siemenessään eli Kristuksessa kaikki kansat, myös ne, jotka eivät ole Aabrahamin jälkeläisiä, tulevat vanhurskautetuiksi ja valituiksi kun uskovat Jumalan lupauksen sanaan. Ja lupauksen sana on tämä: ”Jeesus on annettu alttiiksi meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.” Jumalan valinta perustuu siis aina lupauksen sanaan ja uskoon, olipa kyseessä Aabrahamista polveutuva kansa tai pakanat. Sekä Aabrahamin jälkeläisten eli juutalaisten että pakanoiden liittouskollisuuden siunaukset saavat täyttymyksensä Jeesuksessa Kristuksessa.
Elias, kiitos hyvistä kommenteista. Lähimmäisen ja Jumalan rakastaminen eli Jumalan koko lain noudattaminen on tärkeää, mutta sillä perusteella emme ole valittu kansa. Meidän oma rakkautemme on aina niin ja näin. Onnistummeko siinä?
Risto, kiitos erinomaisesta kommentista. Hyvin selvitit, juutalaiset ja me kristityt yhdessä olemme Jumalan valittu kansa.