Espoon seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto (YKV) päätti pääsiäisviikolla lakkauttaa jälleen kahden Suomen ev.lut. kirkon virallisen lähetysjärjestön (Kansanlähetyksen ja Kylväjän) lähetysmäärärahat v:een 2015 mennessä asteittain. Aiemmin oli jo lakkautettu kahden muun (Sleyn ja SLEF:n) lähetysmäärärahat.
Esittelijän esityksestä poikkeavan päätöksen perusteet olivat samat: nämä lähetysjärjestöt toimivat ”syrjivästi”. Nehän antavat työntekijöilleen ja jäsenilleen omantunnonvapauden virkakysymyksessä (suhteessaan naispappeuteen); ts. järjestöissä saa myös edustaa ns. perinteistä virkakäsitystä, jonka mukaan pappisvirka on vain miehille tarkoitettu tehtävä.
Lisäksi järjestöt sitoutuvat toiminnassaan kirkon avioliittokäsitykseen yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona. Samalla ne sallivat jäsenilleen omantunnovapauden suhteessa samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin.
Ilmaisen YKV:n tekemän päätöksen näin, koska tätä nimenomaan kysyttiin po. lähetysjärjestöiltä yksinkertaistaen seuraavasti:
1) salliiko järjestö omantunnonvapauden työntekijöilleen ja jäsenilleen suhteessa virkakysymykseen ja samaa sukupuolta olevien parisuhteeseen ja
2) tekeekö järjestö yhteistyötä naispappien ja parisuhteensa rekisteröineiden sekä heitä tukevien kirkon työntekijöiden kanssa?
Kaikkien lähetysjärjestöjen vastaus molempiin kysymyksiin oli ”kyllä”. Lisäksi kaikissa vastauksissa korostettiin sitoutumista kirkon avioliitto-opetukseen. Kaikenlaisen syrjinnän nämä järjestöt torjuvat. Samalla ne ilmoittavat, etteivät voi toimia Raamattua ja omaatuntoaan vastaan näissä kysymyksissä.
Vastaukset olivat siis sitä, mitä (positiivisessa mielessä) haettiinkin, mutta ne eivät kelvanneet. Lähetysjärjestöt eivät luonnollisesti voineet vastata ”emme salli”, mutta näköjään vastaus ”sallimme” oli myös väärä
Mielenkiintoista oli myös lukea esittelijän lisäperuste valitukseni hylkäämiseksi (siinäkin tapauksessa, että siinä ei olisi ollut po. muotovirhettä). Esittelijä katsoo, että YKV:n päätös on tähdätty nimenomaan yksilöiden syrjintää vastaan eikä lähetysjärjestöillä voi olla samaa syrjintäsuojaa, koska järjestöt eivät ole yksilöitä.
Muodollisesti näin on. Tosiasiallisesti järjestöt ovat olemassa vain yksilöiden muodostaman yhteisön perusteella, ja niiden toiminnasta vastaavat seurakunnissammekin vahvimmin kirkon uskoon ja toimintaan sitoutuneet kirkollisveronmaksajat, siis yksilöt.
Vastoin esittelijän kantaa pidän tätä YKV:n päätöstä suunnattuna ensisijaisesti lähetysjärjestöissä toimivia kirkollisveronmaksajia kohtaan. Siksi se mielestäni on perustuslaissa kiellettyä syrjimistä näiden kirkollisveronmaksajien uskonvakaumuksen perusteella. Tämä ei kuitenkaan ole hallinto-oikeuden ratkaistavissa.
Perimmältään kyse on luonnollisesti raamatuntulkinnan eroista, joiden suhteen kirkkomme tunnustaa, etteivät nämä järjestöt opeta harhaoppeja. Perustelevathan ne kantansa kirkkolain 1. pykälän mukaisesti Raamatulla.
Tästä YKV:n epävanhurskaasta, teologisesti ontosta ja moraalisesti syrjivästä päätöksestä johtuen tein asiasta kirkollisvalituksen hallinto-oikeuteen. Otin riskin: en ole asianosainen (siis minkään po. lähetysjärjestön edustaja) enkä espoolainen kirkon jäsen.
Olen vain espoolaiseen paikallisseurakuntaan valittu hengellinen johtaja (kirkkoherra), joka on kirkkolaista johtuvista syistä Helsingin Lauttasaaren seurakunnan jäsen ja jonka velvollisuutena on valvoa, että Espoonlahden seurakunnan päätöksissä noudatetaan kirkkolakia ja -järjestystä.
Sen sijaan yhteisiin päätöksiin – joihin seurakuntammekin joutuu taipumaan – minulla ei ole mitään vaikutusvaltaa. En voi edes valittaa. Paitsi epävirallisesti. Tämän asian pohtiminen on kuitenkin eri asia itse pääasian kannalta.
Pääasiana halusin kiinnittää päättäjien huomiota vielä uudelleen siihen, että muodollisesti pätevä päätös (itsenäinen päätösvalta suhteessa budjettirahoihin) voi olla kirkolta saadun mandaatin näkökulmasta järjestöjä ja siten niiden kirkollisveroa maksavia työntekijöitä ja jäseniä syrjivä.
Kirkollisveroa lähetysjärjestöjen toimijat saavat kyllä maksaa, mutta sillä (itse maksetulla verolla) lähetysjärjestöt eivät saa Espoossakaan tehdä sitä työtä, johon kirkko on ne kutsunut ja velvoittanut. Eikö tässä ole mitään ongelmaa?
Kun vielä kävellään kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja kirkkohallituksen tekemien linjausten yli (koskien näiden järjestöjen virallista statusta) sekä esittelijän teologisesti perusteltujen näkökohtien yli (kaikki lähetysjärjestöt tekevät samaa kirkon missiota, vaikka erilaisilla teologisilla korostuksilla), YKV:n päätös voisi täyttää myös perusteet, joiden mukaan se on tehty virheellisessä järjestyksessä ja sisältää YKV:n puolelta valmisteluvajeen.
Esittelijähän oli alunperin esittänyt, että po. lähetysjärjestöjen ja luottamushenkilöiden kesken järjestetään jo kuluvan vuoden aikana seminaari, jossa nämä asiat käsiteltäisiin kasvotusten saman pöydän ääressä. Vasta sitten olisi voitu palata tähän budjettirahojen jakamiseen. Tämä esittelijän dialogisuuteen pyrkivä näkökohta sivuutettiin täysin. Miksi?
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Olemme huomanneet, että perusteluni eivät muotovirheen vuoksi pääse koskaan hallinto-oikeuden tutkittavaksi. Jätänkin ne jokaisen luottamushenkilön omantunnon tutkittavaksi: onko YKV:n päätös tehty lähetystyön etuja ajatellen ja kirkon ykseyttä edistäen, kuten pitäisi? Edistääkö tällainen lähetysjärjestöjen boikotoiminen päättäjien omaa asiaa: sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kirkossa?
Voidaanko myös olla varmoja siitä, että ”ongelmajärjestöiltä” säästyneet rahat päätyvät sitten oikeasti maailman köyhien hyväksi muiden järjestöjen kautta? Vai käykö tässä niin kuin kotikaupungissani Helsingissä näyttää käyneen: boikotoiduilta lähetysjärjestöiltä ”säästyneillä” rahoilla voitiin rakentaa komeat lähetysjuhlat pääkaupunkiin? Toivottavasti näin ei kuitenkaan tehty, mutta jäljet pelottavat.
En todellakaan vastusta lähetystyötä Suomen Lähetysseuran kautta – päinvastoin, siunaan siellä tehtävää arvokasta työtä – kuten muidenkin lähetysjärjestöjen, olivatpa kirkkomme lähetysjärjestöjä tai muiden kristillisten yhteisöjen. Enkä vastusta edes lähetysjuhlia. Niilläkin olen usein vieraillut sekä virallisena seurakunnan edustajana että omasta lähetysinnostuksestani lähtien.
Mutta jos muille lähetysjärjestöille aiemmin ulkolähetystyöhön varatut rahat siirretään juhlatoimikuntien käyttöön ja ne jäävätkin lopulta kotimaahan, sellaista en voi lähetystyössä hyväksyä. Ne rahat ovat silloin pois maailman köyhiltä ja heidän oikeudestaan evankeliumiin. Eikä tämä tietenkään ole minkään lähetysjärjestön syytä. Seurakuntien päättäjien on tässä syytä katsoa peiliin.
Toivonkin, että Espoon YKV seuraa oman päätöksensä toteutumista niin, että boikotoiduilta lähetysjärjestöiltä ”säästyneet” rahat eivät jää kotimaahan, vaan koituvat evankeliumin menestymiseksi niiden järjestöjen kautta, jotka vielä – toistaiseksi – saavat julistaa evankeliumia kirkon mandaatilla ja seurakuntien budjettirahoilla kaikkialla maailmassa. Sielläkin, missä suomalainen kirkkopolitiikka on tuiki tuntematonta ja paikallisten kirkkojen opetus kirkon virasta ja avioliitosta ns. perinteistä.
Valituksen tehneenä huomaan siis olevani ”väärästä” luterilaisesta seurakunnasta kotoisin oleva kirkkoherra, joka on huolissaan kirkon mission tulevaisuudesta ja kirkon ykseydestä sekä sen aidosta moniäänisyydestä. Samalla olen huolissani lähetysjärjestöjen omasta agendasta: onko niiden omissa linjauksissa ja kannanotoissa tarkoituksellisesti sellaisia muotoiluja, jotka vievät huomion sivuraiteille lähetystyön varsinaisesta tavoitteesta?
Toivottavasti päästäisiin kuitenkin vielä samaan pöytään ja kuuntelemaan toisiamme boikotoimisen sijasta. Olisiko se jäsenkadosta huolissaan olevassa ja moniäänisessä kirkossa mahdollista?
Jos näin on todella toimittu, se muuttaa kyllä asetelmaa entisestään. Tai siis Espoon päätösten osalta ei muuta. Tähän astihan on suorastaan toitotettu, että ne syrjivät asenteet eivät näy millään tavalla lähetyskentällä.
Anne älä masennu. Jotkut lähetysjärjestöt ovat ihan sivuasia kirkon tekemässä työssä. Eiväthän ne eroa yksityisyrityksistä. Seurakunnat vain avustavat, jos avustavat, niitä. Tunnen hyvin Porin seitsemän seurakuntaa, joiden yhteinen pappi olen. Ei niissä kukaan työntekijä syrji naispappeja. Minulle papin sukupuolella ei ole mitään merkitystä. Minun ovat antaneet jakaa leivän sekä mies- että naispapit, koska kipeän selkäni takia viininjako on vaikeaa. Työtoverit ovat olleet osanottavia (esim. syöpädiagnoosin saatuani) ja ihan mahtavia. Sekä miehet että naiset. Jos jokin lähetysjärjestö syrjii naisia, tulee se vähitellen kostautunmaan niille lähetysmäärärahojen jaossa. Jos vain maallikot tiedostavat epäoikeudenmukaisuudet ja päättävät niille annetulla päätösvallalla asiat.
Kari-Matti Laaksonen. En minä yleistänyt väärin. Herännäiset ovat ainoa poikkeus ja tietysti KRS, SLS ja Pipliaseura ja Sleystä eronnut ELY.
Kyllä minä olen ymmärtänyt, että näille muille kyse on nimenomaan virkateologiakysymyksestä. Minä puhun järjestöjen virallisesta kannasta. Sen täytyy merkitä jotain kun puhutaan kirkon virallisesta lähetystyöstä. Se että yksittäiset ihmiset kapinoivat ja joutuvat erotetuiksi yhteisöstään ei ole mikään puolustelu sille, että näitä järjestöjä tuetaan. VL-liike (tai KRS) ei ole myöskään virallinen lähetysjärjestö, joten puhut muusta asiasta kuin lähetystyön tukemisesta verovaroin.
Kylväjä ei palkkaa naisia mihinkään tehtäviin, jos heillä on pappisvihkimys. Sley ei palkkaa naispappeja. Sley myös on erottanut ja jättänyt lähettisopimuksia uusimatta, jos lähetti tekee yhteistyötä naispappien kanssa. Heidän kannat ovat kuuleman mukaan viime vuosina vain kärjistyneet, mikä toki on kuulunut myös julkisuudessa. KL ilmoittaa virallisessa ohjelmassaan että ei hyväksy naispappeutta. Karuja kertomuksia on olemassa myös lähetyskentiltä. Ihmiset eivät vain suureen ääneen niitä sattuneista syistä tuo ilmi. Eihän siitä saisi kuin tämän uskovaislauman kiroukset niskaansa.
Sanansaattajat taitaa olla ainoa, jossa ilmeisesti on omantunnon vapautta. Ainakaan en ole kuullut muuta.
Uskon, että esitettyyn väitteisiin tulisi selvyyttä, jos asioita kysyttäisiin asianomaisilta itseltään sen sijaan että haukutaan takanapäin.
Nämä erotetut voivat itse kertoa täällä, mitä on tapahtunut.
Niin, henkilökohtainen mielipiteeni on kriittinen lähetystyön nykyiselle rakenteelle. Vaikka omaan erilaisen käsityksen joistakin asioista kuin osa herätysliikeväestä(naispappeus, tasa-arvoinen avioliittolaki), olen silti sitä mieltä, että herätysliikkeet ovat kansankirkomme, niin sanoakseni suola. Jopa Kansanlähetys.
Pauli, olen saanut tilaisuuden lukea läpi Kuopion päättävissä elimissä pidetyn julkisen puheen. Sen jälkeen Kuopiossa lakkautettiin Sleyn tukeminen. Tämä luottamushenkilö (mies) oli kaivanut tiedot aivan lähettien nimiä myöten ja soittanut heille ja kysynyt mitä oli tapahtunut. Puheessaan hän kertoi vastaukset ja kysymykset nimiä myöten. En rohkene sitä julkistaa ilman lupaa, vaikka se onkin julkinen puhe. En halua leimata näitä ihmisiä nimeltä, koska sen tietää mitä siitä heille seuraa. Aiemmalla kierroksella Sley:lle oli päätetty uudelleen antaa tukea, koska esittelijä (kirkkoherra?) oli vakuuttanut, että ongelmia ei ollut. Aivan kuten täälläkin vakuutellaan kaikenlaista. Tämä tarmokas luottamusmies otti selvää ja raportoi löydöksensä. Se vakuutti. Muistaakseni tässäkin juuri kirkkoherrojen tahdon yli siis päätettiin, heidän hämäyksen läpi nähtiin.
Ylipäätään on absurdia ajatella, että ihmisen uskon sisällöllä ja arvoilla ei olisi mitään vaikutusta käytännön valinnoissa ja toimissa ja asenteissa. Varsinkin kun puhutaan lähetystyöstä on aika arvotonta moinen työ, jos arvot eivät näy missään.
Osmo: minä en ole niinkään huolissani suomalaisista naispapeista. He ovat sielunsa myyneet järjestelmälle. Mikään ei ole julkisuudessa hiljaisempi ihmisryhmä kuin suomalaiset naispapit, vai? Eniten minusta tuntuu pahalta, että näitä arvoja viedään Afrikkaan ja muualle, jossa naisia ja miehiä tulisi mieluummin rohkaista muutokseen kulttuurien alistavista ihmisarvoa tallaavista arvoista, naisten silpomisesta, väkivallasta jne. Evankeliumi voi sen tehdä aivan oikeasti. Siis oikea evankeliumi, joka tunnustaa Kristuksen ristinkuoleman merkityksen myös naisille.
Pötypuhetta. Julkisuudessa hiljaisempia ryhmiä kuin suomalaiset naispapit löytyy kymmeniä. Äkkiä laskien K24 blogisteissakin on runsaasti naispappeja tai sellaiseksi opiskelevia. Nais- sekä miespappi on ennen muuta ev-lut kirkon pappi. Ei yksityisajattelija, individualisti, joka saarnastuolissa tai muissa papin toimissaan julistaa omia kunkin hetkisiä käsityksiä asioiden oikeasta tilasta.
Anne. Olen samaa mieltä suomalaisten naispappien hiljaisuudesta. Ei se heitä auta, jos me miespapit heitä pidämme rakkaina virkasisarina. Pitttää itse ottaa heile kuuluva asema.
On se niinkin kuin Osmo sanoo, mutta uusweberiläinen professioiden tutkimussuuntaus on ottanut Max Weberiltä sosiaalisen sulkemisen käsitteen, jolla tarkoitetaan tietyn ryhmän onnistuneesti pystyttämää monopolia. Monopolin etuoikeuksista osalliseksi pääseminen merkitsi samalla muiden syrjäyttämistä. Jotta etuoikeuksista voidaan pitää kiinni samalla kun toisia syrjäytetään, tarvitaan kriteereitä, joiden mukaan kilpailijat voidaan jättää etuuksista osattomiksi. Kriteerit voivat olla esimerkiksi yhteiskuntaluokkaan kuuluminen, omaisuuden suuruus, sukupuoli, uskonto tms. Ja kyllä professioissa on nähtävissä myös portinvartijan rooli, mikä merkitsee suoraa vallankäyttöä suhteessa uusiin profession areenalle pyrkijöihin. Joten kyllä esimerkiksi Osmonkin kommenteilla on voimaannuttavaa vaikutusta.