Espoon seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto (YKV) päätti pääsiäisviikolla lakkauttaa jälleen kahden Suomen ev.lut. kirkon virallisen lähetysjärjestön (Kansanlähetyksen ja Kylväjän) lähetysmäärärahat v:een 2015 mennessä asteittain. Aiemmin oli jo lakkautettu kahden muun (Sleyn ja SLEF:n) lähetysmäärärahat.
Esittelijän esityksestä poikkeavan päätöksen perusteet olivat samat: nämä lähetysjärjestöt toimivat ”syrjivästi”. Nehän antavat työntekijöilleen ja jäsenilleen omantunnonvapauden virkakysymyksessä (suhteessaan naispappeuteen); ts. järjestöissä saa myös edustaa ns. perinteistä virkakäsitystä, jonka mukaan pappisvirka on vain miehille tarkoitettu tehtävä.
Lisäksi järjestöt sitoutuvat toiminnassaan kirkon avioliittokäsitykseen yhden miehen ja yhden naisen välisenä liittona. Samalla ne sallivat jäsenilleen omantunnovapauden suhteessa samaa sukupuolta oleviin parisuhteisiin.
Ilmaisen YKV:n tekemän päätöksen näin, koska tätä nimenomaan kysyttiin po. lähetysjärjestöiltä yksinkertaistaen seuraavasti:
1) salliiko järjestö omantunnonvapauden työntekijöilleen ja jäsenilleen suhteessa virkakysymykseen ja samaa sukupuolta olevien parisuhteeseen ja
2) tekeekö järjestö yhteistyötä naispappien ja parisuhteensa rekisteröineiden sekä heitä tukevien kirkon työntekijöiden kanssa?
Kaikkien lähetysjärjestöjen vastaus molempiin kysymyksiin oli ”kyllä”. Lisäksi kaikissa vastauksissa korostettiin sitoutumista kirkon avioliitto-opetukseen. Kaikenlaisen syrjinnän nämä järjestöt torjuvat. Samalla ne ilmoittavat, etteivät voi toimia Raamattua ja omaatuntoaan vastaan näissä kysymyksissä.
Vastaukset olivat siis sitä, mitä (positiivisessa mielessä) haettiinkin, mutta ne eivät kelvanneet. Lähetysjärjestöt eivät luonnollisesti voineet vastata ”emme salli”, mutta näköjään vastaus ”sallimme” oli myös väärä
Mielenkiintoista oli myös lukea esittelijän lisäperuste valitukseni hylkäämiseksi (siinäkin tapauksessa, että siinä ei olisi ollut po. muotovirhettä). Esittelijä katsoo, että YKV:n päätös on tähdätty nimenomaan yksilöiden syrjintää vastaan eikä lähetysjärjestöillä voi olla samaa syrjintäsuojaa, koska järjestöt eivät ole yksilöitä.
Muodollisesti näin on. Tosiasiallisesti järjestöt ovat olemassa vain yksilöiden muodostaman yhteisön perusteella, ja niiden toiminnasta vastaavat seurakunnissammekin vahvimmin kirkon uskoon ja toimintaan sitoutuneet kirkollisveronmaksajat, siis yksilöt.
Vastoin esittelijän kantaa pidän tätä YKV:n päätöstä suunnattuna ensisijaisesti lähetysjärjestöissä toimivia kirkollisveronmaksajia kohtaan. Siksi se mielestäni on perustuslaissa kiellettyä syrjimistä näiden kirkollisveronmaksajien uskonvakaumuksen perusteella. Tämä ei kuitenkaan ole hallinto-oikeuden ratkaistavissa.
Perimmältään kyse on luonnollisesti raamatuntulkinnan eroista, joiden suhteen kirkkomme tunnustaa, etteivät nämä järjestöt opeta harhaoppeja. Perustelevathan ne kantansa kirkkolain 1. pykälän mukaisesti Raamatulla.
Tästä YKV:n epävanhurskaasta, teologisesti ontosta ja moraalisesti syrjivästä päätöksestä johtuen tein asiasta kirkollisvalituksen hallinto-oikeuteen. Otin riskin: en ole asianosainen (siis minkään po. lähetysjärjestön edustaja) enkä espoolainen kirkon jäsen.
Olen vain espoolaiseen paikallisseurakuntaan valittu hengellinen johtaja (kirkkoherra), joka on kirkkolaista johtuvista syistä Helsingin Lauttasaaren seurakunnan jäsen ja jonka velvollisuutena on valvoa, että Espoonlahden seurakunnan päätöksissä noudatetaan kirkkolakia ja -järjestystä.
Sen sijaan yhteisiin päätöksiin – joihin seurakuntammekin joutuu taipumaan – minulla ei ole mitään vaikutusvaltaa. En voi edes valittaa. Paitsi epävirallisesti. Tämän asian pohtiminen on kuitenkin eri asia itse pääasian kannalta.
Pääasiana halusin kiinnittää päättäjien huomiota vielä uudelleen siihen, että muodollisesti pätevä päätös (itsenäinen päätösvalta suhteessa budjettirahoihin) voi olla kirkolta saadun mandaatin näkökulmasta järjestöjä ja siten niiden kirkollisveroa maksavia työntekijöitä ja jäseniä syrjivä.
Kirkollisveroa lähetysjärjestöjen toimijat saavat kyllä maksaa, mutta sillä (itse maksetulla verolla) lähetysjärjestöt eivät saa Espoossakaan tehdä sitä työtä, johon kirkko on ne kutsunut ja velvoittanut. Eikö tässä ole mitään ongelmaa?
Kun vielä kävellään kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja kirkkohallituksen tekemien linjausten yli (koskien näiden järjestöjen virallista statusta) sekä esittelijän teologisesti perusteltujen näkökohtien yli (kaikki lähetysjärjestöt tekevät samaa kirkon missiota, vaikka erilaisilla teologisilla korostuksilla), YKV:n päätös voisi täyttää myös perusteet, joiden mukaan se on tehty virheellisessä järjestyksessä ja sisältää YKV:n puolelta valmisteluvajeen.
Esittelijähän oli alunperin esittänyt, että po. lähetysjärjestöjen ja luottamushenkilöiden kesken järjestetään jo kuluvan vuoden aikana seminaari, jossa nämä asiat käsiteltäisiin kasvotusten saman pöydän ääressä. Vasta sitten olisi voitu palata tähän budjettirahojen jakamiseen. Tämä esittelijän dialogisuuteen pyrkivä näkökohta sivuutettiin täysin. Miksi?
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Olemme huomanneet, että perusteluni eivät muotovirheen vuoksi pääse koskaan hallinto-oikeuden tutkittavaksi. Jätänkin ne jokaisen luottamushenkilön omantunnon tutkittavaksi: onko YKV:n päätös tehty lähetystyön etuja ajatellen ja kirkon ykseyttä edistäen, kuten pitäisi? Edistääkö tällainen lähetysjärjestöjen boikotoiminen päättäjien omaa asiaa: sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kirkossa?
Voidaanko myös olla varmoja siitä, että ”ongelmajärjestöiltä” säästyneet rahat päätyvät sitten oikeasti maailman köyhien hyväksi muiden järjestöjen kautta? Vai käykö tässä niin kuin kotikaupungissani Helsingissä näyttää käyneen: boikotoiduilta lähetysjärjestöiltä ”säästyneillä” rahoilla voitiin rakentaa komeat lähetysjuhlat pääkaupunkiin? Toivottavasti näin ei kuitenkaan tehty, mutta jäljet pelottavat.
En todellakaan vastusta lähetystyötä Suomen Lähetysseuran kautta – päinvastoin, siunaan siellä tehtävää arvokasta työtä – kuten muidenkin lähetysjärjestöjen, olivatpa kirkkomme lähetysjärjestöjä tai muiden kristillisten yhteisöjen. Enkä vastusta edes lähetysjuhlia. Niilläkin olen usein vieraillut sekä virallisena seurakunnan edustajana että omasta lähetysinnostuksestani lähtien.
Mutta jos muille lähetysjärjestöille aiemmin ulkolähetystyöhön varatut rahat siirretään juhlatoimikuntien käyttöön ja ne jäävätkin lopulta kotimaahan, sellaista en voi lähetystyössä hyväksyä. Ne rahat ovat silloin pois maailman köyhiltä ja heidän oikeudestaan evankeliumiin. Eikä tämä tietenkään ole minkään lähetysjärjestön syytä. Seurakuntien päättäjien on tässä syytä katsoa peiliin.
Toivonkin, että Espoon YKV seuraa oman päätöksensä toteutumista niin, että boikotoiduilta lähetysjärjestöiltä ”säästyneet” rahat eivät jää kotimaahan, vaan koituvat evankeliumin menestymiseksi niiden järjestöjen kautta, jotka vielä – toistaiseksi – saavat julistaa evankeliumia kirkon mandaatilla ja seurakuntien budjettirahoilla kaikkialla maailmassa. Sielläkin, missä suomalainen kirkkopolitiikka on tuiki tuntematonta ja paikallisten kirkkojen opetus kirkon virasta ja avioliitosta ns. perinteistä.
Valituksen tehneenä huomaan siis olevani ”väärästä” luterilaisesta seurakunnasta kotoisin oleva kirkkoherra, joka on huolissaan kirkon mission tulevaisuudesta ja kirkon ykseydestä sekä sen aidosta moniäänisyydestä. Samalla olen huolissani lähetysjärjestöjen omasta agendasta: onko niiden omissa linjauksissa ja kannanotoissa tarkoituksellisesti sellaisia muotoiluja, jotka vievät huomion sivuraiteille lähetystyön varsinaisesta tavoitteesta?
Toivottavasti päästäisiin kuitenkin vielä samaan pöytään ja kuuntelemaan toisiamme boikotoimisen sijasta. Olisiko se jäsenkadosta huolissaan olevassa ja moniäänisessä kirkossa mahdollista?
Anne Mikkola: ”harhaoppeihin takertuneita, ristinsovitusta mitätöiviä ns. herätysliikeläisiä kaikkien muiden kustannuksella suositaan ja suojellaan, myös taloudellisesti kaikkien muidenkin varoin. Syrjinnän rahoittaminen on minulle ja monille niin iso kysymys, että se on aito syy harkita kirkosta eroamista, eikä huono syy.”
Anne, retoriikkasi on valitettavan demagogista. Kirkko on moneen eri otteeseen todennut, ettei naispappeuden vastustaminen ole harhaoppi. Sinä voit toki olla eri mieltä, mutta se ei muuta kirkon opetusta miksikään.
Lähetysjärjestöt ovat taanneet työntekijöilleen ja jäsenilleen tässäkin asiassa omantunnonvapauden. Se tarkoittaa, ettei siellä haluta harjoittaa demagogiaa. Naispappien kanssa yhteistyötä tekevät työntekijät saavat toimia rauhassa.
Minusta tällainen asenne on rakkaudellisempaa kuin pakottaminen teologiseen yhdenmukaisuuteen asiassa, joka ei ole harhaoppi eikä pelastuskysymys. Monille konservatiiveille ei tulisi mieleenkään erota kirkosta tämän kysymyksen vuoksi. Varsinkaan, kun kysymyksenasettelu ei avaudu tämän syrjintäsyytteen kautta mitenkään. Se vain hämmentää kirkon uskollisimpia veronmaksajia.
Ymmärrät varmaan sen, että raamattukysymyksenä tätä ei voida ratkaista muuten kuin sietämällä erilaisia raamatuntulkintoja asioissa, jotka eivät ole harhaoppeja. Sitten olisi yhdessä etsittävä keinoja, joilla konfliktit vältetään. Sitä kusutaan kristilliseksi rakkaudeksi.
Paulille toteaisin, että määrärahoja voidaan jättää myöntämättä anomuksiin, joissa kyse ei ole kirkon perustehtävän hoitamisesta (sellaisiakin tulee jatkuvasti, usko pois). Harkintapykälän käyttäminen vastoin kirkon yhteisiä linjauksia on harkintavallan väärinkäyttöä.
Kirkon linjaukset eivät siis tee seurakunnista rahoitusautomaatteja, vaan ohjaavat päätöksentekijöitä keskittymään kirkon perustehtävän rahoittamiseen – ei kirkkopolitiikkaan.
Pauli, Nyt en ymmärtänyt mitä tarkoitat.
Minä tarkoitan, että niin kauan kuin lähetysjärjestö julistaa evankeliumia niin se on kelvollinen olemaan kirkon virallinen l.järjestö ja oikeutettu saamaan varoja yhteisestä kassasta, johon myös kunkin järjestön jäsenet ovat varojaan laittaneet.
Nyt täytyy rientää elämään omaa elämää, joten en ennätä enää jatkaa kesksutelua.
Älä nyt Anne ainakaan vielä eroa kirkosta. Ei tavallisella seurakuntatyöllä ole tekemistä jonkin erilaisen lähetysjärjestön kanssa. Kirkollisissa toimituksissa ei kerätä edes kolehteja. Jumalanpalveluksessa kerätään joko kirkkohallituksen määräämiin kohteisiin tai seurakunnan (kirkkoherran) itse päätettävissä oleviin. Olen pannut, että ne itse päätettävät kerätään useimmiten oman seurakunnan diakoniatyölle tai nuoriso- ja lapsityölle. Tosin se kirkkohallitus määrää kai suurimman osan kolehtikohteista.
Joo Jouni, uskon kyllä. Olin kirkkovaltuutettuna nuorena poikana (jos olisin ollut reilun viikon nuorempi valinta-aikaan olisin ollut liian nuori) ja oli siinä ihmettelemistä kyllä.
Mutta minä olen ymmärtänyt tuon harkintavallan toisin. Sinä ilmeisesti näet sen niinpäin (korjaa jos olen väärässä), että rahoituksen myöntäminen on lähes automaattista jos a) kyse ei ole harhaopista ja b) toiminta on kirkon perustehtävään selvästi sidoksissa. Minun käsittääkseni harkintavalta on sitä, että voidaan valita, miten sitä perustehtävää toteutetaan ja kuka sitä valitaan toteuttamaan. Esimerkiksi KL itsessään rikkoo kirkon linjauksia julkilausumissaan, jolloin on ihan kohtuullista järjestää asia jonkin toisen toimijan kautta. Oma huoleni kohdistuu siihen, että se perustehtävä tulee toteutettua. Ei ole esimerkiksi oikeuden- eikä tarkoituksenmukaista, jos lähetysmäärärahoilla pidetään lähetysjuhlia Suomessa, ellei sitten lähetysjuhlista saatava välillinen hyöty itse lähetystyölle ole kohtuullisen suuri. En oikeasti tiedä onko. Lisäksi epäilen SLS:n kykyä nopeasti laajentaa toimintaansa jos määrärahat yllättäen kasvaisivat vaikka neljänneksellä, kun siellä nyt jo on läheteistä pulaa. KUA taas tekee arvokasta työtä kansainvälisen diakonian, ihmisoikeustyön ja kehitysyhteistyön puolella, mutta ainakin toistaiseksi yleinen konsensus on ettei se tee lähetystyötä. Mihin rahat sitten suunnataan jotta itse perustehtävä ei kärsi?
Anne.
Menepä kysymään tavalliselta seurakuntalaiselta, mikä on Kylväjä. Ei ole varmaan koskaan kuullutkaan sellaisesta. Ehkä arvelee sen olevan jonkin maamiesseuran nimi. Valittujen päättäjien tehtävä on ottaa siitäkin asiasta selvää. Ja hyvä kun jotkut ovat alkaneet ottaa.
Annen ”herätysliikeläisyys” yleisti. Kyseessä on STI:n porukka. Sekin naispappeus-kysymyksessä heterogeenisempi kuin kuvitellaan. Herännäisyydessä hyväksytään naispappeus, vanhoillislestadiolaisia naispappeja on jo kaksi(tosin liikkeestä vähän ”jäähyllä”), lisää on tulossa, evankelisissa suuri osa kannattaa vähintään epävirallisesti naispappeutta, Kansan Raamattuseurassa ja Raamattuopistossa löytyy naispappeuden hyväksyjiä, rukoilevaisuus on kysymyksen suhteen jakaantunut. Kansanlähetys, beckiläisen raamattufundamentalismin ja Pieperin dogmatiikan suomalainen sekoitus, äänekkyydestään huolimatta, edustaa hyvin pientä osaa suomalaisesta herätysliikeporukasta.
Olen Osmon kanssa samaa mieltä siitä, ettei esimerkiksi minun kotikirkossani näy/kuulu mitkään niistä hapatuksista, joista esim. täällä palstoilla puhistaan. Toisaalta minusta on hyvä seurakuntalaisten ja muidenkin olla tietoinen eri järjestöjen taustoista voidakseen äänestää ”omiaan”.
Anne; olen lukenut paljon sinun blogejasi ja kommenttejasi ja voin sanoa, että monina päivinä on tekstisi ollut kuin suoraan minulta. Hyvässä ja pahassa olossa ja teologisesti sekä yhteiskuntapoliittisesti. Itselleni kävi niin, että pitkän turhautumisen ja kivun jälkeen erosin kirkosta (vaikka oon ollu todella aktiivinen seurakuntalainen ja saanu kirkolta paljon kaikkee mahdollista). Se oli uskomaton temppu minulta, joka olin puolustanut kirkkoamme kaikissa tilanteissa. Tosin tein myös kriittisen gradun yhteiskuntatieteissä naisten pappeuteen liitetyistä ongelmista ym. Lyhyen ajan päästä kohtasin onneksi niin karun teologian, että palasin takaisin omaan pieneen kotikirkkooni ymmärtäen sen arvon.
Jouni,
Tämä oli oikea ja perusteltu linja. Mutta eikö valittajaksi olisi löytynyt joku pätevä henkilö?
Kummallista näissä paikallisissa demokraattisissa päätöksissä on ollut se, että ne perustuvat kokonaiskirkon demokraattisten päätösten vastaisiin teologisiin näkemyksiin. Naispappeuden teologinen torjuminenhan on täysin sallittu kanta. Ja esim. homoseksuaalisuutta saa pitää syntinä.
Esim. Anne Mikkolan edustama virkateologia hylättiin kirkkomme naispappeusprosessissa jo 1970-luvulla. Naispappeutemme nojaa samaan virkakäsitykseen kuin miespappeutemmekin. Kirkkomme tulkitsi Raamattua yhdessä niin, että kirkkomme pappisvirka on apostolinen virka, jonka Jumala on asettanut.
Yksittäisten kirkon viranhaltijoiden medialausunnot eivät ole kirkon virallisia linjauksia. Vaikka esim. arkkipiispa Kari Mäkinen ja työalasihteeri Jarmo Kokkonen ovat esittäneet joitain seksuaalieettisiä linjauksia, ne eivät ole kirkon yhteisiä virallisia linjauksia.
Valitusoikeus kuuluu demokratiaan. Mutta on myös ns. ammattivalittajia, jotka joissakin kunnissa esimerkiksi ovat valituksillaan (turhilla) hidastaneet tarpeellisten asioiden laillista täytäntöönpanoa jopa vuosikausilla. Jos nyt joku taho alkaisi pykätä yksilöiden nimissä valituksia valitusten perään, ei mitään järkevää saataisi koskaan aikaan. Mutta valittaa saa vaikka asioista, joista on itse ollut päättämässä, mikäli on muistanut sanella pöytäkirjaan eriävän mielipiteen. Tosin valitusistuimet tutkivat yleensä vain päätösten laillisuuden, ei niiden tarkoituksenmukaisuutta. Kokemusta on.
Eivät ole saaneet. Heitä on erotettu lähetin tehtävistä, ja heidän sopimuksiaan ei ole uusittu. Lisäksi pahimmillaan lähetit kääntävät selkää ja poistuvat paikalta kun paikallinen naispappi tulee lähetyskentillä alttarille.
Todellakaan kansa ei tiedä, mikä on Kylväjä, tai että Suomen evankelisluterilainen kansanlähetys, ei olekaan kirkkomme järjestö.
Minusta kyseessä on nimenomaan harhaoppi viimeistään siinä vaiheessa kun sukupuolen takia kieltäydytään ehtoollisyhteydestä. En minä pois sulkisi sitäkään mahdollisuutta, että se on pelastuskysymys. Jos Kristuksen ristintyö mitätöidään tällä tavoin, en minä sitten tiedä miten se pelastus saadaan, mutta onneksi ei ole minun asiani.
Jos kirkkomme opettaa harhaoppia, niin se ei tarkoita, että minä sitä hyväksyn. Pappisvirkateologiaan (jota en tunne tarkemmin, paitsi että pappi jotenkin näyttää edustavan Kristusta siinä alttarilla) taitaa kätkeytyä joitain harhaoppia myös, koska se näyttää oikeuttavan aivan mitä vaan. Sadinmaa lienee asian ytimissä.