Väliin putoajat, humpsis vain
Palaan asiaan, johon olen jo aiemmin puuttunut. Kirkkomme on jättämässä väliin yhden työntekijäsukupolven tai ainakin merkittävän osan siitä.
Seurakunnilla on suuria säästöpaineita. Eivät kai sitä enää kiistä kuin vapaa-ajattelijat.
Henkilöstömenot ovat 65-70 % seurakuntien menoista. Sieltä ja kiinteistöistä on tehtävä säästöt, koska muut menot ovat roposia näiden rinnalla.
Mutta mihin säästö johtaa?
Itse olen kevään mittaan vastannut parillekymmenelle toiveikkaalle papinpaikan kyselijälle ei oota. Aivan sama murhe on muissakin kirkon töissä.
Nytkin keväällä valmistuu iso joukko ammattipäteviä ja motivoituneita ihmisiä, jotka sydämensä halusta tekisivät kirkon työtä. Mutta mitenkäs teet, kun avoimia paikkoja on todella vähän?
Minun moraaliini ei sovi ehdottaa, että menkää tekemään talkoilla palkatonta työtä. Monet noista ovat sitä jo tehneet. Nyt heidän tekisi mieli oikeisiin töihin. Palkkakaan ei olisi pahitteeksi, että saisi opintolainoja maksuun ja elämistä uuteen järjestykseen.
Työttömäksi kouluttamisessa ei ole mitään järkeä. Moni nuori ammattiin valmistuva miettii, onko kirkko heidät työnantajana pettänyt.
Kertokaa viisaat, mitä pitäisi tehdä.
Kirkosta vähenee palkkatyö kovaa vauhtia, se on fakta. Mutta ei se kokonaan minnekään katoa. Jotenkin narsistinen loukkaus kuultaa ajatuksesta ”onko kirkko heidät työnantajana pettänyt”. Miten työntaja voi pettää sellaisen, joka ei ole sen töissä ollutkaan? Vaikka työn tekeminen ja sillä itsensä elättäminen onkin perusihmisoikeus, ei kenelläkään ole kuitenkaan mitään subjektiivista oikeutta päästä kenekään toisen töihin.
Teologisten tiedekuntien aloituspaikkoja pitäisi vähentää. Varsinkin Helsingissä.
Osittain kyse on syklisestä trendistä, osittain ei. Kyllä pappien määrä tulee pikku hiljaa kokonaisuudessaankin vähenemään. Satoja papinvirkoja lähtee. Herätys valtiovalta. Pappi on parhaiten työllistävä vaihtoehto teologian maisterille, mutta papiksikin haluavia on kortistossa jo valtava määrä.
Ehkä tietoa realistisista työllistymismahdollisuuksista tarvittaisiin jo ennen opiskelun aloittamista.
Onpahan seurakunnilla ja kapituleilla varaa valita viisaita paimenia. Yritän kaikesta jotain positiivista löytää…
Kiitos Marja-Sisko, että pidät meidän tulevien pappien asiaa esillä.
Yhtään ei lohduta tieto, että nuorien pappien lisäksi työllistymisongelma painaa muutakin julkista valtaa: poliiseja, sotilaita, rajavartijoita, tullimiehiä … Kansa luottaa univormuammatteihin kouluttautuneita. Valtio ei pidä säästötalkoissa omistaan huolta. Perinteisesti koulutukseen hyväksytyille on taattu virka. Tavasta on luovuttu niin kirkossa kuin valtiossakin.
TImo, kirkko ei kuitenkaan pysty nykyisin määrittämään montako opiskelijaa voi opiskella papiksi pätevöittävän tutkinnon.
Varmasti pystyisi kyllä vaikuttamaan. Toivottavasti kirkko lobbaisi asiaa pikaisesti.
Niin, ja teologinen tdk, koska kyse on resursseista, tutkimusmäärärahoista, valmistuneiden määrästä, henkilöstön palkkauksesta, rahasta, vallasta ja vaikutusvallasta jne. pikemminkin haluaa kasvattaa kuin vähentää opiskelijamääriä.
Nyt tietysti markkinoidaan teologista sillä, kuinka se valmistaa ”huippuosaajia” tulevaisuuden moniuskontoiseen yhteiskuntaan – käytännössä hanttihommiin tai kortistoon.
Hienoa, että Marja-Sisko pitää esillä myös vähemmän kauniin reaalitodellisuuden. Kirkko jäsenmäärä vähenee vähintään tiettyä, hyvin tasaista vauhtia vuosittain. Seurakunnista hupevat rahat erittäin kovaa kyytiä. Kirkolle on tietysti edullista pitää satamäärin teologian maistereita nöyränä odottamassa vihkimystä. ”Hyvän tekemistä” se ei ole.
Syytä olisi muuttaa koko pappiskoulutus niin, että vuodesta kahteen tutustuttaisiin Raamatun historiaan ja sen jälkeen seurakuntiin haluavat jatkaisivat Hengellisessä Akatemiassa. Täällä oltaisiin sitten niin kauan, että Ihminen ymmärtää tulevansa seurakuntaan hengelliseksi opettajaksi ja tiennäyttäjäksi eikä kirkkolaitoksen konservoijaksi.
Hengellisestä Akatemiasta valmistuneet voisivat olla myös edullisempia työntekijöitä seurakunnilleen. Näin käytännössä olisi mahdollista säilyttää useampia paimentehtäviä. Alussa asiasta olisi tietysti kitinää, mutta sitten kun asia haluttaisiin nähdä oikein, olisi lopputulos hyvä. Kirkon oppihan on usko ja Paavalikin toteaa, sillä Jumalan Temppeli on Pyhä ja sellaisia Te olette. Tämän Temppelin rakentaminen on itsekullekin elämänmittainen tehtävä ja se edellyttää omaa haluamme moraaliseen edistymiseen. Valitettavasti kirkkomme ei tälle mahdollisuudelle anna ajatusta. Tässä on myös papillisen tehtävän sisältö olla henkinen ja hengellinen opettaja ja tiennäyttäjä.
Onko kirkko pettänyt työnantajana , ” mistä viisaat. ”
Selkeyttävän ajattelutyön kuvaus voi oivaltaa millaisella toiminnalla voimme onnistua , tukemaan ihmisen hyvää kestävällä tavalla.
Kulttuurit eroavat toisistaan monin tavoin . Ihmisten väliset eroavaisuudet ovat pohjimmiltaan vaikeasti käsiteltävissä ja kaikista yrityksistä huolimatta eri kulttuurien edustajat eivät ehkä koskaan tule täysin ymmärtämään toisiaan .
Ei ole olemassa maailmankulttuuria kaiken kattavassa merkityksessä , sillä kulttuuri koskee ja sisältää , kulttuurien yhteiselämää , joka kokonaisuudessaan heijastaa kaikkia moninaisuuden muotoja. Ihmisen järki tai hyve ei ole kehittynyt siitä , mitä se oli neljä tai viisituhatta vuotta sitten , sillä ihmisten väliset ristiriidat , murhat , väkivallanteot , epäoikeudenmukaisuudet, riisto ja itsekkyys, jatkuvat samanlaisina kuin aikaisemmin ihmiskunnan historiassa.
Tapahtumat, ihmiset ja tehtävät , jotka näyttäytyvät ulkoisesti vähäpätöisiltä tai merkityksemättömiltä , sisältävät syvän ja laajalle ulottuvan merkityksen . Jeesuksessa meitä ei hämmennä se, että häntä yhtäältä luonnehti helläsydämmisyys ja ” talonpoikaisjärki ”.
Nyt lienee aika herätä torkuksista ja avata silmät uuden ajan valolle , on nähty kauniin syysoraan jäätyneenä peittyvän lumen alle , näennäiseen kuolemaan nääntyvänä , mutta kumminkin terveenä pysyen.
Kun tämä oras nyt on alkanut nousemaan , on sille lisättävä elinvoimaa , jos siitä tahtoo hedelmää kantaa . Tilaisuus vatii nyt intoa ja hyvää tahtoa , huominen näyttäköön sen.
Aikoinaan puhuttiin sielusta ja sielun pelastumisesta. Kun kilpailija ilmestyi maisemiin, hän keksi hengellisyyden ja sanoi, että sielu voi pelastua vain tekemällä hyviä töitä, mutta jos sanot olevasi hengellinen, sitä pelastut automaattisesti, eikä sinun tarvitse tehdä mitään hyviä töitä. Ei tekojen kautta, ei.
Jopa käsien peseminen on turhaa yrittämistä, sillä ei päästä taivastielle.
Ei siis tarvinnut muuta, kuin valita hengellisyys, silloin oli liittynyt siihen joukkoon jotka olivat hengellisiä, ymmärtämättä mitä se tarkoittaa, eihän hengellissyytää voi nähdä, mutta voi uskoa olevansa hengellinen, vaikka ei osaisi yhtään runoa, ei soittaa yhään pianokappaletta, eikä tuntisi yhtään näytelmää, ei olisi koskaan lukenut yhtään kirjaa. Hengellisyydessä ei tarvitse, ilmoitus riittää ja sitten vain maksaa verot ja taivastie on taattu.
Hengellisellä tiellä kulkijasta tulee minulle mielikuva siitä, että tämä on vasta etsimässä sitä samaa, jonka uskova on jo löytänyt. Etsijällä ei voi olla varmuutta perille pääsystä, joka on Luterilaisen uskon perusasia. Ilman sitä Luterilaista kirkko ei olisi syntynyt.