Valde Palola Kirkko ja kaupunki -lehdessä

Tunnen ihmisiä, kirkkoon kuuluvia kristittyjä, joidenka iso päänvaiva ja jopa ahdistus on se, että heidän rakkaaseen kirkkoonsa kuuluu vanhoillislestadiolaisia pappeja, jotka eivät pidä heitä oikeina kristittyinä, pelastuksen piiriin kuuluvina Jumalan lapsina. Heidän mielestään näin ei saisi olla. Heille tilanne on loukkaava ja kipeä.

Tuoreimman käsityksen vl-liikkeen kannasta asiaan voi käydä lukemassa Kirkko ja kaupunki – lehdestä: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/ovatko-vain-lestadiolaiset-oikeita-uskovia-lestadiolaisjohtaja-valde-palola-avaa-liikkeen-seurakuntaoppia?fb_action_ids=10217865615411808&fb_action_types=og.comments

Haastateltava Valde Palola ei puhu niin selkokielisesti kuin rivilestadiolaiset asiasta, mutta kyllä hänen vastauksistaan saa tarkalla lukemisella käsityksen, että pelastusta ei ole vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolella.

Vanhoillislestadiolaisen eksklusiivisen seurakuntaopin ikävänä ja kipeänä kokevat kirkon ihmiset eivät niinkään haluaisi muuttaa vl-liikkeen oppeja ja käsityksiä, vaan heitä kiusaa yhteisön kuuluminen kirkkoon. Miksi kirkon piiriin kuuluu herätysliike, joka sulkee kirkon muun väen pois pelastuksen piiristä? Miten on mahdollista, että osallistuessaan kirkon messuun, messua saattaa suorittaa pappi, joka mitätöi heidän kirkon sanomaan perustuvan uskonsa?

Vaikka minäkin kuulun kirkkoon, asia ei minua pahemmin haittaa, joskin se on aina minua ihmetyttänyt, myös silloin kun olin vanhoillislestadiolainen. Kirkko ja lähes kirosanan veroinen sana ”kirkkouskovaiset”, olivat lapsuudessani ja nuoruudessani pelottava asia ja paikka aina muulloin kuin silloin kun kirkossa kokoontuivat ne ainoat oikeat uskovaiset omiin eri tilaisuuksiinsa. Epäilen, että tuo Valdenkin mainostama puhe kirkosta äärettömän arvokkaana asiana liittyy lähinnä kirkkorakennukseen, muuta selitystä en osaa oman kokemukseni perusteella asiasta sanoa.

Noh, kyllähän vanhoillislestadiolaiset käsitykseni mukaan pitävät myös kirkon väkeä arvokkaana, niin kuin kaikkia maapallon muitakin asukkaita. Heille jokainen maailmaan syntyvä lapsi taustoista huolimatta on arvokas ja tärkeä. Samoin ajattelee moni muukin ihminen varmaan, esimerkiksi minä.

Kuitenkaan kirkon hengellistä sanomaa ei ole koskaan vl-liikkeessä arvostettu, koska sitä pidetään vääränä ja omavanhurskaana. 2000-luvun alussa kuulin seurapenkissä erään papin ja puhujan ylistävän ”rakasta kansankirkkoamme” ja he kehottivat seuraväkeä osallistumaan kirkon tilaisuuksiin, vaikka siellä ei saarnaisikaan uskovainen pappi, sillä ”luetaanhan kirkossa evankeliumitekstejä, jotka ovat oikeita”. Ihmettelin silloin hämmentyneenä penkissä, että mistähän nyt tuulee tämä kirkon ihanuuden ylistäminen, kun aiemmin sanoma kirkosta oli ollut niin puhtaasti kielteinen.

En ymmärrä vieläkään tuota suunnanmuutosta, yhteisön takinkääntöä asiasta. Noh, ehkä tämäkin on niitä järjelle vaikeasti selitettäviä asioita, josta Valde haastattelussaan mainitsee.

Hmm. Ei tuo vl-liikkeen kuuluminen kirkkoon ole ihan kiistaton juttu, siihen liittyy jännitteitä puolin ja toisin. Ja ymmärrän monen nk. kirkkouskovaisen tuskan asian suhteen. On kuitenkin hyvä tietää ja muistaa, ettei vl-väki ole käsityksessään ilkeyksissään. He vain uskovat niin kuin uskovat ja haluavat silti kuulua kirkkoon, vaikka se ei palvelekaan heitä sanomallaan. Heillä on kirkkoon hyötynäkökulma ja Raamatun ilosanoman levittämisen näkökulma. Jos he irtaantuisivat kirkosta, heidän pitäisi miettiä moni asia ja käytäntö uusiksi. Häät, hautajaiset, ehtoollistilaisuudet ja niin edelleen.

Tuossa Valden sanomana on nyt sitten tuotu esille vl-liikkeen ihmisten käsitys liikkeen ulkopuolisista ihmisistä pelastuksen suhteen. He saavat käsityksensä pitää, samoin kuin esikoislestadiolaisetkin ja kirkkouskovaiset. Jokainen pitäköön käsityksensä, mutta ”naimisissahan” näiden yhteisöjen ei ole toki pakko keskenään olla. Sitä probleemaa varmaan moni tahoillaan miettiikin ja ihan syystä.

Valden parannus/uskoontulo oli hämmentävä sanamuodoiltaan. Sellaista en ole koskaan ennen kuullut.

– He kysyivät, että jos saisin valita, valitsisinko taivaan vai helvetin.

– Vastasin, että taivaan tietenkin. Sitten he eivät enää yhtään odottaneet, vaan julistivat minulle evankeliumin, että saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Minun käsitykseni ja kokemusteni mukaan vl-liikkeessä on aina kysytty, haluaako uskoa omat syntinsä anteeksi ja sitten jos on ilmaissut halunsa, on saanut synninpäästön osakseen. Noh, oppia ikä kaikki.

– Taivas tai helvetti?

– Taivas.

– Jnjvksa.

  1. Pari huomiota. Jos joku liikkeeseen kuuluva sanoo niin, ettei pelastusta ole muualla, niin se on vain hänen oman uskonsa tunnustus ja tähän pätee: Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan! Mielenkiintoista tässä on se, että toinen uskova kuulee siinä sen, että hän otti nyt minulta minun pelastukseni pois? Jos sinulla on pelastus ennen tuon sanan kuulemista, niin voiko toinen ihminen mitätöidä sinun uskosi ja sinä ikäänkuin kinuat häneltä tunnustusta. Mitä, jos kaikki kysyisimme Jeesukselta: Kykenetkö pelastamaan minut? Ja Hän vastaa, jos seuraat minua, niin KYLLÄ!

    • ”Jos joku liikkeeseen kuuluva sanoo niin, ettei pelastusta ole muualla, niin se on vain hänen oman uskonsa tunnustus.” Onko vanhoillislestadiolaisuudesta puhuttaessa näin? Vuokko Ilola puhuu liikkeen julki lausutusta seurakuntaopista eikä sen yksittäisten jäsenten uskosta.

    • En todellakaan tarkoita, että mitätöinti toimisi, käsitit Lauri väärin sanomiseni. Ei kukaan voi toiselta uskoa viedä mitätöinnillä, mutta on ihan odotettavaa ja toivottavaa, että omassa uskonyhteisössään, tässä tapauksessa kansankirkossamme, kukaan kirkon sanomaan uskova ei joutuisi uskossaan mitätöidyksi oman yhteisönsä papin toimesta siksi, ettei nyt satu kuulumaan ko. herätysliikkeeseen.

    • ”Miksi se häiritsee, jos itsellä asiat ovat kunnossa?” Mitähän tuo ’asiat kunnossa’ mahtaa tarkoittaa? Moni asia on rempallaan täällä matoisessa maailmassa. Onko kenenkään uskonelämä vailla kompastelua ja vikurointia? Vapahtajaanhan tässä turvaudutaan eikä omaan asiointiin.

      Oma suhtautumiseni vanhoillislestadiolaisuuden ja kirkon suhteeseen on lähinnä hämmästelyä, en siitä häiriinny.

  2. Jos itsellä on pelastusvarmuus. Jos nyt sitten vähän analysoimme tätä asiaa. Jos kuuntelemme ”uskoontulo” todistuksia, niin lähes poikkeuksetta sanotaan seurakunta mihin menin ja se tuntui heti oikealta. Joku on käynyt useammassa ja viimein löytänyt vaikkapa SLEY:N . Eivätkö ne kaikki muut tuntuneet huonommilta? Sisäänpäin lämpiävyyttä on kaikkialla. Emme kai kristittyinä paheku emmekä ihmettele, että miksi Islamin uskoiset eivät hyväksy meitä kristittyjä.

  3. ”Jo yksi lestadiolaisuudesta pelastettu on arvokas asia.” Tämä on kovin vahvasti sanottu. Olen tosin tietyllä ehdolla samaa mieltä. Jos lestadiolaisuus – tai mikä -laisuus tahansa – on jollekin haavoille lyövä kahle, hänen pelastumisensa on arvokas asia. Tiedän, että on monia, joille lestadiolaisuus on turvallinen koti. Mitäpä heitä pelastamaan.

  4. Vuokko Ilola: ”Kuitenkaan kirkon hengellistä sanomaa ei ole koskaan vl-liikkeessä arvostettu, koska sitä pidetään vääränä ja omavanhurskaana.”

    Em. pitää minun mielestä paikkansa. Esim Ev.lut.kirkon”- sakramenttioppi nähdään vanhoillislestadiolaisuudessa vääränä. Sakramentit – kaste ja ehtoollinen eivät lestadiolaisuuden mukaan pelasta. Usko on ennen kastetta ja ehtoollinen on uskovien ateria.

    Kuulin joskus 1960-luvulla kahvipöytäkeskusteluissa, että teologian opiskelu on vaarallista uskonelämälle. Sitä ei pidetty kaikissa piireissä suotavana. Muistan muutaman esimerkin henkilöistä, joilta usko on ”teologisessa” mennyt. Myöhemmin havahduttiin tajuamaan miten kohtalokasta on se jos ev.lut kirkosta katoavat ”uskovaiset” papit. Tästä ehkä seurasi se suhtautumisen muutos ev.lut kirkkoon ja teologian opiskeluun, jota Vuokko Ilola aiheellisesti ihmettelee.

    Nykyaikaan mennäkseni, voin kokemuksesta sanoa, että kaikki nykyisin tuntemani lestadiolaiset papit ovat ”miehiä paikallaan”. Heidän toimissaan en näe arvostelemiseen aihetta, vaikka en jaa heidän uskoaan.

    • Llestadiolaisen papin ääni on sitä samaa ev.lut ääntä, kuin minkä tahansa muunkin papin ääni. Ja myös rauhanyhdistyksen seurat ovat ev.lut kirkon toimintaa kuten myös muiden ryhmien kokoontumiset. Sitä ei tiedä, kuka kirkosta viimeisenä sammuttaa valot, tiedä vaikka lestadiolaiset..

    • ”Lestadiolaisen papin ääni on sitä samaa ev.lut ääntä, kuin minkä tahansa muunkin papin ääni.” Mahtaako moni lestadiolainen pappi tai sanankuulija yhtyä mielipiteeseesi?

  5. Kiitos Vuokolle linkistä Valde Palolan haastatteluun. Sitä kautta löytyy myös Kari Kuulan lyhyt mutta terävä arvio SRK:n seurakuntaopista.

    Palolan haastattelu tai siinä mainittu SRK:n kirja ”Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti” eivät seurakuntaopin perusteluja avaa enempää kuin ennenkään. Joudumme odottamaan Joona Korteniemen aiheesta tekeillä olevaa väitöskirjaa. Odotellessa voi lukea Joonan blogin ”Vanhoillislestadiolainen seurakuntaoppi” kommentteineen Hulluinhuonelaisesta: https://hulluinhuonelainen.com/2018/05/06/vanhoillislestadiolainen-seurakuntaoppi/

    Lauri Lahtinen kysyy, miksi tuo oppi jotakuta häiritsee. Mielestäni Vuokko vastasi tähän jo kirjoituksensa ensimmäisessä kappaleessa.

    • Hyvänä kertauksena voi lukea myös Hulluinhuonelaisesta Emil Antonin kirjoituksen ”Katolilaisen kirje lestadiolaisille” ja varsinkin sen kommenttiketjun https://hulluinhuonelainen.wordpress.com/2017/05/07/katolilaisen-kirje-lestadiolaisille/
      Kirjoitin siellä:

      >>
      Kyllähän ev.lut. kirkkomme pappiensa lestadiolaiset vakaumukset tietää, mutta ei niihin nykyisen kirkkopolitiikkansa vallitessa halua puuttua. Ajattelenkin asiaa tavallisen ev.lut. kirkon jäsenen kannalta jollainen itsekin olen. Minulle ev.lut. kirkko on aito uskonyhteisö, jossa evankeliumi puhtaana saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan. Joskus tietenkin tuossa ”puhtaudessa” on toivomisen varaa, mutta se ei perusasiaa muuta.

      Minulle siis tämä kansankirkkomme on aito ja ainoa uskonyhteisö, johon kuulun. Odotan, että jokainen kirkkoni pappi myös pitää tätä kirkkoa aitona uskonyhteisönä, jonka kaikilla jäsenillä (myös minulla) on mahdollisuus tässä kirkossa pelastua. Jos kirkkoni pappi ei voi näin ajatella, en voi pitää häntä oikeana sielunpaimenenani. En voi pitää häntä sopivana kirkkoni papiksi, vaan hänen tehtävänsä on muualla – siellä, missä hän voi koko seurakuntaansa pitää aitona uskonyhteisönä ja pelastukseen mahdollisena.
      >>

      SRK-lestadiolaisuuden eksklusiiviseen seurakuntaoppiin sitoutunutta henkilöä ei mielestäni pitäisi koskaan kirkkomme papin virkaan nimittää. Tällainen vaatimus on kaikille itsestään selvä, jos kyseessä on esim. katolinen kirkko tai ortodoksikirkko. Miksi se siis ei ole yhtä selvä myös ev.lut. kirkkomme kohdalla? Minä en näe tässä mitään eroa. Tuollaisen eron tekeminen on minusta jopa omaa uskonyhteisöäni loukkaavaa ja samalla myös omaa uskoani loukkaavaa.

      Jos tällainen henkilö kuitenkin on jo virkansa saanut, niin pitäköön sen. Vastuu on kirkon johdolla, joka ei asiasta ole välittänyt. Rehellisyyden nimessä tällaisen papin pitäisi kuitenkin seurakunnalleen kertoa, missä se todellinen autuuttava uskonyhteisö on. Mutta kertooko hän?

      Toinen asia on, jos vl-pappi irtisanoutuu eksklusiivisuudesta. Tällaista vl-pappia vastaan ei minulla ole mitään sanottavaa. Mutta kauanko hän tämän jälkeen voi säilyttää paikkansa Jumalan valtakunnassa (vrt. Jaakko Töllin tapaus)?

      En siis ole vaatimassa kenellekään nykyiselle papille potkuja, mutta rehellisyyttä kylläkin. Tietäisinpä väistää noita SRK-eksklusiivisia pappeja. Jatkossa kuitenkin voisi papin viran hakijalta suoraan kysyä, sitoutuuko hän SRK-lestadiolaisuuden eksklusiiviseen seurakuntaoppiin. Välttyisimme nykyisen uskomattoman tilanteen jatkumiselta.

      Tilanteesta ei voi syyttää yksin SRK:ta. Kirkkohan sallii tämän “skandalonin” jatkumisen. Voisi sanoa, että “tilaisuus tekee varkaan”. Ehkä vielä paremmin tilannetta kuvaisi vakuutuspetos: Omistaja päästää varkaan yhteistuumin viemään ylivakuutetun arvoesineen. Kumpikin hyötyy ja vakuutusyhtiö maksaa viulut.

      Absurdia tilannetta on jo tavallisen kirkkorahvaankin parissa alettu ihmetellä. Merkittävää on, että arvostelevia ääniä on noussut myös liikkeen sisältä, kuten Jaakko Töllin äskeinen ulostulo osoittaa. Ehkä kirkon johdon on nyt pakko jotenkin reagoida, vaikka se sille niin kiusallista onkin. Tähän asti on riittänyt vakuuttelu, että asiasta keskustellaan SRK:n kanssa – ja siihen se sitten on jäänytkin.

    • Palolan haastattelussa on hiukan outo kappale:

      >> Yhteys syntyy Jumalan seurakunnasta saarnatun synninpäästön kautta. Laestadiuksen mukaan ”armohuoneen” ulkopuolella ei ole puhdasta sanaa. Toinen liikkeen keskeinen hahmo Juhani Raattamaa puolestaan korosti lestadiolaisuuden hajottua, että oikeita kristittyjä löytyi vain vanhoillislestadiolaisuuden piirissä. Taustana tälle lausumalle oli lestadiolaisuuden hajoaminen eri liikkeisiin. >>

      Laestadius oli aikansa termein ”allianssikristitty”. Tämä käy ilmi esim. kuuluisasta tarkastussaarnasta Sorselessa 1844 (Lapin Marian kohtaamisen jälkeen). Vielä oudompi on väite, että Raattamaa korosti ”että oikeita kristittyjä löytyi vain vanhoillislestadiolaisuuden piirissä”. Suuri hajaannus tapahtui vasta Raattamaan kuoltua 1899, eikä hän tiennyt mitään ”vanhoillislestadiolaisuudesta”. Esikoisseurakuntaa ja sen arvovaltaa hän sen sijaan viimeisinä vuosinaan painotti. Jos hänet (ennakoivasti) johonkin haaraan pitäisi yhdistää, olisi se varmasti esikoiset.

      Ehkä kappale on haastattelijan omasta päästä peräisin. Valde Palola varmaan liikkeensä historian tuntee – toivottavasti ainakin. 😉

    • Eikö pelastus ole henkilökohtainen ja Pyhä Henki vahvistaa lapsioikeuden. Jumalalla ei ole lehtolapsia. Siksi ei pidä antta kenenkään ihmisen tuomion vaikuttaa, jos kerran on itse Jumalan lapsi.

    • Kirkkomme johto harjoittaa kirkkopolitiikkaa Rauhanyhdistysläiseen liikkeeseen nähden.

      Kirkkomme johto ei kuitenkaan halua huomata saati tunnustaa menettelynsä loukkaavan kirkomme rivijäsenten oikeutta saada asiaankuuluvaa opetusta ja hengellistä tiennäyttöä.

      Kun joku vuosi sitten Piispa Salmen synninpäästö ei silloisissa kesäseuroissa kelvannut, kommentoi Piispa Salmi sitten myöhemmin asiasta kysyttäessä että toivoisi samanlaista hengellisyyttä löytyvän myös toisistakin seurakunnista. Voiko kirkon rivijäseniä pahemmin kohdella.

      Kirkkomme johto ei myöskään liikutu liikkeitten samanarvoisesta kohtelusta jolloin kohtuudella Sley ja Rauhanyhdistysläinen liike, kaikki muut liikkeet mukaan lukien, saisivat yhtä armollisen kohtelun.

  6. Kiitoksia kommenteista, erityiskiitos Pertille, joka on todella perehtynyt hyvin vl-liikkeen asioihin ja historiaan. Toivoisin vl-liikkeen johdolta, myös Valde Palolalta samaa.

    Minulla on myös (Pertin ansiosta) tuo Valden mainitsema SRK:n kirja. Olen yrittänyt lukea sitä, mutta aika kuivalta jaaritukselta se vaikuttaa, eikä itselleni sieltä avaudu ihan mitään uutta. Noh, tavanrivilestadiolaiselle sieltä saattaa löytyä jotain uuttakin, koska eihän liikkeen moniakaan kirjassa mainittuja asioita käsitellä seuroissa ja muissakaan liikkeen tilaisuuksissa. Niissä uskotaan vain ”lapsenmielisesti” omat synnit anteeksi ja yritetään olla järkeilemättä mitään. Tuossa kirjassahan jopa järkeillään 🙂

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.