Vähemmistökirkoilla 2000-luvulla on enemmän mahdollisuuksia toteuttaa Kristuksen kirkon yhteistä tehtävää kuin koskaan ennen. Sillä perinteisten valtakirkkojen aika on ohi.
Tämä voi toteutua, jos pikkukirkko ei käänny sisäänpäin. Ghettoutumisen vaara vaanii pieniä yhteisöjä jatkuvasti, varsinkin jos uskotellaan omaan erinomaisuuteen ja oikeaoppisuuteen.
Itselleni lähes elämänpituinen hengellinen rikkaus on ollut osallisuus Unkarin pienen luterilaisen kirkon yhteisölliseen elämään. Tuskin olisin tässä nyt ilman sitä kokemusta.
Hyvänä esimerkkinä osallisuudesta on sen lehden Evangélikus Élet numero, joka ilmestyi muutama viikko sitten. Samanlaista henkistä avoimuutta ja rohkeutta, mitä tuo kirkko edustaa toivoisi löytävän omastakin kirkosta.
Lehdessä raportoitiin tammikuun ekumeenisen rukousviikon yhteisistä tapahtumista ympäri Unkaria. Kirkon johtavalla piispalla on sihteeri, joka on ortodoksisen perinteen pappi. Reformaation perinnön hengessä katoliset ja luterilaiset ovat lähentymässä. Pääsiäisen alla Euroopan suurin paastonäytelmä esitetään Budapestin urheiluareenalla huhtikuun alussa, pääpuhujana Unkarin kardinaali Péter Erdö.
Ekumeeninen rukousviikko päättyi kristittyjen ja juutalaisten yhteiseen rukoustilaisuuteen. Holokaustista selviytyneen juutalaisen näyttelijän luento luterilaisessa kirkossa hänen kokemuksistaan on vielä yllättävämpi. Aihe on Unkarissa kipeä, sillä Saksan ollessa jo häviämässä maailmansodan Unkari kiirehti lähettämään juutalaiset keskitysleiriin, jossa lähes 600 000 juutalaista kuoli.
Nämä esimerkit kertovat siitä, miten kirkko tiedostaa paikkansa ja vastuunsa kristillisenä kirkkona. Kommunistiajalla jokainen kirkko oli pakotettu tekemään paljon kompromisseja valtiovallan kanssa. Papit joutuivat raportoimaan salaiselle poliisille. Niskurit pantiin vankilaan, erotettiin tai lähetettiin syrjäkyliin. Nyt salaisen poliisin arkistot ovat avautuneet. Vain luterilainen kirkko – toisin kuin muut kirkot – on rohjennut aidosti tutkia piispojensa ja pappiensa tekemisiä tuona aikana. Jokaisen kirkon tulisi muutoinkin puhdistaa mieltään historian painolastista.
Tänä päivänä Unkarin luterilaisessa kirkossa on noin 215 000 jäsentä, 2,2 % väestöstä. Seurakuntia on noin 300 ympäri maata. Seurakunnat elävät vapaaehtoisten lahjoitusten varassa.
Jokainen kirkko tarvitsee uusia panostuksia työhönsä. Unkarin kirkko ei nyt tee sitä mylläämällä hallintoaan. Sen sijaan panostetaan pienten seurakuntien sisältöihin, ekumeeniseen läsnäoloon sekä yhteiseen oppimiseen. Hyviä malleja ja esimerkkejä omallekin kirkollemme Suomessa?
Isä Ambrosius, 16.3.2020
”Seurakunnat elävät vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. ”
Jos kaikki heittäytvät elämään lahjoitusten varassa, niin kuka silloin lahjoittaa?
Lahjoittajathan ovat tietysti enimmäkseen seurakunnan omia jäseniä
Nykyisin kannattaa miettiä, kenelle lahjoittaa. Hädässä olevat lapset ja eläimet ovat etusijalla. Kirkko on aina ollut käsi ojossa. Kirkkojen pitäisi muuttaa rahaksi kaikki sellainen omaisuus, jota ylläpidetään toisten lahjoituksilla.
Charlotta. Mistä ihmeestä olet saanut moisen käsityksen kirkoista?
Mikäli johtopäätös on tämä ”Kirkko on aina ollut käsi ojossa”, niin mielenkiintoista logiikan kannalta on se, mikä on tuon johtopäätöksen premissi. Mikäli premissi (oletus) olisi ”Kirkko on rikas, joten siitä seuraa ”kirkko on aina ollut käsi ojossa” on loogisesti ristiriitainen lause. Mikäli premissi on tosi, myös johtopäätös on tosi ja päivastoin. Johtopäätös ”kirkko on aina ollut käsi ojossa” on sen sijaan vailla premissiä, joten se on pelkästään – ei mitään logiikan kannalta.
Minä puolestani tietenkin kiitän blogistia hienosta kirjoituksesta. Se on lisäksi epäitsekkäästi kirjoitettu kun ei nosteta oman kirkon hyvyyttä esiin. Tärkeitä havaintoja sisar- ja veljeskirkon elämästä!
Panostaminen ”pienten seurakuntien sisältöihin, ekumeeniseen läsnäoloon sekä yhteiseen oppimiseen” on helmi, ja tärkeää myös meillä. Mielestäni meilläkään ei myllätä hallintoa, se on sen verran raskas ja tiukasti betoniraudoitettu että se olisi mahdotontakin. Huono puoli asiassa on että se samalla halvaannuttaa kaiken muunkin kehittämistyön.